Olen 20-vuotias, ja olen avolititossa samanikäisen naisen kanssa. Riitelemme lähes päivittäin. Olen ihan jumissa. En tiedä, mitä tehdä. Vaikeinta tästä tekee sen, että rakastan häntä valtavasti. Olemme seurustelleet kaksi vuotta, mutta olemme riidelleet lähes jatkuvasti puolen vuoden seurustelun jälkeen. Minusta syy on molemmissa, vaikka riidat saavat alkunsa minun virheistäni. Myönnän, että olen tehnyt paljon virheitä, mutta hän ei unohda niitä koskaan ja nostaa asiat usein esille. Riidat ovat liittyneet pääosin minun uhkapelaamiseeni ja juomiseeni.
Nyt olen ollut juomatta 5 kuukauuta ja olen halunnut aloittaa juomisen taas, koska mielestäni en pysty luomaan uusia ihmissuhteita ilman juhlimista uudessa koulussani, ja pidän oikeasti tosi paljon juhlimisesta. Ennen juomiseni lopettamista joimme suunnilleen joka toinen viikonloppu, mikä on mielestäni normaalia tässä iässä. Riitelimme sen aikana pljon, koska tein humalassa aina muka kaikki väärin. Hän aina alkoi valittaa, kun olimme juomassa ja ilta päättyi riitaan. Lopulta yhden riidan päätteeksi heitin hänet ulos omasta kotoani yöllä, jossa hän ei siis asu. Hän asui lähellä minua. Sen jälkeen lopetin juomisen. Mielestäni molemmeissa on vikaa. En vain kestänyt sitä, kujn olin väsynyt. En ole väkivaltainen.
Pelaamatta olen ollut nyt 2 kuukautta ja minun tekisi kovasti mieli aloittaa taas, mutta en ole puhunut siitä vielä. Pelasin suhteemme alussa ja lopetin pelaamisen siitten vuodeksi, koska tyttöystäväni mielestä pelasin liikaa. Pelasin tässä välissä ja sanoin siitä .Riitahan siitä nousi. Sitten lopetin vuodeksi ja aloitin taas hänen suostumuksellaan. Jankkasin siitä niin paljon, että viimein hän myöntyi. Nyt olen lopettanut, kun pelasin vähän aikaa ja hävisin paljon. tämä johtui siitä, koska minulla ei ollut kuin lupa tehdä yksi talletus, ja kun hävisin sen niin tein useita, koska pelaamisen lopettamisen pelko nousi. Nyt olen lopettanut kun hävisin noin 1500 euroa. Osaisin hallita jos minulla olisi ilman valvontaa mahdollisuus pelata. Olen kertonut asioita joita minä olen tehnyt, mutten mitä hän. Tiedän että olen tehnyt väärin, mutta hän on niin pitkävihainen joka asiaan. Vaikea selittää näitä asioita.
En voi lähteä esim. kavereiden kanssa ulkomaille, mutta hän voi. hän soittelee usein jos menen kaverin mökille ja itkee että tulisin jo jne. En voi rentoutua ikinä. Kaikki pitäisi hänen mielen mukaan mennä kuten sisustus. haluan olla hänen kanssa koska rakastan häntä niin paljon mutten jaksa enää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
hän on myös mustasukkainen siitä jos lisään kavereiksi naisia facebookissa ja jos juttelen heille.
Taas kerran se parisuhteen peruspilari: puhukaa, puhukaa ja puhukaa vähän lisää. Neutraalissa tilanteessa kun molemmat on rauhallisia ihan vain istumalla keittiön pöydän ääreen.
Sääntö nro1: kumpikaan ei saa suuttua ja ruveta huutamaan. Jos rupeaa kiukuttamaan ja tunteet kuumenee, ota time out ja käy päästelemässä ylimääräset höyryt pihalle ennen keskustelun jatkamista.
Sääntö2: oma kanta täytyy pystyä järjellisesti perustelemaan, ei mitään 'sä et koskaan, mä aina' tyylisiä ilmauksia, ne ei johda minnekään. Jos ei pysty perustelemaan, viettäkää aikaa asiaa mietiskellen ja palatkaa sitten aiheeseen.
Sääntö3: toista ei saa nimitellä tai asioita kierrellä, niistä pitää puhua niiden omilla nimillä. Selvitä itsellesi tarkasti sanoin selitettynä, mikä kumppanissa ärsyttää, mikä on ongelma ja mitä itse haluat parisuhteelta (vähän kaikki ja tiedäthän sä, ei ole selkeästi sanoin ilmaistuja asioita). Älä oleta kumppanisi tietävän mitä tarkoitat tai tunnet. Muista sallia myös kumppanillesi oikeus sanoa sama sinusta ilman että loukkaannut. Eli keskity parisuhteen parantamiseen, eikä sen selvittämiseen kenen oli alkuperäinen syy. Periksi ei saa kuitenkaan antaa vain sen takia, että sillä tästä pääsee eroon vaan asiat täytyy selvittää loppuun asti.
Sääntö4: 'kokouksen' jälkeen aloitetaan puhtaalta pöydältä niin kuin on sovittu. Sovitut asiat voi vaikka kirjoittaa paperille ja pistää talteen. Näin selvitettyjä asioita ei saa enää ottaa esille myöhemmin tulevissa mahdollisissa riidoissa. Jos jompikumpi poikkeaa myöhemmin sovituista säännöistä, nämä selvitetään tapauskohtaisesti, samalla tavoin keskustelemalla. Kummallakin on tietysti oikeus päättää kuinka monta 'sääntörikkomusta' sietää ennen parisuhteesta ulos kävelemistä.
Jokainen parisuhde on omanlaisensa enkä ulkopuolisena halua lähteä ruotimaan kumpi teistä on oikeassa ja kumpi väärässä tai kumpaa on kohdeltu enemmän kaltoin. Teidän itse pitää selvittää millaisen parisuhteen haluatte luoda ja uskokaa tai älkää, se vanha kunnon keskustelu on paras tapa sen selvittämiseen. Kunhan vain molemmilla on sama päämäärä eli yhteinen hyvä parisuhde. Töitä se vaatii, mutta on kyllä lopulta kaiken vaivan arvoista
Kiitos neuvoista, mutta olemme puhuneet asioista ilman riitelyäkin, mutta emme ole päässeet yhteisymmärrykseen yleensä. Olen tosiaan aikomassa aloittaa juomisen, sen takia että saisin kavereita ja pidän yleensäkin juhlimisesta, koska pidän "sosiaalisistatapahtumista". Ja sovimme, että voin juoda, mutta aluksi hänen kanssaan ja sejävi minulle. Mutta, kun eilen otin ensimmäisen olueni 5 kuukauteen niin hän pahoitti mielensä. Sopimuksestakin on aikaa jo kuitenkin kolme viikkoa. Ahdistaa, kun hän masentuu. Enkö voi saada kumpaakin? Uskon, että tämän yli hän kyllä pääsee pikku hiljaa, mutta kuten sanoin, hän muistaa asiat todella pitkään. Tänään taas riitelimme toisesta asiasta. En tietenkään halua, että joku päättäisi asian minun puolesta, mutta haluan kuulla mitä muut ovat mieltä.
Kun olette noin nuoria, voi tietysti olla, ettei kumppanisi ole vielä aivan oppinut yhteisen elämän ja parisuhteen sääntöjä. Tässä tilanteessa voisi auttaa, jos pitäisitte tauon suhteestanne eli pari kuukautta asuisitte eri paikoissa, eläisitte ns. omia elämiänne. (Tällöin kannattaa kuitenkin sopia´, voiko myös seurustelun/deittailun/seksin saralla unohtaa parisuhteen olemassaolon vai ollaanko vielä sillä taholla yhdessä). Eräs ongelma tyttöystävälläsi saattaa olla, ettei hän ole koskaan joutunut elämään yksin omaa elämäänsä ja näin ollen hän on epävarma itsestään. Oma ajatukseni on että 'ensin täytyy oppia rakastamaan ja asumaan itsensä kanssa, sitten voi ajatella toisen ihmisen rakastamista ja kanssa asumista'. Ilman omaa kykyä elää itsensä kanssa on usein hankaluuksia elää parisuhteeessakaan.
Sinulle sanoisin vain vinkiksi, että juomista ei kannata aloittaa parisuhteen vuoksi eikä mielestäni kavereitakaan hankkiaksesi, useimmat kun enemmän pitävät selvästä tyypistä kuin ympäri päissään örveltävästä kännisestä. Jos otat vaan joskus muutaman, en siinä näe mitään ongelmaa, mutta jos kyseessä on riippuvuus kuten ekassa viestissä sanoit, silloin ei pitäisi pulloon tarttua ollenkaan. Jos tyttöystävääsi juomisesi loukkaa, voit yrittää tehdä sen lähinnä ulkona ollessasi tai kaverien luona. Mutta tässäkin olisi hyvä selvittää, mikä tyttöystävääsi todella juomisessasi vaivaa. Ja jos sovitte jotakin, täytyy tyttöystäväsi myös siihen 'alistua'. Loputtomiin ei kannata toisen ehdoilla elämää pyörittää ja sinun onkin päätettävä kuinka paljon tyttöystäväsi mielipide ja hyväksyntä merkitsevät sinulle. Loputtomiin ei kannata epätyydyttävässä suhteessa elää, mutta se hankala päätös on valitettavasti aina sinun :).