10 vuoden saldo:
Itse kolmessa kolarissa, joista yhden ajoin itse.
Lisäksi kaksi rajumpaa ulosajoa, joista niistäkin yhden ajoin itse.
Pieniä ojaanajoja en viitsi edes laskea.
Paljon ajavalle sattuu - se on matemaattinen tosiasia.
Itse kolmessa kolarissa, joista yhden ajoin itse.
Lisäksi kaksi rajumpaa ulosajoa, joista niistäkin yhden ajoin itse.
Pieniä ojaanajoja en viitsi edes laskea.
Paljon ajavalle sattuu - se on matemaattinen tosiasia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
vaikuttaa lopputulokseen melkoisesti.
Oma 15v (tästä kymmenen viimeistä olen ajanut työkseni) saldo: yksi kolari vastapuolen kanssa, vauriot aineellisia. Pari postilaatikkoa on tullut särjettyä sekä pari peiliä.
Sakkoja nolla.
Ojaanajot sekä kaadot ovat tapahtuneet aikanaan peltorasseilla. Ehkäpä siitä syystä ei tarvitse enää liikenteessä rajoja kokeilla. Vahinkoja toki aina sattuu, vielä ei ole omalle kohdalle osunut.
Harrastuksen puolesta taas tuohon kysymykseen en osaa sanoa, ei ole kirjaa tullut pidettyä.
T:nim 15v vpk:ssa.
Mukana olen ollut kerran 70-luvulla, kun koulukaveri ajoi oikealta tulevan eteen ja tämä tuuppasi takalokasuojan kasaan. Ei henkilövahinkoja.
Itse olen kerran pyöräyttänyt auton penkkaan. Se oli ensimmäisenä ajokortillisena talvena, mutta silloinkaan ei tullut edes peltivaurioita. Sen jälkeen onkin mennyt 30 vuotta paremmin. Ei kolareita, ei sakkoja, yksi pysäköintivirhemaksu. Paljon ajavalle ei välttämättä tarvitse sattua - se riippuu siitä miten ajaa ja ottaako virheistä opiksi.
seitsämän vuoden aikana en yhtään kolaria ole itse ajanut, mutta yhdessä olen ollut paikalla ensimmäisenä kun kolari tapahtui. ketään ei loukkaantunut, mutta materiaalivaurioita tuli.
*sitä ihmettelin tuolloin, että lähistöllä oli kaksi jalankulkijaa jotka varmasti näkivät kyseisen kolarin tapahtuvan, mutta ne eivät meneet auttamaan! lähtivät vain poispäin kävellen, ihmeen välittämättömiä jotkut voivat olla, vaikka eivät tienneet oliko loukkaantuneita...
toinen tapaus sellainen että 100 km/h rajoitusalueella vanhuksen auto oli hajonnut keskelle ajokaistaa, ei valoja eikä mitään. järjestänsä kaikki autot vain ohittivat hajonneen auton, eikä kenellekään tullut mieleen käydä kysymässä vanhukselta joka istui ratissa, että onko kaikki kunnossa? päätin pysähtyä ja kävin siirtämässä auton reunaan, mummo oli soittanut tutulleen mutta ei itse jaksanut (tietenkään) lykätä autoaan.
*tuossakin oli hiukan jo hämärää kun oli auringonlasku ja en tiedä kauanko se oli ajokaistalla ollut parkissa, mutta kukaan ei ollut pysähtynyt siihen auttamaan... peräänajon ainekset oli tilanteessa niin kauan, kuin auto oli pimeänä pysäköitynä ajokaistalla...
olen vetänyt sellaisia johtopäätöksiä, että yhteisvastuu ja muiden huomioiminen (kaikella tapaa) on selvästi vähentynyt autoilijoiden keskuudessa. oma arse on tärkein, muilla ei ole niin väliä kunhan päästään nopeasti.
Yhden peurakolarin olen ehtinyt ajamaan ja silloin kiinnitin myös huomiota siihen että juuri ketään ei kiinnosta kysyä olisiko avuntarvetta. Kaksi kaveria kumminkin pysähtyi, ja molemmat olivat noin parikymppisiä nuoria miehiä. Muilla näytti olevan liian kiire ties minne, tuskin kaikilla töihinkään kun kello oli noin seitsemän illalla.
Kertaalleen sydäntalvella ajelin turistibussilla pitkin Kehä Kolmosta, ja tankissa ollut venäläinen nafta päätti kolmenkympin pakkasessa tukkia putsarit. Taas avuntarjoajia oli kahdessa autossa, toinen auto oli taksi ja toisessa oli liikkeellä romaniseurue.
Aloittajan kysymykseen: 13 vuoden aikana ainoa mainittava vaurio on ollut tuo peurakolari. Kerran ajoin laina-autolla surkeilla renkailla ja kevään viimeisillä liukkailla valoihin pysähtyneen auton perään mutta kolhu oli niin lievä ettei maalattuihin puskureihinkaan tullut naarmuja. Kerran yksi kaveri päätti valoissa seistessään peruuttaa (!) oman autoni nokkaan mutta taas päästiin ilman vaurioita. Siinä ne melkein sitten olivatkin.
Minusta silloin, kun mitään vakavampaa onnettomuutta ei ole sattunut, pitäisi apua tarvitsevan jotenkin ilmaista avun tarpeensa ohikulkijoille. Näkeehän noita autoja silloin tällöin pysäytettynä tien varteen tai bussipysäkille, välillä jopa mies kumartuneena konetilaa tutkimaan tai rengasta vaihtamaan, mutta enpä ole itsekään koskaan pysähtynyt kyselemään ongelman laatua. Jos auto on siististi tien varteen pysäytetty ja keulakin on aivan muodossaan, olen olettanut että kuljettaja vaikka viittoilee tien varressa jos hän apua kaipaa. Ja jos mitään merkkejä avun tarpeesta ei näy oletan että homma on hanskassa.
Kerran huoltoasemalla kaveri peruutti keulaan kun odotin moottori sammutettuna vuoroani päästä tankille. Toisella kertaa kaveri kajauti takapuskuriini kun lähti liikennevaloissa liikkeelle ennen kuin minä ja edessäni ollut.
Tässä kaikki tähän asti.
Takana kilometrejä noin 900 000 pikkuautolla 38 vuoden aikana.
silloin jos auto on siististi pysäköity ja suurta hätää ei näytä olevan, kuten renkaanvaihto onnistunee ihan omin avuinkin useimmilta...mutta jos auto on pysäköity keskelle tietä, pitäisi jo epäilyksen hiukkanen nousta? mutta taitaa olla suhteellista mikä on kenestäkin epänormaalia ja mikä ei? kaikki eivät osaa tulla huitomaan, tai jos on sydänkohtaus niin ei ehkä pysty tulla huitomaan?
minä näin viimekesänä kun meidän talon lähistöllä menevällä tiellä auto ajoi ojaan kyljelleen. eturengas ilmeisesti tippui ensin penkalta ja repäisi koko auton ojaan. kuski selvisi vammoitta, mutta auto saattoi mennä lunastukseen alustan vaurioiden vuoksi. hinausauto sen romun nosti sieltä sitten ylös.
Noh, ensimmäisessä tapauksessa auto oli tienposkessa hätävilkut päällä ja nokka & tuulilasi sisällä. Jälkimmäisessä auto tienposkessa hätävilkut päällä, kuski pellin alla ja tosiaan se 30 astetta pakkasta.
Mutta joo, en varsinaisesti apuakaan huitonut.
Laki velvoittaa silminnäkijän osallistumaan kuulusteluihin kuuden tunnin ajan. Tästä aiheutuvia kuluja (palkaton poissaolo, junasta tai lennolta myöhästyminen yms.) pitää sitten käräjöidä oikeudessa. Siksi niin moni livistää mieluummin paikalta ja hihittelee sitten itsekseen, kun lehtijutusssa yritellään arvailla mitä tapahtui.
satuin pääsemään "järkevästi" pois kolaripaikalta, kun poliisit ottivat vain yhteystietoni ja sain jatkaa matkaani. muutaman päivän päästä kyselivät puhelimella minun näkemystäni. oli tietenkin helpotus minulle ettei kyseinen juttu mennyt käräjille eikä tarvinnut todistella mitään siellä. siinä myös lienee eräs suurimmista epäkohdista nykyisessä järjestelmässä, koska sattumalta asian nähneeltä voidaan vaatia kohtuuttomia matkustamisia tai oman ajan käyttöä, mutta kyseinen poliisi sai hoidettua asian ainakin minun kannaltani helposti...toisaalta laki velvoittaa myös auttamaan apua tarvitsevia, eli on myös rikos livistää paikalta!
etten nähnyt mitään. sanoo vain että kuulin kolarin kolahdukset mutta käännyin vasta sitten katsomaan. ei muiden auttaminen saisi olla kiinni todistustaakasta, nuo pykälät ehkä kaipaisivat päivitystä?
...tuota kun minusta sanonta tuo menee niin, että: "toisille satttuu, toisille ei"!
-Itse olen ajanut yhden pienen pienen peltikolarin 18-vuotiaana "80-lätkäläisenä" eli juuri kortin saaneena 23 vuotta sitten.....
-samoin kerran olen ajanut hulluina nuoruusvuosinani ojaan, tosin 1,7 promillen humalassa (tuokin piti oppia kantapään kautta).....
-kaikki muut "läheltäpiti" tilanteet olen olen selvittänyt ajotaidoillani ja joskus pitkin pientareita mennen, näin muiden töppäilyt väistäen......
Ja paljon ajava en väitä olevani, mutta yli 750 000km ainakin.....
6v autoa ajettu ja rapiat 200tkm takana (työ-/koulumatkoja)
Kerran olen pellolle mennyt ja silloinkin kyljelleen, ensimmäinen talvi ja loppukevät. Varmaan oli liikaa nopeutta siinä tilanteessa, kun auton perä läks irti mutkassa kissaa väistäen. Jarrua, kytkin pohjassa ja kääntää enemmän vastaantulevan kaistalle. Perä irtos ja ojaan, josta katon kautta auto jäi pellolle kyljelleen. Nopeutta ennen mutkaa oli mittarin mukaan n.85km/h ja autona ol silloin opel kadett -84.
Sain kortin v. 1970. Ensimmäinen auto oli vm. -67 Fiat 600 D . autoja on ollut Datsun luupäätä, Fiatteja useimpia. Saabilla, jolla sattui ainoa kolhaisu, joskus 80-luvun alkupuolella. muita haavereita ei ole sattunut.
Tällä Saabilla tuli kosketus Wartburiin. Oi semmonen alamäki. Jäiselle kadulle oli yöllä satanut pieni lumikerros. kun jarrua painoi, ei tapahtunut mitään. 15 metriä mentiin nahkoneen. Warren takahelma lyttyyn. Sovittiin Warre-miehen kanssa keskenään kuluista. Kaivoin takataskusta muutaman kahisevan. Poliisia ei paikalle kutsuttu, eikä vakuutuksien Bonuksia nollattu.
En ole varsinaisesti itse ollut kolareissa mukana vaikka kortti on ollut jo 35 vuotta. Lehdistä olen kyllä lukenut kolareista.
Kerran pysähdyin autollani kun eräs vanhempi nainen oli tien varressa moponsa vieressä seisomassa sen näköisenä, että on vaikeuksia. Pysähdyin ja naisella oli moposta menneet kettingit pois päältä. Sain ne hänelle päälle parissa kymmenessä sekunnissa.
Oli hieno tunne kun nainen ihmetteli missä vaiheessa sain ne päälle. Palkaksi sain halauksen. Ei siinä mitään, mutta kun oli sateinen ilma ja naisen sadepuku oli ihan märkä ja halatessaan hänen sadetakkinsa kasteli minutkin. Ihan kivalta se vain tuntui kuitenkin.