Onko Lieksan pakolaispolitiikka sittenkään kaupungin käsissä? Voiko ollakaan avoimessa maailmassa? Nimittäin tosiasia on se, että Lieksaan suorastaan virtaa ulkomaaneläviä opiskelemaan. Koulut ovat kiitettävästi kalastelleet uusia opiskelijoita. Jokainen uusi opiskelija tuo kaiavattuja euroja opinahjolle opiskelijan ihonväriin katsomatta. Samaan aikaan vuokratalot ilmoittelevat netissä tyhjillään olevista asunnoista. Vuokrataloilla on tyhjillään liki sata asuntoa. Onko niin, että kaupungin omistama asuntoyhtiö ei saisi antaa asuntoja tummaihoisille opiskelijoille? Valtuutettujen viime aikaiset puheet viittaavat tähän. Olemme vaarallisilla vesillä täällä Lieksassa. Pian meitä voidaan syyttää vaikkapa syrjinnästä. Asuntoja eikä opiskelupaikkoja jaeta ihonvärin mukaan.
Asuntoja ja opiskelupaikkoja ei jaeta ihonvärin mukaan
37
252
Vastaukset
- ihmettelevä opiskeli
Siinäpä nyt sitten pulma lieksalaisille valtuutetuille. Miten vastustaa sellaista kehitystä, mitä on erilaisissastrategioissa alleviivattu . Ammatillisten opinahjojen säilyttämiseksi on välillä kovastikin liikehditty. Eikös koulut anna työtä opettajille ja muulle henkilökunnalle? Eikös opinahjot ole elävän kylän merkki? Eikös Lieksasta ole lapset ja nuoret vähenemässä? Opiskelijoillakin on nykyisin rahaa ja he ostavat yhtä sun toista paikkakunnalta. Voivat jopa perustaa täällä perheen ja jäädä pitemmäksikin aikaa. Vai miten se menee? Vai onko naamanväri sittenkin se ratkaisevin pointti? Minun naamani väri on hieman punertava, käviskö?
- Koulut täynnä
Ja näin ollen opiskelupaikat ovat myös valtakunnallisesti haettavana. Näin esimerkiksi MOL-sivustoille. Lieksa ei voi tehdä kielteistä päätöstä ihon värin takia, koska silloin rikotaan perustuslakia, ihmistä kun ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan rodun, ihonvärin jne.. takia. Ei myöskään lieksalaiset päättäjät eikä myöskään Lieksan kaupunki eikä myöskään Lieksan vuokratalot. Jos on firmalla 70 tyhjää asuntoa, niin on se aika kumma, jos kaupunkiin opiskelemaan tuleva ulkomaalainen ei saisi täältä asuntoa! Syrjinnän kriteerit täyttyvät takiuulla!
Päättäjille jälleen kerran tiedoksi: Suomi on demokraattinen ja vapaa maa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös ulkomaalainen voi ihan itse päättää missä asuun, kun vain matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Ja neljän vuoden kuluttua nämä ulkomaalaiset voivat asettua ehdokkaaksi suomalaisissa vaaleissa, kunhan ovat sitä ennen hoitaneet kansalaisuusasiansa kuntoon. Tervetuloa Lieksaan.- kansainvälisyyttä k
Ihan sama mistä tulleita opiskelijoita on, kunhan ovat kiinnostuneita opiskelusta. Näin ei omatkaan kylän kasvattien tarvitse lähteä Joensuuhun tai vielä etemmäs. Vanhis tyttäreni meni opiskelemaan Jyväskylään, ja siellä oli ei nyt ihan puolet mutta suuri osa ulkomaalaisia. Parempi oppia kansainvälisyyttä jo Lieksassa.
- paljon puhetta vähän
kansainvälisyyttä k kirjoitti:
Ihan sama mistä tulleita opiskelijoita on, kunhan ovat kiinnostuneita opiskelusta. Näin ei omatkaan kylän kasvattien tarvitse lähteä Joensuuhun tai vielä etemmäs. Vanhis tyttäreni meni opiskelemaan Jyväskylään, ja siellä oli ei nyt ihan puolet mutta suuri osa ulkomaalaisia. Parempi oppia kansainvälisyyttä jo Lieksassa.
Toivon, että valtuutetut ottaisivat kantaa opiskelu- ja asuntokysymykseen. Mielestäni tässä on kysymys juuri niistä asiaperusteluista,joita Veikko Huotari Karjalaisen kolumnissaaan peräsi. Eli keskustelun on syytä siirtyä eipäs juupas asetelmasta todellisiin asia asioihin. Tämä on nyt sitä ihtiään. Miten rajata siis kuntaan muuttoa ihonvärin perusteella jos opiskelupaikka on plakkarissa. Voiko kaupungin vuokrayhtiö sanoa no asunnonhakijalle ihonväriin katsoen.
- Opiskelija vm. 85
paljon puhetta vähän kirjoitti:
Toivon, että valtuutetut ottaisivat kantaa opiskelu- ja asuntokysymykseen. Mielestäni tässä on kysymys juuri niistä asiaperusteluista,joita Veikko Huotari Karjalaisen kolumnissaaan peräsi. Eli keskustelun on syytä siirtyä eipäs juupas asetelmasta todellisiin asia asioihin. Tämä on nyt sitä ihtiään. Miten rajata siis kuntaan muuttoa ihonvärin perusteella jos opiskelupaikka on plakkarissa. Voiko kaupungin vuokrayhtiö sanoa no asunnonhakijalle ihonväriin katsoen.
Demareiden edustaja Eero Kärkkäinen käytti valtuustossa asiasta puheenvuoron. Hän syyllisti virkamiehiä, koska kaupunkiin on tullut liikaa ulkomaalaisia. Siis Kärkkäisen mielestä opiskelemaan ei saa Lieksaan tulla ja näille tummille hakijoille ei tulisi asuntoa antaa. Näin siis kuulin. Pitääköhän tieto paikkansa, vai liekö pelkkää panettelua. Opiskelijoilla on oikeus hakea opiskelupaikkaa Suomesta tai Eu:n alueelta. Tämä oikeus on ulkomaalaisillakin. Onko Lieksa ainut alue EU:ssa jonne ei saa tulla?
- Kuka eka?
Opiskelija vm. 85 kirjoitti:

Ihmisellä ja opiskelijalla on oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena riippumatta sukupuolesta, iästä, terveydentilasta, fyysisestä ominaisuudesta, kielestä, etnisestä syntyperästä, kansallisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vakaumuksesta, varallisuudesta tai muusta näihin rinnastettavasta seikasta.
Muutoin oikeussalissa tavataan! Kuka haluaa olla ensimmäinen? Vastauksia pyydän! - Kylänlahdesta
Kuka eka? kirjoitti:
Ihmisellä ja opiskelijalla on oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena riippumatta sukupuolesta, iästä, terveydentilasta, fyysisestä ominaisuudesta, kielestä, etnisestä syntyperästä, kansallisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vakaumuksesta, varallisuudesta tai muusta näihin rinnastettavasta seikasta.
Muutoin oikeussalissa tavataan! Kuka haluaa olla ensimmäinen? Vastauksia pyydän!Ehdotan Kärkkäistä, mikäli hän on vastaan ulkomaalaisopiskelijoita!
- opiskelija vm 91
Kylänlahdesta kirjoitti:
Ehdotan Kärkkäistä, mikäli hän on vastaan ulkomaalaisopiskelijoita!
Onko tosiaan niin, että Lieksa on ainut alue Eu:n alueella, johon ei saisi paikallisten valtuutettujen mukaan tulla ulkomaalaisia opiskelijoita. Onko jo kielletty myös asuntojen luovutus tummalle miehelle?
- amisopiskelija
Opiskelija vm. 85 kirjoitti:
Demareiden edustaja Eero Kärkkäinen käytti valtuustossa asiasta puheenvuoron. Hän syyllisti virkamiehiä, koska kaupunkiin on tullut liikaa ulkomaalaisia. Siis Kärkkäisen mielestä opiskelemaan ei saa Lieksaan tulla ja näille tummille hakijoille ei tulisi asuntoa antaa. Näin siis kuulin. Pitääköhän tieto paikkansa, vai liekö pelkkää panettelua. Opiskelijoilla on oikeus hakea opiskelupaikkaa Suomesta tai Eu:n alueelta. Tämä oikeus on ulkomaalaisillakin. Onko Lieksa ainut alue EU:ssa jonne ei saa tulla?
Jos tuommoista on oikeasti ihan valtuustotasolla puhuttu niin eikö kaupunginjohtajan olisi pitänyt lakimiehenä puuttua asiaan. Varmaan tietää että tuommoiset puheet ovat ihan laittomia. Häkki heilahtaa ja äkkiä jos niikseen tulee. Sen verran herkkää touhua on näiden asioiden kanssa.
- laki sama kaikille
opiskelija vm 91 kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että Lieksa on ainut alue Eu:n alueella, johon ei saisi paikallisten valtuutettujen mukaan tulla ulkomaalaisia opiskelijoita. Onko jo kielletty myös asuntojen luovutus tummalle miehelle?
Ei ole tietoa, mutta kait se näin on. Tässäkö Lieksan vastaus Huotarin tekemälle lehtikirjoitukselle. Huotari kirjoitti Karjalaisessa, että musta mies pitäs asuttaa ja Lieksa on reagoinut heti. Kertokaa nyt politikot, kuntalaiset haluaa tietää! Eikö asuntoja saa luovuttaa ulkomaalaisille tai eikö saa tulla opiskelemaan Lieksaan?
- piippolan vaari
amisopiskelija kirjoitti:
Jos tuommoista on oikeasti ihan valtuustotasolla puhuttu niin eikö kaupunginjohtajan olisi pitänyt lakimiehenä puuttua asiaan. Varmaan tietää että tuommoiset puheet ovat ihan laittomia. Häkki heilahtaa ja äkkiä jos niikseen tulee. Sen verran herkkää touhua on näiden asioiden kanssa.
Luulisi lakimiehen ymmärtävän yhdenvertaiseen kohteluun liittyvät asiakokonaisuudet. Ei ilmeisesti uskalla, koskapahan valtuutetuilla on kovat piipussa. Tulee nimittäin äkkiä kenkää kunnanjohtajalle ja siksi pitää matalaa profiilia. Helpompi on valtuutettujen alkaa kivittää sosiaalitoimen virkailijoita. Demareita ei kannata ärsyttää.
- huono asia
piippolan vaari kirjoitti:
Luulisi lakimiehen ymmärtävän yhdenvertaiseen kohteluun liittyvät asiakokonaisuudet. Ei ilmeisesti uskalla, koskapahan valtuutetuilla on kovat piipussa. Tulee nimittäin äkkiä kenkää kunnanjohtajalle ja siksi pitää matalaa profiilia. Helpompi on valtuutettujen alkaa kivittää sosiaalitoimen virkailijoita. Demareita ei kannata ärsyttää.
Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle, mikäli asia on näin. Hiukan ikävää julkisuutta demari Kähköselle. Tuota, kunhan ei vain iltalehdet saisi asiasta vihiä?
- kuumenee
huono asia kirjoitti:
Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle, mikäli asia on näin. Hiukan ikävää julkisuutta demari Kähköselle. Tuota, kunhan ei vain iltalehdet saisi asiasta vihiä?
Jos valtuuston puheet pitävät paikkaansa niin luulisi Korpisen ryhtyvän toimiin. Osoite voisi olla oikeusasiamies. Toisaalta Korpinen komppaa Ikosta, jonka puheet ovat olleet erittäin syrjiviä. Tätä on todistanut sanomalehti Karjalainen juttuineen ja kolumneineen. Siis Markku ei ryhtyne toimiin. Mutta toivottavasti joku livenä puheet kuullut ryhtyy. Kapupunki joutunee antamaan virallisen selvityksen puheista. Valtuuston kokoushan on julkinen ja siis ihan julkisista puheista ja kannanotoista on kysymys. Alkaa jo poltella.
- laki ja oikeus
huono asia kirjoitti:
Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle, mikäli asia on näin. Hiukan ikävää julkisuutta demari Kähköselle. Tuota, kunhan ei vain iltalehdet saisi asiasta vihiä?
Perustuslaki 9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Tässä vastaus Kärkkäiselle! Mustilla miehillä ja naisilla on oikeudet olemassa ja näitä oikeuksia ei voi loukada Lieksan demokraatitkaan. - lieksassa
laki ja oikeus kirjoitti:
Perustuslaki 9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Tässä vastaus Kärkkäiselle! Mustilla miehillä ja naisilla on oikeudet olemassa ja näitä oikeuksia ei voi loukada Lieksan demokraatitkaan.ajatellaan.ensin vieraat ja sitten omat?
- Huihai vaan
laki ja oikeus kirjoitti:
Perustuslaki 9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Tässä vastaus Kärkkäiselle! Mustilla miehillä ja naisilla on oikeudet olemassa ja näitä oikeuksia ei voi loukada Lieksan demokraatitkaan.ja siinä rikotaan selvästi lakia. ARA ohjeistaa asuntovalintaa, asunto on saatava jos hakijalla on esim. OPISKELUPAIKKA- ja näin ollen muutto paikkakunnalle OPISKELUN vuoksi on tärkeää. Voi pyhä yksinkertaisuus. Missä on vlatuutetujen järjenkäyttö - kadoksissa.
- yliopistosta
laki ja oikeus kirjoitti:
Perustuslaki 9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Tässä vastaus Kärkkäiselle! Mustilla miehillä ja naisilla on oikeudet olemassa ja näitä oikeuksia ei voi loukada Lieksan demokraatitkaan.Olen seurannut tämän ketjun kirjoituksia. Osuipa silmiini myös Karjalaisen uutinen valtuuston iltakoulusta. Samoin lukasin mielenkiinnolla Veikko Huotarin kolumnin pakolaisasioista. Hieman juridiikkaa opiskelleena ja pakolaisuudesta opinnäytetyötä tekevänä minun täytyy kyllä sanoa, että liukkaalla jäällä liikutaan nyt Lieksassa. Jos nämä kirjoitukset ovat vähänkin tosia niin jatkoseuraamuksia tulee takuuvarmasti. Ei tässä maassa voi kuntapolitiikassa puhua ihan mitä sylki suuhun tuo.
- asuntoko
lieksassa kirjoitti:
ajatellaan.ensin vieraat ja sitten omat?
Mitäpä tarkoitat? Lieksassa on kymmeniä vuokra-asuntoja tyhjillään. Omat ovat varmaan jo kämpän saaneet vai miten on. Pari vuotta sitten kaupungilla oli 160 asuntoa tyhjänään. Ei liene siitä tilanne paljon muuttunut.
- Onnetonta on
yliopistosta kirjoitti:
Olen seurannut tämän ketjun kirjoituksia. Osuipa silmiini myös Karjalaisen uutinen valtuuston iltakoulusta. Samoin lukasin mielenkiinnolla Veikko Huotarin kolumnin pakolaisasioista. Hieman juridiikkaa opiskelleena ja pakolaisuudesta opinnäytetyötä tekevänä minun täytyy kyllä sanoa, että liukkaalla jäällä liikutaan nyt Lieksassa. Jos nämä kirjoitukset ovat vähänkin tosia niin jatkoseuraamuksia tulee takuuvarmasti. Ei tässä maassa voi kuntapolitiikassa puhua ihan mitä sylki suuhun tuo.
Eivät taida ymmärtää Kärkkäiset, Pippolat ja Ikoset, että he eivät voi mennä kollektiivisuuden taakse lausunnoissaan. Nyt taitavat pojat mennä todellakin liukkailla jäillä. Perustulailliset oikeudet ei taida olla hanskassa. Kannattaisi lukea vaikka finlexista mm. liikkumisvapaus, tasavertaisuus ym. joka miehen ja naisen oikeudet. Ara myöskin sanelee asuntopolitiikkaa. Populismin ja kansankiihottamisen rajakin on ohut. Voi hurjaa
- Maire S
kuumenee kirjoitti:
Jos valtuuston puheet pitävät paikkaansa niin luulisi Korpisen ryhtyvän toimiin. Osoite voisi olla oikeusasiamies. Toisaalta Korpinen komppaa Ikosta, jonka puheet ovat olleet erittäin syrjiviä. Tätä on todistanut sanomalehti Karjalainen juttuineen ja kolumneineen. Siis Markku ei ryhtyne toimiin. Mutta toivottavasti joku livenä puheet kuullut ryhtyy. Kapupunki joutunee antamaan virallisen selvityksen puheista. Valtuuston kokoushan on julkinen ja siis ihan julkisista puheista ja kannanotoista on kysymys. Alkaa jo poltella.
Korpinen ei beesaa ketään, ajattelee itsenäisesti. Toivottavasti Korpinen ottaisi asian hoidettavakseen. Ei vaan Ikosta vaan kaikki.
- semmoista elämä on
Onnetonta on kirjoitti:
Eivät taida ymmärtää Kärkkäiset, Pippolat ja Ikoset, että he eivät voi mennä kollektiivisuuden taakse lausunnoissaan. Nyt taitavat pojat mennä todellakin liukkailla jäillä. Perustulailliset oikeudet ei taida olla hanskassa. Kannattaisi lukea vaikka finlexista mm. liikkumisvapaus, tasavertaisuus ym. joka miehen ja naisen oikeudet. Ara myöskin sanelee asuntopolitiikkaa. Populismin ja kansankiihottamisen rajakin on ohut. Voi hurjaa
Kyllä nämä "pojat" varmaan ihan tietoisesti ovat kantaa ottaneet. Kaikki ovat käsittääkseni pitkän linjan valtuutettuja. Pippola on vielä joku ent. armeijan herrakin. Tietysti tämä on kovin ikävää heidän kannaltaan. Eivät ehkä aavista millaisia seuraamuksia voi olla tulossa. Ikävää julkisuutta ym. Heidän kyllä kannattaisi nyt nöyrtyä ja pyytää puheitaan julkisesti anteeksi.Toivon heille kuitenkin mitä parhainta jatkoa ja anteeksiantoa kaikilta.
- Kuotta
semmoista elämä on kirjoitti:

Pieni osa Lieksalaista tuntuu haluavan Lieksaan maahanmuuttajia mutta heiltä on unehtunut se asia että mihin me Lieksalaiset tarvitsemme heitä?
Kohentamaan Lieksan taloutta kolmen vuoden ajaksiko?
Työvoimareserviikö lisää porukkaa kun omillekkaan ei riitä töitä?
Paikkamaan sitä olematonta työvoimapulaako ?
Keksikää parempaa sillä ei oikein vakuuta ketään nuo ontuvat selitykset ! - norssikosko
Kuka eka? kirjoitti:
Ihmisellä ja opiskelijalla on oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena riippumatta sukupuolesta, iästä, terveydentilasta, fyysisestä ominaisuudesta, kielestä, etnisestä syntyperästä, kansallisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vakaumuksesta, varallisuudesta tai muusta näihin rinnastettavasta seikasta.
Muutoin oikeussalissa tavataan! Kuka haluaa olla ensimmäinen? Vastauksia pyydän!Höpö höpö. Kyllähän koulutuksen järjestäjä valitsee oppilaansa koulutukseen hakukriteereiden mukaan. Ja piste, Senku meet sinne oikeussaliin.
- demokr.
Kuotta kirjoitti:
Pieni osa Lieksalaista tuntuu haluavan Lieksaan maahanmuuttajia mutta heiltä on unehtunut se asia että mihin me Lieksalaiset tarvitsemme heitä?
Kohentamaan Lieksan taloutta kolmen vuoden ajaksiko?
Työvoimareserviikö lisää porukkaa kun omillekkaan ei riitä töitä?
Paikkamaan sitä olematonta työvoimapulaako ?
Keksikää parempaa sillä ei oikein vakuuta ketään nuo ontuvat selitykset !Hyötynäkökulmaa joo. Lieksalaisilla on outo tapa arvioida varsinkin tänne muuttvia, varmaankin myös lähtijöitä. Onko hyötyä Lieksalaisille? Jokaisella on vapaa oikeus muuttaa minne haluaa, ei tarvitse kaupunginjohtajalta lausuntoa mahdollisesta hyödystä. Kukaan ei lieksalaisilta kysy, että ketä täällä tarvitaan? No ei ainakaan puliukkoja, huumeiden käyttäjiä tai puhtaasti hulluja. Täällä vain näkyy näitäkin olevan. Työttömätkin tänne saavat muuttaa, hui!
Tällaiset perustuslailliset oikeudet on, meillä kaikilla. - Kuotta annetaan
demokr. kirjoitti:
Hyötynäkökulmaa joo. Lieksalaisilla on outo tapa arvioida varsinkin tänne muuttvia, varmaankin myös lähtijöitä. Onko hyötyä Lieksalaisille? Jokaisella on vapaa oikeus muuttaa minne haluaa, ei tarvitse kaupunginjohtajalta lausuntoa mahdollisesta hyödystä. Kukaan ei lieksalaisilta kysy, että ketä täällä tarvitaan? No ei ainakaan puliukkoja, huumeiden käyttäjiä tai puhtaasti hulluja. Täällä vain näkyy näitäkin olevan. Työttömätkin tänne saavat muuttaa, hui!
Tällaiset perustuslailliset oikeudet on, meillä kaikilla.Viedään kuotan asia valtuustoon. Käydään hänen osaltaa arvio, millaista hyötyä, haittaa tai rahallista menoa on. Selvitetään kenen luvalla on tänne tullut ja kenen luvalla täällä asuu? Ja sen jälkeen sijoitetaan Turkuun!
kuumenee kirjoitti:
Jos valtuuston puheet pitävät paikkaansa niin luulisi Korpisen ryhtyvän toimiin. Osoite voisi olla oikeusasiamies. Toisaalta Korpinen komppaa Ikosta, jonka puheet ovat olleet erittäin syrjiviä. Tätä on todistanut sanomalehti Karjalainen juttuineen ja kolumneineen. Siis Markku ei ryhtyne toimiin. Mutta toivottavasti joku livenä puheet kuullut ryhtyy. Kapupunki joutunee antamaan virallisen selvityksen puheista. Valtuuston kokoushan on julkinen ja siis ihan julkisista puheista ja kannanotoista on kysymys. Alkaa jo poltella.
Olen täällä todennut ja pyytänyt asianosaisia kommentoimaan sanomaansa,en lähde kenenkään puolesta enkä vastaan minkään pienen kirjoituksen perusteella.
Kaupunginhallitus voinee ryhtyä pyytämään selvitystä,mutta miksi puheenjohtaja ei pyytänyt sitten valtuutettuja käyttämään sopivaa kieltä? Minuahan kyllä on toppuutettu ks toisaalla
Aina roiskuu kun rapataan eli minulla on kyllä melkoinen kokemus asioiden hoidossa ja mitä siitä on saanut minua huudetaan silloin avuksi kun muut ei hida tehtäväänsä ja sanonpahan eli on helppoa istua toisen housuissa tuleen ja vaihtaa sitten housut ja seurata sivusta tätä tämä on.mutta katsotaan ensin jatkuuko.MKdemokr. kirjoitti:
Hyötynäkökulmaa joo. Lieksalaisilla on outo tapa arvioida varsinkin tänne muuttvia, varmaankin myös lähtijöitä. Onko hyötyä Lieksalaisille? Jokaisella on vapaa oikeus muuttaa minne haluaa, ei tarvitse kaupunginjohtajalta lausuntoa mahdollisesta hyödystä. Kukaan ei lieksalaisilta kysy, että ketä täällä tarvitaan? No ei ainakaan puliukkoja, huumeiden käyttäjiä tai puhtaasti hulluja. Täällä vain näkyy näitäkin olevan. Työttömätkin tänne saavat muuttaa, hui!
Tällaiset perustuslailliset oikeudet on, meillä kaikilla.Meitä on kaikenlaisia ihmisiä mutta"varttihullut" ovat henkilöitä joita hoidetaan sitten kun välttävät vankilatuomion eli noita raakoja tekoja.Henkilöt ovat tekoa tehdesään syyntakeettomia.
"Hulluna" voinen vastata,että tämä on sikäli onnellinen tila,että on mahdollissuus toistaiseksi olla ja toimia mutta meitä tarvitaan sairaassa yhteiskunnassa,että toiset tuntisivat olevansa terveitä.
Eli luovaa hulluutta tarvitaan,mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Olen täällä vielä eläkeläisenä kuluttamassa noita aamutossuja ja kumisaappaita yms ja maksan aika hyvin veroja ja muita maksuja Lieksaan risteilyjä on harvakseen ja sen asian olen tehnyt selväksi itselleni,että niitä hajoavia olut kärryjä en kanna laivan rapuissa,se on kuin myllyyn menisi ja tuumais kuin isäntä kaverilleen.perkules ku akka sito myllysäkin niin huanosti jotta seitsemankertaa piti sitoa samaa säkkiä matkalla. niin syyllistetään ja syyllistetään akkahan se on tarpeen hyvään ja pahaanMK- möhläys
markkukorpinen kirjoitti:
Meitä on kaikenlaisia ihmisiä mutta"varttihullut" ovat henkilöitä joita hoidetaan sitten kun välttävät vankilatuomion eli noita raakoja tekoja.Henkilöt ovat tekoa tehdesään syyntakeettomia.
"Hulluna" voinen vastata,että tämä on sikäli onnellinen tila,että on mahdollissuus toistaiseksi olla ja toimia mutta meitä tarvitaan sairaassa yhteiskunnassa,että toiset tuntisivat olevansa terveitä.
Eli luovaa hulluutta tarvitaan,mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Olen täällä vielä eläkeläisenä kuluttamassa noita aamutossuja ja kumisaappaita yms ja maksan aika hyvin veroja ja muita maksuja Lieksaan risteilyjä on harvakseen ja sen asian olen tehnyt selväksi itselleni,että niitä hajoavia olut kärryjä en kanna laivan rapuissa,se on kuin myllyyn menisi ja tuumais kuin isäntä kaverilleen.perkules ku akka sito myllysäkin niin huanosti jotta seitsemankertaa piti sitoa samaa säkkiä matkalla. niin syyllistetään ja syyllistetään akkahan se on tarpeen hyvään ja pahaanMKJärjestää päättäjille vaikka uuden tiedotustilaisuuden, jossa voisi kertoa ensiksikin Suomen lakiloista ja millaisia mahdollisuuksia se antaa esim. pakolaisille, ulkomaalaisille jne. Siis ihan perustulaki, vaitiolovelvollisuus, salassapito, Aran ohjeet ja niin edespäin. tulisi vähemmän näitä möhläyksiä
möhläys kirjoitti:
Järjestää päättäjille vaikka uuden tiedotustilaisuuden, jossa voisi kertoa ensiksikin Suomen lakiloista ja millaisia mahdollisuuksia se antaa esim. pakolaisille, ulkomaalaisille jne. Siis ihan perustulaki, vaitiolovelvollisuus, salassapito, Aran ohjeet ja niin edespäin. tulisi vähemmän näitä möhläyksiä
Meillä ei ole järjestetty tietääkseni tuollaista koulutusta,aikanaan kun minut valittiin sosiaalilautakuntaan niin virkamies sanoi kysykää häneltä.
No joo oli sitten parempi hankkia lainsäädännöt muualta tuli uudet vaalit ja lautakunnan jäsenet pyysivät myös muutkin hieman lainsäädäntöä mulla kun ne jo oli.
Olen täällä maininnut jo,että aikanaan kotiin jaettiin perustuslakimme ja siitä olen kirjoittanut ja vastannut ihmisille myöskin kuntalain osalta kas kun näyttää siltä,että täällä vaijetaan.
Olen joitakin asioita hieman tutkituttanut ja hankkinut tietoa ministereitä myöden joten tuo kantapäään nahka alkaa olla jo kova kun kantapään kautta olen opiskellut asioita mutta kuitenkin tuo valtuutettu tohtori sykerö ystävällisesti nimitti josku liikkuvaksi lakikirjaksi no kaikenlaisia asioita sitä on ollut.
Mitä tulee sitten yksilöasioihin ja ryhmään tilastointia tehdään jopa missä henkilöstöryhmässä on poissaoloja juuri sellaisen tilaston näin sairaanhoitopiirin julkaisussa.
Mutta täällä olen puuttunut noihin pöytäkirjoihin ja siellä liittyviin yksilöasiohin nimeltä mainiten myöskin aikanaan jo sellaisiin seikkoihin jotka eivät kuulu luottamushenkilöille miten viranhaltijapäätöksiä yksilön osalta toimien tehtiin ja siihen tuli muutos jotta räkky rökäs en mitenkään halua olla mutta kuitenkin säädökset tuntien varsin niitä ei saa rikkoa kaupungissamme.
Mutta keskustella voidaan ja lipsuuhan ne sukset joskus ja perkele hakoja ladulla sanoo urheilijat niin eine jatkuvasti manaa joten kestetään.MK- Äiti poikiansa neuvo
markkukorpinen kirjoitti:
Meillä ei ole järjestetty tietääkseni tuollaista koulutusta,aikanaan kun minut valittiin sosiaalilautakuntaan niin virkamies sanoi kysykää häneltä.
No joo oli sitten parempi hankkia lainsäädännöt muualta tuli uudet vaalit ja lautakunnan jäsenet pyysivät myös muutkin hieman lainsäädäntöä mulla kun ne jo oli.
Olen täällä maininnut jo,että aikanaan kotiin jaettiin perustuslakimme ja siitä olen kirjoittanut ja vastannut ihmisille myöskin kuntalain osalta kas kun näyttää siltä,että täällä vaijetaan.
Olen joitakin asioita hieman tutkituttanut ja hankkinut tietoa ministereitä myöden joten tuo kantapäään nahka alkaa olla jo kova kun kantapään kautta olen opiskellut asioita mutta kuitenkin tuo valtuutettu tohtori sykerö ystävällisesti nimitti josku liikkuvaksi lakikirjaksi no kaikenlaisia asioita sitä on ollut.
Mitä tulee sitten yksilöasioihin ja ryhmään tilastointia tehdään jopa missä henkilöstöryhmässä on poissaoloja juuri sellaisen tilaston näin sairaanhoitopiirin julkaisussa.
Mutta täällä olen puuttunut noihin pöytäkirjoihin ja siellä liittyviin yksilöasiohin nimeltä mainiten myöskin aikanaan jo sellaisiin seikkoihin jotka eivät kuulu luottamushenkilöille miten viranhaltijapäätöksiä yksilön osalta toimien tehtiin ja siihen tuli muutos jotta räkky rökäs en mitenkään halua olla mutta kuitenkin säädökset tuntien varsin niitä ei saa rikkoa kaupungissamme.
Mutta keskustella voidaan ja lipsuuhan ne sukset joskus ja perkele hakoja ladulla sanoo urheilijat niin eine jatkuvasti manaa joten kestetään.MKHaku sana nettiin ja lakipykälät löytyy. Vai eivätkö osaa käyttää nettiäkään? Missä nämä tyypit on oikein kasvaneet?
Äiti poikiansa neuvo kirjoitti:
Haku sana nettiin ja lakipykälät löytyy. Vai eivätkö osaa käyttää nettiäkään? Missä nämä tyypit on oikein kasvaneet?
Ainut elämän taito ei ole roikkua netissä vaan moni henkilö on hyvinkin järkevä ja tietoa taitoa ja elämän kokemusta muilla aloilla.
Aikanaan kansalaisverkon tultua puhuttiin siitä, että kansalaisverkko tuo hyviä asioita etteen ja niin varmaankin on mutta monessako savussa.
Olipa jopa ehdotus,että valtuutetut saisivat koneet haltuun,vähän aikaa on ollut sillä rintamalla hiljaista mutta nyt on esitys,että tietokoneet hankitaan kaupunginhallituksen jäsenille, ja siirrytään sähköiseen kokoustekniikkaan.
Joopa joo millaisia henkilöitä sitten on KH lähinnä virkamiehiä ja naisia
Itse en ole mitenkään taitava koska olen opiskellut tämänkin homman kantapään kautta siis ilman koulutusta mutta asiat on jopa ymmärretty korkeissa virastoissa ja myöskin ministerit ovat vastanneet viestiini.
Mutta vielä sanon kaikki" tyypit" ovat ihmisiä ja rasismia on myöskin eri tavalla olevia ja ajattelevia ihmisiä eriarvoistaa.MK- Tsot tsot
möhläys kirjoitti:
Järjestää päättäjille vaikka uuden tiedotustilaisuuden, jossa voisi kertoa ensiksikin Suomen lakiloista ja millaisia mahdollisuuksia se antaa esim. pakolaisille, ulkomaalaisille jne. Siis ihan perustulaki, vaitiolovelvollisuus, salassapito, Aran ohjeet ja niin edespäin. tulisi vähemmän näitä möhläyksiä
ja sitten sujuva lukutaito - mutta siihen ei taida kaikilla vihtaihousuilla edes jäljellä oleva elinikäkään riittää saati sitten äö!
Tsot tsot kirjoitti:
ja sitten sujuva lukutaito - mutta siihen ei taida kaikilla vihtaihousuilla edes jäljellä oleva elinikäkään riittää saati sitten äö!
Niihän se on,että ennen emäntä pissi lumihankeen niin reikä vaan jäi.Mutta sitten emäntä myöhemmin tuumi kun samaa asiaa teki,että ennen tuli reikä vaan mutta nyt on jälki lumihangessa kuin olisi vihtalla räpsinyt.
Mutta ennen se monella pojalla lensi kaaressa mutta nyt kastuu kengät muutenkin kuin vesilammikossa. siinä sitä sitten on Ä ja Ö .MK- Pöö vaan
opiskelija vm 91 kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että Lieksa on ainut alue Eu:n alueella, johon ei saisi paikallisten valtuutettujen mukaan tulla ulkomaalaisia opiskelijoita. Onko jo kielletty myös asuntojen luovutus tummalle miehelle?
kohta ihan Brysselistä asti.
- Pöö vaan
Äiti poikiansa neuvo kirjoitti:
Haku sana nettiin ja lakipykälät löytyy. Vai eivätkö osaa käyttää nettiäkään? Missä nämä tyypit on oikein kasvaneet?
ja ahtaassa tynnyrissä! Siellä näitä tämmöisiä tyyppejä sikiää!
Pöö vaan kirjoitti:
ja ahtaassa tynnyrissä! Siellä näitä tämmöisiä tyyppejä sikiää!
Jos minä jotain ymmärrän ilman niin koulussa saatua seksiopetusta,mitkä on ihmisellä halut niin tiedän kyllä jotta heinälato se on ollut romanttista aikaa mutta paskatunkio on jäänyt kokematta niihin hommiin vaikka olen kyllä paskaa talikoinut, lapio on huono väline niissä hommissa muutakuin kusilaarissa lopussa ennenaikaisessa navetassa.
Mutta harvapa se on koeputkessa ja tynnyrissä sitten kasvanut, siihen suuntaan tietysti ollaan menossa.
Mutta aina parempi kun emännällä on perä leveä, joten voi vaan laulaa pulleat purjeet ja jestas sentään.jos on anorektikko niin se on sairaus ja usein tuo lapsen tekeminen ei onnistu joten esim canarialla henkilö vähän lihotettiin sisarten toimesta.
On totta tietysti jos on ahtautta lantion alueella tai muita syitä niin meitä ihmisiä tulee myöskin vammaisena saaden alkunsa ennen syntymää ja syntymän jälkeen ja niitä ihmisiä olen syöttänyt jopa nenäletkun kautta useita ja useita vuosia, joten eipä sitten halveerata ihmisiä jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.MK
- 24/7 Open
Olisi kiva kuulla että keille asunnot on tarkoitettuja ?
Työttömät ei sinne saa muuttaa koska silloin Lieksa joutuu maksamaa jotakin sakkoa
- jos ovat muualla työttöminä ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122246- 1081098
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,251095Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki5944Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 86845
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573