Pohjolan unioni ilmeisesti tulee syntymään

Ins/ raamatunopettaja Keijo Lindeman profetoi jo noin vuosina 1979-81 että tulee syntymään entisen Kalmarin unionin kaltainen taloudellinen Pohjolan unioni lopun aikana, Aikaan liittyy myös lyhytjaksoinen voimakas hengellinen herätys ym. Minulla on vieläkin tuo puhekasetti jossain. Ostin sen 1980 luvun alussa. Samalla kasetilla puhuttiin myös EU:n synnystä ja sen lopullisista rajoista- tulee olemaan suunnilleen samat kuin aikanaan Rooman valtakunnalla euroopassa. Skotlanti itsenäistyy ja irroittautuu Englannista.
0201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


profetus kirjoitti:

Ins/ raamatunopettaja Keijo Lindeman profetoi jo noin vuosina 1979-81 että tulee syntymään entisen Kalmarin unionin kaltainen taloudellinen Pohjolan unioni lopun aikana, Aikaan liittyy myös lyhytjaksoinen voimakas hengellinen herätys ym. Minulla on vieläkin tuo puhekasetti jossain. Ostin sen 1980 luvun alussa. Samalla kasetilla puhuttiin myös EU:n synnystä ja sen lopullisista rajoista- tulee olemaan suunnilleen samat kuin aikanaan Rooman valtakunnalla euroopassa. Skotlanti itsenäistyy ja irroittautuu Englannista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu