Käsittämättömiä kalluppeja.Niiden mukaan suomalaiset ovat menettäneet järkensä tai sitten yli puolet äänestäjistä ei enää äänestä vaan nukkuvat senkin päivän.Kokoomushan on hoitanut maan tähän kuntoon ja velkaannuttanut niin että pian tulee 80 miljardia mittariin.Kuka voi olla niin taliaivo että äänestää samat suharit jatkoon?Selittäkää se mulle,Olen ennestään jo pettynyt ja menettänyt uskoni suomalaisiin mutta nyt meni loputkin luotot.
Minkälainen tyhjäaivo äänestää kokoomusta?
Adjutantti
1392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihmiset äänestää vaik pesukarhua jos sen lärvi on valtamediassa. Mitä tekee joku isä mitro
europarlamentissä? Ainoo mitä osannut sanoa et jeesus oli demari,ei helvetti.
Otannat niihin tehdään lankapuhelimien omistajien keskuudesta ja ketkä muut enää omistaa puhelinosakkeita, kuin rikkaat ja varakkaat. keskiluokka ja köyhät ovat joutuneet myymään ne jo viime vuosituhannella. Siis ne mielipidemittaukset tehdään rikkaitten keskuudessa ja sitten niistä puhutaan muka reiluna otantana. Pelkkää huijaustahan ne on. Saadaan näyttämään siltä että kokkareet pärjää, vaikkei ne oikeesti pärjää ja kun niin näytetään , saadaan kansaa manipuloitua, niitä epäröiviä äänestäjiä uskomaan, että ne olis totta, vaik ei oo.
Olen ollut gallupilla töissä. tiedän että ne mittaukset ovat huuhaata ja niitä tuloksia sormeillaan muutenkin miten halutaan.
ois ees reilua uutisoida gallupien todellisuudesta, että miten niitä oikeasti tehdään, eli vain varakkaitten keskuudessa niitä taloustutkimuksen galluppeja, mutta yllätys yllätys, ei ne uutisoi.
Nykyään, että ne ovat tajunneet itse olevansa jo tulilinjalla, eli että kansa vihaa niitä. siksi ne tyytyy nyt nuolemaan maanpettureita siinä toivossa, että niitä suojeltais. Raukkamaista mutta totta.
Ne pelkää että vihainen kansa laittaa bioasetta niiden välipalavoileipään. Niin kuin ehkä tekeekin jossain vaiheessa, jos ei uutisointikaan edes pelaa. ja pakkomaksuja kaavaillaan.
äänestäjät. Siellähän keskustapuolueen johto saa tehdä aivan mitä lystää, ja "kentän tuki" pysyy vankkumattomana. Ja siihen on syykin.
Valtaosa keskustapuolueen äänestäjistä kun on lapsena isänsä hyväksikäyttämiä. Isät opettavat poikiaan uskollisiksi kepulaisiksi antamalla perseelle solkipäätä ja perseeseen munaa. Näin syntyy uusi sukupolvi keskustapuolueen äänestäjiä, jotka eivät tajua oikeasta tahi väärästä yhtikään mitään.
Kyllä Matti Vanhanen voi nukkua yönsä rauhassa.
Olen tuon tiennyt jo ajat sitten mutta kiva kuulla se jonkun selväjärkisen suusta tai kirjoituksesta.meidän päättäjät ja media on pelkkää sontaa.Kohu uutisia revitään sieltä täältä ja kun pörssit lopulta romahtaa ja pankkimaailma on konkurssissa ruvetaan huutamaan apua yhdestä suusta että mitä nyt tehtäis.Sitte juostaan ympäri ämpäri koko valtio johto ja rauhotellaan ettei mitään hätää ei koske meitä millään lailla.Suurin puoluehan on nukkuvien puolue ja jos se pääsis joskus hallitukseen niin silloin rupeiski tapahtuun.
Kokoomusta ja Keskustaa äänestävät juuri se kansanosa jotka kyseisten puolueiden toimista hyötyvät. Siksi puolueiden kannatus ei koskaan tule muuttumaan huomattavasti: eivät Kokoomuksen kannattajat muita äänestä, se olisi vaan itseltä pois.
Kerro yksikin hyvä syy miksi kukaan täysjärkinen televisiota tuijottaisi? Henkilökohtaisesti en tylsempää harrastusta keksi. Mieluummin lähden vaikka dementiahiihtämään.
Tämä päätyi aivan väärään ketjuun, takkuaakohan S24 vai meikäläinen...
Toi on tosi ku vesi.Telkkari on laiskuuden perikuva ja mä oonki duunissa ja omissa hommissa pihamaalla suurimman osan ajasta ja jos jää vapaa-aikaa niin onhan netti ja voi vaikka opiskella sun muuta.
Valitettavasti. Ja kun on tyhjä pää, ei ole edes odotettavissa viisastumista.
siksi ne äänestää niitä samoja tolloja sinne niin kauan kunnes monikansalliset käy ja putsaa nekin lopulta, niin kuin tulee käymäänkin, tänne jää vaan shellin kyltti roikkumaan tuulessa hiljaa klonksuen ja jormaollila siihen hirtettynä.
Voihan tähänkin tulla muutos kun yhä useampi jää tyhjänpäälle eli työttömäksi, kun ihmisiä sanotaan koko ajan irti voittojen turvaamiseksi. Ihmiset ovat eläneet kuplassa mutta uskoisin että kupla on monen kohdalla puhjennut. Monikansalliset yritykset eivät ole globaalisti ajateltuna koskaan olleet kauhean oikeudenmukaisia. Esim lapsityövoima, ympäristövaikutukset. Joten on oikeastaan ihan hyvä että ihmiset joutuvat havahtumaan nahkasohviltaan hereille.