USA:n tähtilippu laskeutuu länteen Auringon mukana...

Miksi US-Armyn hallituksen joukot ovat mm. Italiassa, Saksassa, Japanissa jne.… ? nämä laskien mukaan tukikohtia on noin 130-erissä maassa yli 700 erillistä tukikohtaa.

Eurooppa pystyy olemaan sotimatta ilman Yhdysvaltojakin, onhan meillä EU.

Jenkit ulos Euroopasta.

Emme ole sillä asteella, että tarvitsisimme jonkinlaiset hyvinkin epämääräiseen käyttöön varatut "rauhanturvaajat", vielä kun toisaalta eurooppalaisilta pyydetään Naton kautta joukkoja, mikseivät ota niitä esim Italian, Saksan ja Japanin US-Armyn joukoista. Vastenmielisiä olioita tuskin osaavat käyttää edes veistä ja haarukkaa. Toisen maailmansodan aikana Eurooppaan lähetetyt agentit erillisesti opetettiin syömään veitsellä ja haarukalla. Se pöytä tavoista.

On ilmoitettu, että näillä on syytesuoja, mutta ei heti perään ole älytty kysymään, kuka tai ketkä tämän syytesuojan on antanut. Se on periaatteelinen kysymys. Mihin he sitä tarvitsevat? Miten se käytännössä ja teoriassa näkyy. "Ovat pidettyjä Saksassa" jos ne muut jotka eivät pidä vaiikenevat. Pettureita on ollut aina. Saksan tulisi itse nyt tiedostaa tilanteensa, heillä ei ole annettu edes mahdollisuutta tähän.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katsokaa historian kartasta, minkä kokoinen USA oli silloin, kun se perustettiin, ja katsokaa mihin kaikkialle amerikkalaisten rosvoimperiumi on sittemmin laajentunut. Kaikki on saatu ryöstämällä, valloittamalla, tappamalla ja hankitut alueet tyhjiin imemällä. USA on aina estoitta hyökännyt heikomman kimppuun, ja silloin kun vastustaja on ollut liian vahva, USA on lahjonut jonkin muun maan sotimaan sitä vastaan, lopulta itse voiton hedelmät keräten. USA:n käymien sotien luettelo on pitkä ja verinen. Aina on ollut silkasta ahneudesta kyse. Onko ihme että Amerikkaa vihataan kaikkialla maailmassa. Älkää antako Obaman hymyilevän kuminaaman pettää itseänne. Hänkin on pelkkä suurpääoman ja sotateollisen kompleksin sätkynukke, puhuvä pää joka yrittää kusettaa koko muuta maailmaa. Älkää antako sen mennä täydestä. USA TERRORISTIJOUKKOINEEN HELVETTIIN MUIDEN ALUEILTA!

Äänestä

on pysyviä sotilastukikohtia ympäri maailmaa? Miksi Ranskalla on pysyviä sotilastukikohtia ympäri maailmaa? Miksi Espanjalla on tukikohta Afrikassa? Miksi Hollannilla, Tanskalla ja Norjalla on pysyviä tukikohtia toisella puolella maailmaa? Onko nuo miehitystä?

Miksi paikalliset ei laske suosiolla ranskalaisia joukkoja pois alueeltaan? Miksi paikalliset haluavat "miehitysjoukot" pysyvän alueellaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väinö-II kirjoitti:

Miksi US-Armyn hallituksen joukot ovat mm. Italiassa, Saksassa, Japanissa jne.… ? nämä laskien mukaan tukikohtia on noin 130-erissä maassa yli 700 erillistä tukikohtaa.

Eurooppa pystyy olemaan sotimatta ilman Yhdysvaltojakin, onhan meillä EU.

Jenkit ulos Euroopasta.

Emme ole sillä asteella, että tarvitsisimme jonkinlaiset hyvinkin epämääräiseen käyttöön varatut "rauhanturvaajat", vielä kun toisaalta eurooppalaisilta pyydetään Naton kautta joukkoja, mikseivät ota niitä esim Italian, Saksan ja Japanin US-Armyn joukoista. Vastenmielisiä olioita tuskin osaavat käyttää edes veistä ja haarukkaa. Toisen maailmansodan aikana Eurooppaan lähetetyt agentit erillisesti opetettiin syömään veitsellä ja haarukalla. Se pöytä tavoista.

On ilmoitettu, että näillä on syytesuoja, mutta ei heti perään ole älytty kysymään, kuka tai ketkä tämän syytesuojan on antanut. Se on periaatteelinen kysymys. Mihin he sitä tarvitsevat? Miten se käytännössä ja teoriassa näkyy. "Ovat pidettyjä Saksassa" jos ne muut jotka eivät pidä vaiikenevat. Pettureita on ollut aina. Saksan tulisi itse nyt tiedostaa tilanteensa, heillä ei ole annettu edes mahdollisuutta tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu