Minut jätettiin tylysti ja varoittamatta neljän vuoden suhteen jälkeen. Avovaimoni jäi ns. rysän päältä kiinni ja valehteli minulle neljä kertaa, vaikka olin jo täysin tietoinen tosiasioista. Kun olin ajanut hänet nurkkaan, hän ilmoitti minulle tekstiviestillä, että tämä oli tässä. Sen jälkeen hän vain katosi, ei vastannut puheluihini, ainoastaan tekstiviesteihin tai sähköposteihini. Niissäkin hän vain sanoi, ettei tule koskaan kertomaan minulle mitään tai tekemään minulle tiliä. Hänen mukaansa me erosimme, mutta yritin selittää, että ei, me emme ole eronneet, vaan hän vain jätti minut hyvin tylyllä ja epäkypsällä tavalla. Hän ei tuntunut ymmärtävän näiden kahden sanan eroa. "Koska me erosimme, minä en ole sinulle tilivelvollinen tai vastuussa mistään", hän sanoi.
Alku shokki oli todella raju. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät täysin usvassa. En voinut nukkua tai syödä. Laihduin tuossa ajassa lähes 12 kiloa, mikä kertoo stressin määrästä. Ei myöskään paljoa lohduttanut, kun pyysin häntä keskustelemaan kanssani tapahtuneesta, hän hyvin kylmäkiskoisesti vain totesi: "No kuule, jos nyt noin kamalasti ahdistaa, hanki ammattiauttajan apua, minulta et saa mitään". Kaikesta tästä huolimatta hänellä oli kanttia sanoa minulle, että olen silti hänelle hyvin rakas ja hän haluaa vain, että minä olen onnellinen. Yritin ymmärtää tätä logiikan kukkasta ja sanojen sekä tekojen ristiriitaa. En ymmärrä sitä oikein vieläkään. Ajattelin vain, että tämä ei ole minun helvettini ja se todella epäuskoinen ja lähes skitsofreninen kysymys: Kaikista maailman ihmisistä SINÄ olet se, joka tekee näin. Tarkoitan siis avopuolisoani.
Meillä oli kaunis yhteinen koti ja yhteinen pankkilaina. Hän toivoi vain, että emme riitelisi ja että hoitaisimme käytännön asiat vain nopeasti pois, jotta kumpikin voi jatkaa elämäänsä. Helppoa hänelle, sillä hänellähän oli jo uusi rakkaus ja siten elämä mallillaan. Minun elämäni oli täysin raunioina, sillä minullehan hän teki kamalimman teon, mitä toinen ihminen voi toiselle murhan tai tappamisen jälkeen tehdä: Valehteli, petti ja jätti. Olin aivan rikki psyykkisesti ja hänen vanhempiensa ainoa kommentti minulle oli: Yleensä ihmiset selviävät erosta ilman hoitoon ohjausta ja poliisin väliintuloa. En tiedä, mitä hän oli vanhemmilleen kertonut, mutta ihmettelin kyllä, mihin poliisia tässä tarvitaan, sillä en kertaakaan uhannut hänen terveyttään tai henkeään. Mieleni teki kyllä, joka lienee inhimillinen tunne, kun joutuu näin törkeän teon kohteeksi. Sanoin myös, että tämä ei ole ero, vaan tyly jättäminen,joka on täynnä puolitotuuksia ja valheita.
Kun aloin käymään läpi yhteiseloamme viimeiseltä puolelta vuodelta, aloin näkemään paljon kummallisuuksia, valheita, outoja poissaoloja yms. Hän jopa alentui niin alhaiseen tekoon, että alkoi tonkia minun sähköpostejani, jotta olisi saanut minut jostakin kiinni, jotta olisi löytänyt minusta syyn, miksi hän jätti minut. Ei hän voinut löytää mitään, sillä minun syntisäkkini oli tyhjä. Hän vain etsi nopeaa ja helppoa tapaa päästä minusta eroon. Siitä huolimatta, hän puhutteli minua hellittelynimillä, eikä suhteestamme muutenkaan puuttunut läheisyyttä. Eihän seksi tietenkään enää ollut niin tulista, kuin suhteen alussa, mutta sitä oli silti. Siksi en osannut yhtään varautua siihen, että hän oli jo kauan aikaa sitten jättänyt minut, rakastunut toiseen, mutta omaa heikkouttaan jatkoi kaksoiselämää kanssani.
Kun annoin hänen kuulla kunniansa hän oli sitä mieltä, että minulla ei ole mitään oikeutta haukkua häntä tai kaataa pahaa oloani hänen päälleen. Minä ihmettelin, mikä mandaatti hänellä sitten oli loukata minua ja tehdä minulle näin. Hän jopa alentui laukomaan minulle oksettavia latteuksia kuten: Nyt sinä vain tuhoat kaikki kauniit enljän vuoden muistot ja toivon, että olisimme kuitenkin ystäviä. Kohtuuton vaatimus, minun mielestäni.
Olen itse kyllästynyt vihaamaan ja tuntemaan katkeruutta, vaikka koen, että elämästäni varastettiin neljä vuotta. Jotenkin vain täytyy katsoa eteen päin ja todeta, että onneksi minä pääsin moisesta valehtelevasta ja epäkypsästä rotasta eroon. Myönnän kyllä, että olin tehnyt paljon virheitä suhteessamme, mutta vääryyttä en koskaan. Siinä on iso ero. Tekee kipeää vieläkin vaikka tästä on kulunut jo 5 kk.
Alku shokki oli todella raju. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät täysin usvassa. En voinut nukkua tai syödä. Laihduin tuossa ajassa lähes 12 kiloa, mikä kertoo stressin määrästä. Ei myöskään paljoa lohduttanut, kun pyysin häntä keskustelemaan kanssani tapahtuneesta, hän hyvin kylmäkiskoisesti vain totesi: "No kuule, jos nyt noin kamalasti ahdistaa, hanki ammattiauttajan apua, minulta et saa mitään". Kaikesta tästä huolimatta hänellä oli kanttia sanoa minulle, että olen silti hänelle hyvin rakas ja hän haluaa vain, että minä olen onnellinen. Yritin ymmärtää tätä logiikan kukkasta ja sanojen sekä tekojen ristiriitaa. En ymmärrä sitä oikein vieläkään. Ajattelin vain, että tämä ei ole minun helvettini ja se todella epäuskoinen ja lähes skitsofreninen kysymys: Kaikista maailman ihmisistä SINÄ olet se, joka tekee näin. Tarkoitan siis avopuolisoani.
Meillä oli kaunis yhteinen koti ja yhteinen pankkilaina. Hän toivoi vain, että emme riitelisi ja että hoitaisimme käytännön asiat vain nopeasti pois, jotta kumpikin voi jatkaa elämäänsä. Helppoa hänelle, sillä hänellähän oli jo uusi rakkaus ja siten elämä mallillaan. Minun elämäni oli täysin raunioina, sillä minullehan hän teki kamalimman teon, mitä toinen ihminen voi toiselle murhan tai tappamisen jälkeen tehdä: Valehteli, petti ja jätti. Olin aivan rikki psyykkisesti ja hänen vanhempiensa ainoa kommentti minulle oli: Yleensä ihmiset selviävät erosta ilman hoitoon ohjausta ja poliisin väliintuloa. En tiedä, mitä hän oli vanhemmilleen kertonut, mutta ihmettelin kyllä, mihin poliisia tässä tarvitaan, sillä en kertaakaan uhannut hänen terveyttään tai henkeään. Mieleni teki kyllä, joka lienee inhimillinen tunne, kun joutuu näin törkeän teon kohteeksi. Sanoin myös, että tämä ei ole ero, vaan tyly jättäminen,joka on täynnä puolitotuuksia ja valheita.
Kun aloin käymään läpi yhteiseloamme viimeiseltä puolelta vuodelta, aloin näkemään paljon kummallisuuksia, valheita, outoja poissaoloja yms. Hän jopa alentui niin alhaiseen tekoon, että alkoi tonkia minun sähköpostejani, jotta olisi saanut minut jostakin kiinni, jotta olisi löytänyt minusta syyn, miksi hän jätti minut. Ei hän voinut löytää mitään, sillä minun syntisäkkini oli tyhjä. Hän vain etsi nopeaa ja helppoa tapaa päästä minusta eroon. Siitä huolimatta, hän puhutteli minua hellittelynimillä, eikä suhteestamme muutenkaan puuttunut läheisyyttä. Eihän seksi tietenkään enää ollut niin tulista, kuin suhteen alussa, mutta sitä oli silti. Siksi en osannut yhtään varautua siihen, että hän oli jo kauan aikaa sitten jättänyt minut, rakastunut toiseen, mutta omaa heikkouttaan jatkoi kaksoiselämää kanssani.
Kun annoin hänen kuulla kunniansa hän oli sitä mieltä, että minulla ei ole mitään oikeutta haukkua häntä tai kaataa pahaa oloani hänen päälleen. Minä ihmettelin, mikä mandaatti hänellä sitten oli loukata minua ja tehdä minulle näin. Hän jopa alentui laukomaan minulle oksettavia latteuksia kuten: Nyt sinä vain tuhoat kaikki kauniit enljän vuoden muistot ja toivon, että olisimme kuitenkin ystäviä. Kohtuuton vaatimus, minun mielestäni.
Olen itse kyllästynyt vihaamaan ja tuntemaan katkeruutta, vaikka koen, että elämästäni varastettiin neljä vuotta. Jotenkin vain täytyy katsoa eteen päin ja todeta, että onneksi minä pääsin moisesta valehtelevasta ja epäkypsästä rotasta eroon. Myönnän kyllä, että olin tehnyt paljon virheitä suhteessamme, mutta vääryyttä en koskaan. Siinä on iso ero. Tekee kipeää vieläkin vaikka tästä on kulunut jo 5 kk.
Vastaukset 7
Vanhimmat
samat tuntemukset. Mies petti ja jätti... ja häipyi noin vain. Siinä ei paljoa minulta kyselty, haluanko jatkaa vai enkö.
Nyt en jaksa enempää kirjoittaa...täytyy mennä nukkumaan. mutta voimia sinullekin. Itsellekin niitä kaipailen.
Kukaan ei tiedä, kuinka raastavaa tuollainen kokemus on, jos ei ole sitä itse kokenut. Itselläni eron suruun (kun tulin jätetyksi toisen naisen takia) ja sen pahimpaan vaiheeseen meni noin vuosi. Pidin ko. ajasta päiväkirjaa, johon kirjoitin kaikki kamalammatkin ajatukseni ja vihantunteeni. Vuoden päästä alkoi eheytymiseni, pikkuhiljaa tosin, ja uskaltauduin "ulkomaailmaan".. "Loin nahkani" ja uusi minä alkoi kehittymään. Löysin uutta vahvuutta itsestäni, joka teki hyvää itsetunnollenikin.
Erosta on nyt kulunut useita vuosia ja olen sinut sen kanssa. Luin päiväkirjani ja huomasin, mikä kehitys oli tapahtunut tunteilleni ja katkeruudelleni. Jotkut kohdat päiväkirjassa jopa nauratti. Luin kirjan läpi ja tuhosin sen sitten - olin päässyt asioista yli.
Voimia sinulle! Toivottavasti sinulla on ystäviä, jotka jaksavat kuunnella. Tärkeää kuitenkin on, että jollain tavalla saa sen "pahan" itsestään ulos..
Et itse uskaltanut jättää sitä, vaikka hän petti. Sitten vielä itket täällä
Jättäminen ei satu. Pettäminen on se joka tekee kipeää. Luuletko, että haikailen petturin perään? Et taida olla ruudinkeksijä, "Pelimies"?
Pettämisessä toisen luottamus muserretaan. Siinä katoaa usko sekä toisiin että itseen. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Itsekin laihduin erossani niin paljon, että jouduin lääkärin "kontrolliin" kaliumin ym. takia. Kun tunne on niin ahdistava, ei saa syödyksi, vaikka nälkä kalvaa.. Mutta, kuten edellisessä viestissäni kirjoitin, erosta selviää kyllä. Se muuttaa persoonaa - tällä kertaa vahvemmaksi!! Voimia!
Minulle kävi samoin. Mies petti ja valehteli, ja lopulta jätti. Minä en ole elämässäni enemmän rikki mennyt. Nyt erosta on kaksi vuotta ja nyt voin sanoa, että seison omilla jaloillani. Mutta niin rikki menin, että aloin sekoilla omassa elämässäni. Onneksi keksin mennä terapiaan jossa sain purkaa vihaa, epätoivoa, tyhjyyttä, surua, kaikkea.
On kova kohtalo tulla petetyksi, myös niin että toinen ei ole rehellinen. Minulle sanottiin, että "olen maailman rehellisin mies" ja että "olet elämäni nainen, en koskaan halua satuttaa sinua". Puolitoista vuotta selkäni takana vaikka minkälaista juttua. Itse olisin arvostanut sitä, että toinen olisi reilusti kertonut oman puolensa asiaa. Minä elin täysin siinä uskossa, että toinen on niin onnellinen kuin sanoo olevansa.
Kaipasin pitkään miestä takaisin. Olin kuin "koukutettu" häneen voimakkailla tunteillani. On inhimillistä kaivata ihmistä jota itse on rakastanut syvästi, vaikka toinen olisikin satuttanut.
Pelkään alkaa uuteen, vaikka voisin olla valmis tämän kahden vuoden surutyön jälkeen. Toivottavasti osaan nähdä ihmisestä varomerkit tällä kertaa, sillä toki niitä tajusin olleen entisessä suhteessani paljonkin, kun jälkeenpäin mietin. Rakastuneena en niitä nähnyt, rakkaus on sokea.
Hän ei ollut arvoiseni, niinkuin ei tuo nainenkaan sinun arvoisesi. Jos toinen voi suhteessa huonosti, hänelle on annettu suu jolla sanoa, että nyt tämä homma ei vaan pelitä ja että tahdon erota. Säälin ihmisiä jotka pettävät ja leikkivät toisten tunteilla ja jaksamisella ja elämällä.
Onneksi pääsit tollasesta ihmisestä eroon. Toi kuulostaa todella törkeältä ja raukkamaiselta, oot varmasti ansainnu parempaa. Vaikka toisen kanssa ei enää halua olla on sen verra osattava kunnioittaa toista ja ottaa tekemisistään vastuuta että on valmis kekustelemaan asiasta. Raukat vain pakenevat.