Aloitetaan lyhyesti. Yhteistä eloa takana yli kuusi vuotta ikää noin 30. Avovaimoni petti minua 2 vuotta sitten ja sain tietää asiasta noin vuosi sitten. Kyseessä oli samalla myös salasuhde jota jatkui noin 3 kuukautta eli tänä aikana pettämistä on tapahtunut useasti. Samassa yhteydessä sain tietää myös toisesta pettämisestä joka oli tapahtunut tämän salasuhteen jälkeen ja tässä oli kysessä tälläkin palstalla mainittu "kännipano". Tämä kännipano tapahtui siis eri kaverin kanssa ja tässäkin ollut mukana pientä salasuhdetta mutta ei samanlaista ("syvällistä") kuin aiemmassa.
Kun sain asiat selville alkoi oma henkilökohtainen prosessi joka oli lyhykäisyydessään "Mitä helvettiä, mitä minä nyt sitten teen?"
Kävimme avovaimoni kanssa keskustelua ja asioita tehtiin selväksi. Todellisuus on tämä:
- ensimmäinen pettäminen tapahtui koska suhteessamme oli jotain pielessä. Itse en sitä mikä oli pielessä enkä edes tiennyt mutta jälkeenpäin ajateltuna suhteemme meni arkiseksi. Haluttiin siis hakea jännitystä muualta. Se vain tapahtui.
- Toinen kerta ei pitänyt tapahtua mutta kynnys pettämiseen oli matalampi ja humala kova joten sekin tapahtui. Miksi se tapahtui siihen ei ole avovaimonikaan keksinyt selvää syytä.
- Entäpä se tuleva kolmas kerta? Sitä en ajattele?
Pettäjä pettää toisenkin kerran sanonnasta tuli siis omalta osaltani todellisuutta. Olen miettinyt jatkoa hyvin paljon, päässyt yli asiasta välillä mutta välillä olen niin kyrpiintynyt. Avovaimoni on pyydellyt anteeksi, itkenyt, sanoo pelkäävänsä että menettää minut, haluaa pitää minut, hänen käytöksensä on muuttunut selvästi, hän todella haluaa pitää minut ja on valmis tekemään sen eteen kaikkensa, kaikkensa todellakin, tekisi puolestani mitä vain jotta saa pitää minut. Ihmeellistä, mitä helvettiä? Voisin jopa käyttää hyväksi avovaimoni käytöstä mutta sitä en tee.
Olemme siis yhä yhdessä, meillä molemmilla on hyvä työ, ei taloudellista riippuvuutta toisesta, ei lapsia, ei mitään "pakkoa" mikä meidät pitää yhdessä. Miten selviän eteenpäin, emme ole käyneet missään terapiassa kuuntelemassa neuvoja vaan selvitämme asiaa keskenämme. Tai oikeastaan kumpikin omalta osaltaa itse, puhumme/olemme puhuneet asiasta loppujen lopuksi hyvin vähän.
Ihmettelen mikä meitä pitää yhdessä kaiken tämän jälkeen. Huomaan vasta nyt että suhteemme on todella syvällinen eikä siihen pääse kukaan väliin millään tavalla. Rakkautemme on todella syvällistä vaikkei sitä aina näytetäkkään toisillemme, me vain tiedämme sen.
Miten tähän kaikkeen on sitten päädytty ja miksi asiat tapahtuivat? Helpompaa olisi jos näin ei olsi tapahtunut, vai olisiko. Aiemmassa suhteessa (ei avoliitto) olin aiemman puolisoni kanssa erittäin rakastunut, olimme yhdessä aina, olimme toisistamme todella mustasukkaisia, se oli kuin unelmaa, niimpä mutta loppujen lopuksi kun asiaa ajattelen se oli yhdenlaista helvettiä, liian romanttista, liian lässyä, siksi se loppuikin.
Mutta nyt, olen luonnollisesti välillä kyrpiintynyt enkä haluaisi nähdä avovaimoani mutta tunnin päästä tästä saatan otta hänet syliin ja ajatella "me selvitään, olet ihana". Nytkin hieman jopa itkettää kun ajattelen kuinka hyvä hän osaa kaikesta huolimatta olla minua kohtaa. Huh, kaiken tapahtuneen jälkeen. Voisin lähteä omalle tielleni ja niin voisi avovaimonikin, emme ole niin kuitenkaan tehneet vaan päättäneet jatkaa kaikesta huolimatta. Prosessimme on osittain vielä kesken ja tulevaisuus näyttää miten meidän käy kun viimeinen naula on naulattu.
Jos joku ajttelee että olen nössykkä, isomahainen luuseri niin on väärässä. Olen hyvässä kunnossa hyvin toimeentuleva jolla varmasti olisi ottajia (ehkä), äitillekkään en soita kuin kerran kuussa. Olen todennut että asiat vain tapahtuvat eikä niitä voi sen jälkeen enää muuttaa kun ne ovat tapahtuneet, kaikkea ei kuitenkaan kannata lopettaa ellei sitä todella halua. Toiset ovat vahvoja ja kykenevät elämään tapahtui mitä tapahtui, toiset taas ovat ehdottomia ja toiset eivät välitä. Mikäkö minä olen näistä? Olen ehkä hieman kaikkea kolmea.
Kommentteja? Kiitos!
Kun sain asiat selville alkoi oma henkilökohtainen prosessi joka oli lyhykäisyydessään "Mitä helvettiä, mitä minä nyt sitten teen?"
Kävimme avovaimoni kanssa keskustelua ja asioita tehtiin selväksi. Todellisuus on tämä:
- ensimmäinen pettäminen tapahtui koska suhteessamme oli jotain pielessä. Itse en sitä mikä oli pielessä enkä edes tiennyt mutta jälkeenpäin ajateltuna suhteemme meni arkiseksi. Haluttiin siis hakea jännitystä muualta. Se vain tapahtui.
- Toinen kerta ei pitänyt tapahtua mutta kynnys pettämiseen oli matalampi ja humala kova joten sekin tapahtui. Miksi se tapahtui siihen ei ole avovaimonikaan keksinyt selvää syytä.
- Entäpä se tuleva kolmas kerta? Sitä en ajattele?
Pettäjä pettää toisenkin kerran sanonnasta tuli siis omalta osaltani todellisuutta. Olen miettinyt jatkoa hyvin paljon, päässyt yli asiasta välillä mutta välillä olen niin kyrpiintynyt. Avovaimoni on pyydellyt anteeksi, itkenyt, sanoo pelkäävänsä että menettää minut, haluaa pitää minut, hänen käytöksensä on muuttunut selvästi, hän todella haluaa pitää minut ja on valmis tekemään sen eteen kaikkensa, kaikkensa todellakin, tekisi puolestani mitä vain jotta saa pitää minut. Ihmeellistä, mitä helvettiä? Voisin jopa käyttää hyväksi avovaimoni käytöstä mutta sitä en tee.
Olemme siis yhä yhdessä, meillä molemmilla on hyvä työ, ei taloudellista riippuvuutta toisesta, ei lapsia, ei mitään "pakkoa" mikä meidät pitää yhdessä. Miten selviän eteenpäin, emme ole käyneet missään terapiassa kuuntelemassa neuvoja vaan selvitämme asiaa keskenämme. Tai oikeastaan kumpikin omalta osaltaa itse, puhumme/olemme puhuneet asiasta loppujen lopuksi hyvin vähän.
Ihmettelen mikä meitä pitää yhdessä kaiken tämän jälkeen. Huomaan vasta nyt että suhteemme on todella syvällinen eikä siihen pääse kukaan väliin millään tavalla. Rakkautemme on todella syvällistä vaikkei sitä aina näytetäkkään toisillemme, me vain tiedämme sen.
Miten tähän kaikkeen on sitten päädytty ja miksi asiat tapahtuivat? Helpompaa olisi jos näin ei olsi tapahtunut, vai olisiko. Aiemmassa suhteessa (ei avoliitto) olin aiemman puolisoni kanssa erittäin rakastunut, olimme yhdessä aina, olimme toisistamme todella mustasukkaisia, se oli kuin unelmaa, niimpä mutta loppujen lopuksi kun asiaa ajattelen se oli yhdenlaista helvettiä, liian romanttista, liian lässyä, siksi se loppuikin.
Mutta nyt, olen luonnollisesti välillä kyrpiintynyt enkä haluaisi nähdä avovaimoani mutta tunnin päästä tästä saatan otta hänet syliin ja ajatella "me selvitään, olet ihana". Nytkin hieman jopa itkettää kun ajattelen kuinka hyvä hän osaa kaikesta huolimatta olla minua kohtaa. Huh, kaiken tapahtuneen jälkeen. Voisin lähteä omalle tielleni ja niin voisi avovaimonikin, emme ole niin kuitenkaan tehneet vaan päättäneet jatkaa kaikesta huolimatta. Prosessimme on osittain vielä kesken ja tulevaisuus näyttää miten meidän käy kun viimeinen naula on naulattu.
Jos joku ajttelee että olen nössykkä, isomahainen luuseri niin on väärässä. Olen hyvässä kunnossa hyvin toimeentuleva jolla varmasti olisi ottajia (ehkä), äitillekkään en soita kuin kerran kuussa. Olen todennut että asiat vain tapahtuvat eikä niitä voi sen jälkeen enää muuttaa kun ne ovat tapahtuneet, kaikkea ei kuitenkaan kannata lopettaa ellei sitä todella halua. Toiset ovat vahvoja ja kykenevät elämään tapahtui mitä tapahtui, toiset taas ovat ehdottomia ja toiset eivät välitä. Mikäkö minä olen näistä? Olen ehkä hieman kaikkea kolmea.
Kommentteja? Kiitos!
Vastaukset 68
Vanhimmat
Ei vaimosi tunnu sinua yhtä paljon arvostavan, kuin sinä häntä. Olet hänelle aivan liian liian hyvä mies.
Voi olla, niin hän on kyllä itsekkin myöntänyt ja luvannut yrittää parhaansa.
Se on niin vaikeaa. Pitää kai vain uskoa ja toivoa, että pystyy taas luottamaan eikä suhde mene pilalle pettämisen takia. Tai ettei sitä tapahdu enä ikinä. Ja rakastaa. Itse olen antanut miehelleni anteeksi, mutta käskin kertoa, jos kaikesta katumuksesta huolimatta sortuisi uudelleen petäämään. Silloin lähtisin, koska en luultavasti jaksaisi enää välittää tai rakastaa häntä.
Pystyn jatkamaan suhdetta nyt, koska meillä on syviä tunteita ja vahva henkinen yhteys ja "oma maailma". Juuri jokin aika sitten olemme alkaneet suunnitella häitä (ennen pettämistä) ja koko suhteemme ajan ollaan oltu asenteella että vanhanakin ollaan yhdessä. Kaveripiirissämme olemme aina olleet se unelmapari, jolla ei ole ongelmia. Itseasiassa tämä on koko 7 vuotisen suhteemme aikana ensimmäinen oikea ongelma, jos pieniä riitoja ei lasketa (seitsemän vuoden kriisi?) . Haluan ajatella niin, että kaikille tulee vastoinkäymisiä ja kiusauksia. Ne pitää vaan pystyä käsittelemään. Myötä- ja vastamäessä. Jos ollaan koko loppuelämä oikeasti yhdessä, niin kai minä voin antaa anteeksi yhden illan toisen kanssa. Varsinkin, kun miehelläni on ollut elämänsä aikana vähemmän naisia kuin minulla ;)
Puhua pitää ja paljon.
Uudelleen läheisiksi päätyminen vie kauan aikaa, silloin olet jo ehtinyt myös huomaamaan onko toinen ajatellut tarpeeksi ja voitko luottaa (teot).
Onnea matkaan, hermoja vaatii.
Minulle ei ainakaan riittäisi pelkkä yritys.
Niin, mieti asiaa uudemman kerran ja koita saada siihen edes pikkuisen objektiivista kulmaa.
Avovaimosi tulee satavarmasti edelleen pettämään sinua, olethan antanut sellaisia singaaleita hänelle, viesti on selvä: niin voi tehdä ja suhde jatkua!
Jos arvostat edes hiukankaan itseäsi, ja et halua tulevaisuudessa elää epävarmuudessa, niin hopiat laitat jakoon mahd pian.
Kysy itseltäsi, pystytkö luottamaan häneen? Kynnys pettämiseen on alentunut.
Elämässä pitää pystyä tekemään kovia päätöksiä ja ratkaisuja, eikä vähintään itsensä vuoksi.
"Avovaimosi tulee satavarmasti edelleen pettämään sinua, olethan antanut sellaisia singaaleita hänelle, viesti on selvä: niin voi tehdä ja suhde jatkua!"
Tätä en allekirjoita, signaalit siihen että jos sama tapahtuu uudelleen on selvät. Silloin mennään eriteille. Se on aivan varmaa. Siitä on puhuttu ja sen molemmat varmasti tiedostaa. Se itkun määrä ja muu epätoivo mikä alussa asiasta aiheutui muistuttaa varmasti molempia koko loppuelämän asiasta ja siitä mitä tapahtuu jos näin vielä käy. En minä asiasta ole hyssytellyt tai muuten asiaa sivuuttanut.
Ja on koko tapahtuneesta tottakai puhuttu, tarkoitan "ei puhuttu paljonkaan" sitä että emme ole alkaneet asiasta jauhamaan ja käymään samoja asioita uudelleen ja uudelleen läpi koska mielestäni se ei vie eteenpäin.
"Elämässä pitää pystyä tekemään kovia päätöksiä ja ratkaisuja, eikä vähintään itsensä vuoksi. "
Tottakai kovia päätöksiä täytyy/joutuu tekemään, väitätkö ettei se ole kova päätös että olemme päättäneet jatkaa. Mielestäni se on paljon kovempi päätös kuin se että erotaan. Eroamalla pääsee ehkä jopa helpommalla.
Tuo oli hyvin sanottu, elämässä pitää tehdä kovia päätöksiä!
Lues tämä ajatuksen kanssa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8584933
Oletko itse samassa tilanteessa parin vuoden kuluttua?
"Tätä en allekirjoita, signaalit siihen että jos sama tapahtuu uudelleen on selvät. Silloin mennään eriteille."
Miksi hän uskoisi? Jos teille vaikka tulisi lapsia, ja vaimollesi sattuisi pieni vahinko, kännipeno vaikkapa vaikka viiden vuoden kuluttua keskellä parisuhdekriisiä, niin lähtisitkö tosiaan? Teillä olisi asuntolaina, lapset ja 10v historia takana.
Lähtö olisi huomattavasti vaikeampaa kuin nyt.
"Mielestäni se on paljon kovempi päätös kuin se että erotaan."
No ei ole. Rakastamastaan ihmisestä eroaminen tunteiden vastaisesti järjen ääntä kuunnellen on kyllä paljon kovempi päätös. Nimenomaan tunteiden mukana meneminen on helppoa (ei pettämisessä kenelläkääno ole helppoa mutta ymmärrät mitä tarkoitan).
"Eroamalla pääsee ehkä jopa helpommalla. "
Se on eron idea. Eroat huonosta kumppanista, pääset helpommalla ja tulevaisuudessa sinulla menee paremmin. Ei kai muuten olisikaan järkeä erota?
Mielestäni elämässä ei ole kovia päätöksiä. Sensijaan eroaako vai jatkaako liittoa on suuri päätös. Mikä tosin voidaan muuttaa toiseen suureen päätökseen hyvinkin pian, jos jompikumpi katsoo sen aiheelliseksi.
sanottu.
Omakohtaisesti sanon, että pettämisestä voi selvitä, mutta luottamus ei palaa IKINÄ enää. Tulet joka kerta kun vaimosi lähtee ulos tai omille reissuilleen epäilemään sitä missä hän on ja onko enää rehellinen, kun on tähänkin mennessä valehdellut ja ollut petollinen.
Luottamuksen palautuminen kestää vuosia, eikä ole sen väärti. Vaimosi ei pettänyt sinua huom vain yhden kerran, vaan uusi rikoksensa, valehteli sinulle päin pläsiä. Pystytkö antamaan anteeksi, pystytkö vannomaan, että kun seuraava pettäminen tulee ja se tulee, että kestät vaimosi huonot puolet eli petollisuuden??
Ainoa keino teidän päästä tästä yli (lukuunottamatta vaimosi krokotiilin kyyneleitä ja itkua kunnes sinä alat taas luottaa, ja hän voi jatkaa peliään) on mennä yhdessä tai erikseen ammattiauttajalle. Vaimollasi lienee syytä enemmän kuin sinulla. Pettäjällä on monesti omassa elämässään asioita, joita pitää työstää. Etkö ihaile ja anna ihailua ja huomiota tarpeeksi vai mikä oli vaimosi "keksitty tekosyy pettämiselle"??
Mieti mikä asiassa on pahinta: se että vaimo petti, vai että se oli seksiä, vai että se tapahtui useammin kuin kerran, tunsitko rikostoverin, missä tämä pettäminen tapahtui, tunnustiko itse jne. Kaikki antaa vinkkiä siitä, miten itse pääset asiasta yli ja voitko alkaa luottaa häneen uudelleen.
Sen sanon itse asian kokeneena näin jälkikäteen, että ei ollut sen arvoista se pettämisen jälkeen yrittäminen. Tuli masennus ja pahemmatkin taudit, elämänilo katosi kun ei luotto ja ennenkaikkea usko toisen sanaan palannut. Totta on se, että helpommalla pääsee kun eroaa, jos olisin tämän rääkin arvannut niin en olisi ottanut vaikeamman kaavan mukaan vaan lähtenyt samantien.
Se, että itse on kokenut jotakin jollakin tavalla ei riitä minkäänlaiseksi teoriapohjaksi yleisemmälle totuudelle. Se on vain oma kokemus, ei enempää tai vähempää.
Jos itsellä ei ole luottamus palautunut uskottomuuden jälkeen, siitä ei voi päätellä, että niin käy välttämättä kaikille muillekin. Omat kokemukset ovat toki arvokkaita, mutta niiden pohjalta ei kannata lähteä neuvomaan muita.
Kirjoituksesi "jeuk", kuulostaa siltä, että olet löytänyt "syyn" masennukseesi puolisosi uskottomuudesta. Tosiasiassa masennus syntyy monien tekijöiden vaikutuksesta, puolison uskottomuuden aiheuttama suru voi toki laukaista sen.
Masennus on mahdollisuus kasvattaa kykyään käsitellä omia tunteitaan ja tulla tietoisemmaksi oman persoonallisuuden rakenteesta, jotta kykenee elämään mielekkäämpää ja tyydyttävämpää elämää. Jos koet edelleen, että elämänilo on kadonnut, et taida olla tervehtynyt vielä. Olethan hakenut apua masennukseesi, jotta pääsisit elämässäsi eteenpäin etkä juuttuisi syyttelemään puolisoasi elämäsi tämänhetkisestä tilasta?
Lilja. Minullakin puhkesi masennus miehen uskottomuuden jälkeen, mutta olen tiedostanut, että syitä siihen on monia, tämä asia vain nyt laukaisi sen päälle, tosiasiassa olin ollut masentunut jo sitä ennen, en vain myöntänyt sitä ääneen.
Minusta alkuperäinen kirjoittaja katsoo heidän tilannetta niin kuin pitääkin, kokonaisvaltaisesti, eikä käperry itseensä, hän näkee myös pettäjän näkökulman, mikä on hyvä, minä taas käperryin itseeni ja koin olevani huono, enkä nähnyt sitä pettäjän tuskaa ollenkaan, ei sekään ole herkkua kantaa syyllisyyttä niskassaan. Meillä on myös asiat läpikäyty, on itketty ja huudettu ja vielä tässä ollaan. En usko että mieheni pettää enää minua, jos näin käy, niin sitten on ero ainoa vaihtoehto. Olen käynyt niin syvällä, että toista kertaa en enää edes jaksa ajatella yrittämistä.
Ei voi todellakaan yleistää, että kerran pettää aina pettää, kyllä ihminenkin voi oppia virheistään. Jos on rakkautta tallella ja molemmat haluavat yrittää, miksi ei kannattaisi yrittää? Kuka on sanomaan, että ei kannata? Itse sen tietää, mitä tekee ja kun muistaa sen, että erolla ei ole kiire, erota voi myöhemminkin jos siltä tuntuu, niin tietää ainakin sen, että mitään ei ole ratkaistu hätiköiden.
Että alkuperäiselle kirjoittajalle voimia ja sinä itse tiedät, kannattaako yrittää ja jos siltä tuntuu, niin lippu korkealle vaan! Sanoisin näin, että ketkä kykenevät käymään pettämisen jälkeen läpi aikamoisen helvetin tunnetiloineen, niin sanoisin, että heikot eivät siihen pysty, osoittaa aikamoista vahvuutta ottaa härkää sarvista, kun asiat voisi jättää siihen, eikä niitä tarvitsisi mitenkään selvittää. Mutta tulee ero sitten tai ei, niin olen sitä mieltä, että ainakin omalla kohdalla asian nyt läpikäyminen on välttämätöntä, ettei se sitten enää kummittele myöhemmässä vaiheessa.
Kyllä tiedän tämän kaiken masennuksesta ja sen, että ei voine yleistää. Tätä palstaa kun lukee ja muitakin parisuhdejuttuja, kuuntelee ystävien kokemuksia niin pettämisestä selviävät vain harvat ja valitut.
Masennus oli parisuhteen vuoksi parantumaton sen aikaa kuin se oli. Kun kyseessä olisikin ollut pari panoa tai satunnainen kännimoka, mutta ei, tämä oli ihan kauan kestänyt salasuhde työkaveriin. Että siinä sitä sitten miettii kumpiko on sairas, kun sen sairaan pitäisi ottaa vastuu suhteesta lähtemisestä. Voimien palautuminen kesti ja kauan. Eikä mies ollut millänsäkään, pettäminen vain jatkui ja jatkui, huusin tai itkin, olin ihana tai inhottava, paranin tai en. Mikään mitä tein ei ollut tarpeeksi. Masennus oli siltä osin parisuhteen syytä, että sen sijaan että pettäjä olisi ottanut vastuun teoistaan, hän sysäsi kaiken vastuun minulle (myös pettämisestään) ja syytti vainoharhaiseksi hulluksi jne.
On ero pettäjän ja pettäjän välillä, mutta ehkä 1% oppii ja lakkaa loukkaamasta puolisoaan nähdessään kuinka se sattuu. En siis todellakaan voi henkilökohtaisesti sanoa, että pettäjä oppii läksynsä. Kun on syvimmässä masennuksessa niin ei tosiaan pysty oikein ottamaan vastuuta siitä omasta lähtemisestä, vaikka kuinka toivoisi voimien löytyvän. Masentuneelle kun on parempi olla edes jonkinlaisessa parisuhteessa kuin ei ollenkaan parisuhteessa. Meillä mies petti, mutta oli "tukena ymmärtämässä minun vainoharhaisuuttani" ja totesi "että kyllä sun nyt pitää mennä lääkäriin hakemaan jotain lääkettä tohon sun hulluuteesi". Että sellasta. Jos pettäjä osoittaa olevansa täysin pyyteetön rakkaudessaan, epäitsekäs ja haluaa ottaa kantaakseen sen petetyn tunnemaailman kaikkine epätoivon kohtauksineen, niin mikäs siinä. Ehkä se onnistuu ja pettäjä oppii. Se vaan on niin, että toiset pystyy uudelleen luottamaan, toiset ei. Toiset pysyy uskollisina, toiset ei. Pettureille tyypillistä on se, mitä täälläkin on kirjoitettu että kestetään toisen raivo ja kun on taas hiljaista on päästy pälkähästä, niin uutta kuvioon vaan.
Minkälaista mahtoi teillä olla pettäminen Lilja ja 8?
Toistan vielä: vaikka masentumisesi olisikin laukaissut puolisosi käytös, masennuksesta toipuminen ei mitenkään riipu puolisosi käytöksestä vaan itsestäsi. Masennuksesta parantumisessa avanasemassa on sen ymmärtäminen, että asiat eivät sairastuta, vaan oma suhtautuminen niihin.
Kirjoitit: "Masentuneelle kun on parempi olla edes jonkinlaisessa parisuhteessa kuin ei ollenkaan parisuhteessa. " Jos kumppanisi on sinua mitätöivä, sinulle ei ole hyväksi olla sellaisessa parisuhteessa. Kenellekään ei ole. Siitä olen kanssasi täysin eri mieltä.
Se, että sitoo omanarvontuntonsa toisen ihmisen käytökseen ei ole hyvä. Omanarvontuntosi ei pitäisi olla riippuvainen miehesi mielipiteistä tai käytöksestä, vaan omista mielipiteistäsi ja käytöksestäsi.
Itsensä vapauttaminen uhrin roolista on tärkeää tervehtymiselle. Älä määrittele itseäsi petetyksi tulemisen kautta, se on kuitenkin vain yksi lukuisista tapahtumista elämässäsi. Mitä kaikkea muuta olet kuin petetty?
käynyt läpi helvetin tunnemyrskyineen ja saanut vielä niskaani kakkosen vihat. Terapeutti sanoikin, että ei ole ihme, että alan oireilla masentuneisuudella, mutta myös hän korosti, että tämä masennus on muistakin asioista johtuvaa, että en todellakaan laita vain ja ainoastaan syyksi tätä uskottomuutta.
Meillä meni ennen uskottomuutta huonosti, se vanha klisee, että pienet lapset veivät kaiken, oli univelkaa, paljon, ei jakasanut tehdä muuta kuin välttämättömän. Usein ajattelin, että pitäisi miestä helliä, mutta ajattelin usein väsyneenä, että sitten joskus kun...
Olisi pitänyt ottaa apua vastaan, enemmän, eikä vetää itseään piippuun, nyt ymmärrän niiden neuvolantätien puheet, että parisuhteellekkin pitää jäädä aikaa, jos sitä ei ole, se pitää järjestää.Luulen, että olin masentunut muutaman vuoden, koska olin aina väsynyt ja mikään ei kauhiasti innostanut. Väsyin arjen pyörittämiseen, joka oli melkein minun vastuullani. Siinä sitten mies loittoni ja miehellä oli myös kovat ajat omassa eämässään töiden ja terveytensä kanssa.
Mies otti kaiken syyn niskoilleen kärähtämisensä jälkeen ja halusi uudelleen yrittää. Ei syyttänyt minua mistään, lohdutti ja tuki ja sanoi rakastavansa. Ei halunnut lähteä kakkosen kanssa, vaikka pyysin, että mene. Me itkettiin ja tapeltiin ensimmäiset puoli vuotta, käytiin terapiassa. Kova pala on ollut, enkä ihmettele yhtään jos kaikki eivät kestä tälläsitä valtaisaa tunnemyrskyä, joka sisällä alussa meni. Ahdistus oli kova, en tiennytkään, että ihminen voi kokea sellaista tuskaa, mitä koin. Kaikki asiat meni uusiksi, meidän suhde alkoi uudestaan uusilla säännöillä. Mies pehmeni, muuttui paljon, todella parempaan suuntaan. Nyt tapahtuneesta on puolitoista vuotta ja yhä päivittäin asia on mielessä, mutta ei enää tuota sellaista tuskaa, mitä alussa. Tietysti epäilykset on pinnassa aina välillä ja varmistan mieheltä viikoittainm, onko hän onnellinen minun kanssani. Sanoo olevansa, sanoo rakastavansa minua enemmän kuin mitään muuta, ei matele, ei tee itsestään säälittävää, mutta on useasti pyytänyt anteeksi minulle aiheuttamaansa tuskaa ja luvannut, ettei milloinkaan enää loukkaa minua. On luvannut, että ei koskaan petä, että sitten erotaan, jos ei yhteiselomme onnistu. Tottakai olen odottanut, että palaako vanha itsekäs mies takaisin, mutta ei, mies on edelleen lämmin hellä ja sanoo rakastavansa. Täytyy sanoa, että aikamoiset näyttelylahjat on miehellä, jos jaksaa tässä minun rinnallani puolitoista vuotta tapella, riidellä ja vakuutella, että haluaa vain minut. Jossakin vaiheessa on pakko jättää asia niin taakse ja kääntää totaalisesti uusi sivu elämässä. Mies ainakin yrittää ja niin minäkin, vaikka vaikeaa välillä on.
Jälkeenpäin sanottuna sanoisin, että jos tämä uskottumuusdraama ei olisi koskaan tullut tietooni, niin oltaisiin varmasti erottu. Mieheni ei olisi koskaan päässyt takaisin minun lähelleni sen valtavan syyllisyyspainolastin kanssa. Nyt kun kaikki on tullut ilmi, puhuttu, tapeltu, niin tavallaan me molemmat ollaan uuden elämän edessä riisuttuina, nöyryytettyinä molemmat. Kaikkea pahoja asioita on tullut ilmi, mutta nyt ei ole ainakaan salaisuuksia, kaikki on puhuttu. Nyt on sitten mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. En voi sanoa, että onneksi tämä sattui meille, uskottomuus on kova hinta kaikesta siitä, että oivaltaa, mitä haluaa, mitä on vaarassa menettää. Toivoisin, että olisi ollut helpompi tie, kuin tämä, mutta toisaalta meidän molempien silmät avautui ja tuntuu siltä, etten ole koskaan meidän yhteiselämän aikana ollut näin läheinen mieheni kanssa, mitä nyt olen. Tuntuisi mahdottomalta, että meidän väliin nyt pääsisi joku, niin läheisiä nyt ollaan.
Mutta päivä kerrallaan mennään.
tällä palstalla käsitellään lähinnä vain niitä uskottomuustapauksia, joista on ns. kärähdetty tai jotka on myönnetty muusta syystä. Silti suuri (ellei suurin) osa uskottomuudesta jää kuitenkin salaisuudeksi. Pettäjä kantaa vastuunsa teostaan yksin, kärsii ja päättää, että tällainen sekoilu loppui nyt tähän. Siihen se sitten myös loppuu.
niin luottamuksen palautuminen kestää vuosia? Jos se sinulla kestää, niin ei välttämättä muilla,
et pysty ottamaan vastuuta suhteesta lähtemisestä niin ei se ole kumppanisi vika, eihän? Luuletko, että masentuneen ja surkean kumppanin jättäminen oman olemattoman onnensa nojaan on helppo toteuttaa?
Masentunut on vastuussa itsestään ihan yhtä paljon kuin masentumaton. Hän on myös vastuussa toipumisestaan - sitä ei voi siirtää kumppanin eikä kenenkään muun niskoille.
Jokaisella pitäisi olla rohkeutta tehdä siitä omasta parisuhteestaan omanlaisensa. Se vaatii tietysti sitä rehellisyyttä, niin itseään kohtaan kuin toistakin kohtaan. Eikä sitä kerralla saa aikaiseksi, vaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.
Tästä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ihan tuttavien tarinaa. Molemmissa vain mies on se, joilla on suhteita liiton ulkopuolella. Vaimot ovat hyväksyneet että heidän miehensä nyt vain on sellainen. Molemmissa on sama pohjajuonne, että heillä ei ole mitään pakkoa olla yhdessä ja vahva tunne yhteisymmärryksestä ja rakkaudesta. Ovat käyneet kipuilunsa ja saaneet sovittua säännöt.
Olen kysynyt että kuinka tällainen suhde onnistuu, niin molemmat ovat sanoneet että se luottamus toiseen, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Luottamus siihen että toinen ei niillä reissuillaan tee ”pahaa” (parjaa tai puukota selkään) ja palaa aina takaisin. Liitot ovat kestäneet jo yli 30 vuotta.
En sano että se sopisi kaikille. Kerroit että ette oikeastaan ole jutelleet kunnolla siitä, mikä se loppujen lopuksi oli syynä pettämiseen. Se että suhde muuttuu arkiseksi voi tarkoittaa sitäkin että vaimosi kaipaa elämäänsä jotain. Hän haki sitä perin arkisella tavalla, eli seksiseikkailulla.
Olisiko mahdollista että hän saisi oikeaa seikkailua, eli vallan muuta muutosta elämään? Ei siitä arjesta tarvitse tehdä niin tukalaa, että sitä pitää juosta karkuun! Vai toiko nämä pettämiset nyt sitä dynamiikka suhteeseenne jota molemmat ehkä kaipaatte? Siinä tapauksessa tuo käytös tulee toistumaan, ellei sitä säpinää saa muutoin aikaiseksi.
Jos se tapahtuu kerran, se ei välttämättä tapahdu toista kertaa. Jos se tapahtuu toisen kerran, se tapahtuu varmasti kolmannenkin. Lisäksi petturit eivät yleensä jää heti kiinni. Montako panoa on mennyt sinun tutkasi ohitse?
"olen hyvässä kunnossa hyvin toimeentuleva jolla varmasti olisi ottajia (ehkä)"
Hyvässä kunnossa oleva kolmikymppinen mies, jolla on elämä mallillaan, on kovaa valuuttaa. Voit helposti saada omaa avovaimoasi viisi vuotta nuoremman naisen.
Miksi ihmeessä kituuttaisit petturin kanssa? Naisesi on karvansa näyttänyt. 3 kk suhde kännipetos, tuo on kyllä niin selvä peli. Vaikka teidän suhteenne olisi kuinka täydellinen, naisesi itsehillintä ei yksinkertaisesti kestä alkoholin vaikutuksen alaisena.
Nyt sinulla olisi hyvä aika erota, sillä tilanne on kannaltasi mitä mainioin vielä vuoden tai pari. Jos nyt odotat vaikkapa viitisen vuotta ennen eroamista, tilanteesi markkinoilla on huonontunut ja sinulle tulee jäämään käteen toisella kierroksella oleva yksinhuoltaja (tuossa iässä suurimmalla osalla täysijärkisistä naisista on lapsia). Nyt sinulla on vielä mahdollisuudet hankkia kaksvitonen nainen, seurustella sen kanssa pari-kolme vuotta ja sitten sirityä tekemään lapsia.
Sinua on varoitetttu.
Myönnän, että kommenttini ei liity uskottomuuteen, vaan ikään. Ja varsinkin siihen nykyään vallitsevaan käsitykseen, että nuorempi on aina parempi.
Joo, nuorempi (nainen) on parempi lastentekoa ajatellen. Ja johtuen siitä, että eläiminä pidämme seksuaalisesti viehättävinä merkkejä hedelmällisyydestä, nuorempi on usein silmissämme seksikkäämpi. (Tosin erot esimerkiksi 20v ja 30 v välillä lienevät melko marginaalisia?)
Mutta mitäs sitten, jos ei hae kumppania suvunjatkamismielessä? Miksi nuorempi olisi jotenkin parempi?
Mitäs jos haluaa löytää ihmisen, jolla on mielenkiintoisia kokemuksia ja jonkun verran tietoa takaraivossaan, jotta vaikka keskustelu olisi mielekkäämpää? Silloinhan vähäinen ikä ei lisää todennäköisyyttä siihen, enempi ikä taas lisää. Kuitenkin kaikki käyttäytyvät, kuin nuoruus olisi aina etu.
Tuli vaan mieleen. Varmaan kun itse ei enää ole siinä perheenperustamisiässä.
"Ja varsinkin siihen nykyään vallitsevaan käsitykseen, että nuorempi on aina parempi."
No ei tietenkään aina, mutta jos mies saa valita, ottaako saman naisen kolmevitosena, kolmikymppisenä vai kaksvitosena, niin kyllä ne nuoremmat versiot vievät voiton (riippuen tietenkin miehen iästä).
"(Tosin erot esimerkiksi 20v ja 30 v välillä lienevät melko marginaalisia?)"
Eivät ole. Lisäksi viisas mies ajattelee, että 10v kuluttua 20v on vasta 30v, mutta 30v on jo 40v ja terveellisistä elintavoista huolimatta viimeistään silloin alkaa ikä näkymään.
"Mutta mitäs sitten, jos ei hae kumppania suvunjatkamismielessä? Miksi nuorempi olisi jotenkin parempi? "
Sellainen on kauniimpi. Mutta jos ei itse halua lapsia, voi olla hankala, koska nuoret naiset yleensä haluavat lapsia.
Kaikki tietenkin riippuu miehen omasta iästä. AP:n tilanteessa en näe mitään järkeä alkaa iskemään juuri omanikäisiä naisia, kun mahdollisuudet ovat nuorempiinkin. Tai ei tietenkään kannata sopivaa omanikäistä torpata jos sellainen sattuu kohdalle, mutta nyt olisi APlle hyvä mahdollisuus vaihtaa nuorempaan.
"Varmaan kun itse ei enää ole siinä perheenperustamisiässä. "
Uskoisin, että AP kolmikymppisenä miehenä haluaa itselleen perheen. Silloin sinä et olisi listalla kovinkaan korkealla.
Itse olen sitä mieltä että miehelle nuorempi vaimo on parempi, mutta ikäero ei saa olla liian suuri. 10v on minusta liikaa. Tuossa kolmenkympin korvilla semmoinen 4-5v olisi omasta mielestäni kaikkein paras.
Hehheh.
Leikipä ajatuksella, että maailmassa saattaa olla jokunen mies, joka haluaa naiselta jotain muutakin kuin ulkonäköä. Eikö onnistu ;)?
Se ei johdu siitä, ettei niitäkin ehkä jossain saattaisi olla, vaan siitä, että luulet edustavasi kaikkia maailman miehiä ja heidän mielipiteitään. (Sitä muuten kutsutaan megalomaniaksi.)
Jotkut miehet vanhetessaan - testosteronin ja sukuvietin hellittäessä otettaan heidän ajatusmaailmastaan - alkavat nähdä arvoa sellaisisissakin asioissa, jotka eivät liity sukuvietin toteuttamiseen.
Saas nähdä käykö sinullekin niin iloisesti!
"Leikipä ajatuksella, että maailmassa saattaa olla jokunen mies, joka haluaa naiselta jotain muutakin kuin ulkonäköä. Eikö onnistu ;)?"
ainahan miehet vaativat naiseltaan muutakin kuin ulkonäköä, mutta yleensä hyvä ulkonäkö on kuitenkin melkolailla toivomuslistan kärkipäässä. Ne, joilla on mahdollisuus, ottavat hyvän ja kauniin vaimon. Loput ottaa sitten mitä saavat (toimii tämä toisinkinpäin, parhaat eli menestyneet, komeat ja fiksut miehet ovat halutuimpia).
"Se ei johdu siitä, ettei niitäkin ehkä jossain saattaisi olla, vaan siitä, että luulet edustavasi kaikkia maailman miehiä ja heidän mielipiteitään. (Sitä muuten kutsutaan megalomaniaksi.)"
En luule, mutta tiedän että melko suuri joukko miehistä ajattelee samalla tavalla kuin minä. Jos näin ei olisi, kauniiden naisten miesmenestys ei olisi juurikaan tavallista naista kummoisempi.
"Jotkut miehet vanhetessaan - testosteronin ja sukuvietin hellittäessä otettaan heidän ajatusmaailmastaan - alkavat nähdä arvoa sellaisisissakin asioissa, jotka eivät liity sukuvietin toteuttamiseen."
Pakko sitä on vanhempana nähdä, kun harva nelikymppinen mies viehättää kakskymppisiä naisia. Silloin on otettava kolmekymppinen tai itsensä ikäinen.
Sensijaan suurin osa menestyneistä miehistä naivat itseään nuoremman ja silmiinnähden viehättävän naisen. Ihan puhdasta sattumaa...?
olet kehittänyt kehäpäätelmän, joka menee jotakuinkin näin: Nuorempi nainen on aina parempi koska nuorempi nainen on aina kauniimpi koska nuorempi nainen on nuorempi.
Newsflash: Nuoruus ei takaa kauneutta vaan nuoruutta.
Jotkut ovat sekä nuoria ja kauniita, jotkut vain nuoria. Jotkut ovat vanhetessaan edellen kauniita, jotkut eivät, ja ne jotka olivat nuorinakin jo ei-kauniita harvemmin kaunistuvat.
Sinun "logiikkasi" mukaan nuorempi on kauniimpi, koska on nuorempi. Vähän niinkuin ostoskeskuksen keskiverto pissis 14v olisi kauniimpi kuin vaikka Miss Maailma vm 1999? Vai?
Se, että "melko suuri joukko" ajattelee laillasi takaa vain yhden asian: mielipiteesi edustaa kaltaistesi miesten mielipidettä, ja teitä on "melko suuri joukko".
=)
Miehet menevät kauneuden perässä ja nuoret ovat keskimäärin kauniimpia kuin vanhat. Ei se kuitenkaan tarkoita että
1. kaikki nuoret ovat kauniita.
2. kaikki vanhat ovat rumia
3. kaikki nuoret ovat kauniimpia kuin vanhemmat
"Sinun "logiikkasi" mukaan nuorempi on kauniimpi, koska on nuorempi. Vähän niinkuin ostoskeskuksen keskiverto pissis 14v olisi kauniimpi kuin vaikka Miss Maailma vm 1999? Vai?"
Ei, vaan tänään Miss Maailma vm 1999 on todennäköisesti kauniimpi kuin Miss Maailman vm 1979. Samaten Miss Maailman vm 2009 on todennäköisesti kauniimpi kuin vm 1999.
Kyllä se o naiselle näköjään kova paikka kun ulkoinen kauneus rapistuu iän myötä, ei voi muuta sanoa.
naiset menevät miehen lompakon, vallan ja maineen perässä. Nuorelle naiselle harvemmin käy vanhempi mies, ellei tällä ole rahaa. Tai ainakin valtaa ja mainetta. Vuoden 2009 Miss Maailma ei huolisi itselleen vanhaa miestä, jolla ei ole rahaa. Todennäköisesti edes vuoden 1979 Miss Maailma ei köyhää miestä itselleen ottaisi - paitsi ehkä jos tämä olisi nuori ja komea ;).
olenko onnekkaampi kuin sinä. Minun vaimoni on pettänyt minua yhtenä viikonloppuna, jolloin pani vieraan miehen kanssa 2 kertaa. Ensimmäisellä kerralla edestä, jolloin vaimo sai orgasmin. Muutaman tunnin päästä takaa. Kaikki yksityiskohdat pettämisestä on keskusteltu läpi. Ainakin toivon niin. Mies sai panna myös paljaalla, koska vaimolla on ehkäisy kunnossa. Oksettava ajatus vieläkin, 4 kk päästä tapahtuneesta.
Meillä on yksi lapsi. Yhteiseloa yli 10 vuotta. Seksissä ja muussakin läheisyydessä on mennyt pääsääntöisesti huonosti viimeiset 3 vuotta. Jatkuvasti on kyllä ollut hyviäkin hetkiä, yli viikon taukoja seksissä ei ole ollut koko suhteen aikana. Olen halutessani hyvä sängyssä, vaimo saa orgasmeja.
Suhde on kuitenkin ollut niin arkipäiväistynyt ja urautunut, että seisokin kanssa on välillä ollut ongelmia.
Eikä vaimo ole muutenkaan himoittanut niin paljon. Muita naisia on tullut katseltua aika paljon sillä silmällä, mutta vain katseltua.
Pahimmalta tässä tuntuu se, että suhteemme oli molempien mielestä jo hieman parantumaan päin sen jälkeen, kun vaimo oli saanut vierasta kyrpää.
Mikä ihme siinä on, kun pitää tunnustella, kelpaako miesmarkkinoilla JOS sattuu tulemaan ero?
Kyllä tuossa on ollut mukana ihan jännitystä, himoa ja pillunkostumistakin. Uusi mies on varmasti jännittävää ja kiihottavaa.
Olisi voinut kuitenkin keskustella kanssani, että nyt on sellainen isompi kriisi menossa, että tilanne ei voi jatkua näin.
En ole ikinä arvostanut vaimoni älykkyyttä ja tilannetajua. Tästä syystä hän on mielestäni hieman alentuneesti syyntakeinen tapahtumaan. Ts. anteeksianto ei ole mikään kynnyskysymys tässä asiassa. Luottamus on se kynnyskysymys. Uskallanko tehdä enää yhteisiä isoja päätöksiä hänen kanssaan? En ole vielä tähän saanut myöntävää vastausta pääkopassani.
Kun jäi kiinni, pällimmäisenä ajatuksena ei ollut hänen puoleltaan itkuinen anteeksipyytely, vaan hän piti tärkeänä, että minun pitää muuttua, jotta suhde alkaa toimia. Minun pitää siis huomioida häntä enemmän.
Kyseli, että haluanko johonkin pariterapiaan. Siis pettämisensä jälkeen perkele!
Nykyään kyselee silloin tällöin, että haluanko keskustella jostain. Hänellä itsellään ei ole keskusteltavaa asian tiimoilta. Viimeksi keskustellessamme sanoin, että ongelmana meillä on se, että hän haluaa unohtaa koko tapahtuman, mutta minä en pysty unohtamaan. Olenkin päätellyt, että haluaa unohtaa asian, koska se toisi liikaa pinnalle suhteemme huonoja asioita ja muistuttaisi liikaa viikonlopusta, jona sai kokea sellaista kiihkoa ja himoa, mitä ei ole kenenkään kanssa kokenut. Ja että niin paljon jäi kokematta. Näin siis ilmaisi asian tälle miehelle sähköpostissa ja minulle ilmoittaa, että se oli vain seksiä.
Olen melko varma, että pitäisin eroa enemmän vaihtoehtona, ellei meillä olisi lasta.
Seksi on ollut pettämisen jälkeen ihan hyvää, mutta jonkinlainen teennäisyys on läsnä jatkuvasti. Oikeastaan ihmettelen, miksi minulla esim. seisoo todella herkästi hänen läsnäollessaan, vaikka henkinen puoli on välillä ihan kadoksissa.
Tuskin tällaisiin uskottomiin suhteisiin, joita yritetään jatkaa on mitään yleispäteviä lainalaisuuksia.
Jokainen kokee pettämisen eri tavoin.
Täytyy punnita hyvät ja huonot puolet erosta, ennekuin sen toteuttaa. Jälkeenpäinkin on helppo sanoa, että olisi pitänyt erota aikaisemmin. Ei se ole välttämättä niin yksinkertaista.
Täytyy myöntää, että tämä kohta kirjoituksessasi särähti pahasti: "En ole ikinä arvostanut vaimoni älykkyyttä ja tilannetajua. Tästä syystä hän on mielestäni hieman alentuneesti syyntakeinen tapahtumaan. Ts. anteeksianto ei ole mikään kynnyskysymys tässä asiassa."
Ehkä kyseessä on onneton sanavalinta tai ehkä vihasi saa sinut ilmaisemaan itseäsi näin, mutta otan sanasi sellaisina kuin ne kirjoitit. Ja siten kuin ne kirjoitit, antaa vaikutelman, että asetat itsesi vaimosi yläpuolelle. Aivan kuin olisit naimisissa jonkun alemman luontokappaleen kanssa, jolta ei voi enempää odottaakaan.
Kukaan - edes äärimmäisen yksinkertainen ihminen - ei voi olla vaistoamatta noin alentuvaa asennetta. ja se aiheuttaa varmasti vihaa itsessään.
Pidän myös vähemmän terveenä sitä, että olette keskustelleet vaimosi syrjähypyn yhdyntöjen yksityiskohdista. Mitä ihmeen hyvää koet saaneesi siitä, että tiedät kaikki yksityiskohdat, jotka nyt saastuttavat ajatusmaailmaasi ja aiheuttavat sinussa kuvotusta?
Minusta on mahdollista, että suhteenne ei ole koskaan ollutkaan kunniottava ja tasa-arvoinen. Jos näin on, eiköhän ole parempi kaikille osapuolille, että eroatte mahdollisimman siististi. Lapsennekaan ei voi kehittyä normaalisti tuollaisen halveksunnan ilmapiirissä.
vieraissa. Ehkä se parantaa.
Toisaalta mitä teet tyhmällä huoralla? Jos vaimosi on noin yksinkertainen niin miksi ihmeessä olet hänen kanssasi?
Jos kumppani nyt vain sattuu olemaan tyhmä ja ajattelematon, ei se sitä tarkoita etteikö sitä voisi oikeasti rakastaa ja että mielipide näkyisi kokoajan käytöksessä. Sitäpaitsi ei minusta ole mitenkään toista halveksivaa todeta, että se nyt vaan on itseä typerämpi ja ajattelemattomampi.
50% suomalaisista on kuitenkin mediaani tyhmempiä.
"eiköhän ole parempi kaikille osapuolille, että eroatte mahdollisimman siististi. "
Olen sitä mieltä, että viisaan miehen ei pitäisi koskaan olla yhdessä tyhmän petturin kanssa.
minä ajattelisin kuitenkin niin, että kumpaisenkin pitää muuttua, että suhde toimii. Kyllä vaimosi on kuitenkin tehnyt väärin sinua kohtaan, hänen jos kenen pitää katsoa itseään tarkasti peiliin. Ei ollut sinun vikasi, että hän petti, jos hän on ollut tyytymätln sinuun, niin olisi pitänyt keskustella asiasta.
Helppo sanoa jälkikäteen, että voi kun olisi keskustellut asiasta, mikä mättää. Me oltiin mieheni kanssa niin vieraantuneet toisistamme, että siinä oli turha keskustella yhtikäs mitään, mies oli muutenkin jatkuvasti pahantuulinen ja ärtyisä, että koin asian niin, että ihan turhaan siinä hakkasin päätä seinään kun toinen aina syyllisti kaikesta vain minua. Mutta jälkeenpäin ajatellen aika oli yhtä helvettiä, ei tiennyt kuinka päin olisi ollut, että toinen olisi ollut vähemmän ärtyisä.
No nyt on läpikäyty asia ja sen verran voisin sanoa, että pariterapia on hyvä juttu, en tiedä olisiko mieheni ikinä keskustellut asiasta näin paljon ilman ulkopuolista apua. Mieheni myöntää nyt, että tajuaa sen, että asia piti puhua läpikotaisin, vaikka hän tietenkin olisi vain halunnut unohtaa. Hän ymmärsi siellä istunnoissa, että kuinka vaikea asia on minulle, Lisäksi terapeuttikin sanoi miehelleni, että jos mieheni haluaa pitää minut, niin asiat on vain puhuttava ja itkut, raivot kestettävä kuin mies. Sanoi vielä, että nyt tässä asiassa tarvitaan paljon enemmän munaa kuin siinä pettämisessä.
Tiedä sitten, mitä merkitystä on, pettääkö kerran vai jatkuuko suhde... yhtä kamalaa se on, ei siitä mihinkään pääse. Tietysti voin vain ihmetellä, että miten pystyy omatuntonsa kanssa elämään, kyllä se kaksoiselämän eläminen on puuduttavaa, ei onnistuisi minulta ainakaan. Tosin mieheni ei yrittänytkään kieltää sitä, ettei olisi ollut ihastunut naiseen eli tässä olivat tunteet pelissä. Se sattuu ehkä enemmän ja on kova pala myöntää itselle, että oma mies on ollut ihastunut toiseen naiseen. Kyllä siinä itsetunto romahti aika alas. Se on ikävä kyllä vaan elämän tosiasia ja sen kanssa on elettävä. Mutta ehkä minun onneksen tämä toinen nainen näytti itsestään sellaisen puolen, että tuskimpa mieheni haluaa nähdä häntä enää koskaan. Itsekin myönnän, että katkeruus hiipii välillä sisälleni, mutta sitkeästi yritän sen häätää pois;- katkeruus saa todella pahaa jälkeä aikaan, toivoisin, ettei kukaan petetty saisi kokea toisen naisen vihaa ja katkeruutta siten, miten minä sen jouduin kokemaan.
Miettikää kuitenkin sitä parisuhdeterapiaa, jos sinulla on tarve, että asiasta pitää puhua, niin sitten sinne. Siellä on pakko puhua ja todella siellä ei etsitä syyllistä, vaan syitä, jotka johti siihen, miten teille kävi. Tsemppiä!
käydä vieraissa. Ei minun tee edes mieli kostaa. Olen sanonut vaimolle, että jos minulle käy joskus niin, että ajaudun seksiin jonkun muun kanssa, niin se on menoa sitten. Seksi ei ole minulle pelkkää seksiä. Se on osittain itsetunnon pönkitystä ja halua olla haluttu ja antaa toiselle tyydytystä. Sellainen ei onnistuu satunnaisissa panoissa. En tiedä olenko mieheksi erikoinen. Kukaan ei ole parhaimmillaan ensimmäisessä rakastelussa eikä toista voi tyydyttää täysin kuin ajan saatossa. Onneksi vaimo ei harrastanut pettämistään kuin kerran. Mitään kuukausia kestävää suhdetta ja kymmeniä panoja en hyväksyisi missään tapauksessa. Siis en edes yrittäisi jatkaa tällaisen jälkeen.
"asetat itsesi vaimosi yläpuolelle. Aivan kuin olisit naimisissa jonkun alemman luontokappaleen kanssa, jolta ei voi enempää odottaakaan."
Kyllä. Niin juuri teen. Jos vaimo olisi fiksu, hän ei olisi edes jäänyt kiinni.
Arvostan ihmisessä älykkyyttä ja yleistietoa aika paljon. On ihan selvää, että alaikäisenä ihminen on tietämätön monista asioista. Joku toinen taas on alaikäisenä hyvinkin fiksu ja kehittyy henkisesti iän myötä. Joskus on raskasta hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat. Vaimoni oli alle 18 v kun tapasimme.
"Kukaan - edes äärimmäisen yksinkertainen ihminen - ei voi olla vaistoamatta noin alentuvaa asennetta. ja se aiheuttaa varmasti vihaa itsessään."
Alentuva asenne? Mitä kohtaan? Siis alennun jatkamaan suhdettamme vai mitä tarkoitat?
"Pidän myös vähemmän terveenä sitä, että olette keskustelleet vaimosi syrjähypyn yhdyntöjen yksityiskohdista. Mitä ihmeen hyvää koet saaneesi siitä, että tiedät kaikki yksityiskohdat, jotka nyt saastuttavat ajatusmaailmaasi ja aiheuttavat sinussa kuvotusta?"
En saa siitä varsinaisesti muuta hyvää kuin sen, että minun ei tarvitse jatkuvasti miettiä, että mitä siellä oikein tapahtui. Pystyn jäsentelemään asiat, syyt ja seuraukset paremmin omassa päässäni. Koen siitä olevan enemmän hyötyä kuin haittaa.
"Minusta on mahdollista, että suhteenne ei ole koskaan ollutkaan kunniottava ja tasa-arvoinen. Jos näin on, eiköhän ole parempi kaikille osapuolille, että eroatte mahdollisimman siististi. Lapsennekaan ei voi kehittyä normaalisti tuollaisen halveksunnan ilmapiirissä."
Onhan se periaatteessa mahdollista, mutta epätodennäköistä. Olimme tavatessamme molemmat opiskelijoita. Ajan myötä vaimoni kärsi yhä enemmän itsetunto-ongelmista. Minä en suinkaan niitä helpottanut. Miten toinen ihminen voi kohottaa toisen itsetuntoa? Kuka kissan hännän nostaa ellei kissa itse?
Avoin tyhmyys vaan kyrsii. En ala erittelemään, mutta sellaiset asiat, jotka aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää ilman rautalankamallin vääntämistäkin.
Suhteemme on kuitenkin aina ollut 99,99 % sesti jotain muuta kuin epäkunnioitusta.
En haluaisi erota eikä vaimo varsinkaan halua. Tilanne on pulmallinen ja nyt aionkin vain katsoa miten tilanne kehittyy. Meillä on kotona varsin hyvä ilmapiiri.
Kysyit: "Alentuva asenne? Mitä kohtaan? "
Mutta juuri ylempänä myönsit, että asetat itsesi vaimosi yläpuolelle. Jos pitää itseään toisen yläpuolella olevana, sitä kutsutaan alentuvaksi asenteeksi.
Alentuva asenne on hyvin myrkyllinen missä tahansa suhteessa, parisuhteessa varsinkin. Mutta kokeile alentuvaa asennetta ystäviisi, työkavereihisi tai sukulaisiisi, ja huomaat, että he eivät reagoi siihen myönteisesti. Vaikka et huomaisi vaimosi reagoivan asenteeseesi, se ei tarkoita sitä, etteikö hän kuitenkin reagoisi.
Jos sinulla on alentuva asenne vaimoosi, siitä seuraa väistämättä, ettei suhteenne ole tasa-arvoinen. Ei voi kokea olevansa tasa-arvoinen toisen kanssa, jos samanaikaisesti kokee olevansa hänen yläpuolellaan. Alentuvasta asenteesta seuraa luonnollisesti, ettei suhde voi myöskään olla kunnioittava. Kunnioitusta tunnetaan joko samanvertaiseen tai yläpuolella olevaan.
Kerroit, että vaimosi on kärsinyt itsetunto-ongelmista. What a shocker! Tietysti vaimosi kärsii itsetunto-ongelmista, jos hän elää ihmisen kanssa, joka kokee olevansa hänen yläpuolellaan.
On paljastavaa, että kirjoitat ihailevasi älykkyyttä. Kuitenkin olet äärimmäisen tiedostamaton itsesi ja omien asenteidesi suhteen. Se ei anna erityisen mairittelevaa kuvaa omasta älykkyydestäsi. Onko sinulle älykkyys yhtä kuin faktojen muistaminen, eikä sillä ole mitään tekemistä tiedostamisen tai analyyttisyyden kanssa?
Kirjoitit vielä, että "avoin tyhmyys kyrsii". Oliko se viittaus vaimoosi? Jos on, mieti vähän, kuinka hyvin se käy yhteen väittämäsi kanssa: "Meillä on kotona varsin hyvä ilmapiiri."
En epäile, että mielestäsi teillä kotona on varsin hyvä ilmapiiri. Minua kuitenkin kiinnostaisi tietää, mitä mieltä vaimosi on kotinne ilmapiiristä.
samoilla jäillä liikutaan täälläkin, tekijä oli vain mies.
Ihan samasta syystä halusin myös tietää intiimimmät yksityiskohdat ja mielenliikkeet, en kuitenkaan sitä tiedä miten paljon siinä valehteli.
Tilannetta samoin katsellaan ja tunnustellaan.
Sitä ei kutsuta alentuvaksi vaan ALENTAVAKSI.
Tarkoitit siis ALENTAVA. En ole ikinä kuullut, että jos joku tuntee olevansa toisen ihmisen yläpuolella, hän olisi tätä kohtaan alentuva. Alentuvahan tarkoittaa, että tuntee tulevansa alistetuksi tai alempiarvoiseksi. Ei meillä ole toista alentava ilmapiiri. Ei minulla ole tarvetta päteä millään tasolla. Tyhmyys vain välillä ärsyttää. Minulle älykkyys merkitsee tässä tapauksessa lähinnä logiikkaa, yleistietoa ja tilannetajua. Minkä asian suhteen minulla on mielestäsi ongelmia tiedostamisen tai analyyttisyyden kanssa? Tarkoitatko, että olen syyllinen vaimoni uskottomuuteen, kun en tiedosta omaa käytöstäni?
Meillä on vaimonkin mukaan varsin hyvä ilmapiiri nykyisin. Pystymme keskustelemaan asioista avoimesti, tosin toivoisin, että vaimokin keskustelisi jostain kipeistäkin asioista oma-aloitteisesti.
Hänen huono itsetuntonsa ei johdu minusta. Tiedän siihen syyt enkä ala niitä tässä erittelemään. Ehkä se silti olisi parempi, jos olisin sellainen ihminen, joka pystyy/osaa antaa arvostusta myös sellaisista asioista, joita ei itse arvosta. Itse arvostan syvällistä ajattelua ja keskustelua, maailman asioiden seuraamista ja kiinnostusta jopa "liian" isoista asioista.
Tarkoitin ALENTUVAA asennetta, joka tarkoittaa toisen yläpuolelle asettumista. ALENTAVA on konkreettisempi.
En löytänyt hyllystäni suomen sanakirjaa, mutta jos osaat englantia, ero tulee selväksi näistä esimerkeistä:
alentuva asenne = condescending, patronizing
alentava = lowering
Ja eipä tätä oman käytöksen seurauksien tiedostamista kannata sinulle jankuttaa. Hommahan on sinulla ihan hallussa. Mitä nyt vaimo on tyhmä ja jakaa toisinaan persettään.
siihen alentumiseen itsekin.
"Ja eipä tätä oman käytöksen seurauksien tiedostamista kannata sinulle jankuttaa"
En kaipaa edes mitään jankuttamista. Muodostan mielipiteeni ihan itse. En edes tiedä, onko sinulla omakohtaista kokemusta, oletko pettänyt tai tullut petetyksi. Pärjään oikein mainiosti tällä hetkellä olosuhteisiin nähden. Ja vaimo ei jaa toisinaan persettään. Toisinaan ja kerran on hieman eri asia. Sarkasmi on vaikea laji.
selviää:
"Alentuva ja alentava
Sanoja ”alentuvasti” ja ”alentuvaisesti” on syytä välttää. Ne nimittäin voidaan kokea sekä myönteisessä mielessä (’toisen tasolle laskeutuvasti’) että kielteisesti (’toisen yläpuolelle asettuvasti’). Virallinen merkitys on vähän siltä väliltä: ”alentuva” tarkoittaa ’ylemmyydentuntoisen kohtelias, armollisen suopea t. ystävällinen’."
Eli vaikka jo neljättäkymmentä mennään ja äidinkielestäkin on laudatur joskus kirjoitettu(jo ruostunut) niin ei ole tullut tuollaista vastaan. On tämä suomenkieli hassua.
Niin. Kerran tai toisinaan. Tai usein. Tai ei juuri koskaan. Mistä sen tietää.
Oletko kuullut sanonnan: "For every rat you see there are ten you don't." (Ottaen huomioon älykkyytesi tätä lienee turha sen enempää selittää sinulle.)
että sarkasmi on vaikea laji. Et onnistu siinä vieläkään. Kerro nyt, oletko pettäjä tai petetty.
Analysoit toisten kirjoituksia ja kokemuksia, mutta miltä pohjalta? En ala selittämään, miksi tiedän vaimoni pettäneen vain kerran. Esimerkiksi seksi on meille molemmille tärkeää ja sitä on suhteessamme paljon. Minulla on myös ns. tunneälyä. Väitätkö minulle, että on haastavaa tietää, pettääkö puoliso? Väitätkö, että kaikkien ihmisten pettäminen on yhtä vaikeaa aavistaa ja vaistota?
Käytät paljon englanninkielisiä ilmauksia, joiden ehkä ajattelet tuovan uskottavuutta.
Tuon edellisenkin olisit voinut korvata ihan suomeksi "ei erota metsää puilta".
Tarkoitatko että "For every rat you see there are ten you don't" tarkoittaa sinusta samaa kuin "ei näe metsää puilta"?
(Olisi pitänyt siis kuitenkin selittää...)
"Ei näe metsää puilta" tarkoittaa sitä, että keskittyessään yksityiskohtiin ei näe kokonaisuutta.
"For every rat you see there are ten you don't" tarkoittaa sitä, että jokaisen valheen, varkauden, tms negatiivisen asian josta olet tietoinen lisäksi on olemassa ainakin 10 josta et tiedä.
Pitäisiköhän sinun tarkistaa käsityksesi omasta yleissivistyksen ja älykkyyden tasostasi? Et oikein vakuuta.
sinun alempiarvoinen ja tyhmä puoliskosi tajuaa ottaa eron ja pian. Sinähän varsinainen olet. Et taida pitää itseäsikään oikeasti arvossa kun tyydyt vähempään kuin mitä kuvittelet ansaitsevasi. Varmaan ihan oikein sinulle, jos vaimo pettää. Luultavasti olet junttisuomalainen läski sohvaperuna, joka ei tee suhteen eteen mitään muuta kuin kuluttaa toisen rahat ja energian, vie itsetunnon ja retostelee kavereille mitättömillä ominaisuuksilla. Herää jo tähän todellisuuteen. Tän täytyy olla provo, en voi enää muuta sanoa. Vai olisiko niin, että sinua ei kukaan muu huolisi kuin tuo vaimoksi kutsumasi? Missään nimessä teillä ei kyllä ole mitään liittoa, on vain sinun elämäsi jota elät vaimosi kustannuksella?
ihan hyvin siten, että kun keskittyy liikaa siihen yhteen rottaan, niin ei näe niitä muita.
Älä ole niin mustavalkoinen. kaikessa ei ole vain yhtä näkökantaa ja totuutta. Enkä ole väittänyt, että olen huomattavan älykäs. Turha silti alkaa minulle suomentamaan "viisauksiasi". Sinähän harrastat taas sitä alentumista. :)
Niin miten olikaan asian laita, oletko pettäjä tai petetty?
"juuri ylempänä myönsit, että asetat itsesi vaimosi yläpuolelle."
Olisi hyvin vaikeata nähdä tilannetta, jossa toinen pettää ja petetty ei ajattelisi olevansa parempi ihminen.
"Kirjoitit vielä, että "avoin tyhmyys kyrsii". Oliko se viittaus vaimoosi? Jos on, mieti vähän, kuinka hyvin se käy yhteen väittämäsi kanssa: "Meillä on kotona varsin hyvä ilmapiiri.""
Jos edellinen kirjoittaja olisi kirjoittanut "liiallinen alkoholinkäyttö kyrsii" tai "laiskuus kyrsii", niin olisitko reagoinut samalla tavalla?
Miksi typeryys ei saisi kyrsiä? Tyhmäkin ihminen käyttäytyy pääasiassa järkevästi, mutta silloin kun semmoinen oikein alleviivaa omaa tyuperyyttään, menee hermot.
Kirjoitan sinulle nyt ihan suoraan, mitä sinusta ajattelen näiden kirjoitustesi perusteella. Tiedän, että tämä on ilkeämielistä ja turhaa, mutta olen sitä mieltä, että olen ansainnut pientä hupia väännettyäni näinkin kauan rautalankaa kanssasi.
Vaikutat hauraalta persoonallisuudelta, jolle on ensiarvoisen tärkeää olla aina oikeassa. Jos joku on eri mieltä kanssasi, et luovuta ennen kuin olet mielestäsi saanut osoitettua hänen olevan väärässä. Ihmissuhteet ovat sinulle ennen kaikkea kilpailuareena, jolla osoitat paremmuuttasi.
Pyrit muita kontrolloimalla tukahduttamaan sisäistä epävarmuuttasi. Olet naimisissa ihmisen kanssa, jonka koet olevan älyllisesti itsesi alapuolella, koska et kykene tasavertaiseen suhteeseen, jossa joutuisit joskus myöntämään olevasi väärässä. Mentaliteettisi on kuin koulukiusaajalla, joka käy vain ns. pienempien ja heikompien kimppuun.
Haluat nyt kiihkeästi tietää minusta jotain, jotta voisit käyttää sitä aseena minua vastaan.
Anna kun arvaan: olet opistoinsinööri ja insinöörit ovat sinusta viisauden huippu?
"Luultavasti olet junttisuomalainen läski sohvaperuna, joka ei tee suhteen eteen mitään muuta kuin kuluttaa toisen rahat ja energian, vie itsetunnon ja retostelee kavereille mitättömillä ominaisuuksilla. Herää jo tähän todellisuuteen. Tän täytyy olla provo, en voi enää muuta sanoa. Vai olisiko niin, että sinua ei kukaan muu huolisi kuin tuo vaimoksi kutsumasi? Missään nimessä teillä ei kyllä ole mitään liittoa, on vain sinun elämäsi jota elät vaimosi kustannuksella?"
Arvostan hyvää kuntoa ja fyysisyyttä. En silti seuraa urheilua, varsinkaan joukkueurheilua. Läski en ole. Tienaan hyvin, paljon enemmän kuin vaimoni. osallistun lastenhoitoon ja kotitöihin. Annan vaimolle aikaa omiin menoihin ja harrastuksiin. Minulla ei ole sellaisia kavereita, joille tarvitsisi retostella. En muutenkaan osaa tai halua rehvastella millään asioilla.
Ottajia olisi varmasti. 3-kymppiset komeat isokokoiset miehet ovat kovassa huudossa naismarkkinoilla.
Varsinkin niillä, joilla biologinen kello tikittää. Parhaat 3-kymppiset miehet on jo yleensä varattuja.
Taidat luulla, että elämämme on yhtä vaimon tyhmäksi haukkumista jne? Ei suinkaan. Olemme hyvää vauhtia menemässä suhteessamme parempaan suuntaan. Olen optimisti siinä, että ihminen voi kehittyä. Toisaalta olen monessa asiassa pessimisti, kokemusteni kautta. Enkä tarkoita ainoastaan minun elämääni vaan mitä ihmiset joutuvat yleensä kokemaan. Monella menee huonommin kuin minulla, enkä tarkoita mammonaa vaan terveyttä, onnettomuuksia yms.
Jos olisin sinä, tuntisin oloni hieman ehkä hölmöksi. En milloinkaan luo ihmisistä kokonaisvaltaista mielikuvaa muutaman nettilauseen perusteella tyyliin " junttisuomalainen läski sohvaperuna".
"Miksi typeryys ei saisi kyrsiä? Tyhmäkin ihminen käyttäytyy pääasiassa järkevästi, mutta silloin kun semmoinen oikein alleviivaa omaa tyuperyyttään, menee hermot. "
Tätä juuri tarkoitin. Tällaista se on.
lukemaan tätä palstaa, että tiedän, että sinua on petetty. Miksi haluaisin käyttää jotain tietoa sinua vastaan? Ei minulla ole tarvetta väitellä tuntemattomien kanssa verenmaku suussa voittoa tavoitellen. Nyt tiedän kuitenkin vähän, millaista pohjaa vastaan keskustelet.
Et pidä petetyksi tulemistasi maailmaa murskaavana asiana. En pidä minäkään. Maailmassa on isompiakin asioita murehdittavana. Minä en koe tällaista kirjoittelua varsinaisesti hupina, vaan enemmänkin terapiana, joskus ehkä tiedostamattomana sellaisena.
Minulla ei ole tarvetta olla aina oikeassa. Olen usein joutunut myöntämään vaimollenikin, että hän on oikeassa. On elämänalueita, joissa minä olen enemmän oikeassa, se vain on niin, mutta ei sillä ole sen isompaa merkitystä.
Oletan, että sinunkin kiinostuksesi kirjoittaa "uskottomuus" -osioon kumpuaa omista kokemuksistasi petettynä. Lienee jonkinlaista asian käsittelyä ja terapiaa sinullekin?
Olen itse koulukiusattu. Minulle ei ole jäänyt siitä tosin pahoja traumoja. Jo silloin 13-15-vuotiaana osasin asettaa itseni näiden kiusaajien yläpuolelle, mutta en tehnyt siitä mitään numeroa.
Jos totean, että minua kyrsii tyhmyys, niin miten kukaan voi vetää siitä johtopäätöksen, että mentaliteettini on kuin koulukiusaajalla?
En edes useimmiten tuo julki tätä kyrsiintymistä.
En ole ikinä kiusannut ketään. En ihmisiä en eläimiä. Se on vastenmielistä.
Ehkä olen turhautuneisuudessani sanonut joillekin ihmisille, kuten vaimolleni JOSKUS pahasti. Mielestäni kiusaaminen on systemaattista.
Olet oikeassa. Olen insinööri. En kuitenkaan opistoinsinööri enkä mikään pertti perusinsinööri. Minusta piti tulla ihan jotain muuta. Jotain on kuitenkin tehtävä, että saa leipää ja vielä voitakin sen päälle.
Viisaudesta en ole puhunut mitään. Se on eri asia kuin looginen päättelykyky, jota perinteisesti älykkyydeksi kutsutaan. Viisaus on eri asia kuin tilannetaju. Viisaudella ei ole mitään tekemistä insinöörien tai muidenkaan ammattiryhmien kanssa.
Analyysisi antoi tietyn kuvan sinusta, mutta en sano millaisen, koska se todennäköisesti menisi yhtä metsään kuin oma kuvasi minusta.
En siltikään ajattele sinusta juuri mitään tähän mennessä kirjoittamiesi viestien perusteella. En tiedä jaksanko kaivaa enemmän.
Kysymyksiä sinulle: oletko varma että kumppanisi oikeasti rakastaa sinua. Sinä varmaan rakastat häntä, siitä ei kai ole epäilystäkään. Nyt tunnejärkytysten vuoksi itsellesi voi olla pehmeämpi vaihtoehto jatkaa suhdetta. Mutta ehkä itsetunto usein petetyllä saa sellaisen kolauksen, että siihen ei jatkossa paikkaajaksi riitä pettävä puoliso. Kriisi se kai on joka tapauksessa, jäät tai lähdet. Tärkeää on pitää itsestä huolta, niin itsekkäältä ajatukselta kuin se kuulostaakin. Ehkä pieni flirttailu tekisi sinulle hyvää;
Kaikkea hyvää!
Mistä tiedän, että mieheni rakastaa minua oikeasti? Onko se sitä, kun puhelimessani on yli 100 rakkausviestiä tapahtuneen jälkeen? Onko se sitä, kun hän kärähdettyään pyysi samana iltana toista mahdollisuutta ja itkimme sylikkäin? Onko se sitä, kun nykyisin pyytämättä auttaa kotitöissä oma-aloitteisesti? Onko se sitä, kun on pyytänyt monta kertaa anteeksiantoa? Onko se sitä, kun hän on sanonut, että olen hänelle tärkeintä maailmassa eikä halua enää koskaan loukata minua? Onko se sitä, kun hän on sanonut, että katuu tekemäänsä kuolemaansa asti ja muuttaisi tapahtuneen, jos pystyisi? Onko se sitä, kun hän on vedet silmissä sanonut, että oli mitä oli ja tuli mitä, mutta yhdestä asiasta olen varma, että rakastan sinua ja sitä tunnetta en edes minä voi pois ottaa, vaikka kaiken muun ottaisin? Onko se sitä, kun ottaa minut iltaisin kainaloon ja sulkee syliin? Onko se sitä, kun hän kertoo, että nykyisin kotona on hyvä olla, niin hyvä, että hän pelkää, voiko se kestää aina? Onko se sitä, että tulee pariterapiaan pelastaakseen avioliittomme? Onko se sitä, kun hän sanoo, että haluaa näyttää, että on luottamuksen arvoinen? Onko se sitä, kun hän on ottanut syyt niskoilleen ja sanoo, että on loukannut minua pahimmalla mahdollisella tavalla? Onko näse sitä, kun mieheni on nykyisin kotona levollinen, nauravaisempi ja tuntuu, että sydänkin on kotona mukana?
En tiedä. Kun kysyin mieheltäni, että mitä sinusta rakkaus on ja tiedätkö mitä rakkaus on? Vastasi, että rakkaus on suuri tunne, joka on ihmisen sisällä sydämessä ja samalla näytti rintaansa.
En tiedä.
Ja mitä se oli sitä toista naista kohtaan? Mitä olivaat ne tuhannet tekstiviestit, joissa toitotettiin ikävää, kaipausta ja rakkautta? Mitä se oli, kun aamulla klo 07 piti lähettää rakastajattarelle jo ensimmäinen tekstari ja illalla viimeisenä nukkumaan mennessä ja päivällä ne kymmenkunta muuta viestiä? Mitä se oli, kun mies juhannuksena, jouluna, uutena vuotena varasti perheeltänsä aikaa soittaakseen rakastajattarelleen? Mitä se oli, kun hän itki ensimmäiset itkunsa sitten lapsuutensa rakastajattarensa sylissä? Mitä se oli, kun hän vannoi rakkauttaan rakastajattarelleen? Mitä se oli, kun hän totesi, että ei voi elää ilman rakastajatartaan? Mitä se oli, kun hän sanoi, että ei ole koskaan kokenut samanlaisia tunteita kuin rakastajattarensa kanssa? Mitä se oli, kun hän ajoi 700 km suoraan rakastajattarensa luokse lomareissultaan jalka murtuneena, ennenkuin meni perheensä ja vaimonsa luokse? Mitä se oli, kun hän ajoi 200 km keskellä yötä rakastajattarensa luokse vain halatakseen häntä, sillävälin kun vaimo nukkui kotona? Mitä se oli kun mies kertoi rakastajattarelleen, että hän tekisi mitä tahansa hänen puolestaan? Että elämä ei ole mitään ilman häntä? Mitä se oli, kun meis kertoi rakastajattarelleen, että rakkaus on sitä, että kaipaa toista niin, että tekee kipeää? että vatsassa on aina perhosia, että sydän muljahtaa rinnassa joka kerta kun hän kohtaa rakastajattarensa? Mitä se oli, kun mies valvoi juuri niin kauan, että näki rakastajattarensa nukahtavan?
Niin..mitä se kaikki on mahtanut olla???
En tiedä. Minäkään.
Osaahan ne miehet. Näytellä. Vuositolkulla. Vai mitä??
sitä, että mies on rakastanut ja ikävöinyt sinuakin, ja varmasti asia on niin. En koskaan kyseenalaistanut sitäkään, ettei mieheni olisi ollut ihastunut toiseen naiseen, hän oli ja myönsi sen. Miksi ihmeessä hän muuten olisi jatkanut pitkää suhdettaan? Mutta mieheni tapauksessa kävi niin, että jossakin vaiheessa ihastus hiipui ja mieheni halusi lopettaa suhteen, mutta tämä nainen halusikin enemmän, ja sen jälkeen alkoi koston kohdistuminen minuun. Nyt varmasti sanot niin, että mies sepittää tarinaansa, mutta tiedän sen olevan totta, naisen toiminta on ollut sellaista, että kiristys tosiaan on ollut kyseessä.
Ei minulla ole tarvetta kilpailla kenenkään kanssa, tai tapella siitä, kuka sanoi ja mitä. Varmasti tämä toinen nainen oli tärkeä miehelleni. Olen hyväksynyt senkin täysin, että jos mieheni haluaisi hänet, niin saisi mennä. En ruikuttanut jäämään, päinvastoin pyysin avioeroa ja että hän lähtisi. Mutta ei, miksi? Sanoin, että kukaan ei koskaan saa tietää, miksi erotaan eli hänen ei todellakaan tarvinnut pelätä mainettaan, en uhkaillut häntä mitenkään ja lastenkin kanssa olisin suostunut ilman muuta yhteishuoltajuuteen. Olisin hyväksynyt täysin tappioni, koska ei toista voi pitää väkisinkään, ei lasten ei minkään mammonankaan takia. Sanoin myös miehelleni, että kulissiavioliittoon en suostu eli kaiken pitää perustua rakkaudelle. Jos mieheni ei ole vastaisuudessa onnellinen minun kanssani, niin toki suon hänelle onnen jonkun muun kanssa. Paljon on muuttunut, hyvään suuntaan. Mies osoittaa hellyyttä, sanoo rakastavansa, ehkä hän sitten näyttelee, ehkä ei, mutta tuskin kukaan jaksaa vuositolkulla kuitenkaan näytellä, jos ei ole halua olla, siinä missä on.
En halua lähteä valtataisteluun petturimiehen takia, haluan vain, että teen itse oikean ratkaisun ja selvää on, että siihen menee aikaa. Haluan olla täysin varma mieheni tunteista minua kohtaan, täysin vakuuttunut siitä, että hän rakastaa minua. Mutta arvaat varmaan, että vaikea on uskoa mitään tapahtuneen jälkeen. Näin ollen teot ja sanat, arki näyttää sen, onko mies tosissaan. Mutta sanoisin näin, että helpommalla mies pääsisi, kun lähtisi, jos ei kerran rakastaisi. Aikamoiseen pyöritykseen on joutunut, ei ole kyse viikon riidasta, kyynelistä, raivoamisista vaan vähän pidemmästä. En usko, että ketään tälläistä helvettiä viitsii vuositolkulla, jos ei ole todella halua jatkaa.
Mutta kaikesta huolimatta sinulle mukavaa jatkoa ja toivon, että sinunkin solmusi aukeavat jonain päivänä. Olen varma, että me molemmat saadaan vastaukset kysymyksiimme jonain päivänä.
Olette vielä hyvin alkutekijöissänne prosessianne? Uskottomuuden paljastumisesta ei ole vielä kulunut vuosia, vaan parisen kuukautta?
jo täyteen. Nyt sitten ihmetellään varmaan, että olisi pitänyt päästä jo yli asiasta... no terapeutin mukaan tuo vuosi on rajapyykki, että asiat alkavat selkiintymään. Ja terapeutin mukaan on hyvä asia, että asiaa on puitu, riidelty, otettu yhteen, hän olisi kuulemma enemmän huolissaan, jos ei sanomista tulisi.
Ja tarkoitin sitä, että tuskin mieheni jaksaisi vakuuttaa rakkauttaan vuositolkulla, jos ei haluaisi yrittää, kun nyt tuo vuosi on mennyt, niin rankkaa on ollut, minä en ainakaan jaksaisi näytelllä, kyllä tämän läpikäyminen käy niin psyykkeen puolelle puolin ja toisin. Enkä todellakaan ole uskonut kaikkea mukisematta, olen vaatinut selityksiä selityksien perään, että miksi..? Mies kyllä näkee, kuinka vaikeata minun on tapahtunut hyväksyä, jopa mahdoton, hän on sen myöntänytkin, mutta pyysi, että minä edes yrittäisin antaa joskus anteeksi. Tästä ei todellakaan millään olankohauksilla ole selvitty kuin koira veräjästä, että kynsin ja hampain olen yrittänyt irti ja lyönyt hanskaa tiskiin, mies vain tarraa entistä enemmän kiinni..
No kyseessä on siis hyväkuntoinen nössö. Mitä eroa? Minä ainakin sanoisin tuollaiselle muijalle, että otappa suihin ja ime oikein kunnolla! Sitten sekstaisin akkaa puoli vuotta öin ja päivin niin, että mulkku olisi vereslihalla. Sen jälkeen yleensä paraskin seksi alkaa jo väsyttämään ja voitaisiinkin siirtyä vaiheeseen 2, eli ilmottaa muijalle, että olemme kasvaneet erillemme ja hänen matkalaukkunsa pakkaaminen voi alkaa välittömästi.
Tavallisesti pettäminen on SEURAUSTA jostakin, vaikkapa rakkauden tai läheisyyden puutteesta, uuden tuntemuksen kaipuusta,luonteen heikkoudesta tai vaikkapa hetkellisen himon hallitsemattomuudesta. Joukossa huonoja syitä. Elämää kokeneena sanon, että antakaa anteeksi ja jatkakaa elämää ja ennenkaikkea itseenne luottaen. Kaikilla on mahdollisuus ja oikeus erehtyä. Suurin osa lankeaa, varmaan 80 %. Tärkeintä olla vilpittömästi siinä parisuhteessa, jossa on tarve olla.Rakastakaa itseänne ja toisianne. Olen petetty , antanut anteeksi ja elämä jatkuu. Ei se juhlaa ole kuin joskus. Kokeilin itsekin vierasta syliä ja ihanaa se oli. Kototona on kuitenkin se oikea elämä. Juuri nuo katkeruutta kehräävät petetyt ovat kaikein alttiimpia itsekin tilaisuuden tullen pettämään.
Hei,
asian läpikäyneenä voin kertoa sinulle, että mene eteenpäin. Huonosta suhteesta ei saa parempaa toivomalla. Se koskee mutta myös parantaa. Tsemppiä!
Terveisin, AP
Elämänkulku on aina arvaamaton. Itsekin voi huomenna tehdä sellaista mitä ei olisi tänään vielä kuvitellutkaan tekevänsä. Voi tuntea tuskaa siitä mitä on itse tehnyt tai siitä mitä toinen on tehnyt. Tuskaa voi tuntea myös siitä, ettei tunne tuskaa. Ellei tunne yhtään tuskaa siitä, että itse tai kumppani on pettänyt, suhde on kuollut. Ymmärrettävästi se on surullista. Vielä surullisempaa se on, jos toisella on vielä, jonkinmoisia, tunteita jäljellä tai hän vain haluaisi jatkaa liittoa esim. taloudellisista syitä. Mutta kaikella on aikansa: on kyseenalaista erota heti, vaikka molemmat sitä haluaisivat. Usein on parempi käydä suhde kunnolla loppuun ja erota vasta sitten. Näin myös silloin, kun aluksi vain toinen eron kannalla. Missään tapauksessa ei kannata lopettaa suhdetta, ellei kumpikaan sitä todella halua!!!
Ihmiset ovat vahvoja ainoastaan silloin, jos myöntävät olevansa heikkoja ja haavoittuvia.
30jaElämää
Itse olen kolmekymppinen nainen ja saanut juuri selville mieheni kuukauden kestäneestä suhteesta. Kirjoituksesi on melkein täysin kuin omasta tilanteestani. Aika on tilattu pariterapiaan. Mies haluaa jatkaa kanssani mutta pelkään todella paljon että tämä toistuu. Mies on kenties masentunut, on sanonut että pitkään aikaan mikään ei ole tuntunut miltään eikä ole varma tuntuisiko sekään miltään jos minä olisin jonkun toisen kanssa kostoksi. Itse en voisi kyllä kuvitella tekeväni moista. Menimme vasta vuosi sitten naimisiin, ja näin sitten kävi. Se siitä avio-onnesta.
"pelkään todella paljon että tämä toistuu."
Ei tuollaista kannata jäädä odottelemaan. Avioeropaperit vain vetämään.
"Mies on kenties masentunut"
Exän ongelmat eivät ole sinun päänvaivojasi.
Yllä "Elävä nainen" vastasi hienosti, ja olen vain parista seikasta hieman toista mieltä.
"Elämää kokeneena sanon, että antakaa anteeksi ja jatkakaa elämää ja ennenkaikkea itseenne luottaen. Kaikilla on mahdollisuus ja oikeus erehtyä."
Sanoisin, että älä anna anteeksi ilman, että molemmat ymmärrätte samalla tavoin, mitä se teille tarkoittaa.
Ei kerran tai kaksi pettämistä ole syytä pitää erheenä vaan ilmentymänä kyseisen ihmisen pysyvistä ominaisuuksista. En ymmärrä logiikkaa ja tunnetta, jonka mukaan parit pettämiset voi "unohtaa" tai "antaa anteeksi", mutta seuraavasta kerrasta, saatana!, saa kyllä sitten lähteä ja ero tulla, prkle! Petollisuus, "vieraan" lihan himo yms. ovat ominaisuuksia, jotka joko hyväksyy kumppanilleen tai sitten ei. On epäinhimillistä vannottaa kumppaniaan olemaan muuta kuin, mitä hän tosiasiassa on, minkä hän on jo tunteillaan, haluillaan, teoillaan osoittanut. Miksi se, että vaimosi petti eilen haittaisi sinua vähemmän kuin se, että vaimosi pettää sinua huomenna.
Eikö kyse ole siitä, mitä sinun ja vaimosi välillä on ja mitä siitä puuttuu? Selvittäkää, mitä puuttuu. Selvitä itsellesi, onko se kannaltasi ratkaisevaa, mitä puuttuu. Esim. jos vaikka et ole koskaan ollut vaimosi mielestä lähellekään niin kiihottava ja seksuaalisesti puoleensavetävä kuin muutamat menneisyydessä ja tulevaisuudessa nussittavat "vieraat" miehet.
Olen mies 50 v ja vaimoni harrastaa noita sivu hyppyjä aina tasaisin välein perusteena on milloin mitäkin " no se toi kukkia ja avasi ovet jne..." ym vastaavaa aina on eri selitys mutta sellainen löytyy kyllä joka kerralle
nyt sitten vain odottelen kaikkia juhlia kauhulla että koska..... tunnen vaimoni jo ja näen tilanteen hänestä joka kerran... ensinmäisillä kerroilla jouduin hieman tekemään salapoliisityötä...
No niin nyt siis odottelen että molemmat lapset tulee täysi ikäiseksi että voin ottaa pitkät tästä kuviosta...
en näet halua pilata lasten elämää meidän rouvan sekoiluilla...
Seksistä välillämme ei juuri ole tietoa ,vaimo ei siihen asiaan juuri panosta makaa vaan kuin lahna ja tekee kaikkensa ettei näkyisi jos tuntuu hyvälle....
En ymmärrä mikä laittaa ihmisen tekemään tämmöstä vaikka olen perheeseen tuonut aina leivän.. kesämökit autot ,veneen ,rahaakin on ,kaiken mitä on vaan keksinyt haluta olen melkein hommannut ja tulen ajoissa kotiin teen kotitöitä tiskaan siivoan ja sen lisäksi vetelin naapurin 100 kg läskiä lättyyn kun yritti tulla kopeloimaan vaimoani yms. Vien ulkomaan matkoille vähintään kerran vuodessa , mitään selitystä ei ole asialle tullut paitsi että vaimoni oli 17 kun tavattiin ja ei kuulemma kerennyt elää......nyt on yhteistä taivalta 30 v olis nyt luullut asian ymmärtävän vähemmässäkin ajassa....
Niin ja meillä ei ole alkoholin kanssa mitään ongelmia viiniä lasi joskus ja saunan jälkeen olut ja vaimo siideri ja se on siinä...
En vaan tajuu.....
Tämä on niin totta:
"asiat vain tapahtuvat eikä niitä voi sen jälkeen enää muuttaa kun ne ovat tapahtuneet, kaikkea ei kuitenkaan kannata lopettaa ellei sitä todella halua."
Jokainen parisuhde on nimenomaan tahdon asia. Jos molemmat tahtovat jatkaa tapahtuneesta huolimatta, niin miksi heidän pitäisi erota?! Minusta jaaritukset "tehkää niin tai näin, mutta älkää missään nimessä ja koskaan pettäkö" ovat täysin turhia.
Pettämisen ei tarvitse olla kynnyskysymys, pettämisen takia ei tarvitse erota. Tällöin on kuitenkin loogista, että pettäminen ei jatkossakaan ole kynnyskysymys - miksi se sellaiseksi muuttuisi? Ulkopuolinen saattaa silloin ihmetellä, miksi tällaisessa tilanteessa petetään, kun voisi harrastaa avointa uskottomuutta.
käy itse vieraissa, kerro sen avokilles, jos suhde kestää niin jatkakaa menoa entisellään
tämä toimii, huomaat heti oletteko samalla viivalla "suhde asioissa"