Tulet aina olemaan-CD ilmestyy 4.11

r.moore

Hei vaan muut fanit,
pannaan nyt sitten oikea otsikko uuden Katrin levyn ilmestymisestä tänne meidän Katri- fanien sivulle ja että on oikeaa tietoa. Alunperin levy-yhtio ilmoitti toista. Warnerin sivut ovat niin tiedotuksissaan kuin käyttäjäystävällisyydessään vähän liian raskassoutuiset tähän nykymenoon. Toivotaan pikaista parannusta sivuihin ihan yleensä. Levyn latausversiota lupaillaan mm. iTunesissa jo mahdollisesti 2.11 kuultavaksi.

Nyt Warnerin sivuilla on asiallisen mukavaa infoa tulevasta. Samoin molemmissa Iltalehdissä tänään 29.10 oli hyvin kirjoitettua juttua uudesta levystä, mahdollisista :) Katrin tunnelmista uuden levyn suhteen. Kannatti lukea. Mainesanat ilmeisesti levyn jo kuulleilta toimittajilta ovat kehuvia tyyliin "levy on valoisa ja vahva, Katri Helenan suru on valoisa ja toiveikas, uusi levy on kuin mustaa multaa (josta elämä ja toivo kasvaa!), asenteellaan ja viihteessä jatkamisellaan laulaja on osoittanut hienoa ja herkkää surun hallintaa, surun sävyjen lisäksi kauniissa lyriikoissa kuuluu lohtu" jne. Kiitos iltalehdille näistä jutuista.

8

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oli miten oli!

      Kiitos tiedosta!
      Uutta musiikkia odotetaan suurella mielenkiinnolla!
      Katsotaan mitä saamme kuultavaksi!
      Todennäköisesti "täysosuman".

      • r. moore

        Täysosuma on tiedossa, "Oli miten oli!" usko vaan. Näin pienoisen flunssan houreesta huolimatta huomasin, tai sitten harhoista puhun, että tuon Warnerin sivut aukeavat nyt ihan kiitettävästi ja nopeasti yhdellä klikkauksella ilman isompaa viivettä. Selitys voisi olla että he tekivät (!) jotain nopeusparannuksia tässä juuri tänään tai sitten tämä minun operaaattori-DNA:n yhteys toimii nyt jotenkin paremmin. Tietotekniikka kun on nyt sellaistakin.. Kiitos nopeudesta jollekin kuitenkin. Katrin levyhän on meillä ihan kohta....
        http://www.warnermusic.fi/newsSpecific?odsArtistid=740876&newsId=8a0af81224989db201249b303f340141

      • Pasi K.
        r. moore kirjoitti:

        Warnerin sivuilla on myös 30 sekunnin näytteet uuden albumin jokaisesta kappaleesta ja jo sen perusteella voin sanoa: täysosuma! :)

        http://www.warnermusic.fi/katrihelena?release=8a0af81224989db201249b346ab90149

      • r.moore
        Pasi K. kirjoitti:

        nämä Katrin uuden levyn levynvalvojaiset ovat kuin "maailman tähdillä" ikään ja niin tuleekin olla koska Katri sellainen on, mutta en saa tuosta linkistäsi ääntä kuuluviin, en. onkohan missä vika.. ;)

      • Pasi K.
        r.moore kirjoitti:

        nämä Katrin uuden levyn levynvalvojaiset ovat kuin "maailman tähdillä" ikään ja niin tuleekin olla koska Katri sellainen on, mutta en saa tuosta linkistäsi ääntä kuuluviin, en. onkohan missä vika.. ;)

        Moi R. Moore!

        Käytätkö Internet Explorer -selainta? Sillä en saa ääntä kuuluviin. Sen sijaan Mozilla Firefox- ja Opera-selaimilla näytteet kuuluvat.

        Tämän päivän Helsingin Sanomissa on iso juttu, jossa Katri Helena kertoo uudesta levystään. Lyhyt tiivistelmä tuosta jutusta:

        http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Katri Helenan tyttäret tekivät äidilleen levyllisen musiikkia/1135250404679

        pitäisi vaihtaa itsekin kokonaan Mozillaan tästä Explorerista, nytpä tuli selkeä ero esiin että Mozilla on parempi!

        Ehdin jo lukea Hesarista (verkkolehtenäkin löytyy vaikka heti) Pirkko Kotirinnan sykähdyttävän haastattelun Katrista jossa myös valotetaan tulevan levyn sisältöä. Kiitos Pasi K myös avusta.

        Olo on innokas kuin pikkulapsella kun joulupukkia odotettiin, niin odotamme saavamme tuon uuden levyn käsimme ja kuunneltavaksi. Eipä tässä parempaa syysmasennuksen ja omien huolien hoitoa tarvitakaan.
        Kyllä Katri hoitaa!

    • oikea levy

      kauniita lauluja, tosi kauniita

      • Joo, on nättejä lauluja kyllä. Tosi upeita sanoituksia ja Katrin herkän kauniita tulkintoja. Vaikka levyllä on monta koskettavaa biisiä, niin ei se silti ole mikään itkuvirsilevy, vaan kyllä siinä on kaipauksen lisäksi myös sellasta elämiloa ja positiivista sanomaa kuultavissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe