olemme seurustelleet vuoden. molemmilla on omat harrastuksensa, kaverinsa ja juttunsa, molemmilla treenejä vähintään kuudet viikossa, minulla vielä lisäksi opiskelu. sen lisäksi on myös yhteiset kaverit ja jutut. näemme toisiamme kerran tai kaksi viikossa, joskus harvoin vähän useammin. yleensä vietämme yhden yön viikossa samassa paikassa ja yhdessä. soittelemme päivittäin, juttelemme mesessä tai tekstailemme. olemme 20- ja 21-vuotiaita, hullun rakastuneita toisiimme.
kaverit viettävät kaiken liikenevän aikansa poikaystäviensä kanssa.. toisinaan he kyseenalaistavat suhteemme laadun, koska emme näe heidän mielestään tarpeeksi usein. itse olen yleisesti ottaen tyytyväinen suhteeseemme ja yhdessä vietettyyn aikaan. minulle nimittäin merkitsee enemmän yhdessä vietetyn ajan laatu kuin määrä. olenko outo, kun en tahdo olla joka hetki poikaystäväni vierellä? enkö minä olekaan niin rakastunut kuin kuvittelen? yleensä en anna kavereiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni, mutta jatkuva kyseenalaistaminen ja varsinkin eilisiltainen keskustelu on saanut minut mietteliääksi.
ehkä olen tyhmä vain siinä mielessä, että kuuntelen kavereitani..
kaverit viettävät kaiken liikenevän aikansa poikaystäviensä kanssa.. toisinaan he kyseenalaistavat suhteemme laadun, koska emme näe heidän mielestään tarpeeksi usein. itse olen yleisesti ottaen tyytyväinen suhteeseemme ja yhdessä vietettyyn aikaan. minulle nimittäin merkitsee enemmän yhdessä vietetyn ajan laatu kuin määrä. olenko outo, kun en tahdo olla joka hetki poikaystäväni vierellä? enkö minä olekaan niin rakastunut kuin kuvittelen? yleensä en anna kavereiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni, mutta jatkuva kyseenalaistaminen ja varsinkin eilisiltainen keskustelu on saanut minut mietteliääksi.
ehkä olen tyhmä vain siinä mielessä, että kuuntelen kavereitani..
Vastaukset 7
Vanhimmat
minä, 27- vuotias mies, en missään tapauksessa suostuisi edes tapailemaan naista, joka vaatii läsnäoloani 24/7. Mun mielestä on vaan hyvä, että molemmilla on muutakin elämää kun se parisuhde, jopa ihan suhteen alussakin. Tällä hetkellä olen itse ns. etäsuhteessa ja tämä toimii paremmin kuin mikään aiemmin kun nimenomaan ei tarvitse ihan koko aikaa olla yhdessä...Silti pidän itseäni todella rakastuneena, olkoot muut siitä mitä mieltä hyvänsä. :D
Eli siis nähkää juuri niin paljon kuin teille itsellenne sopii ja koita parhaasi mukaan unohtaa ystäviesi ajatukset tästä asiasta...Teidän suhde kun ei kuulu kavereillesi (eikä muillekkaan kolmansille osapuolille) millään tavalla.
Niin kyllä ystävillänne on pointti tuossa asiassa..."olemme hullun rakastuneita" muuttuu takuuvarmasti kovalla kolauksella arjeksi sinä päivänä, kun ajattelettekin yhteistä huushollia...jos ei käytännössä näe toista, kuin muutaman tunnin viikossa-ei tiedä hänestä yhtään mitään oikeastaan...
Hyvänen aika, silloin ku on nuori, kuuluu nauttia vapaudesta, tehdä asioita ystävien kanssa ilman että "toinen antaa minun mennä uima-, judo-, kieli-, karate tunneille aivan vapaasti".
Tämä on juuri aikaa jolloin etsitään itseä ja tehdään asioita joita vain itse haluaa eikä ole niistä tilitysvelvollinen kenellekään. Sinulla on oikeus (melkein velvollisuuskin) kiertää maailmaa, mennä opiskelemaan ulkomaille, avartaa maailmankuvaasi. Nyt on aika tehdä kaikki tuo.
Sitten paljon myohemmin kun on nähnyt ja tehnyt yksin tarpeeksi, kenties haluaa toisen rinnalleen jatkamaan maailman tutkimusta.
Mitä taas tulee sekstailuun kerran viikossa yhden ystävistäsi kanssa, tietenkin se on halvempaa kuin käyttää maksullisia palveluja.
siis, kyllä me olemme monesti olleet useampia päiviä yhdessä putkeen, silloin kun on ollut aikaa. sitä vaan ei ole kovinkaan paljoa kummallakaan. eikä asia muuttuisi, vaikka asuisimme saman katon alla. silloinkin tarvitsisimme oman tilan ja omat juttumme.
tulevaisuudesta on puhuttu paljonkin.. mutta kaikki tulee omalla painollaan. en usko, että kohtaamme "tane oikealta" maalailemaa kriisiä yhteen muuttaessamme, mutta realiteeti ovat kyllä halussa. en halua koskaan olla niin kiinni kenessäkään, että pyhittäisin elämäni kokonaan hänelle. rakastan häntä, mutta tämä elämä on minun. en luopuisi unelmistani kovin helposti hänen takiaan.
kiitos teille muille rohkaisevista viesteistä. haistakoon kaverit pitkään peen.. :D
Ei rakkaan takia kannata luopua unelmistaan. Päinvastoin. Hänen takiaan kannattaa toteuttaa unelmansa :)
(Ja oman itsensä takia tietysti myös, mutta parisuhteessa nää tulee samaan pakettiin.)
Kun kerran poikaystäväsi kanssa olette asiossa samoilla linjoilla, hittoako se kavereille kuuluu! Kuulostatte fiksuilta nuorilta ihmisiltä, jotka eivät kuvittele, että elämän ainoa autuaaksi tekevä asia on kiinteä "symbioosi" saman tien kun potentiaalinen kumppani ilmaantuu näköpiiriin. Omat jutut pitävät suhteen tuoreenpana.
Itse luovuin omista harrastuksistani ja osasta ystäviäkin ensimmäisen seurustelukumppanin toivomuksesta ; hän panosti tuolloin aktiivisesti urheiluun ja jos minä olisin pitänyt yhtä tiukasti kiinni omista jutuistani kuin hän, näkemisemme olisivat olleet vielä harvemmassa kuin teillä. Suhteen päätyttyä sitten aloittelin uudelleen "omia juttujani" ja päätin, että kukaan mies ei ole niin tärkeä, että toisen kerran "tyhjentäisin kalenterini" häntä varten.
Tällä hetkellä elän "aikuisen naisen arkea" koulutytön yh:na. Elämässäni on mukava mies, eronnut hänkin, ja olemme päätyneet pitämään omat kotimme yhteenmuuttamisen sijaan. Tiedän, että tämä järjestely hämmentää ystäväpiiriämme, koska suhteemme on vakiintunut ja tosimielellä olemme liikkeellä - mutta totta tosiaan, ei kuulu muille! Näin tuntuu hyvältä.
Katkerat ja toisistaan kateelliset arvostelevat...eikö näin. Mieti nyt mitä vaan tilannetta. Ne juuri, jotka kadehtivat toiselta jotain, myös puhuvat tästä paskaa eniten. Se vaan on näin.