Oletteko te salarakkaitten kanssa leikkivät tulleet ajatelleeksi, miten teidän uskottavuutenne on mennyttä loppuelämäksenne? Eivät ihmiset teidän rohkeuttanne ihaile, vaikka tunnette itsenne suuriksi sankareiksi.
Jopa puolisot joutuvat naurunalaisiksi, kun pettureita hyysäävät.
Jopa puolisot joutuvat naurunalaisiksi, kun pettureita hyysäävät.
Vastaukset 15
Vanhimmat
se sitten on, jos se yleisessä tiedossa on..???
Tuskinpa kukaan sählätessään sivusuhteessa tulee ajatelleeksi uskottavuutta tai "sankaruutta", vaan yrittävät parhaansa mukaan pitää kaiken salassa. That's the point: SALArakas...
Salainen on salainen siihen asti kun käry käy. Sen jälkeen naurua ja pilkkaa riittää. Puolisoillekin. Uskottavuuttaan ei saa takaisin enää ikinä vaikka luostariin menisi katumaan.
Enpä ole kuullut kenenkään pilkkaavan pettäjää tai varsinkaan petettyä. Pettäjää paheksutaan. Harvemmin kuitenkaan päin naamaa hänelle sanotaan mitään. Petettyä säälitään, mutta senkin osoittaminen on vaikeaa. Useimmiten siis ollaan kuin ei tiedettäisi koko asiasta. Uskottavuus menee petturilta parisuhdemarkkinoilla, tuskin muuten.
Et taida olla petetty, etkä pettäjä. Kyllä minun kokemukseni petettynä on mikä on. Petetyllä on vain huonoja vaihtoehtoja valittavanaan. Se on todellakin hyvä, ettei kaikkea paskaa tulla silmille heittämään, vaan puhutaan takanapäin.
Totta, en ole kumpaankaan osaan joutunut tai pyrkinyt. Ystäväpiirissä ja suvussa noita tapauksia on liiankin kanssa, mistä syystä täällä tutkailen ihmisten ajatuksia. Suhtautuminen on todella vaikeaa. Kun joku kertoo kokemuksistaan, kuuntelen ja tarjoan itkuolkapäätä. Neuvojenkin antaminen on mahdotonta. Jos "puolustelee" petturia näkemällä hänessä jotain hyvää, petetty loukkaantuu. Jos katkaisee välit häntäheikkiin ja haukkuu häntä, saattaa petetty loukkaantua siitäkin. Pilkkaa en silti ole kuullut kummankaan osaksi tulleen. Ikävää, että sinulla on sellaisia tuttavia.
Ystäväni, jonka mies liikkuu julkisesti naisystävänsä kanssa, on todennut, että jollei halua erota, täytyy pitää mies sellaisenaan. Ja jos päättää pitää, ei auta valittaa. Ei kai se sen huonompi filosofia ole kuin moni muukaan.
miksi joillekin ihmisille merkitsee niin paljon se, mitä "muut" ajattelevat ja sanovat ?!
Itsellä oli aivan tarpeeksi selvittelemistä miehen uskottomuudessa ilman, että olisin miettinyt, mitä fiiliksiä se lähipiirissä tai hyvänpäiväntutuissa herätti. Ei kiinnostanut silloin, ei kiinnosta nytkään. Pitkällisten vaiheiden jälkeen saimme liittomme vielä kasaan, ja nyt on jo muutama hyvä vuosi takana. Mitä tulee miehen uskottavuuteen, pikkuhiljaa hän sen on saamassa takaisin silmissäni - ja käsittääkseni se on oleellisinta - ei edelleenkään se, miten uskottavana vaikka naapurin emäntä miestäni pitää. Vai kuinka..?
ihan samaa mieltä. Mua ei todellakaan paskaakaan kiinnosta mitä muut ajattelevat, todella täysi työ oli tajuta mitä oli tapahtunut ja miten eteenpäin. En tunne todellakaan itseäni luuseriksi tai säälittäväksi, vaikka petturin kanssa vielä olenkin, päinvastoin tunnen itseni vahvaksi ja todellakin itse olen tehnyt ratkaisuni että jään.
Enkä todellakaan liiku ihmisporukoissa, että anteeksi, että olen olemassa, vaan ihan ylpeänä omasta itsestäni... Mieheni oli uskoton, en minä, miksi minä olisin nolo? Uskottomuuteen on niin monia eri syitä, että ihan turha polkea itseään maanrakoon ja ajatella, että en esim. antanut seksiä ja piti vierasta hakea. Kyllä sillä pettäjällä on ihan omat ongelmansa, miksi teki niin kuin teki.
Ja todella, kyllä se vain merkitsee minulle eniten, miten mieheni saa luottamuksensa takaisin, ei kenenkään naapurin emännän ajatukset liikuta minua pätkääkään.
Että tässä kriisissä pitäisi vielä alkaa ajatella sitä, että mitä muut ajattelevat... Uskokaa tai älkää, voimat eivät todellakaan riitä enää sellaiseen!
Tuota minäkin olen ihmetellyt jo kauan: "Mieheni oli uskoton, en minä, miksi minä olisin nolo?"
Jos ei ole tehnyt mitään hävettävää, miksi häpeäisi? Petetty harvoin on tehnyt muuta kuin luottanut elämänkumppaninsa puheisiin. Eikö se ole lähtökohta kaikille terveille ihmissuhteille?
Paljastan taas oman kierouteni ja kerron omasta hupsusta teoriastani. Minä luulen, että ne, joilla on kova tarve nähdä petetty jotenkin nolona, ovat sitä mieltä myös, että petetty on aiheuttanut petetyksi joutumisen itselleen. Petetyn huonous kumppanina tai panopartnerina on aiheuttanut pettämisen. Siksi petetyn pitäisi hävetä, onhan hän epäonnistunut.
(Nämä samat tyypit myös neuvovat petettyjä: Hoida vaan ulkonäkösi paremmin ja anna aina auliisti, niin et tule petetyksi. Kas niin minä teen ja en ole petetty!)
Mistä sitten tulee tarve nähdä pettämisen syy petetyssä? No jos petetty ei ole tehnyt muuta kuin luottanut kumppaniinsa, silloinhan petetyksi voi tulla kuka tahansa. Se on taas liian ahdistava ajatus - silloinhan MINÄ itse voisin tulla petetyksi. Eieiei - kyllä syyn täytyy löytyä uhrista, ei tekijästä.
Mutta tämä nyt on taas tätä minun kiusallista ja kieroutunutta ajatteluani. Ilmankos tulin petetyksi - näin tarkemmin ajatellen...
onhan se noloa, kun joku tajuaa ja huhut kiirii ja kylän joka hemmo tietää rypyt rakkaudessa. Koita siinä olla juhlissa niin ettei kaikki vilkuilisi ja kuiskailisi. Pettäjää halveksutaan, petettyä säälitään ja salarakasta punnitaan. Kaikkia osapuolia ihmetellään. Vielä kiusallisempaa on kun joku sinisilmä ei petollisesta vehkeilystä tiedäkään ja kyselee millon tulee häät tai esittelee salarakkaan petetylle. On siinä pokkuroinnissa sietämistä itse kullakin.
Tai siis kaikki tämä on hankalaa jos teeskentelyä pidetään yllä. Avoimin kortein on helpompi pelata.
Vain itseään pettää jos luulee/uskoo valehtelijan muuttuvan. Ei ole helppoa oppia rehellistä käyttäymismallia aikuisella iällä jos siihen ei ole kasvanut. Kerran valehdellut/pettänyt menettää uskottavuutensa niin helposti että voi miettiä kannattiko, oliko se sen arvoista! Voi mennä koko elämän pituinen ikä saadakseen uskottavuutensa takaisin. Jos saa vain epäilyä osakseen, se on ajan oloon hyvinkin kuluttavaa. Petetty on varuillaan, aika kyllä näyttää armottomasti totuuden jokaisesta.
Kaikki ihmiset kykenevät muuttumaan, pahasti mieleltään sairaita psyko- ja sosiopaatteja lukuunottamatta. Kaikki valehtelemiseen ja pettämiseen sortuneet ihmiset eivät suinkaan ole mieleltään sairaita, vaan aivan tavallisia ihmisiä, joilla oma etu menee toisen edun edelle.
Jos uskottavuus ihmisellä olisi kiinni siitä, teemmekö virheitä, kukaan ihminen ei olisi uskottava. Vai oletko sinä virheetön ja erehtymätön?
että sinun maailmassasi ihmiset eivät tee virheitä, itsekin olet täydellinen puhdas pulmunen... oletko kuullut sellasita, että monet ihmiset voivat oppia virheistään? Eli kerran juoppo, aina juoppo, kuitenkin on niitäkin, jotka raitistuvat, pitäisikö heitä tökkiä ja syyttää pitkällä tikulla läpi elämän vai? Ihan liiaksi yleistetään, kyllä ihminen voi ottaa opiksi, minä ainakin suon ihmisille sen mahdollisuuden.
on hienoa todeta, että jotkut ihmiset eivät täällä yleistä. Että ihminen tekee virheitä, jokainen meistä, olisi kamalaa, jos kaikki ihmiset olisivat sellaisia, etteivät kykenisi anteeksiantoon.
Salarakkaat on tarkoitettu salaisiksi. Jos salaisuus paljastuu, se pidetään visusti omana tietona, ei hiiskuta kenellekään.
onhan se pettäminen varmaankin aika julma asia monen mielestä, ja aiheuttaa turhaa mielipahaa, Mutta kuka sairas tällaisille tilanteille nauraa?!? Kenen mielestä tämä on hauska ja ivallinen asia?!? Eli siis onko loppujen lopuksi kyse siitä, että tärkeintä on se, mitä muut ajattelevat? Ihan oikeasti, kuka nauraa petetylle, joka kuitenkin jää suhteeseen....mitä se kellekään kuuluu, ja ketä se niin naurattaa?!? Täytyy sanoa, että huvinsa sitten kullakin. Ja kuka piehtaroi mielikuvilla siitä, että joku puolituttu tuolla pokailee uusia seksikumppaneita ja pettää puolisoaan...siinä tapauksessa ehkä kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota siihen ihan ihka-omaan elämäänsä.
Jos joku tekee elämässään väärin / joutuu ikävään tilanteeseen, niin se ei oikeuta ketään suhtautumaan asiaan pilkallisesti/nauramaan/nimittelemään.
Voi hyvät aikuiset sentään....