muutamalla valtuutetulla on omat kotisivut, joita he joskus (liian harvaan) päivittävät.
Onhan netissa kaikenlaisia blogisivustoja, pistäkää valtuutetut ajatuksianne sinne, niin saamme hiukka tietoa mitä mieltä olette mistäkin asiasta, myös vara valtuutetut!
Varsinkin uusien valtuutettujen mielipiteitä halusisimme kuulla, vanhojen kääkkien mielipiteet on jo tiedossa.
Käyn näiden muutamien valtuutettujen sivuilla silloin tällöin, voi kun enemmän kirjoittaisivat, mutta hyvä näinkin.
aloittakaa valtuutetut blogi!
3
96
Vastaukset
Joten vaikka nimittelet olen ollut aikanaan valtuustossa neljä kautta ja jollakin sijalla olen varalla.Mutta vastailen asioihin ja otan kantaa ihan "niitä teen omasta päästä" hieman osaan veistääkkin muutakin kuin puuta harvemmin heinää. Puutöitä on tullut tehtyä ja niitä suunniteltua, täällä on metsät mutta Koreasta ostetaan tuolia joten aikanaan täältä lähti maailmalle narupunoskalusteita yms ja huomasin kappelissa eilen kynttiläjalat jotta jotain näkyvääkin on tullut tehtyä mutta ei viimeiselle matkalle lähtijä niitä näe.
Muuten pitääs sytyttää noita kynttilöitä huomenissa,äiti lähti tänä vuonna ja pari serkkua ja kolmen vuoden aikana isä ja puoliso mutta on myöskin parit ristiäiset, ja omat synttärit ja kihlajaiset.
Kohta tulee isänpäivä ja silloin voinee maata pitkään ja odottaa tuleeko "sijalle" asti aamukahveet
Mutta miten sitten huolehditaan Lieksalaisten lähipalveluista ja noista kyläkouluista niistä ei ole sitten hiiskuttu mitään vesitorni katu ja jäähalli on ollut tapetilla.MK- ei missään tapaukses
Parempi kun mahdollisimman matalaa profiilia pitävät. Ei ehkä heidän ajatukset ole julkaisukelpoista tai voivat olla ristiriitaisia lain kanssa. Olkoon ihan omassa ryhmässä, ajatukset nähdää Lieksan kaupungin päätöksissä.
- näin se on
Saisit varmasti ensin selventää monille valtuutetuille, mikä on "blogi". Katsoen valtuuston ikärakennetta, ei varmasti ole kovinkaan selvää monillekaan, mitä sellaisella tehdään, tai miten sitä käytetään.
Minusta on positiivista, että edes muutamat pitävät yllä kotisivujaan. Kyllä se on valveutuneen ja asioihinsa vihkiytyneen valtuutetun merkki. Eivät kotisivutkaan synny tyhjästä tai niiden sisältö ilman ajallista uhrausta. Kokemuksesta tiedän, että siihen kuluu aikaa ja se aika on pois perheeltä, harrastuksilta ja muilta asioilta. Siksi kunnioitan vähäisiäkin toimenpiteitä kuntapolitiikan ja päätösten avoimuuden lisäämiseksi.
Ei silti, blogit esimerkiksi kaupungin sivujen kautta olisivat paikallaan sekä valtuutetuille kuin muillekin kaupungin johtaville virkamiehille. Nythän ne ovat ikään kuin vain taustalla ja silloin tällöin kommentoivat ehkä jotain asiaa lehtien palstoilla kun varta vasten kysytään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5591898- 91920
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18917Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2747Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65543