Entinen mies kertoi eilen tavanneensa mielenkiintoisen naisen. Vuosikaudet hän oli väittänyt haluavansa elää yksin. Nyt sitten onkin deittailemassa. Ja hän kertoi sen minulle tavalla, joka sattui. Oivalsin, että olen aina rakastunut miehiin, jotka haavoittavat minua - he arvostelevat koko ajan ollessamme yhdessä ja leikkivät tunteillani erottuamme. Aina sama miestyyppi.
Nyt olen tavannut miehen, joka tuntuu erilaiselta. Hän on ystävällinen ja ottaa tunteeni huomioon. Niin ainakin luulen. Minusta ehkä tulisi suhteessamme se dominoiva, koska olen luonteeltani määräilevä. En ole rakastunut häneen, vielä, mutta eilen tunsin, että suhteellamme voi tosiaan olla tulevaisuus. Soitin hänelle ja kerroin tuon havaintoni miestyypistä, johon yleensä ihastun ja sanoin hänen olevan erilainen. "Sinä et tahallasi loukkaa toista", sanoin. Odotin hänen vastaavan jotain sellaista, että "En tietenkään tahallani loukkaisi" tai "olen iloinen, että näet minut tuollaisena". Sen sijaan hän alkoi empiä: "En minä nyt sanoisi, että olen aivan tuollainen". Orastavat tunteeni häntä kohtaan lopahtivat siihen. Hän on tulossa luokseni käymään, pitkäksi aikaa, eri maissa kun asumme, mutta nyt tuntuu, etten halua nähdä häntä. Rakastan entistä miestäni yhä, enkä siis olekaan löytänyt toista, joka voisi ottaa hänen paikkansa. Ihan kuin tuo kommentti ei olisi ollut tarpeeksi jäätävää vettä syttymässä olevan hiilloksen päälle, hän lähetti vielä tekstiviestin: "Toivon, että viihdyn luonasi." Hän. Aina vain mies itse. Entä minä?
Onko minun ajattelussani vikaa? Haenko vääränlaisia miehiä? Olenko itse vääränlainen nainen? Onko minun oltava yksin loppuelämäni?
Nyt olen tavannut miehen, joka tuntuu erilaiselta. Hän on ystävällinen ja ottaa tunteeni huomioon. Niin ainakin luulen. Minusta ehkä tulisi suhteessamme se dominoiva, koska olen luonteeltani määräilevä. En ole rakastunut häneen, vielä, mutta eilen tunsin, että suhteellamme voi tosiaan olla tulevaisuus. Soitin hänelle ja kerroin tuon havaintoni miestyypistä, johon yleensä ihastun ja sanoin hänen olevan erilainen. "Sinä et tahallasi loukkaa toista", sanoin. Odotin hänen vastaavan jotain sellaista, että "En tietenkään tahallani loukkaisi" tai "olen iloinen, että näet minut tuollaisena". Sen sijaan hän alkoi empiä: "En minä nyt sanoisi, että olen aivan tuollainen". Orastavat tunteeni häntä kohtaan lopahtivat siihen. Hän on tulossa luokseni käymään, pitkäksi aikaa, eri maissa kun asumme, mutta nyt tuntuu, etten halua nähdä häntä. Rakastan entistä miestäni yhä, enkä siis olekaan löytänyt toista, joka voisi ottaa hänen paikkansa. Ihan kuin tuo kommentti ei olisi ollut tarpeeksi jäätävää vettä syttymässä olevan hiilloksen päälle, hän lähetti vielä tekstiviestin: "Toivon, että viihdyn luonasi." Hän. Aina vain mies itse. Entä minä?
Onko minun ajattelussani vikaa? Haenko vääränlaisia miehiä? Olenko itse vääränlainen nainen? Onko minun oltava yksin loppuelämäni?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattikohan kertoa koko tapauksesta uudelle miehelle? Näyttihän se, miten sinulla on vielä tunteita eksääsi kohtaan. Mies voi tuntea riittämättömyyttä jo heti alussa.
Ihan normaali reaktio. Ei miehet lirputtele.
Sanotaan, että naiset jotka eivät rakasta itseään rankaisevat alitajuisesti itseään huonoilla miehillä. Vihaatko itseäsi? Sinun on opittava rakastamaan ja hyväksymään itsesi. Sen jälkeen vedät puoleesi kumppanin, joka kunnioittaa sinua.