HE ja säästöjä ! Aamupuurosta sokeri

"Yleensä tarjolla on veteen keitettyä puuroa, näkkileipää, rasvatonta maitoa ja tuorepala, kuten kurkkua tai porkkanaa.

Juusto, leikkeleet ja pehmeä leipä poistuivat aamiaisilta viime syksynä. Tuorein ihmetyksen aihe on Akaan kaupungin päätös, ettei sokeri kuulu lasten aamupuuroon. Keskuskeittiöstä ei enää heru päiväkodeille sokeria, jos se on tarkoitettu puuroon.

Aamulehden päiväkoteihin tekemällä soittokierroksella kävi ilmi, että joissain paikoissa puuro on jäänyt lähes koskemattomana lasten lautasille. Koska puuro on yritetty saada taas maistumaan, joidenkin päiväkotien henkilökunta on hankkinut omilla rahoillaan sokeria puuron seuraksi. Jossain esikouluryhmissä hoitajat taas ovat pyytäneet vanhempia hankkimaan sokerin lapsilleen".

http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/159768.shtml

Kaatuuko kunnan talous sokeriin ? Enemmän säästöä tulisi kokouspalkkioita kohtuullistamisella ja kokouksien tarjoilua pienentämisellä.
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No mutta meinasihan nokian talouskin kaatua kermavaahtoon ja se poistettiin salon tehtaan jälkiruuista. Nyt on lama ja kaikesta pitää säästää. Tai no mamuille rahaa riittää entiseen malliin.

Äänestä

Suomessa On ehkä suurin Ongelma Alkoholismin jälkeen ylen Syönti ja vääriä Aineita kuten sokeria yms. Läskiintyminen aiheuttaa Miljardi laskut tereille työssäkäyville.. En ymmärrä esm. Miksi Läski -työtön- termiä itsestään käyttävä. Menee Juuri Leipä jonoon, koska leipä läskiinnyttää lisää.. pieni vaiva olis ajaa esm. marjamaan viereen bussilla ja kerätä marjoja yms.. Läski aiheuttaa Laskuuden lisäksi Monet muut sairaudet -Kolestrooli -Verenpaineen -Kulumaviat yms... mutta Läski syö vaan Pysyäkseen läskinä. houkuttelee vielä Lapsensakin sairastumaan..

Äänestä
  • Suurin ongelma Suomessa on ravinnon rasvaisuus, superrasvat, teolliset shitit ja niin edelleen.
    Sokeri on terveellistä jos sen normi sokerin tilalla sais vaikka hedelmäsokeria.
    Rasvainen ruoka lihottaa, tilalle proteiini pitoisempaa ravintoa niin ei liho.

    Äänestä

Seuraavana on vuorossa suola, vaikka onkin halvempaa kuin sokeri, mutta säästöjä syntyy. Periaatteessa lapset voitaisiin hoitaa pimeissä kopeissa vedellä ja leivällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois ! kirjoitti:

"Yleensä tarjolla on veteen keitettyä puuroa, näkkileipää, rasvatonta maitoa ja tuorepala, kuten kurkkua tai porkkanaa.

Juusto, leikkeleet ja pehmeä leipä poistuivat aamiaisilta viime syksynä. Tuorein ihmetyksen aihe on Akaan kaupungin päätös, ettei sokeri kuulu lasten aamupuuroon. Keskuskeittiöstä ei enää heru päiväkodeille sokeria, jos se on tarkoitettu puuroon.

Aamulehden päiväkoteihin tekemällä soittokierroksella kävi ilmi, että joissain paikoissa puuro on jäänyt lähes koskemattomana lasten lautasille. Koska puuro on yritetty saada taas maistumaan, joidenkin päiväkotien henkilökunta on hankkinut omilla rahoillaan sokeria puuron seuraksi. Jossain esikouluryhmissä hoitajat taas ovat pyytäneet vanhempia hankkimaan sokerin lapsilleen".

http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/159768.shtml

Kaatuuko kunnan talous sokeriin ? Enemmän säästöä tulisi kokouspalkkioita kohtuullistamisella ja kokouksien tarjoilua pienentämisellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu