Tyhmät, rumat miehet

Miksi mies, joka on pieni, mahakas, kalju ja kouluttamaton, ei tee mitään ulkoasunsa eteen? Miksi hän korostaa kaljuuttaan hapsottavilla, rasvaisilla sivuhiuksilla? Pukeutuu kamaliin halpisvaatteisiin, ja valitsee värit, jotka tekevät hänet vielä naurettavamman näköiseksi (senkin jälkeen, kun asiasta on huomautettu)? Miksi hän antaa partansa levitä pitkin poskia kuin jollain villisialla? Miksi hänellä ei ole yhtään arvokkuutta käyttäytymisessään? Vaikka kuinka yrittäisin olla pitkämielinen, ja vaikka pidän hänen luonteestaan muuten, olen väsynyt siihen, että hänen seurassaan on nolo olla julkisilla paikoilla. Hän on niin oudon näköinen pikku hyypiö, että ihmiset tuijottavat häntä ja naureskelevat. Pitäisiköhän minun antaa periksi ja kertoa hänelle, että se on joko siisti ulkoasu tai ulko-ovi? En jaksa enää hävetä kumppania - tuntuu kuin miehillä on vain yksi motiivi minun suhteeni: nolata minut.
13771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ehkä hän ei ole kiinnostunut vaatteista ja ulkonäöstä. Monet miehet eivät ole. Miehiä voi yrittää opastaa. Jos luonne kuitenkin muuten miellyttää, niin saattaa olla edellytykset parempaan kuin jos olisi komea mutta tylsä mies kyseessä. Tai komea, hyvinpukeutuva ilkimys.

Millainen itse olet? Tyylikäs? Kaunis? Siisti? Ystävällinen?

Mitä arvostat enemmän - ulkonäköä vai luonteiden yhteensopivuutta?

Äänestä

Toivon että tuo kuvailemasi mies löytää rinnalleen naisen joka arvostaa häntä juuri sellaisena kun on.Mitä hittoa olet itse etsimässä?Oman egosi pönkittäjää?Mikä sinä olet kiusaamaan tuota miestä arvostelemalla häntä täällä vaikkakin nimettömänä.Ei kukaan ansaitse sinunlaista valopäätä joka tasan on ottanut oppinsa telkkarin "täydellisistä naisista",tuossa mitään aitoa ole.Kipitä kauas siitä miehestä koska hän se on joka pilaa elämänsä ja romuttaa taloutensa sinunlaisen kuningattaren vuoksi.Häpeä saisit!!

Äänestä
  • Ehkä miehen ulkonäkö on syy, miksi hän on sinkku. En minä ainakaan haluaisi kumppania, jonka "parta on kuin villisialla" ja joka ei osaa pitää vaatteitaan siistinä. Pieniä huomaavaisuuden osoituksia nuo ovat. Jopa mies voi oppia olemaan huomaavainen. Sitten valitetaan, miten naisia ei voi miellyttää. Eikä tehdä noita minimijuttujakaan, että oltaisiin suhteellisen normaalin näköisiä.

    Äänestä

.. siis että mikseivät epäsiistit miehet pidä itsestään huolta?

Täällä Suomi24 Chateissa törmään usein miehiin, jotka vaikuttavat todella mukavilta tyypeiltä, joiden kanssa haluaisi enemmänkin viettää aikaa. Kun sitten näen miehen kuvan, kaikki nuo halut katoavat napsauksessa. Kaikki aina sanovat ettei ulkonäöllä ole väliä, mutta perkele! Myöntäisitte jo itsellenne, että SILLÄ ULKONÄÖLLÄ ON TODELLAKIN VÄLIÄ! Okei, ehkä olen hieman pinnallinen ja törkeä, mutta minkäs sille mahdan, kun vaatimustasoni on hieman epäsiistiä sikaa korkeammalla?!

Äänestä
  • Entäs tämä noin viisikymppinen, herrasmieheksi itseään tituleerava halpahallien ja ryppyisten, likaiseksi pinttyneiden vaatteiden mannekiini, jalkahielle haiseva resupekka Pirkanmaalta. Joka myös katsoa tollottaa ymmyrkäisin silmin, suu auki ja yhä etsii loistotyttöä, mm. seurustelu ja matkatoveriksi, alkohiolia ja tupakkaakin muka, silloin tällöin.

    Todellisuudessa, kielitaidoton, kädestäsuuhun eläjä, joka tekee itsensä tykö sillä, mitä ennen oli.
    Esiintyy useilla saiteilla erikokosilla kuvagallerioilla. Kuvat ovat otettu kaukaa ja läheltä, mutta pikselit ovat matkalla noille saiteille pudonneet bittitaivaaseen myös lähikuvista. Kuvagalleriassa esittelee itseään, itse ottamillaan kuvilla hyvinkin narsistisesti.

    Huomasin hyvin kyseenalaisen kuvan, joka on eräässä saitissa, siellä esittelee kotiaan, lemmikkiään, harrastustaan. Näitä sivuja linkittää ns. "kotisivuinaan" mm. suomi24 galleriassa.
    Sivuilla on mukana kuva pikkutytöstä, joka istuu kuvassa kesämekossaan pikkupöksyt näkyen, sääret paljaina. On useasti varoitettu laittamasta nettiin kuiva lapsista, ettivät kuvat joutuisi pedofiilien saiteille.

    Kuvat ja todellisuus ovat kaukana toisistaan, tuossa miehessä. Pieni, tupakoiva mies, alkoholin käyttökin on suhteellinen määrite, itse kullekin. Ihastuu syvästi jo kirjoittelu vaiheessa (pidin sitä ensin vitsinä), totta kuitenkin oli. Herrasmiestä tuosta miehestä ei saa tekemälläkään, treffeille ja tapaamisiin saapuu ovesta kahta kättä heittäen, tuoden vanhan tulppaanin :), kun sinne saakka on edetty!

    Totuttelin häneen, pidin hänen avoimuudestaan, sekä tietyistä arvoista, ajattelin ruopata miehen!
    Huomasin tuhlaavani aikaani häneen, seurustelusuhde, parisuhde käsitteet olivat kaukana omistani.
    Viljeli ko. käsitteitä, ehkä siksi, että saisi elää hetken unelmaansa illuussiossaan, samalla ollen epärehellinen deitilleen.
    Hänen tarina jatkuu netissä, kohde on joku toinen hyväuskoinen nainen netistä!
    Mikä meni pieleen? En tiedä, varmaan ne luurangot, joita ei pitänyt olla, mutta varmaan oli ja ne kääntyivät häntä itseään vastaan.
    ULKONÄÖLLÄ on väliä, se antaa miehelle itsetuntoa, eikä tee toisesta millään tavalla pinnallista!
    Ulkonäköä tai ei, kumpikaan ei ole tae mistään!
    Netti onkin väylä saada kontakti niihin, joita haluaa tavata. Tapaamisen jälkeen alkaa tutustuminen, jolloin totuudet tulevat esiin.

    Äänestä

  • luusereita !!! kirjoitti:

    Entäs tämä noin viisikymppinen, herrasmieheksi itseään tituleerava halpahallien ja ryppyisten, likaiseksi pinttyneiden vaatteiden mannekiini, jalkahielle haiseva resupekka Pirkanmaalta. Joka myös katsoa tollottaa ymmyrkäisin silmin, suu auki ja yhä etsii loistotyttöä, mm. seurustelu ja matkatoveriksi, alkohiolia ja tupakkaakin muka, silloin tällöin.

    Todellisuudessa, kielitaidoton, kädestäsuuhun eläjä, joka tekee itsensä tykö sillä, mitä ennen oli.
    Esiintyy useilla saiteilla erikokosilla kuvagallerioilla. Kuvat ovat otettu kaukaa ja läheltä, mutta pikselit ovat matkalla noille saiteille pudonneet bittitaivaaseen myös lähikuvista. Kuvagalleriassa esittelee itseään, itse ottamillaan kuvilla hyvinkin narsistisesti.

    Huomasin hyvin kyseenalaisen kuvan, joka on eräässä saitissa, siellä esittelee kotiaan, lemmikkiään, harrastustaan. Näitä sivuja linkittää ns. "kotisivuinaan" mm. suomi24 galleriassa.
    Sivuilla on mukana kuva pikkutytöstä, joka istuu kuvassa kesämekossaan pikkupöksyt näkyen, sääret paljaina. On useasti varoitettu laittamasta nettiin kuiva lapsista, ettivät kuvat joutuisi pedofiilien saiteille.

    Kuvat ja todellisuus ovat kaukana toisistaan, tuossa miehessä. Pieni, tupakoiva mies, alkoholin käyttökin on suhteellinen määrite, itse kullekin. Ihastuu syvästi jo kirjoittelu vaiheessa (pidin sitä ensin vitsinä), totta kuitenkin oli. Herrasmiestä tuosta miehestä ei saa tekemälläkään, treffeille ja tapaamisiin saapuu ovesta kahta kättä heittäen, tuoden vanhan tulppaanin :), kun sinne saakka on edetty!

    Totuttelin häneen, pidin hänen avoimuudestaan, sekä tietyistä arvoista, ajattelin ruopata miehen!
    Huomasin tuhlaavani aikaani häneen, seurustelusuhde, parisuhde käsitteet olivat kaukana omistani.
    Viljeli ko. käsitteitä, ehkä siksi, että saisi elää hetken unelmaansa illuussiossaan, samalla ollen epärehellinen deitilleen.
    Hänen tarina jatkuu netissä, kohde on joku toinen hyväuskoinen nainen netistä!
    Mikä meni pieleen? En tiedä, varmaan ne luurangot, joita ei pitänyt olla, mutta varmaan oli ja ne kääntyivät häntä itseään vastaan.
    ULKONÄÖLLÄ on väliä, se antaa miehelle itsetuntoa, eikä tee toisesta millään tavalla pinnallista!
    Ulkonäköä tai ei, kumpikaan ei ole tae mistään!
    Netti onkin väylä saada kontakti niihin, joita haluaa tavata. Tapaamisen jälkeen alkaa tutustuminen, jolloin totuudet tulevat esiin.

    Taas kerran ihmetellään että mitenkäs konjakkia leikataan?, tänään minä ihmettelen että mitenkäs miestä ruopataan?.

    Äänestä

Miehille on naisten ulkonäkö ja pukeutuminen yleensä tärkeää, joten
miksi miesten ulkonäkö ei saisi olla naisille tärkeää?

Täälläkin on heti henkilöitä kertomassa kummoinen paskiainen
olet, mutta veikkaanpa että jos itse näkisivät tämän herran, muuttuisi ääni kellossa
aika nopeaan.

Pohjalla tässä toki on se mitä ajattelet muiden ajattelevan. Se on asia, josta
saatat halutessasi päästä yli, tai sitten annat asialle periksi ja heivaat kaverin.

Toisaalta, voisit kysyä mieheltä, että voisiko hän hiukan siistiä itseään. Mulla on
sellanen käsitys että naisilla on tapana ilmoittaa miehille mitä näiden kuuluu
päälleen laittaa jne. :)

Äänestä
  • Miehen ruoppaus on kunnostamista epäsiististä olemuksesta siistimmäksi esim. nenästä ulos työntyvien, valtoimenaan rehottavien nenäkarvojen nyppimistä!

    Jos miehellä ei ole omaa älliä tai näkemystä siisteydestä, kysymys voisiko hän siistiä itseään menee kuuroille korville. Vaatteethan ovat puhtaat, eilen kaapista otin, vastauksella!
    Turhaa ajantuhlausta alkaa opettamaan aikuista miestä, ettei vaatteita yöksi riisuta ryttyyn. Vaatteet voisi laittaa siistimmikin tai mustat ja vaaleat vaatteet olisi hyvä pestä erillään, näin vaaleat vaatteet eivät muutu epämääräisen harmaiksi!

    Äänestä

  • oppiiko vanha koira? kirjoitti:

    Miehen ruoppaus on kunnostamista epäsiististä olemuksesta siistimmäksi esim. nenästä ulos työntyvien, valtoimenaan rehottavien nenäkarvojen nyppimistä!

    Jos miehellä ei ole omaa älliä tai näkemystä siisteydestä, kysymys voisiko hän siistiä itseään menee kuuroille korville. Vaatteethan ovat puhtaat, eilen kaapista otin, vastauksella!
    Turhaa ajantuhlausta alkaa opettamaan aikuista miestä, ettei vaatteita yöksi riisuta ryttyyn. Vaatteet voisi laittaa siistimmikin tai mustat ja vaaleat vaatteet olisi hyvä pestä erillään, näin vaaleat vaatteet eivät muutu epämääräisen harmaiksi!

    kysymys on turha.

    Kiitos tästä absoluuttisesta totuudesta, jonka armollisesti jaoit kanssamme.

    Äänestä

  • HMMMMMM.....!!!! kirjoitti:

    kysymys on turha.

    Kiitos tästä absoluuttisesta totuudesta, jonka armollisesti jaoit kanssamme.

    Aloittajan kysymys on hyvä, ei turha. Hänen täytyy omalla kohdallan valita, miten menettelee miehen suhteen, johon on tyytymätön. Miksi hän ei kysy mieheltä itseltään vastausta kykymykseen, jonka esitti täällä.
    Minä kysyin, sain vastauksen ja totesin, en tuhlaa aikaani mieheen, jolla on oma näkemys, joka eriää omastani.
    On nähtävä tosiasiat ja katsottava seuraava kortti ;)

    Muistaakseni ehdotin aloittajaa esittämään kysymyksiä kaverille,
    mutta sinun mielestäsi se oli turhaa, koska aikuinen mies jne.

    Ota huomioon, että meitä on monenlaisia. Toiset suhtautuvat miesten
    epäsiisteyteen niin kuin sinä, ja sitten on niitä toisia, jotka jaksavat
    sietää moista hieman enemmän. Itse kuulun tianteessta riippuen
    kumpaankin ryhmään. Mutta... jos toinen ei osoita alkeitakaan
    oma-aloitteisuuteen, niin kyllä siitä voisi kompastukivi muodostua.

    Ja siinä asian esille ottamisessa on juuri se pointti, että asia selviää,
    ja sitten voi tykönään miettiä, miten jatkaa.

    Kiitos että kerroit kertaalleen todetun asian uudelleen.

    Äänestä

  • hmm ja hmmm kirjoitti:

    Esitit kysymyksen, olenko tolvana?
    Mahdollisesti olen tolvana, annoinhan oma-aloitteisuuteen aikaa
    muutamia kuukausia! Mikä on mielestäsi aika, joka minun olisi pitänyt sietää?
    Entäs, kun epäsiisteydestä pois opettaminen teki minusta naputtajan?
    Minä koin toivottomuuden tuossa tilanteessa!

    Äänestä

  • oppiiko vanha koira? kirjoitti:

    Esitit kysymyksen, olenko tolvana?
    Mahdollisesti olen tolvana, annoinhan oma-aloitteisuuteen aikaa
    muutamia kuukausia! Mikä on mielestäsi aika, joka minun olisi pitänyt sietää?
    Entäs, kun epäsiisteydestä pois opettaminen teki minusta naputtajan?
    Minä koin toivottomuuden tuossa tilanteessa!

    itse tolvana.

    Kuten kirjoitin, suhtaudun asiaan hieman niin kuin sinäkin.
    Tarkkaa määritelmäähän on vaikea antaa vieraitten ihmisten kesken.

    Tapasin pari kertaa miehen, jolla vaatteet olivat olleet pesemättä
    taatusti ties kuinka kauan, räkä valui nenästä ja muutenkin oli
    sellainen noihin asioihin mitään kiinnittämätön henkilö.
    Meidän piti olla vain kavereita, ja hän oli asiasta ensin samaa mieltä.
    Sitten huomasin, että hän luuli muutakin, ja toiseen tapaamiseen hän
    tuli ilman hampaita.
    Ja vaikka ymmärränkin, että jos ikenet ovat kipeät, niin sitten ne ovat...
    mutta, jos ihmisellä on katto päänsä päällä, ja jonkinlaiset pesumahdollisuudet,
    niin ei voi olla liikaa vaadittu että niitä käyttää. Asunnottomat ovat asia erikseen.

    En myöskään yritä millään muotoa syyllistää sinua. Siitä ei ole kyse.
    Totta helvetissä, jos teillä on olleet ihan erilaiset tavat noissa asioissa,
    niin kyllä siitä ongelmia koituu. Eikä ketään kiinnosta kuunnella olevansa
    naputtaja sen vuoksi että toinen ei piittaa pätkääkään siisteydestä :)

    Kevennystä:

    K: Kuinka monta miestä tarvitaan WC-renkaan alaslaskuun?
    V: Ei tiedetä, sellaista ei ole koskaan tapahtunut.

    K: Mikä saa miehen laskemaan WC-renkaan takaisin alas?
    V: Sukupuolenvaihdosleikkaus.

    K: Kuinka monta miestä tarvitaan WC-paperirullan vaihtoon?
    V: Ei yhtään, miehet eivät vaihda WC-paperirullia.

    K: Miksi kutsutaan miestä, joka on menettänyt 90 % aivokapasiteetistaan?
    V: Leskeksi.

    K: Mikä on helpoin tapa tappaa mies?
    V: Laittaa hänen eteensä alaston nainen ja six-pack olutta ja sanoa, että hän saa valita vain toisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnea ei kirjoitti:

Miksi mies, joka on pieni, mahakas, kalju ja kouluttamaton, ei tee mitään ulkoasunsa eteen? Miksi hän korostaa kaljuuttaan hapsottavilla, rasvaisilla sivuhiuksilla? Pukeutuu kamaliin halpisvaatteisiin, ja valitsee värit, jotka tekevät hänet vielä naurettavamman näköiseksi (senkin jälkeen, kun asiasta on huomautettu)? Miksi hän antaa partansa levitä pitkin poskia kuin jollain villisialla? Miksi hänellä ei ole yhtään arvokkuutta käyttäytymisessään? Vaikka kuinka yrittäisin olla pitkämielinen, ja vaikka pidän hänen luonteestaan muuten, olen väsynyt siihen, että hänen seurassaan on nolo olla julkisilla paikoilla. Hän on niin oudon näköinen pikku hyypiö, että ihmiset tuijottavat häntä ja naureskelevat. Pitäisiköhän minun antaa periksi ja kertoa hänelle, että se on joko siisti ulkoasu tai ulko-ovi? En jaksa enää hävetä kumppania - tuntuu kuin miehillä on vain yksi motiivi minun suhteeni: nolata minut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu