HIENOA TUOMARISTO? Veivät jatkopaikkoja.

Ei mee jakeluun

Onhan se nyt v***u, kumma (sory mut ihan pakko kirota), että jos päästä strippasin jatkoon ja sitten semifinaalissa kaikki on sitä vastaan, vaikka tietävät jo valmiiksi mitä on luvassa.

MM hyvä voimisteluryhmä. Beatboksaaja ja laulaja eivät päässeet mukaan semifinaaleihin, kun tämä MR New York sai tuomaristolta yhden paikan. Samaa mieltä olen siitä tankotanssijasta. PITÄÄ PIKKUISEN miettiä etukäteenkin, kun tietää että katsomossa on myös lapsia!!!

Ei voi ymmärtää Beatboksaaja, voimisteluryhmä ja Stellaa esittänyt laulaja olisi pitänyt olla jatkossa ei vain yksi heistä.

4

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pask'

      Ja sit jotain perkeleen napatanssijoita otetaan useempikin jatkoon vaikka ei se siitä miksikään muutu

      • EI EI EI voi jatkuu

        Ei napatanssi paljon muutu jos panee monta hyvää esiintymään, kuten esim hyvien laulajien kohdalla vai olenko väärässä. Tosiaan myös osan napatanssijoista olisi voinut jättää pois. Se oli ihan ok joka käytti alku karsinnoissa niitä pitkiä housuja alla. Sen napatanssijan nimeä en muista, mutta jatkossa se voi olla, mutta kaikki muut ei ei ei.

        Myös se tämänkertainen nais/tyttö laulaja vähän ihmetytti miks jatkossa sillä mielluummin oisin itse päästänyt vaikka sen Stellaa laulaneen nuoren tytön eli jos oois ollut 16-20v niin siinähän ois ollut aineksia jopa Idols voittajaksi mikäli kehitys ei pysähdy.

        Toisaalta kaikki ongelmat olis ratkaistu sillä, että ne parhaat oltaisiin sinne valittu, eikä tehty näin miten tehtiin. Kolme täysin turhaa mukana sillä kolme semifinaalipaikan ansainnutta ei ole mukana. Kenties yhdelle paikan on antanut katsojat.

        Kuinka tuomaristo voi vielä väittää, että mielestämme valitsimme parhaat jatkoon! Okei mukana on oikeastikin hyviä kykyjä, mutta näkeehän sen. jos on niiden pudonneiden esitykset katsonut niin TUOMARISTO ON laitettava uusiksi! Jos esi MR New York kuuluu jatkoon niin ei ei ei.

        Sitä en tiedä onko hänessä ainesta alallaan (mr new york), mutta ei kuulu tähän talent perheeseen. MIKSI tuomaristo huomasi sen vasta nyt?

        Ois ollu ihan oikein tuomareille et se Nyy jorkki ois mennyt jatkoon mut ei kilpailijoille.


    • samaa mieltä

      Tuomarit puhuvat perheohjelmasta ja viimeksi kuolasivat sen stripparin perään. Ihan kuin olisi stripparin vika. Samaa typerää showta se veti kun viimeksikin - ero on vain tuomareissa. Viimeksi oltiin niin maan myyneitä ja nyt heti käsi summerilla ja kauhea paasaus sille stripparille. Se vaan hoiti hommansa eli esiintymisen. Tosi teennäistä touhua tuomareilta. Onneksi kansa äänesti oikeat tyypit jatkoon. Tosin pari muutakin oli hyviä. Se tanssija, joka tippui ja se kolmen muusikon esitys. Vähän taitavimpia ja asiallisimpia tuomareita kaivattaisiin!

    • öö aapisena

      Itsekin ihmettelin/ihmettelen edelleen täysin samaa. Mitä talenttia siinä stripparin esityksessä edes oli alunperin, menee tuomarien aivoitukset aivan yli ymmärryksen. Siinä vaiheessa, kun strippari esiintyi karsinnoissa, jotekin olisi voinut olettaa, että tuomarit eivät voi mitenkään päästää sitä semifinaaleihin tai jatkoon ylipäänsä mutta ei! Jatkoon meni ja vieläpä sai semifinaalinpaikan. Ja millä esityksellä?! Huh huh. Eivät tuomarit tosissaan voineet uskoa, että semifinaaleissa nähdään kyseiseltä esiintyjältä oikein pankinräjäyttäjä esitys. Lieneekö alunperin ollut tarkotus luoda sellainen kontrasti, että se oikea talent-aines ponnahtaa semifinaaleista jatkoon, kun on noin huono esitys, johon verrata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2680
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe