Haluaisin kysellä kokemuksia siitä miten hyvin vesirokkorokote on tehonnut aikuisilla. Onko se suojannut kokonaan tartunnalta vai oletteko kenties siitä huolimatta sairastunut vesirokkoon? Oliko tauti silloin lievä vai paha? Otitteko tehosteen rokotukseen ja otitteko sen minkä ajan sisällä? Myös lapsia rokotuttaneet saa vastata, mutta kertokaa minkä ikäisestä rokotetusta on kyse.
Itse olen ottanut tuon rokotuksen. Sain lieviä allergiaoireita ensimmäisen rokotteen jälkeen, joten kuukausien kuluttua siitä vasta-aineeni sitten mitattiin että onko turha ottaa koko tehostetta. Yllätyksenä minulle tuli ettei vasta-aineita ollut ollenkaan, eli tuon ensimmäisen rokotteen jälkeen ollut muodostunut minkäänlaisia vasta-aineita. Otin tehosteen sitten varmaan puoli vuotta myöhemmin kuin tuon ensimmäisen rokotteen, suositus näiden välille olisi ollut 3kk, mutta lääkärin mukaan tuosta liian pitkästä aikavälistä ei pitäisi olla mitään haittaa. Vaikka oma rokote onkin otettu ajat sitten, niin tänään sattuneesta syystä nämä vasta-aineet alkoi taas mietityttää kun kuulin aikuisen sisaruksen sairastuneen vesirokkoon (en ole ollut läheisesti tekemisisssä kuitekaan onneksi). Silti jäi vaivaamaan että jos ensimmäisestä annoksesta ei tullut vasta-aineita ollenkaan niin onkohan tullut tuosta tehosteestakaan...Muistelen että luin jostain että 90% :lle aikuisista kehittyy vasta-aineita ekan rokotuksen jälkeen ja lähes 100%:lle toisen rokotuksen jälkeen. Itse kuuluin siis noihin 10% jolle ei tullut vasta-aineita ekan annoksen jälkeen ja mietin että kuulunkohan sitten jopa niihin joille ei ole tullut niitä koko rokotteesta ollenkaan.
Jos joku asiantuntija osaa sanoa tuohon jotain niin olisi myös kiva tietää. Kiitos etukäteen vastauksista!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.