Paha olla..

Olen seurustellut mieheni kanssa 7 vuotta. Rakastan häntä yli kaiken, vaikka meillä on ollut suhteessamme todella paljon vaikeuksia. Taukoakin olemme joskus pitäneet, mutta olen palannut yhteen hänen kanssaan koska en ole osannut elää ilman häntä. Kaikkien lupaustenkin jälkeen mies ei juurikaan ole muuttunut. Hän ei juurikaan arvosta yhteista kaksinhetkistä aikaa vaan mieluummin olisi koko ajan menossa. Hän on tehnyt ilkeitä temppuja juovuspäissään ja muuttuu humalassa usein sellaiseksi, ettei minulla sillä hetkellä ole mitään merkitystä. Sitten seuraavana päivänä ollaan niin ihania että minä leppyisin..ja ainahan minä lepyn. Juu siis pääasiana tässä on se, että minulla on melkein jatkuvasti paha olo. Turvaton olo. Meillä on ihana suhde ja olen saanut luottamusta kavatettua mutta sitten mies menee ja tekee typeryyksiä, satuttaa minua ja kaikki alkaa alusta. Jos hän oikeasti rakastaa minua niin paljon, niin miksi hän sitten satuttaa? On tuvaton olo kun ei voi luottaa tulevaisuuteen. Mies sanoo joka kerran jälkeen että tämä oli viimeinen kerta kun hän tekee minulle noin. Mutta aina se jossain vaiheessa tapahtuu uudestaan. Minä haluaisin olla hänen kanssaan loppuelämän mutta jatkuva stressi on inhottavaa. Meillä on muuten hauskaa yhdessä enkä todellakaan halua erota. Olemme olleet tauollakin, mutta ei kai mikään ole muuttunut. Olenko vain sokea kun uskon miestäni? Vai voiko hän lopulta oikeasti muuttua..
4374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuo tulee vain pahenemaan ajan myötä. Lueskele näitä palstoja niin huomaat niin olevan...merkit ovat selvät.
Jos haluat vapaastihengittävän loppuelämän, pakkaa laukkusi ja lähde taaksesi katsomatta!

Äänestä

miksi sä roikut niin ehdottomana ihmisessä, joka aiheuttaa sulle koko ajan tuollaista pahaa oloa?
Tasapainoisessa rakkaussuhteessa ei kumpikaan osapuoli siedä jatkuvaa pettymystä ja suostu riutumaan minkäänlaisessa pahassa olossa kovin kauan. Se nyt ei vaan kuulu rakkaussuhteeseen.

Ei taida olla se itsetunto ja itsesuojeluvaisto sullakaan ihan kondiksessa kun annat itsesi ajautua aina samoihin tunnesolmuihin saman ihmisen kanssa...

Äänestä

Onkohan sinulla kuitenkaan oikeanlainen kuva siitä ihmisestä? Ehkä sinulla on ruusunpunaiset lasit silmillä, ehkä näet miehestä vain yhden puolen etkä suostu näkemään muuta. Miksi hän muuttuisi? Hän on satuttanut sinua, saanut anteeksi, satuttanut uudestaan, saanut anteeksi... miksi hän ei enää satuttaisi, hänhän saa anteeksi taas silloinkin!

Mitä jos mies ajattelee sinusta vain että on kätevää ja tuntuu turvalliselta että on joku vierellä. Joku jonka luo palata kun muualla ei ole kivaa. Ainahan sinä odotat ja olet siinä kilttinä. Sitten kilttiä ihmistä voi halailla ettei se lähde pois. Kun pysyvyys on jälleen varmistettu niin sitten mennään taas.

On sellaisia ihmisiä jotka näkevät asiat vain omalta kannaltaan. Miehesi kuulostaa sellaiselta. Hänelle tärkeintä on hänen itsensä hyvä olo, sinulla ei ole niin väliä. Rakastaminen tarkoittaa hänelle sitä että hänestä on mukavaa että olet hänelle niin mukava. Rakastaminen EI tarkoita hänelle sinun arvostamistasi, huomioimistasi tai sinun olosi ajattelua. Rakkauden suurimpia kulmakiviä on luottamus, kuulostaa siltä että miehesi on saanut teillä sen rapisemaan pois ja syystä.

Pää pystyyn nainen! Hän kohtelee sinua ihan miten haluaa. Onko hän todellakin sellainen mies josta olet unelmoinut? Jonka kanssa jaksat olla, vaikkei mikään muuttuisi? Minä päivänä kaiken tulee muuttua? Seitsemän vuotta on pieni aika ihmiselämästä, vielä ehdit ja ansaitset löytää parempaakin.

Äänestä

Omin avuin mies tuskin muuttuu, tarvitsee varmaankin jotain terapiaa tmv. Minusta on tosi huolestuttavaa että mies kokee että voi käyttäytyä sinua kohtaan ihan miten huonosti vaan, ja seuraavana päivänä vaan ollaan mukavia ja kaikki ikävät "unohdetaan". Ehkä hän toistaa jotain kaavaa jonka on oppinut jo lapsuudenkodissaan, voi olla vaikeaa tajuta että tämä tuttu kuvio ei olekaan normaalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikeaaaaa kirjoitti:

Olen seurustellut mieheni kanssa 7 vuotta. Rakastan häntä yli kaiken, vaikka meillä on ollut suhteessamme todella paljon vaikeuksia. Taukoakin olemme joskus pitäneet, mutta olen palannut yhteen hänen kanssaan koska en ole osannut elää ilman häntä. Kaikkien lupaustenkin jälkeen mies ei juurikaan ole muuttunut. Hän ei juurikaan arvosta yhteista kaksinhetkistä aikaa vaan mieluummin olisi koko ajan menossa. Hän on tehnyt ilkeitä temppuja juovuspäissään ja muuttuu humalassa usein sellaiseksi, ettei minulla sillä hetkellä ole mitään merkitystä. Sitten seuraavana päivänä ollaan niin ihania että minä leppyisin..ja ainahan minä lepyn. Juu siis pääasiana tässä on se, että minulla on melkein jatkuvasti paha olo. Turvaton olo. Meillä on ihana suhde ja olen saanut luottamusta kavatettua mutta sitten mies menee ja tekee typeryyksiä, satuttaa minua ja kaikki alkaa alusta. Jos hän oikeasti rakastaa minua niin paljon, niin miksi hän sitten satuttaa? On tuvaton olo kun ei voi luottaa tulevaisuuteen. Mies sanoo joka kerran jälkeen että tämä oli viimeinen kerta kun hän tekee minulle noin. Mutta aina se jossain vaiheessa tapahtuu uudestaan. Minä haluaisin olla hänen kanssaan loppuelämän mutta jatkuva stressi on inhottavaa. Meillä on muuten hauskaa yhdessä enkä todellakaan halua erota. Olemme olleet tauollakin, mutta ei kai mikään ole muuttunut. Olenko vain sokea kun uskon miestäni? Vai voiko hän lopulta oikeasti muuttua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu