Mistä tietää milloin kannattaa lopettaa? Oon soittanut 3vuotta ja alan olla aika epätoivonen oman soiton kanssa. Ei meinaa motivaatio riittää vaikeiden nuottien opetteluun, kun ei ne hankalimmat aika-arvot meinaa osua kohdilleen millään. Ja kun läksyt on niin vaikeita, niin niiden tekemisessäkin yrittää lintsata.. Aivan kuin peruskoulussa.. Bändissä tulee soitettua aina välillä päin persettä, kun ei vaan osaa ja kaikki muut on omassa ikäluokassani soittanu tuplasti kauemmin, joten oon toki paskimmasta päästäkin. Keikalle jos pyydetään tuuraan, niin ettei keritä reenaan ollenkaan, niin oon aivan kuhas, niinkun viimelauantainakin.. Sävelkorva on aina välillä millon missäkin ja taimia en pysty kovin hyvin pitämään. Haaveita ois musiikin suhteen ja motivaatio siinä oman jutun tekemisessä, mut oiskohan elämä kuitenkin helpompaa, kun vaan luovuttais?
Milloin lopettaa?
everlone
7360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
koskaan...mutta kun se on vaan niin yksilökohtaista. Ei mun oo elämässäni tarvinnu moista kysellä itseltäni vaikka monella rintamalla en oo kehittynytkään kovin vauhdikkaasti.
On mullakin noita tuttuja, joilla on pitkä soittajanura takana ja sitt ne päättää yhäkkiä, että nyt loppu. Ja sitten myydään jokaikinen soittoon liittyvä tavara äkkiä pois. Miks pitää olla niin On/Off -asenteella liikenteessä? Voihan sitä olla joku landola nurkassa pyörimässä ja sillon tällön sitä hivellä, jos siltä sattuu tuntumaan?
Ehkä noi muutamat yksittäiset pominnat tekstistäsi kertoo, mistä on kyse, eli "Haaveita ois" ja "Ei meinaa motivaatio riittää". Samasta asiasta on varmaan kyse monen muunkin "lopettajan" kohdalla.
Motivaatio tulee haaveesta, mikä sinänsä on tietysti ok, mutta kun se haave on yleensä niin toivottoman kaukana ja ei vaan saa itse harjottelusta mitään tyydytystä. Täytyis vaan päästä siihen, mistä haaveilee ja äkkiä!
Eli jos mulla ei ois ollu kiinnostusta musiikkiin musiikkina, niin ihan varmasti oisin jo aikoja sitten ollut samanlaisten kysymysten äärellä. Siis ettei oo vaan yhtä määränpäätä, vaan haluaa tutustua musiikkiin ja katsoa mihinkä fiilis milloinkin vie.
Ihan samoja ajatuksia on minulla alkuperäisen kirjoituksen suhteen, eli olet asettanut tavoitteekseksesi valmistumisen kitaravirtuoosiksi, ja huimat soolot ei lähdekään tosta vaan. Älä pahastu, mä yritän jeesiä suo. Eli mulla on ollut yleinen kiinnostus musiikkiin ja se johti aikoinaan siihen, että olisin halunnut aloittaa sähköuruilla. Kuitenkin 70-luvulla nuo olivat niin kalliita, ettei vanhempani voineet sellaista minulle hankkia ja jouduin tyytymään kitaraan. Kitara oli ihan hyvä soitin, mutta sitten pari vuotta sitä soitettuani kiinnostuinkin bassokitarasta, josta tuli mun pääsoitin. Aseta tavoitteesi sellaisiksi, että ne voit saavuttaa. Seuraa jotain hyvää oppikirjaa ja ihan kohtuullista harjoittelumateriaalia löytyy youtubesta. Vaikka pitäisit vähän taukoa, niin sekään ei välttämättä ole huono, mutta huolehdi käsistäsi. Tsemmppiä, kyllä se sieltä lähtee.
Nii voi olla, et oon liian ankara ittelleni ja vaadin itteltäni enemmän, kun pystyn. Jotenkin se on vaan niin karua, et on panostanu musiikkiin aivan sairaasti. Musiikkivermeis on varmaan toistatonnia kiinni ja viimevuosien vapaa-aika ja vanhat harrastukset on jääny sen alle. Kokoajan on vaan tuntunut et tää musiikki on nyt se mun juttu, mut sit aina tulee käsittämätön alemmuudentunne, kun soittaa kokeneempien kans.. Tuntuu pahalta, kun muut nappaa neljäntahdin säveltapailutehtävän samantien nuotille ja itte saan siitä vaan ekan tahdin. Turhauttaa, kun soittotunneille pitää opetella nuoteista jotain omituisia jazzsooloja, jois ei tunnu olevan järjen hiventäkään.. käyttää 100tuntia sen opetteluun ja silti ei opi. Hävettää sairaasti mennä soittotunnille, kun ei osaa läkyjään. Sit ku kattoo jotai keikkavideoo naudalta nii seki hävettää vaan. Siin on sit se mihin täss on panostanu muutaman vuoden..
Pitäiskö just ostaa vaikka pleikkari ja kuntosalikortti soittovermeitten hinnal ja pitää vaan se landola ja rämpyttää sitä kerran kuussa ja ruveta vaikka painijaks. Ei muuten kuulostais pahalta. Eipä joutuis alituiseen kritiikin kohteeks.
Jos et ole nyt ammattipuolella etkä ole pyrkimässä ammattipuolelle opiskelemaan ja jazz-soolojen treenaus ei motivoi tai on kohtuuttoman vaikeaa, niin voithan koittaa sanoa sille opettajallesi että voisitte mieluummin katsoa jotain muita juttuja kun jazz-hommista et saa mitään irti. Ammattipuolella noita ei tosiaan voi välttää vaan ne täytyy kahlata läpi jos aikoo valmistua, ja jos sille puolelle aikoo niin niitä kannattaa kyllä treenailla hyvissä ajoin. Tai sitten, jos oikeasti hulluna noita juttuja treenaat eikä silti tunnu menevän kaaliin, niin miettiä onko omat treenimetodit ihan kunnossa ja pähkäillä sitä opettajankin kanssa, jos et ole sitä vielä tehnyt. Kaikki metodit ei toimi kaikille ja kyllä opettajankin pitäisi se ymmärtää, jos osaa asiansa.
Sinänsä mulle on tuo syndrooma ihan tuttu. Opiskelen ite kolmatta vuotta ammattipuolella (basso pääinstrumenttina) ja alemmuuskompleksia muiden soittajien rinnalla koen ihan jatkuvasti kun asiaan kiinnitän huomiota. No, en ehkä ihan kaikkien soittajien mutta suuren osan. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti ja panostaa tekniikan sijaan muihin juttuihin, grooveen ja tyyliin. Oikeiden nuottien löytäminen on kuitenkin aina tärkeämpää kuin nuottien määrä. Itselläni tosin onneksi tilanne on se, että vastapainoksi soittotekniikan vaatimattomuudelle olen luokan kärkipäätä teoriapuolen jutuissa, mikä kyllä kohottaa itsetuntoa.
Sitä en sitten osaa sanoa, että milloin kannattaa laittaa hanskat tiskiin. Varsinkin jos on vahvasti joko-tai -ihminen, niin vaikeaa on. Yksi opettaja konsalta lopetti kaikki musahommat kokonaan, kun kyllästyi siihen, ettei voinut elättää itseään soittamalla jazzia. Meni isänsä firmaan töihin. Ja erittäin pätevä ja osaava tyyppi on kyseessä, niin soittajana kuin opettajanakin. Ihmiset on erilaisia. Itse en oikein osaa kuvitella tilannetta, jossa kokonaan lopettaisin musiikin kanssa touhuamisen. Neliraajahalvaus ehkä. :) Näin lähinnä siksi, että mulle omien biisien tekeminen on terapiaa, jota ilman olisin varmaan menettänyt vähätkin rippeet mielenterveydestäni. :) Siksi tulen sitä varmaan jatkamaan, jos en nyt ihan kuolemaan asti niin pitkään kuitenkin, vaikka sitten päätyisinkin tekemään jotain normiduunia musahommien sijaan.
Kannattaa kuitenkin muistaa se, että jazz- ja teoriapuolen juttujen osaaminen ei ole välttämätöntä sen enempää ammatikseen soittamisen kuin mielekkään harrastamisenkaan kannalta. Väitän, että ammattisoittajalle C-kortista on enemmän hyötyä työllistymisen kannalta kuin vaikka konsatason teorian hallinnasta.
Mutta pääsiskö sit helpommalla jos lopettais? Luultavasti. Aina on helpompaa pelata pleikkaria kuin tehdä mitä hyvänsä joka vaatii tiukkaa ja pitkäjänteistä harjoittelua. Mutta onko se helppous sitten tärkeintä? Siihen ei varmaan kukaan voi vastata kuin omasta puolestaan. Musta on ihan hyvä asia jos elämä yleisesti ottaen sujuu helposti, mutta helppous ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin onnellisuus.
No olipas nyt syvämietteistä...
ajatusmaailma liikkuu aikalailla samoilla linjoilla, kun omani!? Itse en tosin ole opiskellut päivääkään missään opistossa tai edes kitaratunneilla. En siis nuottejakaan osaa, mutta teoriapuolta oon jonkun verran opiskellut itsekseni.
Jos oikeesti ois uransa aikana ottanut itteensä ja miettinyt lopettamista sentakia, että muut kaveripiirin soittajat osaa paremmin...niin sitähän ois lopettanut harrastuksen jo ennenkun se ois kunnolla kerennyt alkaa:D
Eli jos motivaatio on se, että pitää kehittyä parhaaksi, niin saa varautua siihen, että pettymyksiä tulee monta kertaa!
Samoilla linjoilla edellisen kanssa myös siitä, että ei kannata masentua, jos ei kykene tekniikassa ym. pärjäämään "kanssakilpailijoille". Sillon kannattaa pyrkiä olemaan ovelampi. Eli keskity esim. siihen, miten saat melodiaan väriä. Vanhankansan klisehän kuuluu, että yksi hyvä nuotti puhuu enemmän, kuin tusina "välimallin" nuotteja;D
En sinänsä vastusta kouluja tai soitonopettajia, mutta oman käsitykseni mukaan hyvä opettaja ymmärtää tehdä itsestään tarpeettoman soitonopiskelijalle, eli että soittaja alkaa itse plokkailemaan ja tekemään asiota oman pään mukaan...eikä niin, että toinen näyttää kaiken?! Sehän on paras "lahja", minkä opettaja voi oppilaalle antaa?!;)
Ei kannata lopettaa, vaan pitää tauko. Joko lyhyempi tai pitempi. Näin se minullakin menee ja joskus tuo soittointo katoaa pitkäksikin aikaa. Taukojen välissä tulee soiteltua Agents-tyylistä "naiset kuumiks"-musaa.
Nyt on taas parempi meno päällä, kun innostuin Timo Tolkin soolotuotannosta ja sen treenaamisesta. Siitä saa väänneltyä hieman toisenlaistakin musaa eli eri rytmityylejä ja -vaihdoksia sekä tekstityksen muuttamista suomeksi. Tosin alkuperäistä tekstiä hieman muunnellen. Eiköhän siinä ole mielekästä hommaa seuraavaan taukoon asti :)
Ei pidä ihan juniorina hermoilla, vaikka ei heti ookkaan Alexi Laiho, Yngvie, EVH,MAB, tai joku.
Enhän määkään oo vasta kun 28 vuotta reenannu, tabloja. Korva kehittyy, ja musamaku kehittyy.
Ihan turha hyökätä pahimman mahollisen soolon kimppuun, että tämän opettelen Perkele.
Kilpailu pois. Osaat varmaan jotain mitä sun pahin "kilpailija" ei osaa. Ne on makuasioita.
Itekkin oon välillä niin laiska ,että kun soittaa, niin seuraavana päivänä on sormet paskana.
Niin. En ole vieläkään Eddie Van Halen tvJussi Oulu 44 vuotta.