Puoliso petti ja jäi kiinni. Asiat saatiin sovittua ja meidän parisuhteemme jatkuu mutta hän ei voi antaa itselleen asiaa anteeksi.. Onko muita saman kokeneita?
Puoliso petti
Ihmettelijä
10865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ehkäpä hän tuntee kuitenkin niin suurta rakkautta ja vetovoimaa häneen, jonka kanssa petti. Haluaa pitää parisuhteen toisille kunnossa, eikä halua mnettää kasvojaan. Tämä on nähty ja koettu.
Näinhän se usein tahtoopi olla....valitettavasti. Tuttua minullekin.
Ainakin itse väittää, että suuria tunteita ei ollut pelissä ja kyseinen suhde on jo totaalisen ohi (joka on totta). Oli ollut pikemminkin imarreltu siitä, että joku halusi hänet ja osoitti huomiota, jota kaipasi.
Täytyy myöntää, että syytä on itsessänikin, että tähän tilanteeseen ajauduttiin. Tuli pidettyä puolisoa liian itsestäänselvyytenä, ikävä kyllä.
Onhan hyvä, jos pystyy luottamaan toiseen, vaikka on tullut petetyksi ja vaikka puoliso on ollut toisen lakanoiden välissä. Ajattele tilannetta omalta kannaltasi, onko asia niin kuin puoliso sanoo, eli onko yhteiset liikkeet tämän pettäjän kanssa ohi. Haluaako hän vain olla se, joka saa nyt huomiota sekä kotoa, että pettäjäkaverilta. Riippuu tietenkin kertoiko puolisosi itse pettämisen oma-aloitteisesti vai jäikö hän rysän päältä kiinni. Mutta antaisin kuitenkin neuvon, älä mene halpaan.
Lakanoiden väliin eivät ehtineet mutta muutaman kerran tapasivat, suutelua, puheluita, tekstareita ja semmoista. Ei jäänyt kiinni rysän päältä mutta omat aavistukseni mulla asian suhteen oli ja "pakotin" sitten kertomaan totuuden. Herra on sitä tyyppiä, joka mieluummin ensin eroaa kuin menee sänkyyn vieraan kanssa (ainakin tähän asti on ollut, heh heh..).
Ja kuten jo aiemmin sanoin, se suhde on todellakin nyt jo ohi.
Kirjoituksesi kuulosti tutulta, ihan kuin olisin osannut yhdistää hänet erääseen henkilöön. Jos satutaan keskustelemaan samasta henkilöstä, niin tiedän, ettei se juttu ole ohi. Henkilöstä, joka asuu pirkanmaalla.
Tuntuu että pettäminen on jokapäivää. Myös tästä on kokemusta ja mies samalta suunnalta.
Niin, siis ei asuta sielläpäin..
.. sillä satakunnasta ja pirkanmaalta kotoisiin en luottais vähääkään.
Et siitäkään voi olla varma. Etkä voi olla suhteen päättymisestäkään varma. Jos kiinnostuu toisesta on siinä aina vipinää ja tunteita. Sanot vika oli sinussakin. Älä syyttele itseäsi.Miehesi on aivan ilmeisesti vielä kahden vaiheilla ja sanoo sitten sinulle että on huono omatunto. Samaa sanoi mieheni kun oli toisen kanssa yli puoli vuotta. Samalla kotona vannotti uskollisuutta ja kun silmä vältti kävi toisen kanssa. Lopulta hän selitti sen hankalaksi kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää. Eikä kumpikaan ole hyvä. Jos miehesi ihan aidosti on sinuun sitoutunut niin yhteinen tekeminen ja yhdessäolo himmentää muistot. Toivottavasti hän lopulta voi katsoa sinua silmiin uskoen rakastat häntä tomppelinakin. Kun hän sen uskoo voi elonne olla paljon makoisampaa kuin ennen. Mutta siihen menee aikaa. Itse en enää luota 100% ja sanon sen. Eli miehen tulee hankkia luottamus takaisin. Äläkä yhtään välitä siitä että hänellä on huono omatunto. Hän vielä tekee vain valintaa teidän kahden välillä.Minun mielestäni ei pidä yrittää ostaa miehen rakkautta. Siitä tulee vain noidankehä ja lopulta voi käydä niin ettei mies juuri siksi kunnioitakaan ja käy taas vieraissa. Tietenkään yliolkaisuuskaan ei mitään rakenna. Tutki suhdettanne ja mieti millaista vastusta miehesi suhteessanne haluaa.