Olen ihmetellyt että missä ovat kaikki kelvottomat naiset, joille kelpaisi kuka tahansa mies. Suomi24 treffeissä en ole ainakaan sellaisia profiileja nähnyt. Asia näyttää nyt olevan niin että nettideittailusta ei ole mitään hyötyä heille joille siitä voisi olla eniten hyötyä. Eli kelvottomat miehet ovat netissäkin ihan yhtä heikoilla kuin oikeassakin elämässä. Itse olen totaalisen kelvoton 27-vuotias mies. Minulla ei ole elämää, ystäviä, tai harrastuksia. Työ on melkein kaikki kaikessa ja ainoa väylä sosiaaliseen elämään. Työhöni liittyen teen väitöskirjaa luonnontieteen alalta. Olen jokseenkin älykäs (niillä mittareilla joilla sitä yleensä mitataan), mutta sosiaalisissa tilanteissa olen ihan pihalla. Matemaattinen ja muu "käsinkosketeltava" logiikka minulla on huippuluokkaa. Sosiaalisissa tilanteissa taas tuntuu että en aina oikein ymmärrä mitä toisen päässä liikkuu, vaikka kaikki sanat kuulenkin. Ehkä siitä johtuu krooninen ujouteni ja suunnaton epävarmuuteni. Vapaa-aikanani en juurikaan uskalla poistua asunnostani. Ajattelin että suomi24 voisi olla oikea väylä yrittää tutustua toiseen ihmiseen sillä tavalla kokeilumielessä, mutta kukaan nainen ei näytä olevan sillä asenteella liikkeellä.
Mitä hyötyä?
syrjäytynyt mies
3362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan rehellisesti sanottuna, aika normaali mieskin joka osaa lukea ihmisten pään sisustaa vähän liiankin hyvin, omaa ns. tunneälyä sekä tilannetajua voi olla aika pihalla nettideitissä.
Itsekin tosin olen huono tutustumaan naisiin tuolla ulkomaailmassa varsinkin kun viehätyn naisen persoonasta ja ajatuksista enemmän kuin ulkomuodosta. Toinen syy on se että työelämään siirryttyä sosiaaliset piirit joissa naisia tapaa ovat varsin mitättömät jos ei baarissa vieraile josta tosin ei tosimielessä kunnon seuraa löydä.
Päätin sitten kokeilla nettideittiä ja tiesin suurinpiirtein miten hommassa tulee käymään koska olin kuullut nettideitistä sekä tutustunut hieman sen toimivuuteen.
Lopputulos että naisia on aivan yhtä hankala ellei hankalampi löytää netistä ja meininki on todella pintaliitoista.
Kaltaisillesi miehille tietysti tekisi hyvää ensin yrittää hankkia kavereita yms. toimintaa. itselläni niitä hieman on muttei se naisten tapaamista helpota.
Jos kirjoituksesi oli kirjoitettu sarkasmi mielessä niin se oli hyvin huonoa pilaa ja todennäköisesti jonkun pissiksen kirjoittama.
Niin, en tiedä oliko 1. kirjoitus pilaa vai ei, mutta sinun ei luultavasti ollut. Olen hieman eri mieltä nettideitin pinnallisuudesta verrattuna reaalimaailmaan. Itse en juuri viihdy baareissa, eikä minulla niissä ole paria kertaa lukuunottamatta flaksi käynytkään. Olen huomannut, että netin ulkopuolella naiset vierastavat, kenties pelkäävätkin ulkonäköäni. Olen suht lihaksikas ja hieman sellainen prätkäkundin näköinen, vaik en moottoripyörällä ole koskaan ajanutkaan...
En muista "oikeassa maailmassa" kenenkään alle 60-vuotiaan naisen (itse olen vähän yli 30) ainakaan kymmeneen vuoteen sanoneen minua komeaksi. (Nekin 2, jotka ovat sanoneet, olivat tuhannen kännissä..) Netissä taas olen saanut ulkonäöstäni paljonkin kehuja naisilta, joita en ikinä lähestyisi baarissa, koska pitäisin heitä aivan saavuttamattoman kauniina.
Siis yhteenveto: minun kokemusteni mukaan reaalimaailma on nettiä raaempi mitä tuohon ulkonäköasiaan tulee, mutta tiedän kyllä, että moni kokee sen toisin päin.
Minunkin kokemusteni mukaan baareissa ulkonäöllä on paljon suurempi merkitys kuin nettideiteissä!