Sekamuotoinen ahdistus ja masennus.

Sama juttu minullakin. Odottelen jos pääsisin terapiaan. Lääkkeitä en haluaisi koittaa enään. Ne tekivät oloni ihan helvetilliseksi ja aloin jo ajattelemaan itsemurhaa, vaikka en sitä ennen ole ajatellut. :( Olisi kiva vaihtaa ajatuksia teidän kanssa, jotka kärsitte samoista ongelmista.

Aiheuttaako Sertralin sinulle sivuvaikutuksia vaikka olet syönyt yli vuoden? Mulla oli niitä aluksi, mutta tällä hetkellä ne eivät aiheuta enään mitään sivuvaikutuksia. Minä olen kokenut myös Sertralinin hyväksi. Osaatko kuvailla, miten se on sinulla auttanut?

surullinen:( kirjoitti:

Sama juttu minullakin. Odottelen jos pääsisin terapiaan. Lääkkeitä en haluaisi koittaa enään. Ne tekivät oloni ihan helvetilliseksi ja aloin jo ajattelemaan itsemurhaa, vaikka en sitä ennen ole ajatellut. :( Olisi kiva vaihtaa ajatuksia teidän kanssa, jotka kärsitte samoista ongelmista.

Lue lisää

tsemppiä, toivottavasti pääset terapiaan elikkä löydät terapeutin sekä saat kelalta tuen. Itselläni löytyi terapeutti erittäin nopeasti ja hyvällä tuurillä. Psykiatrini antoi pari nimeä ja sanoi että kokeile heitä. Kela on taas tarina erikseen :D Sieltä tukea ei tullut ensi yrittämällä mutta toisella kyllä.
Millainen masennus/ahdistuksesi on? Mulla on vaikeaa selittää. Pahoina päivinä olen erittäin hermostunut, ylivilkas, vaikeaa lähes mahdotonta nukahtaa, ahdistaa, sen tuntee vatsassa. Tästä seuraa tunnetilojen äärimmäinen heittely vihasta suruun yms. Toisinaan tulee hetkiä jolloin tulee.. no ns. ahdistus kohtauksia. Mutta parempia päivä on välillä, joten tämä ei ole aina pysyvä olotila mutta vaikuttaa elämääni erittäin paljon.Itselleni tunteiden näyttäminen muille on erittäin vaikeaa ja olen varma että moni ei usko olevani masentunut.
Mutta se ei ole totta.

surullinen:( kirjoitti:

Sama juttu minullakin. Odottelen jos pääsisin terapiaan. Lääkkeitä en haluaisi koittaa enään. Ne tekivät oloni ihan helvetilliseksi ja aloin jo ajattelemaan itsemurhaa, vaikka en sitä ennen ole ajatellut. :( Olisi kiva vaihtaa ajatuksia teidän kanssa, jotka kärsitte samoista ongelmista.

Lue lisää

Moi

Olen 30-vuotias mies ja olen kärsinyt jonkinlaisesta ahdistuneisuuden ja masennuksen sekamelskasta noin puoli vuotta. Ennen tätä olen ollut mieleltäni terve, masennuksesta ei ole aiempaa kokemusta ja ennen tätä olin pitänyt absurdina ajatuksena sitä, että joskus sairastuisin. Oman tilani laukaisi keväällä pitkään jatkunut työperäinen stressi ja parisuhteen katkeaminen.

Päällimmäisinä tunteina ovat jatkuva tuskainen olo, "palan tunne" kurkussa, pakonomaiset synkät ajatukset, hermostuneisuus ja sydämen tykytys.. Näiden lisänä on jatkuva toivottomuuden tunne, motivaation ja kiinnostuksen puute lähes kaikkeen, väsyneisyys, syvä epätoivo, itsesyytökset ja romahtanut itsetunto.

Voisin hiukan kuvailla tyypillisiä tunnetiloja päivän aikana: Aamut ovat yleensä erittäin vaikeita. Ensimmäiset ajatukset ovat usein lähinnä pettymystä siihen että on ylipäätään herännyt ja lähes epätoivoinen olo töihin menemisen takia. Yksinkertaisesti tuntuu siltä, että koko sängystä nouseminen on turhaa ja vaikea keksiä syytä miksi tästä päivästä tulisi yhtään parempi kuin yhdestäkään edellisestä. Työpäivän saan yleensä sinniteltyä ja hoidettua mukiinmenevästi. Työpäivän jälkeinen olotila taas on yleensä erittäin ahdistunut, usein matkalla kotiin tuntuu vain että haluaisi purskahtaa itkuun. Tuntuu joskus aivan ylivoimaiselta ajatella, että edessä on ilta omien ajatusten parissa. Iltaisin ajatuksia hallitsee ahdistuksen ja toivottomuuden tunne, välillä sietämättömän tuskainen olo. Usein ilta kuluu vain sohvalla pyöriessä, ahdistuneena ja toivottomana... kai paras sana kuvaamaan sitä on masennus.

Olen hakenut apua sekä psykiatrilta että psykoterapeutilta. Ainakaan tähän mennessä en ole kokenut saavani juuri mitään hyötyä näistä käynneistä. Olen kokenut, että ongelmiani ei ole otettu todesta sen takia, että en vaikuta ulospäin "sairaalta". Ulospäin vaikutan hyväntuuliselta, ulospäin suuntautuneelta, energiseltä, olen hyvässä työpaikassa ja näytän hyvinvoivalta. Mutta, pään sisällä olo on erittäin huono, ja se ei vain paista ulospäin.

Tuntuuko kenestäkään em. oireet, taudinkuva ja sopivan avun saamisen vaikeus tutuilta? Ja millaisia tuloksia olette erilaisilla hoitokeinoilla saaneet? Ja erityisesti, kuinka kauan toipumisenne tällaisesta on kestänyt?

sekalainen :) kirjoitti:

tsemppiä, toivottavasti pääset terapiaan elikkä löydät terapeutin sekä saat kelalta tuen. Itselläni löytyi terapeutti erittäin nopeasti ja hyvällä tuurillä. Psykiatrini antoi pari nimeä ja sanoi että kokeile heitä. Kela on taas tarina erikseen :D Sieltä tukea ei tullut ensi yrittämällä mutta toisella kyllä.
Millainen masennus/ahdistuksesi on? Mulla on vaikeaa selittää. Pahoina päivinä olen erittäin hermostunut, ylivilkas, vaikeaa lähes mahdotonta nukahtaa, ahdistaa, sen tuntee vatsassa. Tästä seuraa tunnetilojen äärimmäinen heittely vihasta suruun yms. Toisinaan tulee hetkiä jolloin tulee.. no ns. ahdistus kohtauksia. Mutta parempia päivä on välillä, joten tämä ei ole aina pysyvä olotila mutta vaikuttaa elämääni erittäin paljon.Itselleni tunteiden näyttäminen muille on erittäin vaikeaa ja olen varma että moni ei usko olevani masentunut.
Mutta se ei ole totta.

Lue lisää

Masennus kai alkoi ilmenemään niin, ettei jaksanut oikein enään kiinnostua mistään kunnolla ja tunsin kokoajan olevani huonompi kuin muut ihmiset. Sen kanssa elin aika pitkään koska ei pahemmaksi mennyt ja kuitenkin lähdin ihan normaalisti liikkeelle aamulla ja tein asioita, vaikka se vaikeaa välillä olikin. Sen jälkeen kun erosin, tuli kuvioihin ahdistus, eli sen mukana hengitysvaikeuksia, palan tunne kurkussa, puutuminen ja hermostuneisuus. Meni yhdessä vaiheessa lähes paniikin tasolle, enkä uskaltanut pariin päivään olla yksin. Epäilin, että minulla on joku vakava sairaus. :( Nämä kaikki on nyt poissuljettu ja jäljelle jäi siis mielestä johtuvat ongelmat. Kukaan ei huomaisi päällepäin mitään. Töissä olen se "aina iloinen". Mutta tosiasiassa kärsin aika paljon. Toivon,että pystyn olemaan ilman lääkkeitä, koska mielestäni se ei edes ole välttämättä oikea keino ratkoa ongelmia. Olen kyllä ihan sillä mielellä, että kyllä täältä vielä noustaan. :)

ÄITI KOLMELLE kirjoitti:

Aiheuttaako Sertralin sinulle sivuvaikutuksia vaikka olet syönyt yli vuoden? Mulla oli niitä aluksi, mutta tällä hetkellä ne eivät aiheuta enään mitään sivuvaikutuksia. Minä olen kokenut myös Sertralinin hyväksi. Osaatko kuvailla, miten se on sinulla auttanut?

Lue lisää

mutta annos lisätty nykyiseen elokuussa. Sen jälkeen olen ollut hieman pirteämpi ja ahdistuneisuus on vähentynyt muttei kokonaan poistunut. Päätä "vääntää", en tiedä sitten, vaikuttavatko unilääkkeetkin siihen. Imovanea olen vedellyt yli vuoden ja varmasti olen siitä siis riippuvainenkin. Mutta pakko on nukkua yöllä, että jaksaa käydä töissä. Päivällä nukkuisin ilmankin kuin tukki ainakin pari tuntia. Päiväni ovatkin vain työ, jokin tv-ohjelma ja iltaunet ja sit kohta yöunille.

kki79 kirjoitti:

Moi

Olen 30-vuotias mies ja olen kärsinyt jonkinlaisesta ahdistuneisuuden ja masennuksen sekamelskasta noin puoli vuotta. Ennen tätä olen ollut mieleltäni terve, masennuksesta ei ole aiempaa kokemusta ja ennen tätä olin pitänyt absurdina ajatuksena sitä, että joskus sairastuisin. Oman tilani laukaisi keväällä pitkään jatkunut työperäinen stressi ja parisuhteen katkeaminen.

Päällimmäisinä tunteina ovat jatkuva tuskainen olo, "palan tunne" kurkussa, pakonomaiset synkät ajatukset, hermostuneisuus ja sydämen tykytys.. Näiden lisänä on jatkuva toivottomuuden tunne, motivaation ja kiinnostuksen puute lähes kaikkeen, väsyneisyys, syvä epätoivo, itsesyytökset ja romahtanut itsetunto.

Voisin hiukan kuvailla tyypillisiä tunnetiloja päivän aikana: Aamut ovat yleensä erittäin vaikeita. Ensimmäiset ajatukset ovat usein lähinnä pettymystä siihen että on ylipäätään herännyt ja lähes epätoivoinen olo töihin menemisen takia. Yksinkertaisesti tuntuu siltä, että koko sängystä nouseminen on turhaa ja vaikea keksiä syytä miksi tästä päivästä tulisi yhtään parempi kuin yhdestäkään edellisestä. Työpäivän saan yleensä sinniteltyä ja hoidettua mukiinmenevästi. Työpäivän jälkeinen olotila taas on yleensä erittäin ahdistunut, usein matkalla kotiin tuntuu vain että haluaisi purskahtaa itkuun. Tuntuu joskus aivan ylivoimaiselta ajatella, että edessä on ilta omien ajatusten parissa. Iltaisin ajatuksia hallitsee ahdistuksen ja toivottomuuden tunne, välillä sietämättömän tuskainen olo. Usein ilta kuluu vain sohvalla pyöriessä, ahdistuneena ja toivottomana... kai paras sana kuvaamaan sitä on masennus.

Olen hakenut apua sekä psykiatrilta että psykoterapeutilta. Ainakaan tähän mennessä en ole kokenut saavani juuri mitään hyötyä näistä käynneistä. Olen kokenut, että ongelmiani ei ole otettu todesta sen takia, että en vaikuta ulospäin "sairaalta". Ulospäin vaikutan hyväntuuliselta, ulospäin suuntautuneelta, energiseltä, olen hyvässä työpaikassa ja näytän hyvinvoivalta. Mutta, pään sisällä olo on erittäin huono, ja se ei vain paista ulospäin.

Tuntuuko kenestäkään em. oireet, taudinkuva ja sopivan avun saamisen vaikeus tutuilta? Ja millaisia tuloksia olette erilaisilla hoitokeinoilla saaneet? Ja erityisesti, kuinka kauan toipumisenne tällaisesta on kestänyt?

Lue lisää

"Lievässä" masennuksessa kannatta harkita elämäntapamuutoksia. Jättää pois alkoholin, liikkuu enemmän, syö moipuolisemmin eli terveellisemmin, tsemppaa itseään tekemään asioita ja aloittaa vaikka uuden harrastuksen.
Vaikeampaan masennukseen ehdotan lääkitystä, terapiaa tai molempia.

Itse olen kokeillut edellä mainittuja asioita paitsi lääkitystä.
Olen kärsinyt masennuksesta jo teini-iästä asti eli melkein kymmenisen vuotta. Muutama vuosi sitten hain apua lääkäristä ja minut ohjattiin kognitiiviseen terapiaan. Masennukseni aste oli silloin keskivaikea. Terapian koin kuitenkin epämiellyttäväksi, istun tuolilla ja sepittelin elämäntarinaani. Terapeutti kuitenkin vain syytti vanhempiani ja ehdotteli lääkitystä. En ollut hänen kanssaan samaa mieltä ja en tuntenut saavani mitään apua ongelmaani joten lopetin käynnit vuoden jälkeen.

Sen jälkeen minulla oli jokseenkin valoisa kausi, jota kesti noin vuoden. Hankalassa parisuhteessa oleminen sai minut kuitenkin hyvin ahdistuneeksi ja sulkeutuneeksi. Ystävät eivät halunneet tulla käymään riitojen takia. Erosimme neljän vuoden seurustelun jälkeen ja jäin yksin.
Masennuin jälleen. Tunne oli hyvin voimakas ja lukuisat pettymykset ja vastoinkäymiset edesauttoivat masennustani.
Edelleen olen samassa tilassa, sitä on nyt kestänyt vuoden. Siitä on tullut osa minua.
Itsekin käyn ihan mukavassa työssä, mutta jokainen vastoinkäyminen tai kritiikki työssä saa minut ahdistuneeksi. Tulen töistä kotiin ja istun sohvalla ja tärisen pelosta, vihasta, epätoivosta. Asun kaukana joten ystäväni tai läheiseni ei tule käymään. Olen viikot yksin ajatusteni kanssa ja se lietsoo olotilaa. Olen noidankehässä. Olen aikaisemmin yrittänyt itsemurhaa moneen otteeseen, mutta (nähtävästi) tuloksetta. Ajattelen kuolemaa päivittäin ja toivon, että saisin sairauden johon kuolisin. Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta että ihmiset joiden ei pitäisi kuolla, kuolee ja päinvastoin. En ole enää jaksanut hakea apua. Minusta on tullut turta, mikään ei tuota iloa. Kuten oireisiin kuuluu ajattelen että vika on minussa, en ole tarpeeksi hyvä ihminen. Ei minunlaiseni kuuluisi edes elää. Elän vain muiden ihmisten tahdosta.
Ystäväpiirissä minäkin olen se ilopilleri ja saan muut nauramaan. Se on minun kilpeni.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka paljon minuun sattuu. En pyri kieriskelemään itsesäälissä, haluaisin parantua, mutta näyttää ettei keinoa aina löydy.

Ehkä ne lääkkeet olisi hyvä olla ainakin taskussa.

Oho tuli kirjoitettua aika paljon...

Loppuun asti(kko?) kirjoitti:

"Lievässä" masennuksessa kannatta harkita elämäntapamuutoksia. Jättää pois alkoholin, liikkuu enemmän, syö moipuolisemmin eli terveellisemmin, tsemppaa itseään tekemään asioita ja aloittaa vaikka uuden harrastuksen.
Vaikeampaan masennukseen ehdotan lääkitystä, terapiaa tai molempia.

Itse olen kokeillut edellä mainittuja asioita paitsi lääkitystä.
Olen kärsinyt masennuksesta jo teini-iästä asti eli melkein kymmenisen vuotta. Muutama vuosi sitten hain apua lääkäristä ja minut ohjattiin kognitiiviseen terapiaan. Masennukseni aste oli silloin keskivaikea. Terapian koin kuitenkin epämiellyttäväksi, istun tuolilla ja sepittelin elämäntarinaani. Terapeutti kuitenkin vain syytti vanhempiani ja ehdotteli lääkitystä. En ollut hänen kanssaan samaa mieltä ja en tuntenut saavani mitään apua ongelmaani joten lopetin käynnit vuoden jälkeen.

Sen jälkeen minulla oli jokseenkin valoisa kausi, jota kesti noin vuoden. Hankalassa parisuhteessa oleminen sai minut kuitenkin hyvin ahdistuneeksi ja sulkeutuneeksi. Ystävät eivät halunneet tulla käymään riitojen takia. Erosimme neljän vuoden seurustelun jälkeen ja jäin yksin.
Masennuin jälleen. Tunne oli hyvin voimakas ja lukuisat pettymykset ja vastoinkäymiset edesauttoivat masennustani.
Edelleen olen samassa tilassa, sitä on nyt kestänyt vuoden. Siitä on tullut osa minua.
Itsekin käyn ihan mukavassa työssä, mutta jokainen vastoinkäyminen tai kritiikki työssä saa minut ahdistuneeksi. Tulen töistä kotiin ja istun sohvalla ja tärisen pelosta, vihasta, epätoivosta. Asun kaukana joten ystäväni tai läheiseni ei tule käymään. Olen viikot yksin ajatusteni kanssa ja se lietsoo olotilaa. Olen noidankehässä. Olen aikaisemmin yrittänyt itsemurhaa moneen otteeseen, mutta (nähtävästi) tuloksetta. Ajattelen kuolemaa päivittäin ja toivon, että saisin sairauden johon kuolisin. Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta että ihmiset joiden ei pitäisi kuolla, kuolee ja päinvastoin. En ole enää jaksanut hakea apua. Minusta on tullut turta, mikään ei tuota iloa. Kuten oireisiin kuuluu ajattelen että vika on minussa, en ole tarpeeksi hyvä ihminen. Ei minunlaiseni kuuluisi edes elää. Elän vain muiden ihmisten tahdosta.
Ystäväpiirissä minäkin olen se ilopilleri ja saan muut nauramaan. Se on minun kilpeni.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka paljon minuun sattuu. En pyri kieriskelemään itsesäälissä, haluaisin parantua, mutta näyttää ettei keinoa aina löydy.

Ehkä ne lääkkeet olisi hyvä olla ainakin taskussa.

Oho tuli kirjoitettua aika paljon...

Lue lisää

Vaikuttaa siltä, että masennuksesi on kestänyt hyvin kauan ja voi olla sisäsyntyistä. Tarinasi kuulostaa tutulle etenkin herkkyys kritiikille. Itse olen ollut lapsesta saakka masentunut. Välillä toki on ollut hyviä hetkiä. Etenkin nuorena aikuisena olin hyvin masentunut ja toivoton, vaikka ulkoisesti asiani olivat hyvin. Kolmikymppisenä tajusin mennä lääkärille. Sain lääkkeet ja pääsin terapiaan. Terapia on loppunut jo ajat sitten. Ilman lääkitystä en kuitenkaan pärjäisi (kokeiltu on). Olen perustanut perheen ja menestynyt työelämässä. Kaikki siis hyvin ja siitä voin aika paljon kiittää sitalopraamia ja Lamictalia.
Älä turhaan rimpuile eli kärsi vaan kokeile lääkitystä. Elämän pitäisi tuntua elämisen arvoiselta, sillä se on niin lyhyt. Turha kitua, kun apuakin on saatavissa hyvin helposti.

ÄITI KOLMELLE kirjoitti:

Aiheuttaako Sertralin sinulle sivuvaikutuksia vaikka olet syönyt yli vuoden? Mulla oli niitä aluksi, mutta tällä hetkellä ne eivät aiheuta enään mitään sivuvaikutuksia. Minä olen kokenut myös Sertralinin hyväksi. Osaatko kuvailla, miten se on sinulla auttanut?

Lue lisää

Sertraliinistä oli aluksi paljon apua, sitten otin tauon lääkkeistä fyysisen voinnin takia. Aloitin sertraliinin taas heinäkuussa ja oloni on ollut hieman tasaisempi ja rauhallisempi kuin ilman sertraliiniä, mutta silti tulee paljon ahdistuneisuutta ja huonoja vaiheita. Psykologilla käyn joka toinen viikko. Minulla on Sekalainen ahdistus ja masennus tila.