Suuret ikäluokat on rasittava sukupolvi

Kauan on uhkailtu sillä, että suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, minkä jälkeen tulee ongelma.

Voisitteko sählärit, pliis, jo vihdoinkin todella jäädä eläkkeelle, että me oikeesti osaavammat saisimme hoitaa nää hommat kuntoon.
22118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Suomi luisuu pohjoiseksi basaarivaltiuoksi kun suuri ikäluokka lähtee kokonaan eläkkeelle. Pullamössöikäluokat eivät osaa ottaa vastuuta mistään. Luikivat kuin jotkut poliitikot, puhuvat muka viisaita, mutta siihen kaikki sitten jää.

Äänestä

kenties kuvittelet sen olevan mahdollista? Eläkeikää vain nostetaan valtaan äänestämienne porvarihallitusten toimesta. Ei eläkkeelle lähdetä tuosta vaan, niin kuin räkänokat luulee.

Äänestä
  • Eläkeiän nostaminen on hyvinkin perusteltua. Ihmiset elävät yli 20 vuotta kauemmin ilmaisen terveydenhuolon ja helpon työelämän vuoksi. Mielummin otan sen 20 vuotta pidemmän työelämän kuin että saisin jäädä aikasemmin eläkkeelle ja kuolla 20 vuotta aikasemmin.

    Äänestä

  • ...joka asiassa töpätä?

    Voin nyt kertoa sinulle, nimimerkki kerros..., että asiat voidaan hoitaa kahdella tavalla. Joko suurten ikäluokkien maan tavalla tai sitten oikein. Jospa vain sais vähänkin saumaa.

    Äänestä

  • olen 43v kirjoitti:

    Eläkeiän nostaminen on hyvinkin perusteltua. Ihmiset elävät yli 20 vuotta kauemmin ilmaisen terveydenhuolon ja helpon työelämän vuoksi. Mielummin otan sen 20 vuotta pidemmän työelämän kuin että saisin jäädä aikasemmin eläkkeelle ja kuolla 20 vuotta aikasemmin.

    Ei ihmiset käytännössä "elä" sen kauemmin. Niitä vaan pidetään letkuissa ja lääkkeissä sellaset 5-10 vuotta mutta eivät ne mitään aikaseks saa. Ennenvanhaan ei ollu lääkkeitä ni ihmsiet kupsahteli hiukka aikasemmin.

    Tosiasiassa eläkeikää nostetaan siks että NÖSSÖT pelkää miten käykään kun jää eläkkeelle, ei riitä maksajia, pakko lypsää rahvaan viimesetkin rahat. Oma on vikansa kun eivät ole tehneet lapsia.

    Jos eläkeikää nostetaan niin kukaan ei tule nauttimaan siitä tippaakaan, katsokaa vaan. Tästä lähtien ihmisten elinikä kääntyy laskuun, sehän on selvääkin selvempää kun joka ikinen pullamössö ryystää limpparia, karkkia, viinaa ja tupakkaa minkä kerkeää.

    Suomi uppoaa, aivan sama kuka oli vallassa. Tyhmä kansa on tyhmä kansa.
    Koskee 100% Suomessa asuvia.

    Äänestä

  • Pullamössöt rulettaa kirjoitti:

    ...joka asiassa töpätä?

    Voin nyt kertoa sinulle, nimimerkki kerros..., että asiat voidaan hoitaa kahdella tavalla. Joko suurten ikäluokkien maan tavalla tai sitten oikein. Jospa vain sais vähänkin saumaa.

    "Pullamössöt rulettaa" nimimerkiltä sitten tähän :) No tietäähän noi räkänoikat, ne eivät tiedä eivätkä tajua juuri mistään mitään. Kauhesti höpöttävät, mutta vailla älyä.

    Äänestä

ja kohta pullamössösukupolvi perii heidän maansa ja mantunsa.
Hieman kunnioitusta, please.

Äänestä
  • Koneet ja laitteet ovat rakentaneet tämän maailman. Enne sotia olivat ihmiset rakentaneet maailman. Jos tarkoitat rakentamisella taloja, niin silloin olet käsittänyt infrastruktuurin rakentamisen väärin. Muista myöskin, että yli 65 prosenttia työvoimasta on palvelualalla ja 50 prosenttia työvoimasta julkisella sektorilla. Vakituisia palkansaajia on 1 850 000 ja näistä 600 000 työskentelee julkisella sektorila.

    Äänestä

  • pikemminkin jättäneet rakentamatta. Esimerkkinä Espoon metro.

    Äänestä

  • Pullamössöt rulettaa kirjoitti:

    pikemminkin jättäneet rakentamatta. Esimerkkinä Espoon metro.

    on se vaan kumma kun räkänokat puhuu puuta heinää laskin tuossa paljonko olen maksanut eläkettä varten palkastani ja työnantajan osuuden niin se tekee noin neljäsataatuhatta euroa ottaisin sen mielelläni ja en olisi sen jälkeen vailla mitään eläkettä vielä pitäs kapitalistille tehä töitä viisi vuotta jotta pääsee nauttimaan niitä eläkerahojaan paljonkohan niitä kerkiää saada takaisin

    Äänestä

  • Pullamössöt rulettaa kirjoitti:

    pikemminkin jättäneet rakentamatta. Esimerkkinä Espoon metro.

    ovat 15 vuotiaasta asti tehneet TYÖTÄ, ja ovat eläkkeensä ansainneet, toisin kuin nykypolvi joka vaan sossun luukulta käy roponsa hakemassa, ja lorvailee kaljapullot käsissä, kun eivät VIITSI TEHDÄ TYÖTÄ, toki muutama poikkeustapauskin on.

    Äänestä

  • maapallo on pyöreä kirjoitti:

    Koneet ja laitteet ovat rakentaneet tämän maailman. Enne sotia olivat ihmiset rakentaneet maailman. Jos tarkoitat rakentamisella taloja, niin silloin olet käsittänyt infrastruktuurin rakentamisen väärin. Muista myöskin, että yli 65 prosenttia työvoimasta on palvelualalla ja 50 prosenttia työvoimasta julkisella sektorilla. Vakituisia palkansaajia on 1 850 000 ja näistä 600 000 työskentelee julkisella sektorila.

    jumala loi koneet ja laitteet.

    joo kyllähän tästä eläkkeelle joutais, vaan kun ei toi matti päästä.

    Äänestä

  • eläkettä ototelssa kirjoitti:

    on se vaan kumma kun räkänokat puhuu puuta heinää laskin tuossa paljonko olen maksanut eläkettä varten palkastani ja työnantajan osuuden niin se tekee noin neljäsataatuhatta euroa ottaisin sen mielelläni ja en olisi sen jälkeen vailla mitään eläkettä vielä pitäs kapitalistille tehä töitä viisi vuotta jotta pääsee nauttimaan niitä eläkerahojaan paljonkohan niitä kerkiää saada takaisin

    Juuri tätä(kin) tarkoitan. Hirveä määrä on kirjaimia yllä olevassa tekstissä, mutta ei lopulta mitään tolkkua.

    Äänestä

  • Pullamössöt rulettaa kirjoitti:

    pikemminkin jättäneet rakentamatta. Esimerkkinä Espoon metro.

    provo

    Äänestä

  • eläkettä ototelssa kirjoitti:

    on se vaan kumma kun räkänokat puhuu puuta heinää laskin tuossa paljonko olen maksanut eläkettä varten palkastani ja työnantajan osuuden niin se tekee noin neljäsataatuhatta euroa ottaisin sen mielelläni ja en olisi sen jälkeen vailla mitään eläkettä vielä pitäs kapitalistille tehä töitä viisi vuotta jotta pääsee nauttimaan niitä eläkerahojaan paljonkohan niitä kerkiää saada takaisin

    Yrittäjän on maksettava ulkopuolisen työn käytöstä ansiotuloveroa työntekijöiden osalta. Sama asia kuin maksu tuotteista ALV.

    Äänestä

avuttomille uskalla hommien hoitoa jättää.

Äänestä
  • Mitä hommia sinä muka muille jättäisit, jos jäisit eläkkeelle. Tarkoitatko, että möisit yrityksesi jonkun toisen hoidettavaksi.

    Äänestä

  • sitten, jos kerran olet pätevä. Ihme juttu vaan, että "maan tapa" oikeuttaa suurten ikäkuokikien avuttomuuden.

    Äänestä

Pullamössö on osittain oikeilla jäljillä muttei pullamössöytyneiden aivojensa takia ymmärrä koko jutun juonta.

Siis niitä ongelmia ei tule kenellekkään muille kuin suurille ikäluokille, elättäjiä ei riitä mitenkään. Se on varma fakta. Valmistautukaa helvetin nuukaan elämään kun ette enää jaksa tehdä töitä.
Edes teoriassa-kaiken-osaavat_pullamössöt ei saa Suomea pelastettua.

Fakta on se että tämä kansa ja maa tulee tuhoutumaan.

Äänestä
  • Tätä(kin) tarkoitan. Tämä porukka ei osaa erottaa faktaa fiktiosta tai oikeaa väärästä. Näille "maan tapa" riittää. Aina äänestetään samaa puoluetta tai vaikka kalapuikkoa. Onhan ihan kivasti tuotanto siirretty Kiinaan. Voittoa tulee. Liliukselle.

    Äänestä

  • Pullamössöt rulettaa kirjoitti:

    Tätä(kin) tarkoitan. Tämä porukka ei osaa erottaa faktaa fiktiosta tai oikeaa väärästä. Näille "maan tapa" riittää. Aina äänestetään samaa puoluetta tai vaikka kalapuikkoa. Onhan ihan kivasti tuotanto siirretty Kiinaan. Voittoa tulee. Liliukselle.

    Jees mutta minä en äänestänyt kalapuikkoa vaan ole nukkuvien puolueen varainhoitaja. Kuka vippais vitosen?

    Äänestä

  • 15+6 kirjoitti:

    Jees mutta minä en äänestänyt kalapuikkoa vaan ole nukkuvien puolueen varainhoitaja. Kuka vippais vitosen?

    eihän vitoselle saa mitään. Hanki elämä. Pikavippi. Hullut päivät ja Luis Vuitton.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pullamössöt rulettaa kirjoitti:

Kauan on uhkailtu sillä, että suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, minkä jälkeen tulee ongelma.

Voisitteko sählärit, pliis, jo vihdoinkin todella jäädä eläkkeelle, että me oikeesti osaavammat saisimme hoitaa nää hommat kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu