Missä himo?

Mitä sitä tekisi, kun mies ei halua rakastella, ei hyväillä, ei mitään. Jos yrittää suudella, hän alkaa kiemurrella. Se on kuulemma hauskaa ja hyvä vitsi.

Kateellisena katson muita pareja, jotka kävelee kadulla käsi kädessä, välillä suikkaa suukon toisilleen. Ei meillä vaan enää niin.

Ollaan molemmat 28v, oltu 3 vuotta yhdessä. Siitä lähes puolisentoista vuotta olen saanut itkeskellä, kun mies ei enää hyväile ja seksi on minimissä. Olen yrittänyt kaikkea: jättänyt hänet vähemmälle huomiolle, vietellyt, järjestänyt kynttiläillallisia, ostanut lahjoja... Mutta kun ei niin ei.

Arki-iltaisin mies tuijottaa töllöä, silloin ei saa häiritä. Tulee nukkumaanmenoaika, hän valittaa, että ei jaksa arki-iltaisin kun pitää herätä töihin. odotan viikonloppuja, mutta kun silloinkaan ei rakastella. Rakastelemme ehkä kerran viikossa tai kahdessa, silloinkin pikaisesti.

Kaipaan suhteen alun pitkiä rakasteluita, joita oli lähes joka ilta, vaikkei edes asuttu yhdessä. En jaksa enää!!! Miten voisi pelastaa suhteen? Itkeskelen nykyisin joka ilta, kun mies vaan torjuu. Olen yrittänyt keskustella, mutta mies vaan suuttuu tästä puheenaiheesta. Missä vika? Miksi mies ei enää halua seksiä? Vaikka väittää haluavansa minut...
5721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihan tosi. Siinäpä ukko on ihmeissään kun et enää pyytelekkään rakastelemaan,herää epäilykset hänelläkin ja alkaa tajuamaan ettet olekkaan itsestään selvyys. Nyt vaikka nettikauppaan tutkimaan vaihtoehtoja niin menee se kevät niin että tyhjää vaan.

Äänestä

intohimottomuus on vaikeasti myönnettävä asia ja sen syitä on vielä vaikeampi käsitellä. olemme avomieheni kanssa puhuneet minun intohimon häviämisestä yleisellä tasolla ja hänen kiihkeästä luonteesta (ainut tunnepuolen asia, mistä voidaan puhua hänen suuttumatta).

onko haluttomuuteni syitä? nyt puhun vain naisena ja vain omasta puolestani. miehen ja naisen haluttomuuden syyt ovat erit. naisella ehkä tunnepuoli on ratkaisevampi ja jossain vaiheessa hormoonit. miehellä saattaisi vaikuttaa stressaava arki, josta hän ei halua/osaa puhua?omia syitäni en pysty vielä erittelemään. olen 1.)surullinen hänen puolestaan, kun hän kiihkeytensä menee hukkaan minun kanssa 2.)surullinen siitä, ettei yhteinen alkuaojen kiihkeys palaa. toisaalta kukapa meistä ei kaipaisi yhdessäolon alkuaikojen kiihkeitä rakasteluja, heittäymistä, tunnetta ja erityisesti hellyyttä.

piiitkässä suhteessa (siis teidän yhdessäoloon voidaan lisätä about 10v) seksikin muuttuu ja sen sanotaan kypsyvän ja kasvavan. ehkäpä mieheni on omalla intohimollaan saanut pidettyä minut vierellään??? toisinaan me rakastelemme 3krt/vko; työvuoroista ja minun haluttomuudesta johtuen joskus voipi mennä että 0krt/vko. joskus toivon, että rakastelu olisi ohi "pika-pika". välillä vaan köllöttelen ja tuumailen kun hän tyydyttää itsensä ja minutkin. hänelle laatu ja määrä riittävät. yleensä ajattelen, että kyllähän meidän arkiseksi sopii myös minulle...olemme arkoja kokeiluiden suhteen emmekä tiedä toistemme fantasioita. ja kaiken kukkuraksi tunnen kyllä syviä intohimon tunteita, mutta en häneen:`(

senhän me tiedämme, ettei suhdetta voi hoitaa yksin. yritä kääntää nämä asiat jotenkin miehesi näkökulmaksi. ainahan voit kysyä neuvoa tämänkin palstan parisuhdeterapeutti herra 35:lta

Äänestä

Eipä ole kirjoitukseesi juuri lisättävää niin omalta se tuntuu. Itse yritän olla tekemättä aloitetta ja ajattelematta seksiä. Säästyy torjutuksi tulemisen aiheuttamalta pahalta mieleltä ja pettymykseltä.

Äänestä

Vaikuttaa siltä, että jos toiselta on himot pois, niin ne sitten ovat. Ja takaisin eivät tule...

Dildo ei auta. Mies itse osti minulle sellaisen, mutta sen kanssa tulee vaan surulliseksi. Haluan häntä, oikeaa ihmistä, joka pitää hyvänä ja jolle saa tehdä hyvää. Pelkkä muovilelu vaan suututtaa.

Haluan suhteen, jossa alkuajan huuma ei pääty, vaan molemmat haluavat toisiaan ja rakastavat toisiaan. Jollei halua rakastella, mahtaako oikeasti edes rakastaa? En halua elää näin. Sittenkin, kun saan miehen innostumaan, hän hoitaa homman alle 5 min., saa itse ja jättää minut kärvistelemään entistä suuremmassa tuskassa.

Äänestä
  • Jos syy on siinä että hän kuvittelee että nainen on jo saatu eipä paljon muuten kiinnosta niin vaihda miestä. Toiset eivät läheisyydestä eikä seksistä piittaa. Ja tuntuu vähintäänkin oudolta että seksiä pitää parisuhteessa maanitella. Parisuhdehan on muunmuassa hyvän seksisuhteen takia. Eli älä kerjää siltä seksiä vaan vaihda miestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton kirjoitti:

Mitä sitä tekisi, kun mies ei halua rakastella, ei hyväillä, ei mitään. Jos yrittää suudella, hän alkaa kiemurrella. Se on kuulemma hauskaa ja hyvä vitsi.

Kateellisena katson muita pareja, jotka kävelee kadulla käsi kädessä, välillä suikkaa suukon toisilleen. Ei meillä vaan enää niin.

Ollaan molemmat 28v, oltu 3 vuotta yhdessä. Siitä lähes puolisentoista vuotta olen saanut itkeskellä, kun mies ei enää hyväile ja seksi on minimissä. Olen yrittänyt kaikkea: jättänyt hänet vähemmälle huomiolle, vietellyt, järjestänyt kynttiläillallisia, ostanut lahjoja... Mutta kun ei niin ei.

Arki-iltaisin mies tuijottaa töllöä, silloin ei saa häiritä. Tulee nukkumaanmenoaika, hän valittaa, että ei jaksa arki-iltaisin kun pitää herätä töihin. odotan viikonloppuja, mutta kun silloinkaan ei rakastella. Rakastelemme ehkä kerran viikossa tai kahdessa, silloinkin pikaisesti.

Kaipaan suhteen alun pitkiä rakasteluita, joita oli lähes joka ilta, vaikkei edes asuttu yhdessä. En jaksa enää!!! Miten voisi pelastaa suhteen? Itkeskelen nykyisin joka ilta, kun mies vaan torjuu. Olen yrittänyt keskustella, mutta mies vaan suuttuu tästä puheenaiheesta. Missä vika? Miksi mies ei enää halua seksiä? Vaikka väittää haluavansa minut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu