Ihan tällaista turhaa tekstiä kavereille puhumisesta.. Mutta olisi kiva jos joku kuuntelisi vaikka ongelmani eivät välttämättä ole mitään maailmaa kaatavia. Vain pieniä asioita, jotka loukkaavat minua, mutteivät kuitenkaan kaada ja olen jotenkuten opetellut elämään niiden asioiden kanssa.
Ensimmäinen asia minkä haluan ottaa puheeksi on se, että miten paljon te kerrotte kavereillenne? Todella hyville sellaisille? Parhaille kavereille? Itse kerron omille parhaille ystävilleni kaiken, ihan kaiken. Mitä minulle on tapahtunut päivän aikana, mitä ajattelen milloinkin, mitä haluaisin (tehdä, ostaa yms), mitä aion tehdä myöhemmin tänään, mitä menoja minulla on lähiaikoina, hauskat vitsit, viime tunnin hauskat ja vähemmän hauskat (minua koulukiusataan) jutut luokassa etc.
Kuulostan ehkä kauhealta pälpättäjältä, mutta en kestä hiljaisuutta. Aina kuitenkin kun päätän että okei, nyt pidän turpani kiinni ja säästän muut mun puheilta, niin ne ihmettelee miks mä oon niin hiljaa ja on kuulemma luonnottoman hiljaista kun mä en kerro jtn ja sitten ne valittaa mulle jos vasta jälkeenpäin sanon että on tapahtunut sitä ja tätä jännää ja ne on ollut asioista ihan ulalla.
Mä en pidä siitä, että kerron kaiken niin helposti. Parhaat ystäväni eivät kerro minulle läheskään kaikkea, ja se jotenkin.. Loukkaa mua. Ne tietää kaiken mitä mulle tapahtuu ja mä en tiedä niiden menoista paljon mitään. Kun marisen puoliksi leikilläni niille ettei ne kerro mulle ikinä mitään, ne vaan sanoo ettei ole mitään kerrottavaa (vaikka asia ei näin ole, sillä joskus harvoin hekin erehtyvät asioistaan puhumaan) ja jos epäilen ettei ne luota muhun, ne vakuuttaa että luottavat kyllä jne. Mutta eivät kuitenkaan nähtävästi niin paljoa että voisivat mulle avautua jos niillä on paha olla tai muuta vastaavaa.
Teen kärpäsestä härkäsen - olen aika hyvä siinä - mutta se kuitenkin loukkaa mua. En minä nyt kaikkien elämästä haluaisi jokaista yksityiskohtaa tietää, mutta olisi mukava tietää edes joskus mitä ystäville tapahtuu.
Ensimmäinen asia minkä haluan ottaa puheeksi on se, että miten paljon te kerrotte kavereillenne? Todella hyville sellaisille? Parhaille kavereille? Itse kerron omille parhaille ystävilleni kaiken, ihan kaiken. Mitä minulle on tapahtunut päivän aikana, mitä ajattelen milloinkin, mitä haluaisin (tehdä, ostaa yms), mitä aion tehdä myöhemmin tänään, mitä menoja minulla on lähiaikoina, hauskat vitsit, viime tunnin hauskat ja vähemmän hauskat (minua koulukiusataan) jutut luokassa etc.
Kuulostan ehkä kauhealta pälpättäjältä, mutta en kestä hiljaisuutta. Aina kuitenkin kun päätän että okei, nyt pidän turpani kiinni ja säästän muut mun puheilta, niin ne ihmettelee miks mä oon niin hiljaa ja on kuulemma luonnottoman hiljaista kun mä en kerro jtn ja sitten ne valittaa mulle jos vasta jälkeenpäin sanon että on tapahtunut sitä ja tätä jännää ja ne on ollut asioista ihan ulalla.
Mä en pidä siitä, että kerron kaiken niin helposti. Parhaat ystäväni eivät kerro minulle läheskään kaikkea, ja se jotenkin.. Loukkaa mua. Ne tietää kaiken mitä mulle tapahtuu ja mä en tiedä niiden menoista paljon mitään. Kun marisen puoliksi leikilläni niille ettei ne kerro mulle ikinä mitään, ne vaan sanoo ettei ole mitään kerrottavaa (vaikka asia ei näin ole, sillä joskus harvoin hekin erehtyvät asioistaan puhumaan) ja jos epäilen ettei ne luota muhun, ne vakuuttaa että luottavat kyllä jne. Mutta eivät kuitenkaan nähtävästi niin paljoa että voisivat mulle avautua jos niillä on paha olla tai muuta vastaavaa.
Teen kärpäsestä härkäsen - olen aika hyvä siinä - mutta se kuitenkin loukkaa mua. En minä nyt kaikkien elämästä haluaisi jokaista yksityiskohtaa tietää, mutta olisi mukava tietää edes joskus mitä ystäville tapahtuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
henkilökohtaisesti pidä pälättäjistä.
-Ne ahdistavat huomionhakuisuudellaan ja hallitsevat tilaa jotenkin liikaa.
-Vaikuttaa myös aika pinnalliselta olla kokoajan äänessä ja huomion keskipisteenä,
-se vie jotenkin energiaa,
-eikä usein väliin ehdi edes sanoa kun omat ajatukset eksyvät toisen jatkuvaan pälätykseen.
-pälättäjät kun pälättävät vaikka mistä, he eivät ole maailman luotettavimpia ystäviä, sillä monesti lipsauttelevat muiden asioita kun omat on "kaluttu".
-pälättäminen vain ottaa niin hermoon,
-ei sitä työpaikallakaan jaksaisi jos työkaveri kokoajan pälättää ja kälättää vieressä.
Mieti mistä pälätyksesi johtuu...voisitko vaikka käydä jossain aivoleikkauksessa??Tai mene metsään hiljentymään tai ala joogaamaan...onko sinulla joku keskittymishäiriö tai vastaava?
nyt huomasin että sinua siis koulukiusataan, olet siis vielä lapsi tai nuori joten pahoittelen ylläolevaa tekstiäni. Se kuuluu varmaan normaaliin kehitykseesi mutta olisi hyvä aina oppia olemaan myös läsnä ilman puhumistakin. Kokeile joskus...tsemppiä!
Niin, ehkäpä voisit pohtia muutenkin omaa tapaasi ilmaista asioita, etenkin jos olet jo vähän vanhempi.
Oma kokemukseni on hieman päinvastainen. Itse olen keskivertopuhuja; en aina äänessä, mutten hiljainenkaan. Olen huomannut, että puheliaita moititaan ja syyllistetään, mutta mielestäni melko turhaan. Puheliaisuudessa on kuitenkin paljon positiivisuutta. Puheliaat ovat niitä, jotka rikkovat jään, luovat ryhmähengen. Puheliaisuus on monesti myös merkki avoimuudesta ja luottamuksesta.
Esimerkki: Porukassamme oli puhelias tyyppi, joka avoimuudellaan ja iloisuudellaan sai kaikki mukaan. Teki meistä porukan, vaikka olikin joskus aikamoinen sähläri. Kun tyyppi lähti, porukka hajosi selän takana nuriseviksi kuppikunniksi.
Hiljaisuus on kultaa, sanotaan. Mutta hiljaisuus on myös vaientamista ja vaikenemista. Hiljaisuus ei ole jalouden merkki. Hiljaisuudessa on helppo ajatella vielä enemmän pahaa toisista, kuin mitä koskaan ääneen sanoisi. Miten siis hiljaisuus on luotettavuuden merkki?
Hiljaisuudella voi myös osoittaa, ettet ole seurani ja puheeni arvoinen. Moni hiljainen pohtija on ajan myötä paljastanutkin pohtivansa kaikkea muuta kuin kauniita asioita.
Puheliaat vievät mielestäsi myös energiaa. Itse koen toisin. He ovat usein antamassa energiaa ja jakamassa innostusta ja iloa. On raskasta vetää perässään ihmistä, josta ei saa mitään irti.
Pohjimmiltaan puheliaisuusvihasi taustalla on kuitenkin luultavammin se, että kuuntelisit mieluummin omaa ääntäsi. Se kun taitaa mielestäsi olla kaunein.
Aloittajalle: Älä ota nokkiisi edellisen kirjoittajan purkauksesta. Jaa ilosi ja surusi jatkossakin. Aitoja ihmisiä arvostetaan. Ainakin minä arvostan.
Semmoset tyypit ärsyttää, jotka haluaa kokoajan olla itse äänessä, eikä niitä kiinnosta muiden asiat ikinä. Huomaa elekielestä, että muiden jutut ei kiinnosta pätkääkään. Lähdetään vaikka pois paikalta tai ollaan kyllästyneen olosia, jos niiden pitäisikin kuunnella muita vuorostaan. Kunhan itse savat tyhjentää mielensä ja valuttaa murheensa ja ikävät asiat muiden niskaan. Niiltä ei saa suunvuoroa ja on pakko alkaa puhumaan päälle, jos jotain haluaisi sanoa. Jos sellainen soittaa niin se kertoo vaan omat juttunsa ja sulkee sitten puhelimen kysymättä mitä toiselle kuuluu. Ei ainakaan mua piristä sellanen ja mielummin jättäsin vastaamatta kokonaan. Sitten jos on jostain erimieltä, niin sitäkään ei oikeen haluta ymmärtää tai loukkaannutaan tms.
Joskus hiljasemmassa seurassa on kiva, että on joku puhelias mukana. Toisaalta helpommin saa itse puhutuksi, jos toinen ei ole kauhea tyhjäpäinen turhan pälpättäjä. Sitten sitä vaan haluaa pois semmoisesta tilanteesta.
Ihmisiä on kyllä monenlaisia ja niitäkin puheliaita tyyppejä on, jotka osaa myös kysyä mitä muille kuuluu ja kuunnella tarpeen tullen muiden asioita. Semmoisia jotka osaa ottaa keskusteluun mukaan myös hiljaisimman tyypin, vaikka kyselemällä jotain ja kehumalla.
Helposti kaksi hiljaisempaa tulevatkin toimeen paremmin, kun molemmat osaavat kuunella tostensa juttuja tai siten kaksi päällepuhujaa, jotka voivat kiistellä kahdestaan puheenvuoroista.
Totta kai vastavuoroinen kuuntelu kuuluu asiaan, mutta ihmisillä on myös erilaiset temperamentit, adhd:ta jne. Jos jo asenteellaan tuomitsee toisen turhan puhujaksi, niin ei sille ainakaan kaveruutta rakenneta. Kumma kun puheliaiden pitää aina huomioida hiljaisia ja kysellä ja antaa tilaa, mutta palkaksi saat kuulla olevasi tyhjänjauhaja. Ja mitäs hiljaset sitten jauhaa siellä mielessään? Kun mua ei kuunnella ja kun tuo on niin kauhea turhanpuhuja jne. Suomalaisten pitäisi päästä sellaisesta nurkissa juroilusta, jossa puhuminen on tyhmyyden merkki. Siihenhän sinäkin vetosit...
Hiljaset haluaa pysyä leireissään. Okei, jääköön sinne syrjään sitten, kun en viitti mennä turhaa jauhamaan. Pelkkä hiljaisuus kun tekee ihmisestä niin pirun jalon....
Tunsin kuinka tällä oli tarve kertoa kaikesta. Aina riidan tullen, neuvotaan keskustelemaan tunnetun ihmisen kanssa ja ei tarvitse pelästyä. Pitää sitten miettiä mistä suuri reaktio johtui!!!Luin ohjeita siihen aikakausilehti leikkeestä, jonka olin ottanut talteen jo aikoja sitten!!!Tuide!!!
Mukavaa lukea kirjoituksia lähes kaikesta!!!