Moniko on ottanut jo

possuflenssu rokotteen?
52740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Veikkaisin että aika moni. Noin maailmanlaajuisesti.

Äänestä

Olen VHH:lla ja varustautunut hyvin lisäämällä D-vitamiinin syöntiä. Sitä paitsi TV2 Ajankohtaisohjelmassa THL myönsi ettei sitä rokotetta saada tarpeeksi edes riskiryhmiin kuuluville. Rokotteesta on pulaa ja menee tammikuulle ennenkö viimeiset rokotuserät tulevat maahan. Lisäksi rokotuksen jälkeen menee kaksi viikkoa ennenkuin rokotteen vasta-aineet vaikuttavat joten flunssan voi saada vaikka olisi saanut rokotettakin.

Homma kusee pahasti ja hyvä niin, possuflenssu ehtii mennä ohi ja Puska jää loppujen rokotteiden kanssa ihmettelemään.

Lääkäri Antti Heikkilä sanoo että rokotus on tarpeeton ja vain lääkeyhtiöitten rahastusta.

"Edelleenkin olen sitä mieltä, että H1N1 on lievä tauti, jossa parhaimman ja usein pysyvän vastustuskyvyn saa sairastettuaan taudin. Toistan, tauti leviää niin nopeasti, että rokotusohjelma tulee liian myöhään. Konsulit eivät myöskään halua kertoa, että rokotukset ovat epävarmoja. Rokotteet eivät anna 100 %:sta suojaa, vaan teho vaihtelee 30 % – 70 %:n välillä, millä kriteerillä Yhdysvaltojen terveysviranomaisen ne hyväksyy (FDA). H1N1 -rokotteen tehoa ei tiedetä."

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=145

Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    "millä kriteerillä Yhdysvaltojen terveysviranomaisen ne hyväksyy (FDA). H1N1 -rokotteen tehoa ei tiedetä." Ehkä täältä löytyy selitys: http://www.youtube.com/watch?v=yWJ03p5dQpM&feature=player_embedded# Hyvää jatkoa Mattila

    Työpaikan rokotukset joulukuun alussa mutta juuri nyt olen hyvin epäilevällä kannalla.

    Äänestä

  • Ei pidä olla itsekäs ja tuijottaa vain omaa napaansa. Jos pystyy itsensä rokotuttamalla estämään influenssan leviämisen muihin, se kannattaa. Totta kai voi ehtiä siitä huolimatta sairastumaan, mutta pistämme me liikenteessäkin turvavyön kiinni ja vähennämme tarvittaessa nopeutta, jotta riski pienenisi.

    Äänestä

  • meminirkkki kirjoitti:

    Ei pidä olla itsekäs ja tuijottaa vain omaa napaansa. Jos pystyy itsensä rokotuttamalla estämään influenssan leviämisen muihin, se kannattaa. Totta kai voi ehtiä siitä huolimatta sairastumaan, mutta pistämme me liikenteessäkin turvavyön kiinni ja vähennämme tarvittaessa nopeutta, jotta riski pienenisi.

    kun rokotteesta ei ole mitään hyötyä. Haittoja saattaa tulla.

    Vaikka haluaisinkin niin en saa rokotetta. Vantaalla riskiryhmien, kuten raskaana olevien rokotukset alkavat 10.11 ja seuraava erä 18.10.

    Eilen TV:ssä THL:n edustaja kertoi että viimeiset erät rokotetta pitäisi tulla Suomeen tammikuussa 2010, joten kun en kuulu mihinkään riskiryhmään niin olisin niiden viimeisten joukossa joille se annettaisiin. Tammikuussa tämä homma alkaa olla jo ohi.

    Turhaa hössötystä kun rokotetoimituksetkin ovat koko ajan myöhässä. Uutisissa kerrottiin että Kuopioonkin on saatu vasta 4000:lle ihmiselle rokotetta.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Suuremmassa riskiryhmässä ovat ihmiset jotka käyvät töissä ja tapaavat muita ihmisiä

    Äänestä

  • ++ntti kirjoitti:

    Suuremmassa riskiryhmässä ovat ihmiset jotka käyvät töissä ja tapaavat muita ihmisiä

    THL:n mukaan riskiryhmiin kuuluvat alle kolmivuotiaat lapset, raskaana olevat ja osa pitkäaikaissairaista.
    Raskaana olevat sairastuvat sikainfluenssaan muita helpommin, koska raskaus heikentää vastustuskykyä. Alle kolmivuotiaat taas eivät ole ehtineet kehittää vastustuskykyä taudille. Lisäksi sydän- ja keuhkosairaat ja vanhukset ovat riskiryhmissä.

    Nyt sitten kelpaa THL:n tiedotteet ja julkaisut. Eikö se olekaan korruptoituneita puupäitä täynnä?

    Äänestä

  • xxxssss kirjoitti:

    "Nyt sitten kelpaa THL:n tiedotteet ja julkaisut. Eikö se olekaan korruptoituneita puupäitä täynnä?"

    Riskiryhmien luokittelu on todennäköisesti tehty muuaalla kuin THL:ssa.
    Kumma että se kelpaa THL:lle kun ei ravintoTIETO kelpaa.

    Äänestä

  • xxxssss kirjoitti:

    Nyt sitten kelpaa THL:n tiedotteet ja julkaisut. Eikö se olekaan korruptoituneita puupäitä täynnä?

    THL:n tiedotteet ja en missään tapauksessa ole samaa mieltä, totesin vain kun olit niin metässä tuon riskirymävastauksesi kanssa. Missään tapauksessa raskaana olevien naisten ei pitäisi mennä rokotuksiin, jo lapsen takia. Sveitsi osoitti olevansa riippumaton lääketeollisuudesta ja kielsi rokotukset raskaana oleville äideille.

    Kyllä THL on korruptoituneita puupäitä täynnä ja tekevät kaiken mitä lääketeollisuus haluaa. THL sallii diabeteksen hoidon sokerilla jonka aiheuttamien ongelmien hoitoon tarvitaa lääkkeitä. THL sallii tarpeettoman kolesterolilääkityksen ylläpitämisen ja nyt THL sallii turhat rokotukset.

    Paljonkohan THL saa lääketeollisuudelta tutkimusrahaa kun valtion kassasta sitä ei paljon tule.

    miljoonan...

    Äänestä

Ensi viikolla alkavat rokotukset riskiryhmälle, johon kuulun (kakkostyypin diabetes ja metformiinitabletit). Harkitsen samoin kuin kausi-influenssarokotusta.

Koskaan ennen viime talvea minulla ei ole ollut influenssaa, vaikka ikää on sen verran, että kaikki aasialaiset ja hongkongilaiset raivosivat aikanaan ympärillä. En ole myöskään ottanut rokotteita. Viime talvena vaimo toi mukanaan tuon influenssan ja parissa päivässä se oli itsellänikin. Oli aika kelju kokemus. Kolme-neljä päivää 39 asteen kuume ja muita oireita. Lopuksi taisi olla keuhkoputken tulehdus tms. Pari viikkoa meni ennen kuin oli koko homma täysin ohi. Lääkärissä en käynyt.

En oikein tiedä, onko minulla ikäni vuoksi jonkinlainen immuniteetti sikainfluenssaa vastaan, vaikka noita 50- ja 60-luvun influenssoja en ole sairastanut.

Moni on saanut lukemani perusteella sikainfluenssarokotteesta sivuvaikutuksia. Olkavarsi on kipeä eikä sitä voi liikuttaa. Lisäksi jotkut ovat saaneet ohimenevän kuumeen.

Näyttää siltä, että kaikki riskiryhmiinkään kuuluvat eivät saa tämän vuoden puolella rokotusta. Näitä ovat mm. 65 vuotta täyttäneet.

D3-vitamiinia olen ottanut muutenkin enemmän luin Puska suosittaa. Tällä hetkellä tulee vuorokautta kohti noin 75 mikrogrammaa. Vielä voisi lisätä ehkä 50 mikrogrammaa. D-vitamiinin väitetään lisäävän immuniteettia ja diabeetikon kannalta hyvänä asiana myös vähentävän insuliiniresistenssiä. Muitakin hyviä piirteitä D-vitamiini syönnistä on tutkimusten mukaan tullut esiin. Näitä on käsitelty perusteellisesti mm. Tiede-lehden keskustelupalstalla ja Sundquistin blogissa.

Äänestä
  • hengityskoneessa makailu kovassa kuumeessa eii ole herkkua.

    Äänestä

  • ydsgh kirjoitti:

    hengityskoneessa makailu kovassa kuumeessa eii ole herkkua.

    Joutuvat hengityskoneeseen ?

    Äänestä

  • Haluamme varmistaa kirjoitti:

    Joutuvat hengityskoneeseen ?

    Näin on määräys. Viikko konetta kaikille, jotka kieltäytyvät rokotuksesta. Niskuroivat hoitaa virkavalta.

    Äänestä

  • 1+11 kirjoitti:

    Näin on määräys. Viikko konetta kaikille, jotka kieltäytyvät rokotuksesta. Niskuroivat hoitaa virkavalta.

    kun rokotteita ei ole tarpeeksi edes Thl:n määrittelemille riskiryhmille. Minun vuoro tehdä ratkaisu asiassa on vasta tammikuussa kun viimeiset erät rokotetta saapuu Suomeen.

    Äänestä

  • Vastaan tässä itselleni.

    Kävin tänään ottamassa sekä sikainfluenssarokotuksen ja samalla ensimmäistä kertaa kausi-influenssarokotuksen. Jonotusta oli vain 10 min. Eniten etukäteen pelkäsin piikin aiheuttamaa kipua niinkuin isot miehet yleensä. Oli aivan kivutonta! Onneksi rokotus tapahtui istuessani.

    Nyt odotan sitten, mitä oireita rokote tuo mukanaan huomenna. Nyt 6 tunnin jälkeen ei vielä tunnu mitään.

    Äänestä

influenssassa se syöty ainakin menee miinuksen puolelle. En sitäkään ole koskaan ottanut, olen nähnyt että ottajille tulee flunssan kaltaisia sivuoireita.

Sikainfluenssasta ei vielä tiedä kukaan täydellisesti. Ainakin päänkipuja, kylmänoireita jne..

Äänestä

kun kuulun riskiryhmään.

Äänestä
  • kuulut?

    Äänestä

  • Hans Littua kirjoitti:

    kuulut?

    astma...

    Äänestä

  • janitamami kirjoitti:

    astma...

    otin samalla influenssarokotteenki.Mitään "vaivaa" ei tullut.Sikaroketettu käsi oli paripäivää suht arka.

    kyllä riskiryhmää. En tiedä oikein mikä sitä sitten onkaan.. Sen astman ainostaan olen kuullut.

    Äänestä

  • janitamami kirjoitti:

    otin samalla influenssarokotteenki.Mitään "vaivaa" ei tullut.Sikaroketettu käsi oli paripäivää suht arka.

    Olen itse kakkostyypin diabeetikko ja syön pillereitä. Kuulun riskiryhmään. Vuoroni olisi näiltä näkymin joskus ensi viikolla.

    Olen lukenut Diabetesliiton Kohtauspaikalta rokotuksessa olleiden tuntemuksia. Melkein jokaisella on ollut ainakin päivän verran olkavarsi niin kipeä, että ei ole oikein pystynyt liikuttamaankaan sitä. Kipua on ollut tämänkin jälkeen pistospaikan ympärillä tosin lievempänä. Lisäksi moni on saanut ainakin päivän kestäneen kuumeen.

    Onkohan noiden rokotusten vahvuudet suunniteltu norsun kokoisten olioden tarpeeseen? En ole kuullut koskaan noin voimakkaista reaktioista minkään rokotuksen osalta.

    Äänestä

... en kuulu riskiryhmiin, joten saan vielä odottaa rokotusta.

Otan toki heti kun saan, aivan samoin kun olen ottanut kausi-influenssarokotteenkin. Influenssa on niin ikävä tauti että sen kanssa ei kannata leikkiä kun kerran rokote on saatavilla.

Saavathan lapsetkin vissiin toistakymmentä rokotetta ensimmäisten elinvuotensa aikana ja muistan kun armeijassa tökättiin neljä piikkiä yhtä aikaa. Siksipä en pelkää tätäkään rokotetta, päinvastoin!

Äänestä
  • Vain piikkiä pelkäävät paskahousut jättävät sen ottamatta. Lisäksi mattilan kaltaiset vain itsestään välittävät.

    Äänestä

enkä ole ottamassa. Ilmeisesti myös rokotetut pystyvät sitä virusta tartuttamaan, eli toimimaan ns. kantajina. Joten yksi hailee, ottaako sen, henkilökohtainen asia.

Tällä hetkellä syön n. 30µg D-vitamiinia ja ½ kynsi valkosipulia päivässä. Varaa on vielä lisätä, mutta alotan sen sitte ku flunssa-aalto on kunnolla tääl Helsingissä. Sinkki ja C-vitamiini myös hyviä.

Äänestä
  • ... ottanut monta monituista muuta rokotetta aikaisemmin?

    Taitaa tuo H1N1 olla sen verran ärhäkkä virus, että siinä ei D- tai C-vitamiinit paljon auta...

    Niinpä jos kerran rokote on saatavilla ei ole yhtään hyvää syytä miksei sitä ottaisi. Varsinkin kun se on yhteisillä verorahoillamme hankittu.

    Äänestä

  • H1N11 kirjoitti:

    ... ottanut monta monituista muuta rokotetta aikaisemmin?

    onko se silti paljon kovempi kuin tavallinen influennssa. Se on sen verran uusi virus.

    Kyllä D- vitamiini,C- vitamiini/ muut vitamiinit antaa helpostusta, yleensä se ei aina auta.
    Itse en ota rokotusta.

    Äänestä

  • H1N11 kirjoitti:

    ... ottanut monta monituista muuta rokotetta aikaisemmin?

    Taitaa tuo H1N1 olla sen verran ärhäkkä virus, että siinä ei D- tai C-vitamiinit paljon auta...

    Niinpä jos kerran rokote on saatavilla ei ole yhtään hyvää syytä miksei sitä ottaisi. Varsinkin kun se on yhteisillä verorahoillamme hankittu.

    Sikainfluenssa on tullut jäädäkseen ja se uusii vastaisuudessa joka vuosi. jos nyt ottaa rokotteen niin sen vaikutut on loppu kun seuraava aalto iskee ensi vuonna.

    Jos et ota rokotetta vaan sen sijaan suuria annoksia D-vitamiinia niin vastustuskykysi paranee ja sairastat s-flunssan lievänä ja saat vastustuskyvyn loppuelämäksesi.

    Huomaatko eron?

    Ruotsissa on 5 kuollut rokotukseen ja 2 itse tautiin.

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6026728.ab

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    Tätä itsekin pohtinut.
    Jos nyt sen sairastaa vaikka lievänä, voi siinä saada vastustuskykyä.
    Kuitenkin joka vuosi täytyy rokotteen ottaa, eikä vastustuskyky parane.
    Tietenkin tämä vaan on minun arvio, ei tietämys.

    Jos sikainfluennsa on tullut jäädäkseen, luulisi sen olevan vastaisuudessa helpommin hoidettavissa.

    Äänestä

  • H1N11 kirjoitti:

    ... ottanut monta monituista muuta rokotetta aikaisemmin?

    Taitaa tuo H1N1 olla sen verran ärhäkkä virus, että siinä ei D- tai C-vitamiinit paljon auta...

    Niinpä jos kerran rokote on saatavilla ei ole yhtään hyvää syytä miksei sitä ottaisi. Varsinkin kun se on yhteisillä verorahoillamme hankittu.

    ottanut koskaan influenssarokotteita saatika ollut kovemmassa "kuumeessa" kuin 37,4C. Ihan siis uteliaana ja jännittyneenä odottelen tuota kuuluisaa 40C:n kuumetta.

    En tunge elimistööni synteettisiä lääkeaineita. Jos ei itsehoitolääkkeet ja ravintolisät auta, se on sitten menoa.

    Yhtälailla ovat rokotetut "hysteerisiä" siitä, että ehtiikö rokote tehota ennen aaltoa.

    Tämän päivän lehtitietojen mukaan Suomeen on saatu puoli miljoonaa annosta ja lisää saadaan 200 000 annosta viikottain. Viimeiset erät saadaan maaliskuussa.

    Nyt lietsotaan turhaa hysteriaa ja ihmiset ruuhkauttavat puhelimet ja terveyskeskukset kun Puskan joukot lietsovat että on vaarallisempaa olla ottamatta kuin ottaa rokotus. Sitten aineita ei olekaan kaikille haluaville.

    Jos haluaisin rokotuksen niin taitaa mennä ensi vuoden puolelle ennenkuin sen saisin, mutta aika taitaa hoitaa asian. Vantaalla aloitetaan riskiryhmien rokotukset ensi viikolla.

    Minulle riittää terveellinen syöminen ja vitamiinimäärien reilu lisääminen. D- ja C-vitamiini on tehokkaampia kuin nuo rokotteet.

    Äänestä

  • menhir86 kirjoitti:

    ottanut koskaan influenssarokotteita saatika ollut kovemmassa "kuumeessa" kuin 37,4C. Ihan siis uteliaana ja jännittyneenä odottelen tuota kuuluisaa 40C:n kuumetta.

    En tunge elimistööni synteettisiä lääkeaineita. Jos ei itsehoitolääkkeet ja ravintolisät auta, se on sitten menoa.

    Yhtälailla ovat rokotetut "hysteerisiä" siitä, että ehtiikö rokote tehota ennen aaltoa.

    Ei ole tuollaisen yli 39 asteen "viettäminen" sitten mitään leikkiä! Tuollainen oli viime vuonna ja oli taju parkissa ajoittain.

    Otan rokotteen sekä lapsilleni, että itselleni heti kunhan se on mahdollista.

    Voi olla, että tauti tulee ennen rokotetta, mutta sille asialle ei sitten voi mitään.

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    Sikainfluenssa on tullut jäädäkseen ja se uusii vastaisuudessa joka vuosi. jos nyt ottaa rokotteen niin sen vaikutut on loppu kun seuraava aalto iskee ensi vuonna.

    Jos et ota rokotetta vaan sen sijaan suuria annoksia D-vitamiinia niin vastustuskykysi paranee ja sairastat s-flunssan lievänä ja saat vastustuskyvyn loppuelämäksesi.

    Huomaatko eron?

    Ruotsissa on 5 kuollut rokotukseen ja 2 itse tautiin.

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6026728.ab

    "Ruotsissa on 5 kuollut rokotukseen ja 2 itse tautiin."

    Jos joku saa rokotteen ja sitten kuolee vaikka auton alle jääneenä, onko hän kuollut rokotteen vuoksi?

    Äänestä

  • niminiminim kirjoitti:

    "Ruotsissa on 5 kuollut rokotukseen ja 2 itse tautiin."

    Jos joku saa rokotteen ja sitten kuolee vaikka auton alle jääneenä, onko hän kuollut rokotteen vuoksi?

    "Jos joku saa rokotteen ja sitten kuolee vaikka auton alle jääneenä, onko hän kuollut rokotteen vuoksi? "

    Jäivätkö ne rokotukseen kuolleet auton alle? Eivät minun tietojeni mukaan...

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Jutussa sanotaan "efter....." Siis rokotuksen jälkeen, ei rokotuksen aiheuttama kuolema.

    Äänestä

Minä kyllä meinasin ottaa sen sikarokotteen ja lisäksi vielä sen kausi influenssarokotuksenkin, en näe siinä sen kummempia vaaroja kuin iltalehtikään.
http://www.iltalehti.fi/jouko/

Äänestä

Rokotettu 3 viikkoa sitten ensimmäisten joukossa, koska voin joutua hoitamaan possutautisia.
Mies on myös sairaalatyössä ja rokotettu. Ipanat rokotetaan, kun heidän vuoronsa tulee rokotelistalla.
Epidemia tulee ilm. aalloissa. USA:ssa tauti lienee kohta toisessa aallosssa eli rokotteesta on hyötyä pidemmälläkin tähtäimellä.
Mikään ei ole 100% tässä maailmassa paitsi Pohjois-Korean vaalitulos ja VHH:n erinomaisuus. Kaikesta on oma riesansa. Rokotteesta tulee käsi kipeäksi ja hieman lämpöä. Tauti on mäntimpi; voidaan joutua vaikka sydän-keuhkokoneeseen normaalin hengityskoneen tilalla, joka ei tässä taudissa välttämättä riitä. Sydänleikkauksia on ´peruttu tämän vuoksi ( että koneet olisivat sitten tarv. käytössä) Inhottava tauti. Menisi jo. Onneksi on rokotteet.

Äänestä
  • Voisitko kommentoida kolleegasi Antti Heikkilää mitä hän kirjoittaa blogissaan:

    "1976 -rokotuskampanjan perusteella on arvioitu H1N1 -rokotteeseen liittyvän riskejä. Yksi sadastatuhannesta rokotetusta voi kuolla. Eli Suomessa, jos kaikki rokotetaan, niin 50 ihmistä menehtyy rokotteeseen. Siis viisikymmentä ihmistä kuolee, jos pyritään estämään tätä Puskan hypoteettista lukua. Asiahan olisi matemaattisesti ihan ok, jos rokote antaisi 100 %:n suojan, mitä se ei valitettavasti anna. Rokotteen tehosta ei tiedä kukaan, mutta tavallisesti se on 30 – 70 %:n välillä. Myös osa rokotetuista voi kuolla itse tautiin, jolloin tämä mahdollisuus tekee tuon edellisen matematiikan monimutkaiseksi. Tämän hetken tiedon mukaan USA:ssa olisi menehtynyt 1000 ihmistä tähän mennessä. Luku Suomeen suhteutettuna tekee runsaat 16 ihmistä. Jos tähän mennessä Suomessa on kuollut 2 ihmistä, voi sanoa, että olemme pärjänneet erinomaisesti. Lukuja voi tulla lisää, ja aika näyttää miksi asiat muuttuvat, mutta edelleenkin kyseessä on lievä tauti. Mikään ei osoita muuta.

    On aika tarkastella, mitä näiden traagisten tapahtumien taustalla on ollut.

    www.kaleva.fi

    Ymmärrän etulinjassa olevan kollegan tunnelmia täysin.

    www.hs.fi

    Media raportoi, miten maassa menee. Ei näytä hyvältä. Jos Mannerheim eläisi, niin rintamakomentaja vaihtuisi saman tien. THL on luonut kaaoksen tähän maahan. Nyt ei margariini auta, valitettavasti.

    www.iltasanomat.fi

    www.aamulehti.fi

    www.uusisuomi.fi

    TV1 on koko syksyn yrittänyt saada Puskan tulemaan Tyynysota- ohjelmaan, missä väittelisimme diabeteksen hoidosta, mutta mies on pakoillut. Tietysti hänen luomansa hässäkkä voi tuoda kiireitä, mutta se ei ole estänyt häntä miettimästä, kuka saa Tieto-Finlandian tänä vuonna. Oma kirjani Siunattu kipu oli siellä arvioitavana. Se ei edennyt mihinkään, mutta senhän ei tarvitse todistaa mitään, mutta kuitenkin."

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=147

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Voisitko kommentoida kolleegasi Antti Heikkilää mitä hän kirjoittaa blogissaan:

    niin mistä olet huolestunut ? nuo viitteet -> ihmeisten kuolemisesta sikaflunssaan vai ??

    siitä että Puska ei ole suostunut, jonkun tahon väitteen mukaan keskustelemaan db;n hoidosta vai jotain tältä väliltä ? vai liittyvätkö ne kenties jotenikin toisiinsa ? niin miksi muuten puskan pitäisi keskustella db:n hoidosta sikaflunssan yhteydessä ??

    P.S. en tiedä, olenko vastaamassa omalla nimimerkilla seuraavan 20-30h:n aikana niin ei kannata uskoa niitä aliaksia jotka väitttää mmuta.

    Äänestä

  • yks toinen kp kirjoitti:

    Pitäisi jo tässä vaiheessa olla selvää, että VHH antaa erinomaisen suojan sikainfluenssaa vastaan.

    Äänestä

  • Rokotuksissa riskiryhmään kuuluu SV-tautiset, ei kuitenkaan jos on lievä verenpainetauti. Mikä on lievä verenpainetauti? En ole löytänyt googlella, koska sellaista määrettä ei tunnu olevan, kuin rokotusohjeissa. Itsellä krooninen verenpainetauti (erityiskorvattava) ja ilman lääkitystä paineet 150-170/110-120 ja yhdellä lääkkeellä 1115/78. Onko tämä nyt sitten lievä vai ei?

    Äänestä

  • lievä verenpainetaut kirjoitti:

    Rokotuksissa riskiryhmään kuuluu SV-tautiset, ei kuitenkaan jos on lievä verenpainetauti. Mikä on lievä verenpainetauti? En ole löytänyt googlella, koska sellaista määrettä ei tunnu olevan, kuin rokotusohjeissa. Itsellä krooninen verenpainetauti (erityiskorvattava) ja ilman lääkitystä paineet 150-170/110-120 ja yhdellä lääkkeellä 1115/78. Onko tämä nyt sitten lievä vai ei?

    tuo erityiskorvattavuus jo mahda luokitella sen riskiryhmään kuuluvaksi?

    Tämä on minun mielipiteeni vain, mutta minusta se on lievä.
    Perustelut:
    Yksi lääke tekee verenpaineen jo todella hienoksi. Komplikaatioita ei verenpaineesta ole ja hoito on ollut yksinkertaista eli tauti reagoi hyvin lääkitykseen.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Voisitko kommentoida kolleegasi Antti Heikkilää mitä hän kirjoittaa blogissaan:

    "1976 -rokotuskampanjan perusteella on arvioitu H1N1 -rokotteeseen liittyvän riskejä. Yksi sadastatuhannesta rokotetusta voi kuolla. Eli Suomessa, jos kaikki rokotetaan, niin 50 ihmistä menehtyy rokotteeseen. Siis viisikymmentä ihmistä kuolee, jos pyritään estämään tätä Puskan hypoteettista lukua. Asiahan olisi matemaattisesti ihan ok, jos rokote antaisi 100 %:n suojan, mitä se ei valitettavasti anna. Rokotteen tehosta ei tiedä kukaan, mutta tavallisesti se on 30 – 70 %:n välillä. Myös osa rokotetuista voi kuolla itse tautiin, jolloin tämä mahdollisuus tekee tuon edellisen matematiikan monimutkaiseksi. Tämän hetken tiedon mukaan USA:ssa olisi menehtynyt 1000 ihmistä tähän mennessä. Luku Suomeen suhteutettuna tekee runsaat 16 ihmistä. Jos tähän mennessä Suomessa on kuollut 2 ihmistä, voi sanoa, että olemme pärjänneet erinomaisesti. Lukuja voi tulla lisää, ja aika näyttää miksi asiat muuttuvat, mutta edelleenkin kyseessä on lievä tauti. Mikään ei osoita muuta.

    On aika tarkastella, mitä näiden traagisten tapahtumien taustalla on ollut.

    www.kaleva.fi

    Ymmärrän etulinjassa olevan kollegan tunnelmia täysin.

    www.hs.fi

    Media raportoi, miten maassa menee. Ei näytä hyvältä. Jos Mannerheim eläisi, niin rintamakomentaja vaihtuisi saman tien. THL on luonut kaaoksen tähän maahan. Nyt ei margariini auta, valitettavasti.

    www.iltasanomat.fi

    www.aamulehti.fi

    www.uusisuomi.fi

    TV1 on koko syksyn yrittänyt saada Puskan tulemaan Tyynysota- ohjelmaan, missä väittelisimme diabeteksen hoidosta, mutta mies on pakoillut. Tietysti hänen luomansa hässäkkä voi tuoda kiireitä, mutta se ei ole estänyt häntä miettimästä, kuka saa Tieto-Finlandian tänä vuonna. Oma kirjani Siunattu kipu oli siellä arvioitavana. Se ei edennyt mihinkään, mutta senhän ei tarvitse todistaa mitään, mutta kuitenkin."

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=147

    1970-luvun rokote on eri kuin nykyinen. Tietysti! Kamala rokote olikin. Olenko joskus mennyt kehumaan USA:n terveydenhuoltoa?? Matkaoppaissa sanotaan, että älä mene yleisiin sairaaloihin. Voiko sen selvemmin sanoa.
    Tässä nykyisessä rokotteessa ei ole kuin viruksen kappaleita, ei siis eläviä viruksia. Se ei pysty tekemään mitään virustautia.
    Ei sitä rokotetta ole pakko ottaa. Minun on, kun olen infektiotaudeilla töissä. Meidän perhe ottaa sen normaalissa järjestyksessä eli mies ja minä sairaalatyön vuoksi pakolla ja muksut vapaaehtoisesti

    Äänestä

  • menhir86 kirjoitti:

    tuo erityiskorvattavuus jo mahda luokitella sen riskiryhmään kuuluvaksi?

    Kliinisesti se on lievä. Kannattaa kysyä terveyskeskuksesta, mikä on se kriteeri. Läheskään kaikki verenpainepotilaat eivät saa erityiskorvattuja lääkkeitä.

    Äänestä

Olen perusterve kohta kolmekymppinen nainen, joten en välttämättä ehdi ottaa rokotetta ennen kuin tauti iskee. Asun kaiken lisäksi täällä Pohjois-Pohjanmaalla, jossa tauti jyllää jo mukavasti.

Mutta jos rokote tarjottaisiin, taitaisin kyllä ottaa sen vastaan.

Äänestä

Miksi ottaisin possuflenssu rokotteen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

emävaa kirjoitti:

possuflenssu rokotteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu