Tämän päivän Hesari kirjoittaa että "Makeannälkää ei vie mikään". Kromivalisteet eivät auta, vaikka mainokset niin lupaavat. Hesari kirjoittaa myös että hiilihydraatit nostavat nopeasti verensokeria ja aivojen välittäjäaineen serotoniinin tasoa ja siksi ne saavat vireystilan ja mielialan hetkeksi kohoamaan.
Tästä alkaa kierre, sillä verensokeri laskee nopeasti ja erittäin jyrkästi, ja sitten makeaa pitää saada taas äkkiä lisää.
"Jos on nuutunut olo, alkaa tehdä mieli hiilihydraattipitoista ruokaa, useimmiten makeaa, vaikka elimistössä ei olisi puutetta hiilihydraateista" kertoo ravitsemusterapeutti Annukka Ruska Husin kliinisen ravitsemusterapian yksiköstä. "se on kehon normaali mekanismi"
Tämä on niin totta kuin vain voi olla. Voin omalta kohdaltani vahvistaa asian. VHH on ainoa ruokavalio päästä tästä hiilihydraattikierteestä eroon. Ei ole muuta keinoa. Nyt kun olen ollut viisi vuotta VHH:lla niin kertaakaan ei ole ollut himoa hiilihydraatteihin. Vähähiilihydraattiset kasvikset sisältävät niin vähän hiilihydraatteja ettei niillä ole vaikutusta eikä myöskään täysrasvaisella maidolla. Sianlihassa, kalassa ja kanssa taas ei ole lainkaan hiilihydraatteja. Kotimaiset vähähiilihydraattiset marjat eivät myöskään aja ketään kierteeseen.
Varsin loistava ruokavalio kertakaikkiaan ja hampaatkin pysyvät hyvässä kunnossa. Hammaslääkärini sanoikin että jos kaikki olisivat VHH:lla niin työt vähenisivät heillä radikaalisti. Onhan selvää että jos joka aterialla syö leipää ja perunaa niin sitä jää helposti hampaankoloihin ja hiilihydraatti muuttuu jo suussa sokeriksi ja tuhoaa hampaita.
Tervetuloa vain kokeilemaan VHH:ta. Se ei maksa mitään ja säästöä syntyy hammalääkärikuluissa.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Makean nälkä taitaa olla kohtalaisen yksilöllistä. Minulle ei tule sellaista mielitekoa. En kaipaa mitään sellaista. No, ehkä joskus ruisleipää tekee mieli.
Tomaatista on tullut "himoruokaa", sen makuun tulee himo.
Suomessa niin he syövät liikaa ja sen liikasyömisen aiheuttaa hiilihydraattihimo.
väärin, jota voisi kutsua vaikkapa ylensyömiseksi tai liikaa rasvaisia ruokia ja liian vähän liikuntaa.
vaan he syövät kulutukseensa nähden liikaa. Ihan sama pätee VHH:llakin, jos oikeasti alat mättämään rasvaa, niin ihan varmasti lihot.
vääjäämättä ylensyömiseen. Sokeri aiheuttaa ahmimista. Kun syö rasvaisia ruokia vähillä hiilihydraateilla niin kylläisyys tulee nopeammin ja annoskoot pienenevät. Rasvaan ei synny mitään himoa ja sitä ei pysty syömään liikaa. Näin sitä laihtuu liikunnan määrästä riippumatta vaikka olisi rullatuolipotilas tai muutoin liikuntarajoitteinen.
Ymmärrän että sinulla ei ole kokemusta VHH:sta ja siksi levität perätöntä tietoa.
ei ole minkäänlaista makeanhimoa, ei ahmimisia tms. ja syön lautasmallin mukaisia annoksia tosin pienen lautasmallin suuruisia. Voi napata silloin tällöin = pari kertaa viikossa karkin tai keksin kahvin kanssa, mutta en erityisemmin pidä imelistä, joten oikeaa ruokaa ja runsaasti liikuntaa, enkä ikinä ole laskenut vielä kaloreita tai hiilihydraattipitoisuuksia. Olen kolmevitonen, kahden lapsen äiti, 165/55.
etteivät kaikki ole niinkuin sinä? Jos sen ymmärtäisit, niin oppisit ymmärtämään myös muiden mielipiteitä, sillä kaikki sinun mielipiteesi eivät ole yleistettäviä, vaikka niin luulet ja annat ymmärtää.
Olet palstalla vaikka et laske hiilihydraatteja ja ymmärrän sen hyvin sillä VHH on terveellinen, sairauksia ehkäisevä ja sairauksia parantava ruokavalio.
Vai onko motiivisi taas valita uusi persoona ja esittää VHH:n vastaisia kirjoituksia. Näitähän täällä riittää.
jokainen voi omalla tavalla syödä vähähiilihydraattisesti. Ei kaikkien tarvitse olla kuin minä mutta kuitenkin olen terve ja laihtunut VHH:lla. Nyt on viisi vuotta tulossa täyteen ja takaisin runsashiilihydraattiseen ja margariiniruokavalioon en vaihda. Minulle tämä on lopun elämän ruokavalio ja kirjoitan siitä siksi että palstaa seuraavat lukijat saisivat oikean kuvan VHH-ruokavaliosta.
Ei VHH:n tarvitse olla tiukasti sitova johonkin tiettyyn malliin. On siinä itse kullakin vapaus valita.
Valitsen mieluummin proteinin lähteeksi vähärasvaisen broilerin tai muun lihatuotteen. Rasvaksi valitsen mieluummin kasvisrasvan.
Pääasiaksi koen hiilihydraattien merkittävän vähentämisen. Siinä on selkeästi järkeä.
Taidamme olla melkoisesti hakoteillä "virallisessa" valistuksessa.
Otan vielä asian puheeksi lähiaikana lääkärikäynnillä, katsotaanpa, mitä rouva tohtori sanoo VHH:sta.
ei vaan pysty syömään rasvaa eikä normaali ihminen väkisin syö.
Kasvisrasvojakin voit syödä. Tosin niiden tulisi olla lähinnä vähähiillihydraattisista kasviksista suoraan (pähkinät, avokadot, oliivit jne.). Muita hyviä kasvisrasvoja ovat oliiviöljy ja kookosöljy.
Kalaakin on syytä syödä ja rasvaista sellaista. Muuten on vaikea saada EPA:a ja DHA:ta riittävästi. Kalaproteiini on terveellistä.
kasvirasva?
Jos haluaa syödä kasvisrasvojakin, niin edellä on lueteltu niitä lähteitä, jotka ovat terveellisimpiä. Eläinrasvaojen tulisi kuitenkin olla pääosassa. Enitenhän on vältettävä liikaa omega-6:n saantia varsinkin monityydyttymättömistä rasvoista. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin gammalinoleenihappo. Tätä elimistö pystyy jossakin määrin itsekin muodostamaan, mutta suora saanti on edullista (esimerkiksi helokkiöljy).
Kasvirasvoista terveellisin on kookosöljy koska se on tyydyttynyttä.
En muista sanantarkasti, mutta eikös Montignac sanonut jotain tällaista, että historiankirjoissa tullaan vielä jonain kauniina päivänä kertomaan, kuinka täydellisesti erehdyttiin kaloriateorian suhteen. Siitä pidettiin tiukasti kiinni, vaikka sen tuhoisuus oli jo nähty.
Sokerihan on oikea myrkky, joka rasittaa maksaa ihan niinkuin viinakin.
eilisessä MTV3 Studio55 haastattelussa että jos sokeri keksittäisiin tänään niin sitä ei terveysviranomaiset päästäisi markkinoille vaan se olisi apteekkituote.
Apteekkituotehan se oli 1900-luvun alkuvuosina mutta sitten jossain tehtiin kauhea virhe joka on vaikuttanut tuhoisasti ihmisten terveyteen.
Juhani Tamminen lihoi hurjasti aktiiviuransa jälkeen, mutta on nyt joutunut vähentämään hiilihydraatteja sillä hän ei voi syödä niitä niinkuin pelaaja-aikoinaan sillä nyt hän vain heiluu pelaaja-aitiossa ja pelaa golfia sekä kirjoittaa kirjoja.
tässä ollaankin odoteltu...."ei voi syödä niitä niinkuin pelaaja-aikoinaan". Tottakai ihminen lihoo, jos ei kuluta mitä syö. Sinäkään et ole poikkeus, jos käyt köpöttelemässä sienimetsässä tai kellumassa uima-altaassa, niin takuulla on pakko miettiä montako siivua silavaa syö, mutta jos esim. uit aamulla reippaasti kilometrin ja illalla sauvakävelet ripeästi tunnin, niin voit harkita laardin lisäämistä.
Jo viisi vuotta olet levittänyt tuota paskaa sienimetsässä köpöttelystä ja uima-altaassa kellumisesta. Mene joskus sienimetsään ja pysy siellä neljä tuntia rämpien pusikoissa ja vaihelevassa pehmeässä maastossa niin tiedät ettei se ole köpöttelyä. Ei ne sienet ole asfalttipolkujen varrella.
En myöskään viitsisi maksaa hallimaksuja jos menisin sinne vain kellumaan. Mene kokeilemaan parikymmentä minuuttia vesijuoksua ja saman verran uintia niin tiedät mitä sekin on.
Sinulla on oudot ajatukset mutta niin on aina ollut sillä olethan parantumattomasti sairas ja häiriintynyt yksilö. Täytyyhän sinun jossain netissä yrittää päteä kun se ei oikeassa elämässä onnistu.,
Aamun avauksena palautetaan totuus mieleen.
Haluathan sinäkin makeanhimosta eroon. Vaihda VHH.lle.
Haluatko sinä makeanhimosta eroon. Balleriinakin haluaa.
Valitettavasti Balleriina ei halua makeasta eroo ja siksi se lihoo.