Minut jätettiin tylysti ja varoittamatta neljän vuoden suhteen jälkeen. Avovaimoni jäi ns. rysän päältä kiinni ja valehteli minulle neljä kertaa, vaikka olin jo täysin tietoinen tosiasioista. Kun olin ajanut hänet nurkkaan, hän ilmoitti minulle tekstiviestillä, että tämä oli tässä. Sen jälkeen hän vain katosi, ei vastannut puheluihini, ainoastaan tekstiviesteihin tai sähköposteihini. Niissäkin hän vain sanoi, ettei tule koskaan kertomaan minulle mitään tai tekemään minulle tiliä. Hänen mukaansa me erosimme, mutta yritin selittää, että ei, me emme ole eronneet, vaan hän vain jätti minut hyvin tylyllä ja epäkypsällä tavalla. Hän ei tuntunut ymmärtävän näiden kahden sanan eroa. "Koska me erosimme, minä en ole sinulle tilivelvollinen tai vastuussa mistään", hän sanoi.
Alku shokki oli todella raju. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät täysin usvassa. En voinut nukkua tai syödä. Laihduin tuossa ajassa lähes 12 kiloa, mikä kertoo stressin määrästä. Ei myöskään paljoa lohduttanut, kun pyysin häntä keskustelemaan kanssani tapahtuneesta, hän hyvin kylmäkiskoisesti vain totesi: "No kuule, jos nyt noin kamalasti ahdistaa, hanki ammattiauttajan apua, minulta et saa mitään". Kaikesta tästä huolimatta hänellä oli kanttia sanoa minulle, että olen silti hänelle hyvin rakas ja hän haluaa vain, että minä olen onnellinen. Yritin ymmärtää tätä logiikan kukkasta ja sanojen sekä tekojen ristiriitaa. En ymmärrä sitä oikein vieläkään. Ajattelin vain, että tämä ei ole minun helvettini ja se todella epäuskoinen ja lähes skitsofreninen kysymys: Kaikista maailman ihmisistä SINÄ olet se, joka tekee näin. Tarkoitan siis avopuolisoani.
Meillä oli kaunis yhteinen koti ja yhteinen pankkilaina. Hän toivoi vain, että emme riitelisi ja että hoitaisimme käytännön asiat vain nopeasti pois, jotta kumpikin voi jatkaa elämäänsä. Helppoa hänelle, sillä hänellähän oli jo uusi rakkaus ja siten elämä mallillaan. Minun elämäni oli täysin raunioina, sillä minullehan hän teki kamalimman teon, mitä toinen ihminen voi toiselle murhan tai tappamisen jälkeen tehdä: Valehteli, petti ja jätti. Olin aivan rikki psyykkisesti ja hänen vanhempiensa ainoa kommentti minulle oli: Yleensä ihmiset selviävät erosta ilman hoitoon ohjausta ja poliisin väliintuloa. En tiedä, mitä hän oli vanhemmilleen kertonut, mutta ihmettelin kyllä, mihin poliisia tässä tarvitaan, sillä en kertaakaan uhannut hänen terveyttään tai henkeään. Mieleni teki kyllä, joka lienee inhimillinen tunne, kun joutuu näin törkeän teon kohteeksi. Sanoin myös, että tämä ei ole ero, vaan tyly jättäminen,joka on täynnä puolitotuuksia ja valheita.
Kun aloin käymään läpi yhteiseloamme viimeiseltä puolelta vuodelta, aloin näkemään paljon kummallisuuksia, valheita, outoja poissaoloja yms. Hän jopa alentui niin alhaiseen tekoon, että alkoi tonkia minun sähköpostejani, jotta olisi saanut minut jostakin kiinni, jotta olisi löytänyt minusta syyn, miksi hän jätti minut. Ei hän voinut löytää mitään, sillä minun syntisäkkini oli tyhjä. Hän vain etsi nopeaa ja helppoa tapaa päästä minusta eroon. Siitä huolimatta, hän puhutteli minua hellittelynimillä, eikä suhteestamme muutenkaan puuttunut läheisyyttä. Eihän seksi tietenkään enää ollut niin tulista, kuin suhteen alussa, mutta sitä oli silti. Siksi en osannut yhtään varautua siihen, että hän oli jo kauan aikaa sitten jättänyt minut, rakastunut toiseen, mutta omaa heikkouttaan jatkoi kaksoiselämää kanssani.
Kun annoin hänen kuulla kunniansa hän oli sitä mieltä, että minulla ei ole mitään oikeutta haukkua häntä tai kaataa pahaa oloani hänen päälleen. Minä ihmettelin, mikä mandaatti hänellä sitten oli loukata minua ja tehdä minulle näin. Hän jopa alentui laukomaan minulle oksettavia latteuksia kuten: Nyt sinä vain tuhoat kaikki kauniit enljän vuoden muistot ja toivon, että olisimme kuitenkin ystäviä. Kohtuuton vaatimus, minun mielestäni.
Olen itse kyllästynyt vihaamaan ja tuntemaan katkeruutta, vaikka koen, että elämästäni varastettiin neljä vuotta. Jotenkin vain täytyy katsoa eteen päin ja todeta, että onneksi minä pääsin moisesta valehtelevasta ja epäkypsästä rotasta eroon. Myönnän kyllä, että olin tehnyt paljon virheitä suhteessamme, mutta vääryyttä en koskaan. Siinä on iso ero. Tekee kipeää vieläkin vaikka tästä on kulunut jo 5 kk.
Alku shokki oli todella raju. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät täysin usvassa. En voinut nukkua tai syödä. Laihduin tuossa ajassa lähes 12 kiloa, mikä kertoo stressin määrästä. Ei myöskään paljoa lohduttanut, kun pyysin häntä keskustelemaan kanssani tapahtuneesta, hän hyvin kylmäkiskoisesti vain totesi: "No kuule, jos nyt noin kamalasti ahdistaa, hanki ammattiauttajan apua, minulta et saa mitään". Kaikesta tästä huolimatta hänellä oli kanttia sanoa minulle, että olen silti hänelle hyvin rakas ja hän haluaa vain, että minä olen onnellinen. Yritin ymmärtää tätä logiikan kukkasta ja sanojen sekä tekojen ristiriitaa. En ymmärrä sitä oikein vieläkään. Ajattelin vain, että tämä ei ole minun helvettini ja se todella epäuskoinen ja lähes skitsofreninen kysymys: Kaikista maailman ihmisistä SINÄ olet se, joka tekee näin. Tarkoitan siis avopuolisoani.
Meillä oli kaunis yhteinen koti ja yhteinen pankkilaina. Hän toivoi vain, että emme riitelisi ja että hoitaisimme käytännön asiat vain nopeasti pois, jotta kumpikin voi jatkaa elämäänsä. Helppoa hänelle, sillä hänellähän oli jo uusi rakkaus ja siten elämä mallillaan. Minun elämäni oli täysin raunioina, sillä minullehan hän teki kamalimman teon, mitä toinen ihminen voi toiselle murhan tai tappamisen jälkeen tehdä: Valehteli, petti ja jätti. Olin aivan rikki psyykkisesti ja hänen vanhempiensa ainoa kommentti minulle oli: Yleensä ihmiset selviävät erosta ilman hoitoon ohjausta ja poliisin väliintuloa. En tiedä, mitä hän oli vanhemmilleen kertonut, mutta ihmettelin kyllä, mihin poliisia tässä tarvitaan, sillä en kertaakaan uhannut hänen terveyttään tai henkeään. Mieleni teki kyllä, joka lienee inhimillinen tunne, kun joutuu näin törkeän teon kohteeksi. Sanoin myös, että tämä ei ole ero, vaan tyly jättäminen,joka on täynnä puolitotuuksia ja valheita.
Kun aloin käymään läpi yhteiseloamme viimeiseltä puolelta vuodelta, aloin näkemään paljon kummallisuuksia, valheita, outoja poissaoloja yms. Hän jopa alentui niin alhaiseen tekoon, että alkoi tonkia minun sähköpostejani, jotta olisi saanut minut jostakin kiinni, jotta olisi löytänyt minusta syyn, miksi hän jätti minut. Ei hän voinut löytää mitään, sillä minun syntisäkkini oli tyhjä. Hän vain etsi nopeaa ja helppoa tapaa päästä minusta eroon. Siitä huolimatta, hän puhutteli minua hellittelynimillä, eikä suhteestamme muutenkaan puuttunut läheisyyttä. Eihän seksi tietenkään enää ollut niin tulista, kuin suhteen alussa, mutta sitä oli silti. Siksi en osannut yhtään varautua siihen, että hän oli jo kauan aikaa sitten jättänyt minut, rakastunut toiseen, mutta omaa heikkouttaan jatkoi kaksoiselämää kanssani.
Kun annoin hänen kuulla kunniansa hän oli sitä mieltä, että minulla ei ole mitään oikeutta haukkua häntä tai kaataa pahaa oloani hänen päälleen. Minä ihmettelin, mikä mandaatti hänellä sitten oli loukata minua ja tehdä minulle näin. Hän jopa alentui laukomaan minulle oksettavia latteuksia kuten: Nyt sinä vain tuhoat kaikki kauniit enljän vuoden muistot ja toivon, että olisimme kuitenkin ystäviä. Kohtuuton vaatimus, minun mielestäni.
Olen itse kyllästynyt vihaamaan ja tuntemaan katkeruutta, vaikka koen, että elämästäni varastettiin neljä vuotta. Jotenkin vain täytyy katsoa eteen päin ja todeta, että onneksi minä pääsin moisesta valehtelevasta ja epäkypsästä rotasta eroon. Myönnän kyllä, että olin tehnyt paljon virheitä suhteessamme, mutta vääryyttä en koskaan. Siinä on iso ero. Tekee kipeää vieläkin vaikka tästä on kulunut jo 5 kk.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ei ole olemassa kaunista tapaa jättää toista, ei mandaatteja eikä oikeutuksia. Aina sattuu, tuli ero sitten hivuttaen tai yhtäkkiä.
Aika parantaa, mutta 5 kuukautta ei ole vielä aika eikä mikään. Kyllä sinäkin toivut, mutta et varmaan vielä tämän talven aikana. Sitten alkaa taas aurinkokin paistaa. :)
on kauniimpiakin ja selkärankaisempia tapoja kuin jättää toinen tekstarilla!!! Ihme kun ei facebookissa..
Mielestäni eroa on vähän turha alkaa kaunistelemaan. Jos merkkejä on ollut jo ilmassa, niin itse mielelläni ottaisin se tekstarin, koska siihen voi sitten ihan itse ja yksikseen reagoida miten haluaa ilman että täytyisi toisen edessä tsempata. Vai pitäisikö sitä varata ihan ulkomaan matka ja jossain viidentähden ravintolassa kynttilän valossa romanttisesti jättää, no thanks. Mielummin tosiaan vaikka facebookissa kuin jättö kuin pitkään valheessa eläminen.
Asioita ei vain saisi päästää niin pitkälle, että lopputulos on valehteleminen ja pettäminen. Aloittajan kirjoituksesta saa kuvan,että häntä on todella kustu silmään. Petturuus kertoo aina enemmän pettäjästä, kuin uhrista. Onneksi on päässyt eroon.
jos on ollut pitkä suhde, ja jätetty haluaisi keskustella asioista.. niin kai se jättäjä on edes sen verran velkaa sille jätetylle, että suostuu keskustelemaan! vai onko liikaa pyydetty?
Jätetyllä voi olla tarve käydä suhdetta läpi jne. Mielestäni jättäjän olisi vähintäänkin kohtuullista suostua tuohon.Ja entä anteeksipyyntö??? onko tuo nainen edes pyytänyt kertaakaan anteeksi pettämisiään?
Ei tarvita mitään kynttiläillallisia, mutta jotain kunnioitusta ja empatiakykyä sentään!! helv*tti soikoon!!! me oltiin sentään 8 v yhdessä.
T: samassa tilanteessa oleva nainen (mies jätti melko samalla lailla kuin ap kirjoitti)
Niin, en tiedä, onko anteeksi pyytämisestä sitten enää apua, kun pahin on jo tapahtunut, luottamus ja kunnioitus kadonneet ikiajoiksi. Näissä episodeissa ei ole koskaan voittajaa, ainoastaan uhreja... Paitsi jätetty, kun aikaa on kulunut tarpeeksi, ja jätetty on päässyt takaisin jaloilleen... Näillä tarinoilla on monesti hyvin kasvattava ja vahvistava vaikutus.
Pettäjällä on yleensä edessään vain huonoja vaihtoehtoja: Jos uusi suhde on alkanut pettämällä, jää se aina kaihertamaan uutta suhdetta, sillä se jättää uuteen kumppaniin ainaisen epäluulon: Milloin on minun vuoroni. Näin hänellä on jo valmiiksi Musta-Pekka kädessään.
Jos pettäjä ei koskaan ymmärrä tekoaan ja sen aiheuttamaa tuskaa, uusii hän tekonsa, sillä se on hänen toimintatapansa: Sääli uutta kumppania kohtaan, ja taas on Musta-Pekka kädessä.
Erota voi aina, ei siinä mitään, mutta itse en kokenut tulla ansainneeksi valehtelua, pettämistä ja jättämistä. Erohan ei ole loppupelissä muuta, kuin kahden ihmisen kahdenkeskisen sopimuksen purkaminen. Jättäminen kertoo henkisestä vetelyydestä ja selkärangattomuudesta.
***onko tuo nainen edes pyytänyt kertaakaan anteeksi pettämisiään?***
Hän on ihminen, joka ei koskaan pyydä/ pyytänyt anteeksi siksi, että katuisi tekoaan, vaan siksi, että pääsisi kiusallisesta tilanteesta äkkiä pois. Hän myös tekee kaikkensa, että ei menetä koskaan kasvojaan, vaikka joutuisi valehtelemaan ja keksimään mitä tahansa liirumlaarumia sen kustannuksella.
olivat olleet muualla kuin ilmassa...ihan perillä asti...
...
sinä sitten seurustelit SELLAISEN naisen kanssa noinkin pitkään? Eikö sinun pitäisi olla nyt siis onnellinen kun pääsit siitä eroon?
sinä onnistuit osumaan. Ja nyt jatkat eteenpäin, aika parantaa vieläkin paremmaksi, usko se.
Eihän moista paskakasaa kannata jäädä suremaan. Ja se paskakasakin kuivuu itseensä, mitä nyt sateella haisee yhä uudestaan.
Kuin suoraan omasta elämästäni.
Erotuksena vain se, että vedätystä jatkui vaihtelevasti koko suhteemme ajan, viimeisessä vaiheessa pelleily muuttui ihan julkiseksi. Epäilin kyllä koko ajan ja annoin välillä anteeksikin, mutta viimeisellä kerralla tuli mitta täyteen. Tavaroiden rikkominen ja öitä kotoa pois oleminen oli liikaa.
Poliisista ei ollut mitään apua, kun koetin hakea neuvoja, miten edetä. Nyt on onneksi suurin osa henk. koht. Tavaroista poistettu yhteisestä osoitteesta ja uuden asunnon haku päällä.
Minä olin tietenkin aina se, joka teki kaikki väärin ja sain myös kuulla siitä lähes päivittäin. Se on pitemmän päälle raskasta. Olen kuitenkin yhden ihmisen kanssa kerrallaan.
Onneksi on sukulaisia, jotka auttavat.
Keskittymiskyky, elämänilo ja tulevaisuus tuntuu tällä hetkellä kaukaisilta asioilta. Uskon ja toivon kuitenkin, että jossain vaiheessa saan elämäni taas raiteilleen. Ei tuollaisen ihmisen kanssa kannata itseään kiusata. Jossain alitajunnassa säälin hänen tulevia partnereitaan...
Olenkohan jotenkin sairas?
Et ole missään tapauksessa sairas . Olet normaali ihminen, joka reagoi juuri niin inhimillisesti kuin ihminen petetyksi ja jätetyksi tullessaan reagoi. Olen itse jo todennut tuolla aikaisemmin, että minusta jätetyksi tuleminen ei tunnu lähellekään niin pahalta, kuin petetyksi tuleminen.
Minusta valehteleminen, pettäminen ja varastaminen ovat kunniattomimpia tekoja maailmassa. Tappaminen sentään vaatii jo edes jotain luonnetta mutta em. mainitut vain luonteen puutetta tai heikkoutta. Vanha sanonta kuuluu: Se on ollut kautta aikain vähän eri miehet, jotka ruumiita tekee, ja jotka niitä pesee.
Voimia sinullekin syksyyn ja kaikkea hyvää, kaikesta huolimatta.
Ei mutta ihan oikeasti... siltähän tuo kuulostaa.
Täällä on paljon narsistien uhreja, jotka varmaan osaa selittää tuosta enemmän. Ainakin aina miesten käytöksen kohdalla osaavat. En itse jaksa selittää.
Mutta voi olla kysesessä joku muukin, lievempi persoonallisuushäiriö. Ihan selkeästi tuossa on kuitenkin se, että nainen on kokenut narsistisen loukkauksen, mikä tulee normaalillakin ihmisellä. Tuo reaktio on vaan tosi vahva. Se mitä tuossa on tapahtunut on se, että nainen EI PYSTY KÄSITTELEMÄÄN sitä että itse petti ja toi ero oli pakoreaktio siihen. Tietysti helpottaa se kun on jo uus suhde.
Eipä muuta voi sanoa muuta kuin että anna AP ajan kulua ja mennä ja TEE muita asioita. Itelläkin on tässä välillä ollu tosi vaikeeta ja itsemurha ajatukset leijuu mielessä kun rakas vaimo jättää.. Kaverit ja sukulaiset auttaa. Ei voi muuta kun jatkaa ja alkaa kiikaroimaan uusia lintuja, ensin lohduksi, sitten vähän vakavammalla mielellä. ITseäni ainakin helpottaisi, jos naiseni olisi noin karsea ja tyly!! Ei semmosen pettäjän kanssa, jolla on tommonen mielenhäiriö, kannata keskustella takasinpaluusta suhteeseen. Ole onnellinen että pääsit tunteettomasta psykopaatista eroon.
Jossain, hyvin lähellä, on kaunis, ihana nainen joka ettii sun kaltasta miestä, jonka syntisäkki on tyhjä.
Minulla ei ole kertaakaan tullut itsetuhoisia ajatuksia, mutta tuhoisia ajatuksia kylläkin. Onneksi ajatuksista on vielä monta askelta tekoihin. Miksi pilata elämänsä moisen paskan vuoksi? Eikö hän ole jo tehnyt ihan tarpeeksi, että oloni on ollut mahdollisimman hirveä? Sekin kääntyi minua vastaan hänen mielestään... (?!) Minulla kun hänen mukaansa on tapana reagoida tunteella. Mielenkiintoista, voiko tunneasioihin sitten reagoida muulla tavalla? Kylmän viileällä laskelmoinnilla kuten hän? Joopa joo, ei valitettavasti onnistu minulta.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää, miten tuollaiset ihmiset ajattelivat selvitä elämänsä läpi, jos ovat kykenemättömiä käsittelemään tuskallisia asioita, joita elämässä AINA tulee vastaan? Toistavat samaa kaavaa ja jättävät poltettuja siltoja taakseen? Ei kyllä oikein sekään käy kateeksi. Sääli, että tuollaisiin ihmisiin törmää.
Kokemuksessasi on todella paljon samoja elementtejä kuin mun kokemuksessa. Paitsi että minulla tapahtumasta on jo kaksi vuotta aikaa, enkä ole siitä vielä yhtään yli. Suurelta osin omasta syystäni. Ehkä tämä voi olla jokin varoitustarina.
Mut jätettiin siis myös salamana kirkkaalta taivaalta kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen. Suhde oli todella onnellinen suurimman osan tuosta ajasta. Eräänä aamuna mies tuli bileistä kotiin muutama tunti viimeisen "rakastan sua, käyn vielä jatkoilla" -viestin jälkeen ja ilmoitti rakastuneensa toiseen, lähti saman tien ja muutti tämän toisen naisen luo. Oli mennyt sitä ennen pari-kolme kuukautta, kun hän oli dokannut rankasti, hänen persoona muuttui kännissä joten välttelin häntä silloin, mutta tämä uusi nainen ilmeisesti tykkäsi. Menetin työkykyni, uneni, laihduin kymmenen kiloa kuukaudessa. Selvittely oli mahdotonta, mies ei kyennyt eikä halunnut selittää mitään, itse menin niin sekaisin että energia kului hengissä pysymiseen. Hän vakuutti jatkuvasti rakastavansa ja kaipaavansa ja tuntevansa musertavaa syyllisyyttä, mutta ettei voinut mitään muuta, kun rakastui toiseen. Myös hän piti suhdettamme loppuun asti onnellisena, mutta ei vain "kestänyt" onnea. Tämä sekoitti mua entisestään. Vielä puoli vuotta lähtönsä jälkeen hän vakuutti mulle rakkauttaan, vaikka oli tämän toisen naisen kanssa. Katkaisin kaikki välit.
Hitaasti sain elämää uusille raiteille, sain toimivan lääkityksen, oma kämpän, uuden työn. Aloin tapailla uusia ihmisiä. Meni vuosi, aloitin uuden suhteen. Se kuitenkin romuttui, sillä en vain voinut unohtaa exääni, rakkaus häntä kohtaan niin paljon vahvempi kuin uusi tunne. Otin yhteyttä exääni, jotta saisin jotain selvyyttä kaikkeen. Hän kertoi ikävöivänsä ja rakastavansa. Rukoilin, ettei sanoisi niin, päästäisi musta irti, koska en osaa itse päästää. Hän kieltäytyi. Ja pian hän erosi sitten uudesta suhteestaan, vakuutellen mulle olevansa valmis tekemään mitä vain, jotta luottaisin häneen uudestaan ja jotta meille voisi tulla uusi mahdollisuus, koska hänen sydän jäi mulle, vetosi stressiin, alkoholiongelmaan, sekoamiseen. Uskoin.
Nyt tuosta viimeisimmästä käänteestä on puoli vuotta. Mies käänsi taas kelkkansa erottuaan. Oltiin sovittu, että yritetään käydä läpi ja selvitellä välejämme, hän onkin yllättäen ollut siihen käytännössä täysin haluton. Sanoo haluavansa mutta käyttäytyy välttelevästi, puhuu vain musertavasta itsevihasta. On kai taas jotain uutta ihastusta kierroksessa. Olen sanonut hänelle, että nöyryyttä sä tarviit, et itsesääliä. Hän ottaa tämän syyllistyksenä. Hän sanoo, että haluaisi olla ystävä, muttei voi tietää jos joskus vielä jotain muutakin. Ja mä en vaan osaa haistattaa paskoja, kiemurtelen ongenkoukussa, vaikka tiedän, että parasta olisi vain katkaista taas välit. Sydän repeilee mustasukkaisuudesta, kaipauksesta, katkeruudesta että olin niin tyhmä, että annoin TOISEN kerran kusta itseäni silmään. Ja rakastan siis häntä yhä, olisin valmis tekemään mitä vain. Olen lakannut yrittämästä harhauttaa itseäni uusilla suhdeyrityksillä, sillä ei ole reilua, että sekoitan muidenkin päitä omalla sekoilullani, vaikka olen aina ollut täysin rehellinen tunteistani. On olo, että istun elinkautista tässä limbossa.
Ehkä on siis parempi, että sut jättänyt tyttö vetää giljotiinilla rajan teidän välille, vaikka tiedän todellakin, kuinka tappavan pahalta se tuntuu. Se ero on vain tehtävä yksin ja perheen ja ystävien tuella, kun ex-kumppani ei osaa/halua/pysty. Irtipäästö on oma suhde tapahtuneeseen, ei jotain mitä toinen voi tarjota tai olla tarjoamatta. Mäkin ymmärrän tämän järjen tasolla, mutta tunne ei vain seuraa.
lyönyt turpaan.
Sain itse oman avovaimon kiinni pettämisestä, mutta hänen asennoitumisensa oli täysin päinvastainen, eli katuva ja anteeksipyytävä. Heitin pihalle. MUTTA jos asennoituminen olis ollut tuo, olisin kyllä tempaissut etuhampaan sistään. Sen verran pitää ihmisellä olla häpyä, että jos pettää ja jää kiinni, edes häpeää. Jos ei sitäkään tee, en suostu häpeämään pientä purkausta. Sen verran olen vielä pistää vihaksi, että jos ikinä näen sen toisen miehen, niin siltä menee naama heti remonttiin.
Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu.
Pitäisi vaan pystyä pääsemään yli ilman mitään kostoa. Mieti ny, jos jonku sian takia joudut viel maksamaan korvauksia pahoinpitelystä. Ainii, ja se rekisteri. Ei se olisi sen arvoista.
Melkein kun olisit kertonut minun elämästäni.. Erosta 3kk ja paha olo vaan jatkuu ja jatkuu! Ei voi vaan ymmärtää miksi se rakkain tuollaiseen pystyy?!
Heikot ihmiset syyllistyvät heikkoihin tekoihin. Eivät tuollaiset ihmiset suojele toista ihmistä tosiasioilta, vaan itseään. Toisen loukkaaminen tuntuu pahalta, eli tavallaan toisen potenssin itsekkyyttä. Ko. ihmiset tosin uskovat, että toimivat oikein, mutta ovat sokeita, itselleen. Ja yleensä mestareita valehtelemaan, itselleen. Huono homma on se, että syyttömät kärsivät moisesta selkärangattomuudesta.
Se on aivan hirveää, että ihminen, johon luotit ja uskoit, ja jonka pitäisi olla se, joka tukee sinua silloin, kun apua tarvitset, onkin se, joka lyö puukon selkääsi. Täysin skitsofreenistä.
Voimia sinulle, paljon. Kyllä se ja tämä tästä.
Kirjoitat näkyviin sellaista, minkä itsekin tajusin pari viikkoa sitten. Nyt on runsaat 3 kk miehen avioeroilmoituksesta.
Ero tuli minulle samalla lailla kuin sinulle, täysin puun takaa. Yhtenä perjantaina töitten jälkeen mies ilmoitti, että nyt pitää erota, ei kuunnellut vaihtoehtoja, kuulemma vaihtoehtoja ei ollut. Häkellyksissä olisin ollut valmis esim. siihen, että mies olisi muuttanut toisaalle selvittämään tunteitaan tekemättä vielä mitään. Miehellä oli pakottava tarve tehdä - ts. toimia sen rakastumisensa ohjaamana. Hän siis lähti saman tien toisaalle ja olen nähnyt häntä tämän hänen eroilmoituksensa jälkeen vain pakollisten asioitten yhteydessä (tehtiin ositussopimusta, jaettiin keittiötavaroita, allekirjoitin avioerohakemuksen - siinä pisteessä koin minäkin, että on "pakko" erota, olisin vain toiminut omaa tulevaisuuttani vastaan, jos en olisi esim. suostunut ositukseen tai jos olisin jäänyt yhteiseen asuntoomme.
Eniten minua loukkaa se, että mies teki eropäätöksen kiireellä (kahdeksan vuoden suhde meni rännistä alas parin viikon mietinnällä) ja se, ettei mies sanallakaan vihjannut harkitsevansa eroa, vaan päin vastoin puhui meidän yhteisestä lomareissusta ja seuraavan kesän mökkeilyistä.
Koko maailma tuntuu absurdilta, mihinkään ei voi luottaa - kun rakkaimpana pitämäni ihminen käyttäytyi yks kaks noin, niin oliko hän aikaisemminkaan ollut rehellinen meidän suhteessamme, oliko kaikki hänen puoleltaan vain jotakin näytelmää ja roolia?
Keittiökapustojen jaon yhteydessä yritin puhua miehen kanssa erosta. Jotakin sain miehestä irti, mutta se hänen selittelynsä oli kovin epäloogista... Esim. hän sanoi suojelleensa minua ja tunteitani, kun oli puhumatta eroajatuksistaan. Noh, enempi luulen, että mies suojeli itseään: kun hän vain ilmoitti eroavansa ja luikki saman tien muualle, niin hänen ei tarvinnut jäädä näkemään päätöksensä seurauksia. Samaan aikaan hän kertoi haluavansa pitää minut ystävänä ja toivoo minulle kaikkea hyvää.
Ex-mies on esittänyt, että voisi tavata hänet ja uuden rakkaan, mutta en käsitä, mitä tarkoitusta se palvelisi. Lähinnä kai miehen omaa egoa: hän voisi kenties itselleen selittää, että kaikki on nyt hoidettu sivistyneesti, kun ex-nainen ja nykyinen istuvat saman pöydän ääressä, hänen ehdotuksestaan. Jos ex olisi sivistyneen eron halunnut, niin hänen olisi pitänyt kyetä puhumaan erosta ääneen jo ennen kuin itse oli tehnyt päätöksensä. Mutta eihän hän kyennyt. Ja samankaltainen tilanne oli jo kerran suhteemme aikana, silloin olimme seurustelleet pari vuotta. Ex ilmoitti tuolloinkin vain yks kaks, että hänellä on nyt toinen nainen, erotaan. Erosimmekin, mutta minä olin liian sokea rakkaudessani ja halusin yrittää uudestaan myöhemmin, kun selvisi ettei se miehen suuri rakkaus kestänyt kuin muutaman viikon. Olisi pitänyt tempoilla itsensä jo silloin irti, mutta kuvittelin, että mies olisi jotain oppinut (hän nimittäin joutui jätetyksi ja joutui ilmeisesti hiukan tekemään tiliä tekemisistään).
Tuli pitkä vuodatus... Tosiaan, kai tämä tästä. Ja nähtävästi ei ole ihan tavatonta, että suhteesta vain häivytään.
Pitää kertoa absurdi lausahdusta eron tiimoilta... Mies totesi, että hänen on pakko toimia ja erota, kun hän on jo kaksi viikkoa miettinyt jatkuvasti uutta rakastaan, eikä saa edes nukuttua.
Voi elämä, pitää toivoa, että ex nukkuu nyt yönsä rauhassa - minä nimittäin en nuku.
En kykene nukkumaan minäkään..!
minulla vähän samankaltaista kokemusta. Mies oli pari kuukautta paljon omissa menoissaan (minä onneton luulin,että oikeasti oli harrastuksissa jne), sitten pamautti yksi päivä sanoa, että pitäisiköhän meidän erota! vaikka tuo oli kysymyksen muodossa, niin ei siinä mitään minulta kyselty. Mies alkoi vain etsiä asuntoa, Meni kolme viikkoa ja hän sai sen.
Eroilmoituksen yhteydessä tuli ilmi, että toinen nainen on kuvioissa. Sen aikaa kun vielä asuimme yhdessä tuon 3 viiikkoa, pyysin miestä, että ei tapaisi sitä toista tuona aikana. että yritettäisiin vielä jutella edes omia asioitamme selviksi. mutta ei, heti viikonloppuna eroilmoituksesta mies oli mennyt sen naikkosen luokse. Suutuin tästä, että miksi helkutissa ei voinut olla sinne menemättä kun niin sovittiin (10 v suhde takana, niin olisin odottanut että sen verran olisi pyyntöäni kunnioittanut!) Mies sanoi syyksi, että 'kävin vain kertomassa että vaimo tietää nyt meistä'! Ja kokoajan oli muutenkin yhteydessä naiseen tuon kolmen viikon ajan, ja ei häntä muutenkaan kotona paljoa näkynyt. Eipä siinä paljoa sitten meidän asioita selvitetty.
Sitten kun asunnon sai, niin häippäsi vain sen siliän tien.
Tällainen on kyllä vihonviimeistä toimintaa, ei voi muuta sanoa. Otetaan vain ja lähdetään noin vain.
Minäkin ihmettelin sellaista kummallisuutta, että vaikka en itse ollut tehnyt vääryyttä, minä oli kuitenkin se, joka valvoi yönsä. Kummallinen paradoksi...
Mutta, kun saat hivenen etäisyyttä asiaan, alat näkemään sen karun tosiasian, että puolisosi on epäkypsä, tai henkiseltä kehitykseltään epäkypsempi, kuin sinä. Joten, anna hänen mennä, ja löytää samat ongelmat uudelleen. Kun ihminen on umpirakastunut, hän ei kykene rationaaliseen ajatteluun... Rakastumisen tunteeseen on kamalan helppo heittäytyä, jokainen tietää, kuinka upea tunne se on. Mutta, en ole koskaan kuullut, että se tunne olisi kestänyt ikuisesti... Johtuen siitä, että se ei kestä ikuisesti! xD Jokainen aikuinen, KYPSÄ ihminen tietää tämän tosiasian elämästä. Kun rakastumisen huuma loppuu, silloin vasta punnitaan todellisuudessa, millainen toinen ihminen on: Kypsä sitoutumaan, vai epäkypsä seikkailija.
Tietenkään ketään ei voi pakottaa olemaan parisuhteessa, jos toinen ei ole onnellinen, menkööt ja hakekoot onnensa sitten muualta. En voi vaatia toista uhraamaan omaa onnellisuuttaan minun vuokseni, eikö sekin olisi jo suhteellisen suuri narsistinen pyyntö. Mutta, nyt ei ole kyse siitä, vaan toisen ihmisen kunnioittamisesta ja kykeneväisyydestä puhumaan totta... Ainakin omassa tapauksessani. Olen sanonut monesti, että minua ei loukkaa se, että minut on jätetty, vaan se, että minut petettiin. Siinä on iso ero.
Minun isovanhempani olivat naimisissa 67 vuotta. Kysyin heiltä kerran, että oletteko koskaan ajatelleet erota, sillä noin pitkään liittoon sisältyy varmasti ihan kaikki kommervenkit, mitä maailman vaikeimpaan, eli miehen ja naisen väliseen suhteeseen voi sisältyä. He vastasivat lähes yhteen ääneen, että ei, erota ei koskaan, mutta tappaa, ihan helvetin monta kertaa. Se kertoo siitä, että heillä oli tahto olla yhdessä, ja ymmärrys siitä, että jos suhde on muuten kunnossa, tarkoitan siis sitä, että se ei sisällä väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, päihdeongelmia yms. niin vaihtamalla se ei parane... Joku voi tietenkin tässä kohtaa vetää kortin, että jos kerran vaihtaminen ei muuta mitään, niin eikö sitten ole ihan sama, että vaihtaa kumppania... Ehkä, en tiedä, mutta, elämää ei välttämättä kannata elää niin, että polttaa siltansa ja puukottaa omien itsekkäiden pyyteittensä vuoksi läheisiään selkään. Ei onnistu kollektiivisesti, niin miten ihmeessä se onnistuisi yksilötasolla? Ei mitenkään.
Muista aina, että sellainen kulunut, vanha fraasi, jo lähes latteus: "Minkä taakseen jättää, edestään löytää", on vain jostakin kumman syystä totta. Ei kai siitä muuten käytössä kulunutta fraasia olisi tullutkaan... Jos se ei olisi käytössä kulunut.
Nyt, keskity omaan itseesi; liiku, syö terveellisesti, tapaa ystäviäsi, ja ennen kaikkea, puhu ja keskustele, älä jää yksin hautomaan pahaa oloasi, se ei johda kuin alaspäin. Kuten sanoin, olet onnekas, joku toinen ei. Mietihän nyt, mitä puolisosi uusi rakkaus oikeastaan saa? Epäkypsän seikkailijan, joka teki sinulle ns. Paska- Nakin. Mitä tuohon voi oikeastaan todeta ja sanoa, muuta kuin sääliä tuntien ja kainosti hymyillen että: "Voi, voi, lapset...". (Siperialla kun on taipumus olla tyly opettaja)
Ex-avovaimollasi on selvästikin ongelma, joka ilmenee kykenemättömyytenä kohdata vaikeita tilanteita. Kantti ei yksinkertaisesti kestä käsitellä epämiellyttäviä asioita. Hän voi olla myös konfliktin välttäjä. Syynä tähän voi olla monet asiat, esim. kasvatus lapsuudenkodissa. Todennäköisesti hän ei halunnut loukata sinua sillä, että löysi uuden, näennäisesti paremman suhteen. Hän halusi varjella sinua rumalta totuudelta, eikä siksi kertonut. Luontoa hän ei pystynyt vastustamaan ja siksi päätyi toiseen suhteeseen.
Sinä olit suhteenne loppusuoralla ikävässä roolissa, mutta lopulta kaikki voittavat: sinullakin on nyt mahdollisuus löytää uusi, parempi suhde. Älä tuhlaa aikaasi vihalla ja katkeruudella, vaan anna reilusti anteeksi, koska se vapauttaa sinutkin. Exäsi ei ole maailman suurin peto, vaan ihminen, jolla on ongelma. Sinä taas olet tämän kokemuksen myötä viisaampi ihminen. Anna elämän jatkua.
Olet täysin oikeassa siinä, että hän tekee kaikkensa välttääkseen konfliktia ja myös siinä, että se on myös hänen lapsuudenkotinsa malli; siellä vältetään viimeiseen saakka kertomasta perheen äidille ikäviä asioita ja pidetään yllä illuusiota, että äiti on perheen pää. Saimme tästä monesti mehevän riidan aikaiseksi, koska minä en voinut hyväksyä enkä ymmärtää moista. Eikö olisi kaikkien kannalta parempi, että joskus nostetaan kissa pöydälle, keskustellaan ja käsitellään asiat, jotka ovat jääneet hampaankoloon ja sen jälkeen tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee. Avopuolisollani oli myös tapana, että hän valehteli lähes kaikessa loppuun asti, jos se oli hinta, minkä hänen täytyi maksaa omien kasvojensa säilyttämisestä. Anteeksi pyyntö ei koskaan tullut häneltä siksi, että hän olisi katunut, vaan siksi, että hän halusi äkkiä pois kiusallisesta tilanteesta.
Mutta, ei pidä sekoittaa inhimillisyyttä inhimilliseen heikkouteen... Siitä on hyvin lyhyt matka fatalismiin. Ja siitä olen eri mieltä, että hän halusi suojella minua. Ei, hän halusi suojella tosiasiassa itseään siltä, että ei olisi nähnyt minun kärsivän, suuttuvan ja loukkaantuvan. Non Sequitur tapahtuu juurikin tässä.
Hän sanoi näin:" Tämä saattaa olla elämäni suurin virhe, että jätän sinut...". Minä vastasin hänelle, että ei ole. Suurin virhe on se, että olet sokea. Sokea ongelmallesi, jonka minä näin meidän koko suhteen ajan... (Kaikki hyvä kun ei mahdu samaan säkkiin, pitää ottaa myös toisen huonot puolet... Ei voi vain kuoria kermaa päältä)