Olenko tosiaan aina se palapelin ylimääräinen palanen, kolmas pyörä? Se, joka saa katsoa vierestä miten lähes kaikilla muilla on se yksi hyvä ystävä jonka kanssa ollaan erottamaton kaksikko, ja itse joutuu roikkumaan sellaisten parien perässä yksin? Täytyy sanoa, että alkaa oikeasti vituttamaan. Tämä on jo kolmas kerta kun olen saanut ystäviä.. Ja sitten todennut että olen vaan tässäkin porukassa se ylitse jäävä palanen jota tarvitaan vaan silloin kun erottamattomasta parista toinen ei nyt ehdi illalla hengaamaan tai muuta sellaista.
Kaveriporukassa on aina hauskaa mutta sen kyllä huomaa miten itse on vähän ulkopuolinen. Onko se oikeasti liikaa pyydetty, että haluaisi vain sen parhaan ystävän itselleenkin? Tätä olen jo monta vuotta toivonut mutten ole saanut itselleni, tosiystävyyttä olen kuitenkin vierestä monesti todistanut ja jäänyt itse sitä vaille. Koska tietenkin jossain vaiheessa se kolmas pyörä huomataan täysin turhaksi heidän täydelliseen elämäänsä ja hylätään.
Ja sitten löydän aina uudet ystävät.. Uudet ystäväparit... Joiden kanssa saan vaan taas jäädä nuolemaan näppejäni.
Kuulostan ehkä kauhealta ihmiseltä. Toki minä olen iloinen siitä että minulla ylipäätään on kavereita, ja tuntuu ahneelta vaatia jotain enemmän. En vaan voi sille mitään, että on niin orpo olo kun ei ole ketään jolle voisi kertoa kaiken ja tietää ettei toinen salaile multakaan mitään. Että oltais niinkuin ne joita olen niin monesti katsonut sivusta.. Erottamattomat ystävät.
Pitäs varmaan vaan pikkuhiljaa hyväksyä se, että oon ihan turhaan täällä. Ettei mulle oo ketään eikä mitään minkä takia olisin täällä. Kaikilla on jo joku tärkeämpi. Ja taas mä jään sen varjoon.
Kohtalotovereita?
Kaveriporukassa on aina hauskaa mutta sen kyllä huomaa miten itse on vähän ulkopuolinen. Onko se oikeasti liikaa pyydetty, että haluaisi vain sen parhaan ystävän itselleenkin? Tätä olen jo monta vuotta toivonut mutten ole saanut itselleni, tosiystävyyttä olen kuitenkin vierestä monesti todistanut ja jäänyt itse sitä vaille. Koska tietenkin jossain vaiheessa se kolmas pyörä huomataan täysin turhaksi heidän täydelliseen elämäänsä ja hylätään.
Ja sitten löydän aina uudet ystävät.. Uudet ystäväparit... Joiden kanssa saan vaan taas jäädä nuolemaan näppejäni.
Kuulostan ehkä kauhealta ihmiseltä. Toki minä olen iloinen siitä että minulla ylipäätään on kavereita, ja tuntuu ahneelta vaatia jotain enemmän. En vaan voi sille mitään, että on niin orpo olo kun ei ole ketään jolle voisi kertoa kaiken ja tietää ettei toinen salaile multakaan mitään. Että oltais niinkuin ne joita olen niin monesti katsonut sivusta.. Erottamattomat ystävät.
Pitäs varmaan vaan pikkuhiljaa hyväksyä se, että oon ihan turhaan täällä. Ettei mulle oo ketään eikä mitään minkä takia olisin täällä. Kaikilla on jo joku tärkeämpi. Ja taas mä jään sen varjoon.
Kohtalotovereita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sama juttu täälläkin ja kun tutustuu niihin uusiin ihmisiin, niin aattelee että nyt taisi löytyy sellanen ihminen jolle kertoo kaikken näköstä, mut yllätys yllätys sitten se löytää aina jonkun kolmannen ja pikku hiljaa jää vaan sinne taustalle. Sad but true.. Niin se on aina ollut ihan pienestä pitäen, toisinaan se vaan tulee jotenkin esille ja harmittaa, mutta onneksi sen kanssa voi elää.
Tutulta kuulostaa toi sinun teksti,sama täällä.Et ole ainut :(
Moi. Mulle on käyny ihan samalla tavalla :( ootko minkä ikänen? :)
Mistäs olet?
Täällä on yksi kohtalotoveri. Minulla on varmaan viimeksi lapsena ollut sellainen tilanne että minulla on ollut paras kaveri ja jolle olen tuntenut myös olevani paras kaveri. Mutta teini- ja aikuisiässä en ole kokenut koskaan olevani kenellekään se paras kaveri. Itsekin yritän keskittyä olemaan tyytyväinen siihen että minulla ylipäätään on kavereita, mutta kyllä se korpeaa kun ei ole sitä yhtä ylitse muiden. Ja monesti porukassa käy niin että olen se ylimääräinen ja lähes näkymätön. Se ottaa eniten päähän että porukassa jää ulkopuoliseksi vaikka itse yrittäisi olla osa porukkaa. Ehkä en sitten osaa sitä. Kummastuttaa miten on paljon aikuisia ihmisiä jotka ei osaa porukassa ottaa kaikkia huomioon, vaan pitää muodostaa joku oma kopla. Kaipa he sitten pönkittävät sillä jotenkin omaa asemaansa. En tiedä mitä tälle asialle voi tehdä, kaipa se on vaan yritettävä osata elää tämän kanssa.
On kohtalontovereita! Paljonkin täällä Suomessa.