hukassa vai?

Seurustelen irakin kurdin kanssa, jonka persoona tuntuu kuin "kahtia jakautuneelta" vai liekö se puhdasta narsismia vaiko vain aikuistumattomuutta, jota aika ajoin ilmenee..? Poikakaverini ja minä olemme kylläkin tulisia, mutta silti minua häiritsevät aikakaudet, jolloin hänellä on tarve yrittää määräillä minua miten tykkää. Alussa oli melkoisia riitoja asiasta mutta suhteen edetessä olemme rauhoittuneet kummasti.

Kuitenkin välillä tulee lapsellista käytöstä juuri tuosta alistamisesta ja narsistista käyttäytymistä, jolloin keskusteluissa hän heittää kaiken minun syykseni, vaikka keskustelun aihe ei liittynyt minuun millään lailla. Ja sitten taas tulevat aikakaudet, jolloin unohdamme kaiken tämän paskan ja olemme, miten sen nyt sanoo, sulassa sovussa hmmm. viikon..

Miksi tämä parisuhde tuntuu niin sekavalta? Toinen puoli itsestäni käskee jättämään ja lähtemään kohti sinkkuuden vapautta, ja toinen puoli taas on niin mustasukkainen toisesta, ettei kestä ajatustakaan poikakaverista toisen naisen kanssa..Ja kuitenkin on vain sekavaa, ettei tiedä mitä tekisi tällä elämällä..onko kellään ehdotuksia mitä tehdä, kun "oma minä" tuntuu olevan vain niin...hukassa..
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokemukseni mukaan nukkuminen yön yli auttaa aina.

Äänestä

että sinun on parasta vetäytyä hyvin nopeasti takavasemmalle. Ja tällä en nyt lainkaan viittaa siihen, että teillä on tavattoman erilaiset kulttuuritaustat ja että miesystäväsi kulttuurissa naisen rooli vain on niin kovin erilainen kuin mihin me olemme Suomessa tottuneet.

Ei, viittaan siihen, että henkilö, joka saa kumppaninsa tuntemaan itsensä siirretyn täysin absurdeihin tilanteisiin, tulee jatkossakin toimimaan samalla tavalla ja jonakin päivänä tulet huomaamaan olevasi todellakin täysin nujerrettu ja omanarvontunteen menettänyt tai löydät itsesi pyrkimässä pois suhteesta, jonka lopettamisen mies voi tehdä sinulle todella vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi.

Hänellä näyttää olevan sinuun niin emotionaalinen kuin myös seksuaalinen ote ja voin vain kuvitella, miten sinua sattuu sormenpäitä myöten kuvitellessasi miehen toisen naisen kanssa. Mutta siitä kivusta sinun on vain päästävä eroon - muuten on edessäsi paljon suurempia kipupisteitä.

Usko minua - olen kokenut saman, tosin "ihkaoikean" jo toisen sukupolven ajan eurooppalaistuneen kanssa, ja nytkin, vaikka tuosta ajasta on kulunut jo pian 20 vuotta, herään välillä kauhunhiki ihollani ja kirjoittamasi sanat saivat minut muistamaan nuo tuskaisat ajat. Jotka alkoivat niin taivaallisesti. Ja - kuten sanot: ne väliajat! Niin - myös meillä ne olivat paratiisimaisen upeat. Kunnes ne harvenivat ja helvetillisistä ajanjaksoista tuli aina vain pidempiä.

Ole viisaampi kuin minä ja lähde ajoissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huocaus.. kirjoitti:

Seurustelen irakin kurdin kanssa, jonka persoona tuntuu kuin "kahtia jakautuneelta" vai liekö se puhdasta narsismia vaiko vain aikuistumattomuutta, jota aika ajoin ilmenee..? Poikakaverini ja minä olemme kylläkin tulisia, mutta silti minua häiritsevät aikakaudet, jolloin hänellä on tarve yrittää määräillä minua miten tykkää. Alussa oli melkoisia riitoja asiasta mutta suhteen edetessä olemme rauhoittuneet kummasti.

Kuitenkin välillä tulee lapsellista käytöstä juuri tuosta alistamisesta ja narsistista käyttäytymistä, jolloin keskusteluissa hän heittää kaiken minun syykseni, vaikka keskustelun aihe ei liittynyt minuun millään lailla. Ja sitten taas tulevat aikakaudet, jolloin unohdamme kaiken tämän paskan ja olemme, miten sen nyt sanoo, sulassa sovussa hmmm. viikon..

Miksi tämä parisuhde tuntuu niin sekavalta? Toinen puoli itsestäni käskee jättämään ja lähtemään kohti sinkkuuden vapautta, ja toinen puoli taas on niin mustasukkainen toisesta, ettei kestä ajatustakaan poikakaverista toisen naisen kanssa..Ja kuitenkin on vain sekavaa, ettei tiedä mitä tekisi tällä elämällä..onko kellään ehdotuksia mitä tehdä, kun "oma minä" tuntuu olevan vain niin...hukassa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu