Vaimo valittaa, etten tee riittävästi kotitöitä. Mielestäni teen niitä aina kun ehdin ja voin. Kieltämättä olen silloin tällöin työmatkoilla ulkomailla – projektipäällikkö kun olen ammatiltani. Matkapäiviä vuodessa tulee noin 50. Teen Suomessa normaalia työpäivää eli noin 8 tuntia päivässä ja käytän lomani normaalisti. Meillä on vähän yli vuoden ikäinen terve ja reipas lapsi, joka opettelee kävelemään ja puhumaan. On hauskaa ja hienoa seurata opettelemista ja seuraan sitä isän ylpeydellä. Äitini kuoli Alzheimerin tautiin pari kuukautta sitten ja pyrin olemaan hänen tukenaan ja etenkin isäni tukena ennen äidin kuolemaa ja sen jälkeen. Lisäksi haluaisin harrastaa liikuntaa, käydä joskus kirjastossa lukemassa lehtiä, harrastaa nikkarointia jne. En juokse vieraissa naisissa, en juo viinaa, en käy baareissa ja pyrin olemaan kunnollinen. Ei vaan kelpaa. Lienee jo selvää, että olen tinkinyt omista harrastuksistani hyvin paljon eli kirjastokäynnit ja nikkarointi on jäänyt kokonaan pois. Liikuntaa harrastan illalla yhdeksän jälkeen tai kerran viikossa pelaamalla sulkista työkavereiden kanssa.
Olen pitkämielinen, en ryhdy tappelemaan ja perustelemaan omia oikeuksiani mielelläni, vaikka pidänkin oman puoleni. Jossain vaiheessa alkaa vaan pinna kiristyä.
Seksiä meillä ei ole ollut vaimon kanssa synnytyksen jälkeen kertaakaan. Aluksi pelkäsin hänen koskettamistaan, mutta en enää. Vaimo on kaunis ja ihan viehättävä, mutta lähestymisyritykseni hän torjuu vedoten väsymykseen tai ilmeiseen kiinnostuksen puutteeseen. Toisinaan keskustelemme toisen lapsen hankkimisesta, mutta ilman yhdyntää se ei ainakaan luonnollisella tavalla onnistu. Hän huomasi, että vedän toisinaan käteen ja suuttui siitä silmittömästi. Hän ei ymmärtänyt, että en voi sietää tilannetta jossa en saa häneltä seksiä. En siis myöskään saisi tyydyttää itseäni, vain koska hän ei saa tyydytystä – toisaalta ei edes halua minua. Hän uhkasi hankkia itselleen rakastajan. En itse ole tehnyt seksistä numeroa, en painosta vaimoa mutta ei tilanne kai normaalikaan ole.
Minä en ymmärrä. Minä olen insinööri-putkiaivo. Minä en kuuntele mitä hän sanoo – kuulen mutten kuulemma kuuntele. Minä en rakasta häntä. Näin hän sanoo, mutta olen asioista hieman eri mieltä. En todellakaan ole täydellinen, mutta eipä ole vaimokaan.
Ehkä eniten minua rassaa, että kun riitelemme, alkaa mykkäkoulu joka jatkuu kunnes loppuu, joskus useita päiviä. Anteeksi ei vaimo anna eikä pyydä. Olen välillä surullinen ja masentunut.
Eilen vaimo ilmoitti, että hän haluaa ottaa minusta eron. Syynä on se, etten osallistu kotitöihin riittävästi. Mutta mistä tingin: hyvästä työpaikasta, oman vanhuudensairaan isäni ajoittaisesta tukemisesta (pikakäynti kerran, kaksi viikossa) vai omista harrastuksistani (jo tingitty minimiin)? Eilen tuli kyynel silmään, kun en tiedä, mistä tinkisin? En tiedä mistä saan lisää aikaa auttaakseni vaimoa kotitöissä. Meillä tosiaan koti pidetään kunnossa – mielestäni liiankin hyvässä kunnossa. Kaikki lapsen vaatteet silitetään. Imurointi kerran viikossa lienee ihan ok. Tiskikone pesee tiskit. Lasta hoidetaan hyvin, leikitään ja vaihdetaan vaippoja jne kuten pitää.
Olen kriisissä, kun saan kuulla kotona, toisinaan töissä ja lähes joka kerta isäni luona, etten huomioi näitä "sidoryhmiä" riittävästi. Olen alkanut herätä ja menemään töihin aiemmin, jotta ehdin tekemään työni paremmin (olen iltauninen, joten ei ongelma).
Olen ehdottanut vaimolle parisuhdeterapiaa, mutta ilmeisesti hän ei sitä halua. En ymmärrä, että kaksi akateemisesti sivistynyttä ihmistä eivät voisi keskustella asioista asiallisesti ilman, että uhkaillaan avioerolla (ei ollut ensimmäinen kerta).
Vaimo muutti kanssani tähän kaupunkiin toisesta keskisuuresta kaupungista. Hänellä ei ole täällä ystäviä tai ihmisiä, joille purkaisi huoliaan. Hänellä on erittäin hyvät välit vanhempiinsa, jotka ovatkin mukavia ihmisiä. Voisin kuvitella keskustelevani näistä asioista heidän kanssaan. En kuitenkaan halua sotkea heitä tähän. Vaimo haki työpaikkaa yrityksestä, josta hän jäi äitiyslomalle. Yrityksellä on toimipaikka kaupungissa. Hän ei saanut tehtävää, jota itse piti ilmeisen varmana.
Vaimo on ollut perheessään ainut lapsi. Minä olen nuorin neljästä lapsesta. Olen joutunut kasvuvaiheessa hyvin paljon joustamaan kasvaessani suurperheessä.
Raha ei meillä ole ongelma. Minä olen tietenkin saanut saiturin maineen. Maksan vastikkeet, sähköt, vakuutukset jne. ja teen ostokset, kun vain voin. Olen kieltämättä tiukka rahan suhteen, mutta minulla on myös melko hyvät tulot. Olen auttanut vaimoa rahallisesti ja kertonut, että jos hänellä on tiukkaa niin olen aina auttamassa. Meillä on myös yhteinen tili, jossa on katetta. Hänen vanhempansa avustavat vaimoa kuitenkin minun tietämättäni taloudellisesti.
Vai onko kysymys ihan jostain muusta? Miten vien asiaa eteenpäin? Asialliset kommentit ovat tervetulleita.
Olen pitkämielinen, en ryhdy tappelemaan ja perustelemaan omia oikeuksiani mielelläni, vaikka pidänkin oman puoleni. Jossain vaiheessa alkaa vaan pinna kiristyä.
Seksiä meillä ei ole ollut vaimon kanssa synnytyksen jälkeen kertaakaan. Aluksi pelkäsin hänen koskettamistaan, mutta en enää. Vaimo on kaunis ja ihan viehättävä, mutta lähestymisyritykseni hän torjuu vedoten väsymykseen tai ilmeiseen kiinnostuksen puutteeseen. Toisinaan keskustelemme toisen lapsen hankkimisesta, mutta ilman yhdyntää se ei ainakaan luonnollisella tavalla onnistu. Hän huomasi, että vedän toisinaan käteen ja suuttui siitä silmittömästi. Hän ei ymmärtänyt, että en voi sietää tilannetta jossa en saa häneltä seksiä. En siis myöskään saisi tyydyttää itseäni, vain koska hän ei saa tyydytystä – toisaalta ei edes halua minua. Hän uhkasi hankkia itselleen rakastajan. En itse ole tehnyt seksistä numeroa, en painosta vaimoa mutta ei tilanne kai normaalikaan ole.
Minä en ymmärrä. Minä olen insinööri-putkiaivo. Minä en kuuntele mitä hän sanoo – kuulen mutten kuulemma kuuntele. Minä en rakasta häntä. Näin hän sanoo, mutta olen asioista hieman eri mieltä. En todellakaan ole täydellinen, mutta eipä ole vaimokaan.
Ehkä eniten minua rassaa, että kun riitelemme, alkaa mykkäkoulu joka jatkuu kunnes loppuu, joskus useita päiviä. Anteeksi ei vaimo anna eikä pyydä. Olen välillä surullinen ja masentunut.
Eilen vaimo ilmoitti, että hän haluaa ottaa minusta eron. Syynä on se, etten osallistu kotitöihin riittävästi. Mutta mistä tingin: hyvästä työpaikasta, oman vanhuudensairaan isäni ajoittaisesta tukemisesta (pikakäynti kerran, kaksi viikossa) vai omista harrastuksistani (jo tingitty minimiin)? Eilen tuli kyynel silmään, kun en tiedä, mistä tinkisin? En tiedä mistä saan lisää aikaa auttaakseni vaimoa kotitöissä. Meillä tosiaan koti pidetään kunnossa – mielestäni liiankin hyvässä kunnossa. Kaikki lapsen vaatteet silitetään. Imurointi kerran viikossa lienee ihan ok. Tiskikone pesee tiskit. Lasta hoidetaan hyvin, leikitään ja vaihdetaan vaippoja jne kuten pitää.
Olen kriisissä, kun saan kuulla kotona, toisinaan töissä ja lähes joka kerta isäni luona, etten huomioi näitä "sidoryhmiä" riittävästi. Olen alkanut herätä ja menemään töihin aiemmin, jotta ehdin tekemään työni paremmin (olen iltauninen, joten ei ongelma).
Olen ehdottanut vaimolle parisuhdeterapiaa, mutta ilmeisesti hän ei sitä halua. En ymmärrä, että kaksi akateemisesti sivistynyttä ihmistä eivät voisi keskustella asioista asiallisesti ilman, että uhkaillaan avioerolla (ei ollut ensimmäinen kerta).
Vaimo muutti kanssani tähän kaupunkiin toisesta keskisuuresta kaupungista. Hänellä ei ole täällä ystäviä tai ihmisiä, joille purkaisi huoliaan. Hänellä on erittäin hyvät välit vanhempiinsa, jotka ovatkin mukavia ihmisiä. Voisin kuvitella keskustelevani näistä asioista heidän kanssaan. En kuitenkaan halua sotkea heitä tähän. Vaimo haki työpaikkaa yrityksestä, josta hän jäi äitiyslomalle. Yrityksellä on toimipaikka kaupungissa. Hän ei saanut tehtävää, jota itse piti ilmeisen varmana.
Vaimo on ollut perheessään ainut lapsi. Minä olen nuorin neljästä lapsesta. Olen joutunut kasvuvaiheessa hyvin paljon joustamaan kasvaessani suurperheessä.
Raha ei meillä ole ongelma. Minä olen tietenkin saanut saiturin maineen. Maksan vastikkeet, sähköt, vakuutukset jne. ja teen ostokset, kun vain voin. Olen kieltämättä tiukka rahan suhteen, mutta minulla on myös melko hyvät tulot. Olen auttanut vaimoa rahallisesti ja kertonut, että jos hänellä on tiukkaa niin olen aina auttamassa. Meillä on myös yhteinen tili, jossa on katetta. Hänen vanhempansa avustavat vaimoa kuitenkin minun tietämättäni taloudellisesti.
Vai onko kysymys ihan jostain muusta? Miten vien asiaa eteenpäin? Asialliset kommentit ovat tervetulleita.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mielestäni sinussa ei ainakaan näyttäisi olevan mitään oleellista vikaa, jos vois sanoa.Yrität kuitenkin tehdä paljon töitä perheesi eteen, tunnut pitävän lapsestasi ja vaimostasikin puhuit aika kunnioittavasti.Ymmärrän myöskin, että seksin puute miehellä ajaa itsetyydytykseen.
Jotenkin tuntuu, että vaimollasi on ongelma.Hänellä on huono itsetunto tai sitten hän on oppinut saamaan tahtonsa aina läpi, eikä voi käsittää vastoinkäymisiä tai asioita, jotka eivät suju hänen pillinsä mukaan.
Vai olisiko hänellä joku synnytyksen jälkeinen masennus?tosin lapsihan on jo aika vanha, mutta olen kuullut, että oireilua voi olla vielä myöhemminkin..
Yritä vielä puhua vaimosi kanssa.Kerro avoimesti tunteesi, kerro että todella rakastat häntä ja haluat todella sydämesi pohjasta tehdä kaikki perheen pelastamiseksi.Yllätä hänet jotenki, viet lahjan, ostat matkan jonnekkin, minne lähette ihan kahestaan... Hemmottele häntä ja tunnusta rakkauttasi.Hän tuntuu olevan nyt huomion kipeä myös... Oletko lapsen jälkeen huomioinut vaimoasi tarpeeksi?Naiset tarvitsevat PALJON (enemmän kuin miehet ymmärtävät) huomiota ja hellyyttä (ainakin minä), varsinkin jos vähänkin meinaa olla huono itsetunto jossakin suhteessa.
Elä ihmeessä jätä harrastuksiasi, mielestäni teet jo paljon perheesi eteen. Myös sinä tarvitset harrastuksia, henkireikiä! Muista, ettet saa unohtaa itseäsi ja omaa hyvinvointiasi kuitenkaan, vaikka paljon teet toisten eteen.
Vie vaimollesi kukkia ja kortti jossa lukee että rakastat häntä ja haluat piristää häntä.Keskustele hänen kanssaan, jospa hän avautuisi...
En tiedä miten tämä on, mutta tällaisia ajatuksia tuli mieleen...
Onnea teille!
Tuo teksti voisi olla entisestä elämästäni... Mies tuntee itseään revittävän, joka suuntaan ja nainen tuntee ettei häntä rakasteta. Ja kokee sen ettei mies osallistu "tarpeeksi" kotitöihin, niin ettei mies arvosta häntä ja hänen tekemää kotityötään... toisaalta, kun syy ei ole niissä kotitöissä, vaan ilmiö oireilee niiden kautta.
Sosiaaliselle ihmiselle muutto juuri vauvaikäisen kanssa on hankala, kun haluaa olla hyvä äiti ja kuitenkin tarvitsisi niitä aikuiskontaktejakin. Vanhoja hyviä tuttuja, joille ei tarvitse kaikkea vääntää rautalangasta. (hyvien ystävien seurasta saa niin paljon energiaa!!!). Tilanteen tekee vielä vaikeammaksi se, että vauva-aikana ei välttämättä jaksa solmia uusia kontakteja, kun vauva räjäyttää koko tajunnan.. (itse ainakin sokaistuin vauvan ihmeellisyydestä ja upposin liiaksikin vauvamaailmaan. Kun ei ollut niitä parhaita ystäviä, vetämässä puheita muihinkin kuin vaippamerkkeihin :-), lähellä muuton takia).
Nainen haluaisi (ja tarvitsisi) kuitenkin omaa aikaa rentoutua. Ihan niin kuin sinäkin tarvitset omaa aikaa. Ja suhteen mies ja nainen tarvitsisi myös aikaa toisilleen. Äidin ja isän roolit ovat niin vahvoina, että tuo nainen mies -asetelma on unohtunut... Näiden roolien yhdistäminen ei välttämättä ole helppoa. Muttei mahdotontakaan.
Omalta kohdaltani tunnustan, että meillä meni asiat liian pitkälle, eikä paluuta enää ollut. Silti syytän itseäni, kun en tajunnut miehen tilan tarvetta... Ja toisaalta syytän ehkä miestänikin, kun hän ei halunnut lähteä kahdestaan mihinkään. Ei halunnut jättää lasta muiden hoitoon.
Ks.täydellisenä alkanut suhde romuttui siis siihen, kun muuttuvia tekijöitä oli kerralla liikaa ja voimavaroja (ja tahtoa) hoitaa parisuhdetta liian vähän. Minä vain puhuin ja mies loittoni. Ehkä minun olisi pitänyt etsiä sitä puhekaveria muualta tai ottaa enemmän omaa aikaa, jolloin olisin saanut ajatukset pois kotirintamalta. Tai ehkä pitkästyin henkisesti kotona oloon (vaikka lapsen kasvun seuraaminen sykähdyttävää onkin)ja aloin nähdä/tehdä ongelmia sinnekin missä niitä ei ollut.
Rakkautta olisi ollut... Muttei molemmin puolista tahtoa muistaa miksi yhteen oltiin lyöttäydytty.
Vaimosi voi olla myös masentunut, kun kokee ettei elämä olekaan sitä mitä halusi (oireilee oelmalla vähän takakireä kokoajan, väsynyt, seksi ei maistu.. jne). Ja kuitenkin se voisi olla, jos yhdessä niin päätätte!!!
Kokeilkaapa vaikka mennä yhtä aikaa ammattitaitoiselle hierojalle. Rentoudutte kunnolla, teette sen jälkeen jotain sellaista mistä suhteen alku aikoinakin nautitte, lasillinen viiniä.. Läheisyyttä. Ei toimi heti kuin taikaiskusta, koska väärin käsityksistä syntynyt jää ei sula hetkessä, mutta säännöllisesti käytettynä ikiroutakin alkaa lämmetä. Ja seksikin voi pitkän tauon jälkeen tuntua melkeinpä oudolta, mutta harjoittelu virkistää muistia...
Joten tsemppiä Sinulle ja puolisollesi. Kyllä Te ihan selvästi rakastatte toisianne, mutta vanhemmuuden yhdistäminen parisuhteeseen ei aina tosiaankaan ole helppoa. Uskon, että syvällä sisimmässään vaimosi kärsii seksin puutteesta sinun laillasi. Mutta koska kokee jotenkin hölmösti ettet sinä arvosta häntä ja hänen kotirintamallaan tekemää työtä, niin loukkaantuneena ajattelee ettet rakasta. Ja jotkut naiset ovat sellaisia etteivät voi harrastaa seksiä kuin rakkaudesta... todella sekavaa, mutta tiedän yhden parisuhteen, joka meni juuri näiden asioiden takia kiville...
Parempaa onnea Teille! Ja kyllä se helpottaa, kun lapsi vähän kasvaa.. klise,mutta niin totta!
olen jokseenkin samaa mieltä kuin edelliset kirjoittajat. Olet omasta näkökulmastasi tehnyt varmasti voitavasi, mutta ajattele vaimoasi, joka varmasti on hieman turhautunut siihen, että hänellä ei ole paljoa kontakteja muihin ihmisiin vauvan lisäksi. Yritä osoittaa välittämistäsi, arvostamistasi ja rakkauttasi.
Kehu hänen taitojaan äitinä, mutta älä unohda, että hän on myös Nainen. Vie hänelle esim. kukkia (äläkä laita korttiin, että "hyvälle äidille" vaan jotain romanttisempaa). Ehkä seksi ei siksikään suju, kun sinä et ole osoittanut kiinnostusta siihen, että haluaisit valloittaa naisesi uudelleen? Mieti niitä aikoja, kun tutustuitte. Mitkä asiat tekivät vaimosi onnelliseksi ja kiinnostuneeksi sinusta? Ehkäpä sieltä voisit löytää jotain vinkkejä siihen, mitä vaimosi nytkin kaipaa (esim. kauniita sanoja, kehuja, lahjoja, kukkia, yhteistä keskusteluaikaa, halaamisia ja pusuja, hellyyttä, sitä, että kysyt hänen kuulumisiaan ja vointiaan...).
Teillä varmasti on nyt hieman erilaiset tarpeet ja käsitykset parisuhteestanne, mutta jos jaksatte vielä yrittää, niin asiat voivat järjestyä uudella mallilla. Koita ymmärtää vaimoasi ja hänen ikäviltä tuntuvia reaktioitaan, vaikka ei se varmasti helppoa ole. Kaikkea hyvää teille!
...
- Pyrin kehumaan vaimoani - ja kyllä kehumisen syitäkin on - hän hoitaa kotia loistavasti, tekee hyvää ruokaa, huolehtii lapsesta jne.
Mutta itsekin mielelläni haluaisin kuulla kehuja - tai edes jonkin positiivisen kommentin.
- Olen vienyt hänelle kukkia - en säännöllisesti mutten myöskään unohtamatta. Pyrin muistamaan syntymäpäivät ja nimipäivät ja ystävänpäivät ja äitienpäivät ja joskun unohdankin jotain. Joskus tuon kukkia muuten vaan.
- Vaimo on kaunis ja seksikäskin, vaikka hän ei sitä tuo millään esille minua kohtaan. Olen lähestynyt häntä useita kertoja ja yrittänyt lähestyä oikein, painostamatta. Minut on torjuttu joka kerta ja voin sanoa että se tuntui helvetin pahalta. Enää en halua enkä jaksa yrittää, en tiedä milloin on oikea aika kun sitä ei taida olla eikä tulla.
Totuutta kirjoituksessasi oli paljon. Meidän tulisi keskustella enemmän. Tällä hetkellä asiat ovat solmussa. Minä osoitan hellyyttä ja rakkautta lapselleni, joka myös osoittaa niitä tunteita minua kohtaan. Vaimoa kohtaan en osoita mitään tunteita tällä hetkellä. En itse asiassa puhu hänelle kuin välttämättömät asiat.
Toivoisin, että vaimo löytäisi tai haluaisi löytää itselleen kodin ulkopuolisia ystäviä. Tuntuu siltä että hän kokee tämän kaupungin ihmiset huonommiksi kuin hän itse on, ts. ei koe löytävänsä tasoistaan seuraa. Minäkään en taida olla hänen tasoistaan seuraa. Toisaalta en ole kokenut, että vaimo olisi itselleen aktiivisesti edes etsinyt ystäviä. Toivon myös, että hänellä olisi harrastuksia. Hän käy kerran viikossa aerobicissa ja mielihyvin sallin hänelle vapaa-aikaa.
Yhtenä ongelmana tässä lienee, että vaimo ei luota siihen, että osaisin hoitaa lasta. Hän sallii ehkä tunnin parin hoitamisen/kaitsemisen mutta ei pitempää. Hän on itse sanonut, ettei luota minuun. Todellisuudessa olen hoitanut veljeni lapsia heidän pikkuvauvaiästään asti ja olen edelleen heidän kanssa hyvä ystävä (ovat 9 - 13-vuotiaita nyt). Minulla oli ennen lapsen saamistamme enemmän lastenhoitokokemusta kuin vaimollani.
Kiitokset kuitenkin viestistäsi, se oli rakentava ja toivoa antava.
Itse olen huomannut, että jos miehellä on enemmän ns. elämää (tässä tapauksessa vaikkapa työpaikka), niin hermo alkaa mennä pienemmästäkin asiasta, kun itsellä ei ole omaa elämää, vaan on huomattavasti enemmän riippuvainen toisesta ja toisen seurasta kuin tämä toinen osapuoli... Vaikka olenkin nainen, jolla on naisen logiikka, niin ymmärrän, että minulla ei olisi mitään syytä olla mustasukkainen miehelle ajasta, mutta silti joskus niin tapahtui. Ennen kuin tajusin asian laidan ja mietin itsekseni, niin paljon enemmän kuin nykyään.
Mielestäni avioerolla uhkaaminen voisi (tilannettahan en tarkalleen tiedä, siis paha sanoa) olla myös merkki siitä, että hän haluaa näyttää tulevansa toimeen omillaan niin kuin sinä ehkä hänen näkökulmastaan näytät tulevan. Saatan tietysti olla väärässä, mutta olen havainnut itsessäni hieman sentapaista...
Ihmisolennot ovat kummia ja varsin usein kyllä todella epäloogisia...
Onnea kuitenkin. Toivottavasti vaimosi ymmärtää, että hän on sinulle tärkeä, vaikka sinulla onkin paljon enemmän puuhaa kuin hänellä.
Kuulepas, Paavo. Parisuhdepalstalla olet 68 v. Et sitten ole eläkkeelle jäänyt kuitenkaan? Mielenkiintoisia tarinoita kuitenkin. Uskoo näitä sitten ken haluaa.
naisena en kyllä ymmärrä vaimoasi tai sitten kotityöjärjestelyissä on eroa... itse olen lapsen kanssa kotona päivät, mies töissä... minä teen lähinnä kotityöt, koska loogisesti minulla lienee aikaa siihen enemmän... en marmata miehelle, ei kyllä tarvitsekkaan koska hän on suhteellisen oma-aloitteinen... hänellä on myös harrastuksia.. ja annankin olla... jos teillä on raha-asiat kunnossa ja muuten en todella ymmärrä mikä vaimoasi vaivaa.....
No rehellisesti sanottuna väitän että kysymys on ihan muista asioista kuin töiden jakamisesta oikein tai rahasta tai tasa-arvosta. Ehkä vaimo on masentunut. Ehkä hänellä on lievä mielenterveysongelma. JOka tapauksessa hommat on ristissä. Äsken tuli tekstiviesti, jossa hän kiitti minua saadessani hänelle aikaan aamulla pahan mielen. En muista aamusta muuta, kuin että hän valitti etten ottanut omenoita pussista eilen hänen kauppareissunsa jälkeen ja asettanut niitä nätisti vadille. Taisin sanoa aamulla jotain pikkumaisuuksista tms. Haen apua seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksesta.
Häpeillen voin sanoa tunnistavani samoja piirteitä itsessäni.
Jostain kumman syystä asetan itselleni rajoja ja malleja, joita en kuitenkaan saavuta ja sitten olen itseeni tyytymätön ja puran kukkuani mieheeni.
Tiedän että minulla on "hyvä mies", joka ei lyö ja yrittää kaikkensa että olisin onnellinen.
Jostain syystä en vain halua hänelle suoda sitä iloa, että näkisi minut hetkenkään tyytyväisenä.
En tiedä miksi teen sitä, se on eräänlaista henkistä väkivaltaa miestäni, mutta eniten minua itseäni kohtaan!
Meilläkään ei enää seksiä ole ja sekin on täysin minun aikaansaannostani.
Olen turhautunut ja puutteessa, enkä voi kuin syyttää itseäni.. =(
Ja mitä sitten tapahtui? Mielelläni kuulisin.
Meillä kävi näin: seuraava lapsi sai kesällä 2004 alkunsa ja syntyi viime keväänä. Odotusaika oli yhtä onnea, ihan niin kuin ekallakin kerralla. Nyt alkuinnostus on hävinnyt yövalvomisten ja kaiken riittämättömyyden keskellä ja olemme jälleen ihan samanlaisten ongelmien keskellä kuin lähes 2 vuotta sitten. Avioerolla uhkaillaan ja aion hakea apua. En tosin viime kerrallakaan hakenut. Kynnys johonkin perheasiain keskukseen menemiselle on aika korkea. Kirjoitan tämän sinulle, koska kuvaamasi tilanne on niin lähellä vaimoni tilannetta. Jos sähköpostisi on edelleen voimassa, saatat jopa lukea tämän viestin.
Ainoo muutos parin vuoden takaiseen on, että nyt anoppi on myös käännytetty minua vastaan. Appiukon pisteet nousivat tosin samalla, kun osasi pitää suunsa kiinni.
Pärjäillään jotenkin joka tapauksessa!