Menetin viime syyskuussa oman poikani liikenne onnettomuudessa. Se oli elämäni raskain päivä .En muista siitä päivästä kovinkaan paljon kyllä se oli meidän perheeseen sellainen sokki.
Ajattelin kun kuulin onnettomuudesta, miten raskasta onkaan monessa perheessä tällä hetkellä.
Päivä on omaisille elämän raskaimpia, jota ei varmaankaan koskaan unohda vaan jonka kanssa oppii elämään. Ajan myötä alkaa muistella niitä hyviä muistoja joita sai lapsensa ja perheensä kanssa viettää.
Minun ja perheeni tukena ovat olleet sukulaiset ystävät ja tutut.
Silloin kun on oikein vaikeita päiviä eikä suru tahdo hellittää, kuuntelen musiikkia. Kappale Flofers of the Sea, esittäjä era, on yksi sellainen kappale, joka todella koskettaa minua.
Omaisille jaksamista suuressa surussa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.