Jotkut puhuvat siitä, kuinka lähellä Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ovat suomalaisesta tai eurooppalaisesta kulttuurista. He eivät näe, eivätkä kuule....
Itse asiassa asia on aivan päinvastoin - me olleemme melkoisesti eri leiriä.
Eräässä dokumentissa näytettiin USA:ssa kuolemantuomitun viimeiset viikot sellissään. Hänen syyllisyydestään murhaan, ei oltu aivan täysin 100 prosenttisen varmuudessa. Oliko murha, tappo tai ei kumpaakaan.
Viimeisenä yönä tuomittu onnistui ja ennätti tehdä itsemurhan juuri kuolemantuomion aattoyönä. Murhatun omaiset ja jonkinlaiset viranomaiset /asiaantuntijat olivat itsemurhasta katkeria ja haukkuivat jo vainajaa ”looseriksi ja pelkuriksi”, kun ei ollut valmis kohtaamaan teloittaja mestaria.
Kummallinen oli murhatun ihmisen sukulaisten primitiivinen ajatusmaailma. He olivat katkeria, kun sovitusti eivät päässeet seuraamaan teloitusta. Ikään kuin se hyvittäisi teon ja tulisi parempi mieli, kun voisi seurata teloitusta. Hyvin primitiivinen kulttuuri tässä kohden, sielä preeriassa tai missän nyt Jenkeissä olikin.
a) Meillä Euroopassa ei ole kuolemantuomiota.
b) Vaikka kuolemantuomio olisikin, eivät murhatun omaiset varmaankaan pääsisi sitä katsomaan.
c) Eurooppalaiset yleisesti ottaen, eivät edes haluaisi ottaa osaa kuolemantuomion toimitukseen, saati olla katkeria kun eivät nähneet teloitusta.
Mitä he menettivät?
He reagoivat "itsarin" tehneeseen tuomittuun, kuten henkilöön joka olisi antanut teloituksellaan pienen piristäväm ilon ja sovituksen hetken murheen keskellä! He sanoivat olevansa pettyneitä tuomittuun!!
Ei tällaiseen voi kuin nauraa! Ne on ihan eri planeetalta kaikki!!
Joten heidän kanssaan emme liittoudu millään tavoin, antaa vain porukan takaa päin naureskella Nobelistejamme.
"Joo liitytään kaikkeen vaan, että päästtään päätöksen tekoon, mukaan" -paitsi jenkit päättää oleelisesta myös siitä ollakko Nato olemassa tai ei?
EU -riittää, varsinkin, kuin sille tulee enemmän sotilaspoliittista ulottuvuutta.
Kaikkea ei tarvitse "uudeleeen rakentaa" ne on osaksi jo olemassa, eri Euroopan maiden armejoista tulevat aseet ja sotilaat ja kun käynistämme varusteluprojektin, sen maailman kannattaviman Bisneksen, niin mikäs se siinä on jonakin päivänä Euroja laskellessa.
USA:ssa ei olisi siis ihme, että joku Sarah Palinin kaltainen "mielisairas lahkolainen" (Lahkolainen hän nimeenomaan on siis Helluntaalainen, joista raamatussa on varoitettu.) Palinillla sitäpaitsi on hullun kiilto silmissään jos hän vielä pääsisi, jonakin päivänä Valkoiseentaloon. Vaikka Euroopassa samanlaisia mielipiteitä kannattava ei eri vaaleissa pääsisi, kuin korkeitaan pellen rooliin protestiääniä saamaan. Jenkeissä hän on aivan vakavasti otettava ehdokas ensi kerralla. Me luokittelisimme kyseisen henkilön ellei hän olisi jenkki politiikko lähinnä mielisairaaksi. Näin lähellä on kulttuurimme, ettei kauempaa voisi olla…

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.