Tuon otsakkeen kirjoitin sen takia, että kolmiyhteistä Jumalaa vastustavat älyäisiävät pysyä poissa tästä viestistä.
Jumalan Sana tuli ihmiseksi, eli tuli lihaan ja eli Ihmisen Poikana 33 vuotta ja opetti sinä aikana Jumalan Tahdon sille joukolle, joka uskoi Häneen ja näin perusti uskon näiden kuulijoiden uskollisuudelle, sillä näiden kuulijoiden joukossa olivat he, jotka kirjoittivat ylös Jeesuksen opetukset. Evankeliumit on kirjoitettu paikalla läsnäolleiden toimesta ja osa apostolienteoistakin on kirjoitettu paikalla läsnäolleen toimesta, sillä Pietari oli Jeesuksen opetuslapsi. Paavali syntyi myöhemmin Jumalan lapseksi, eikä näin ollen ollut paikalla Jeesuksen ollessa Ihmisen Poika, mutta sai nähdä Jeesuksen alussa, ennen uudestisyntymää ja uudestisyntymisen jälkeen Pyhä Henki opetti Sanan kautta Paavalia, eli evankelistojen kirjoittama Sana oli Paavalinkin lukeminen ja tunteminen, vaikkakin Paavalin piti ilman yhdenkään ihmisen apua kyetä tuomaan myös loppu Jumalan opista, eli opettaa erityisesti Hengestä syntymisestä ja armolahjoista. Siihen Paavali kykeni hyvin, sillä olihan hän Jeesuksen voitelema Pyhällä Hengellä täyttynyt opettaja.
Alusta-alkaen alkoi suuri joukko tehdä kopioita noista Kirjoituksista, sillä heti niiden valta tuli näkyviin ja Jumala todisti monin tunnusteoin noiden Kirjoitusten aitouden.
Jeesus siis eli lihassa, eli Ihmisenä, vaikka olikin Jumala ja Jeesuksen aloittaessa julkisen työnsä ja opettamisen Hän kävi kasteella, jotta Hänkin täyttäisi kaiken opettamansa ja, kun Hänet oli kastettu Pyhä Henki tuli lihaksi todistuksen tähden, eli todisti kyyhkysen muodossa, että Jeesus on JUMALAN POIKA, jota tulee kuulla pelastukseksi ja näin Jeesuksen julkinen työ alkoi Jumalan todistuksella Pojastaan.
Jumalan Sana tuli ihmiseksi, eli tuli lihaan ja eli Ihmisen Poikana 33 vuotta ja opetti sinä aikana Jumalan Tahdon sille joukolle, joka uskoi Häneen ja näin perusti uskon näiden kuulijoiden uskollisuudelle, sillä näiden kuulijoiden joukossa olivat he, jotka kirjoittivat ylös Jeesuksen opetukset. Evankeliumit on kirjoitettu paikalla läsnäolleiden toimesta ja osa apostolienteoistakin on kirjoitettu paikalla läsnäolleen toimesta, sillä Pietari oli Jeesuksen opetuslapsi. Paavali syntyi myöhemmin Jumalan lapseksi, eikä näin ollen ollut paikalla Jeesuksen ollessa Ihmisen Poika, mutta sai nähdä Jeesuksen alussa, ennen uudestisyntymää ja uudestisyntymisen jälkeen Pyhä Henki opetti Sanan kautta Paavalia, eli evankelistojen kirjoittama Sana oli Paavalinkin lukeminen ja tunteminen, vaikkakin Paavalin piti ilman yhdenkään ihmisen apua kyetä tuomaan myös loppu Jumalan opista, eli opettaa erityisesti Hengestä syntymisestä ja armolahjoista. Siihen Paavali kykeni hyvin, sillä olihan hän Jeesuksen voitelema Pyhällä Hengellä täyttynyt opettaja.
Alusta-alkaen alkoi suuri joukko tehdä kopioita noista Kirjoituksista, sillä heti niiden valta tuli näkyviin ja Jumala todisti monin tunnusteoin noiden Kirjoitusten aitouden.
Jeesus siis eli lihassa, eli Ihmisenä, vaikka olikin Jumala ja Jeesuksen aloittaessa julkisen työnsä ja opettamisen Hän kävi kasteella, jotta Hänkin täyttäisi kaiken opettamansa ja, kun Hänet oli kastettu Pyhä Henki tuli lihaksi todistuksen tähden, eli todisti kyyhkysen muodossa, että Jeesus on JUMALAN POIKA, jota tulee kuulla pelastukseksi ja näin Jeesuksen julkinen työ alkoi Jumalan todistuksella Pojastaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
—
Jumala on niin suuri ettei mahdu millään konstilla yhteen ihmiseen, eikä Jumalaa voi typistää kuolevaisen ihmisen muottiin, [2.Aik. 2:6; Room.1.23],!
-
-
* Vaikka sinä et uskoisikaan, sitä ei Raamattu ota huomioon ollenkaan, sinä ekivaari saat ja voit uskoa ihan mitä itse haluat, niinkuin nyt väitteesi, ettei Jumala mahdu yhteen ihmiseen, Raamattu sanoo toista, kmpaa meidän on siis uskottava, sinua, vaiko iäti kestävää, seitsenkertaisesti puhdistettua SANAA ?
* " < Jumala oli Kristuksessa, [ oli siis Ihmisessä, Ihmisen Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa] ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa. " Tuota et voi millään kumota, etkä tyhjäksi tehdä . Vai liekö käännösvirhe, että ihan ekivaaria naurattaa moiset valheet Raamatussa ?
* Pyhän Hengen jumaluus= olla Jumala! On ekivaarin mukaan pelkkä henki, aavemainen , vailla persoonallisuutta, niikuin Jumalan Henkikin, on vain niinkuin ilmaa tai tuulen hekäystä, ekivaarille.
Pyhä Henki on kuitenkin persoona, ja PH: on aivan sama kuin JUmalan Henki. Jumala on HENKI, mutta Henki persoona, ei pelkkä olematon ilmahenki, jonka tuuli voi viedä mennessään !
* Raamattu on täynnä todisteita, että Jumala on persoonallinen, samoin PH: on kaikilta ominaisuuksiltaan täysin persoonan kriteerit täytävä todellinen Persoona.
Jumalan temppeliä rakentaessaan, että Jumala ei tule sinne asumaan, koska ei mahdu asumaan missään ihmisen rakentamassa, mutta Salomonkin tiesi, että ihmisessä Jumala mahtuu asumaan, ihmisen hengessä, sillä uskovaisen ihmisen henki on avara Jumalan antaman avaruuden mukaan, koska uskovainen henki yhdistyy Jumalan Henkeen. Uskovainen ei ole koskaan ahdasmielinen, sillä Jumala ei asu ahtaudessa.
Salomon rakensi temppelin, kun tiesi, että temppelissä käyjissä asuu Jumala ja näin Jumalan huoneessa on Jumala.
Aamen.
Ei kukaan voi olla persoona vailla nimeä. Eikä voi olla toisen persoonan kanssa saman nimen alla. Eikä tuolla ole mitään tekemistä persoonapronomiinien kanssa. Henki ei ole nimi kuten ei pyhäkään.
Jumala ei ole nimi, kuten ei Jumalan Henkikäään. Listaa voisi jatkaa vaikka tuomiopäivään saakka
teitä kuitenkaan hyödyttämättä. Koska te ette rakenna ollenkaan, vaan hajotatte jo kertaalleen rakennettua.
että varjele heidät nimessäsi, jonka olet minulle antanut. Siinä on jo kaksi yhden nimen alla ja koska Henki Isä ja Jumalan Sana ei toimi koskaan ilman Pyhää Henkeä, niin kolmaskin tulee Jeesus nimeen.
Varmaan näytän nyt kamalan viisaalta, mutta tämä viisaus ei ole minulta, vaan se on Jumalalta.
Sanonta on silti vaan pelkkä sanonta, osa muinaista liturgiaa jota silloiset roomalaiset sovelsivat sen aikaiseen käytäntöön. Ei se sinänsä tarkoita jotakin absoluuttista.
Esimerkiksi jo rooman keisarit lähettivät monia prokuraatteja matkaan nimissään. Sanonnat juontuvat kulloisen valtakulttuurin ja käytäntöjen mukaan.
jos en olisi saanut todistusta Jumalan Sanan totisuudesta. Olen kokenut kaiken sen todeksi mistä kirjoitan ja siksi olen oikeutettu Jumalan taholta tätä työtäni tekemään.
Isä kutsui minut uskomaan Poikaansa ja Jeesus lähetti minulle Pyhän Hengen ja Pyhä Henki todisti Sanan ja minä annoin oman sinettini Jumalan totisuudesta uskomalla Sanan ja sain syntyä uudeksi ja sain armolahjat ja ikuisen ilon ja rauhan, sillä Jeesus vie aloittamansa työn minussa loppuun.
Olen filadelfialainen, joka pelastuu tulevasta ahdistukseta sen takia, että olen ottanut Jeesuksen kärsivällisyyden Sanasta vaarin ja uskonut kaiken, minkä Jeesus opettaa.
En totisesti puhu ilman todistusta, eli kokemusta, vaan kaiken on Jumalan todistanut tekemällä suuria ihmeitä ja tunnustekoja kohdallanikin.
Kerrohan niistä suurista ihmeistä ja tunnusteoista.
Kiinnostaisi kuulla.
esteli Jeesuksen pyytäessä kastetta, sillä hän tiesi, että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella ja oli siksi sitä mieltä, että hänen oli tarpeetonta kastaa Jeesus, mutta jotta kaikki täyttisi Jeesus halusi saada kasteen ja Johannes Kastaja ymmärsi sen ja näin kaikki alkoi kasteesta, sillä Jumala todisti kastetapahtuman yhteydessä Poikansa ja näin Jeesuksen ei tarvinnut antaa Itse Itsestään todistusta.
Matteus 3
11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Johannes kastajan isälle Sakariaalle ...
13. Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.
14. Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään.
15. Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.
16. Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
17. Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
Luuk. 1.
Johannes kastaja todellakin kävi Herramme Jeesuksen edellä. ( tekstissä Herra, heidän Jumalansa ).
4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
Apt. 19.
pahenee ja hänen on aivan väkisin päästävä pilkkaamaan Jumalan lapsia, mutta itselleen hän vetämästä vetää tuomioita päälleen tuolla villiintymisellään.
Ihminen, jolla ei ole käsitystä Jumalasta, ei tunne myöskään Jumalan valtakunnan asioita, eikä käsitä niitä millään konstilla ja minä mielummin pysyn rauhassa heidän puoleltaan, sillä totisesti olen oman osani tehnyt ja yrittänyt auttaa heitä, jotka kieltävät kolmiyhteisen Jumalan. Jeesus ei kylläkään saanut heiltä rauhaa ja taitaa olla niin, että me Jeesuksen ystävätkään emme tule saamaan, mutta kiitos Jeesukselle, että kaiken keskellä saamme elää vapaudessa ja rauhassa.
Ihmisen sisään mahtuu kokonainen valtakunta, jossa on Kuninkaana Jumalan Sana/Jumalan Poika/Jeesus Pyhän Hengen voimalla ja näin ME on tullut asumaan uudestisyntyneeseen ihmiseen.
Luukas 17
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
ketään pilkkaa, turhaan te syyttelette lähimäisiänne. Asia on niin, että jotka uskovat 300-luvulla järkeiltyyn ihmisoppiin, kolminaisuuteen, he puhuvat siitä. Minä ja Ekivaari, sekä muutama muukin puhumme siitä evankeliumista ja Jeesuksen todistuksista, mitä Hän itse opetti.
Me uskomme, mitä Jeesus todisti. Se ei kaipaa kenenkään selityksiä.
k. 12:29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
Haluaako joku olla Jeesuksen kanssa eri mieltä?
Ihmisen sisään mahtuu kokonainen valtakunta, jossa on Kuninkaana Jumalan Sana/Jumalan Poika/Jeesus Pyhän Hengen voimalla ja näin ME on tullut asumaan uudestisyntyneeseen ihmiseen.
Luukas 17
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
-----------
Tuo on totta, mitä pohdit ja jos ihminen ymmärtää tuon, niin hän ymmärtää myös sen miten Jumala sovitti maailman(synnin) itsensä kanssa.
Siis kaiken ydin on Jumalan aivoitus ja tahto ja usko.Uskon kauttahan Jeesus asuu ihmisessä;
"Että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisäisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta, JA KRISTUKSEN ASUA USKON KAUTTA TEIDÄN SYDÄMISSÄNNE.
Samalla tavalla Jumalakin oli Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.Siis uskon kautta eli Poika uskoi kaiken mitä Isä Jumala aivoitti,mutta silti Jumala on Kristuksen pää kuten raamattu ilmoittaa.
Ihan hyvää pohdintaa, mutta mistä ihmeestä sinäkin vetäiset ajatuksen, että Jeesus Kristus Jumalan Poika olisi itse Jumala fyysisesti.Kirjoitithan näin;
"Jeesus siis eli lihassa, eli Ihmisenä, vaikka olikin Jumala".
Mutta, tosiasiassa Jumalan tahto tuli ihmiseen Jumalan Poikaan/Pojassa eli oli lihassa.
Kyllä se vaan on ilmoitettu, että Poikaan liittyi Isän Jumalan tahdon tuominen ja sen toteuttaminen ihmisten keskuudessa.Sana on sama käsite kuin Jumalan tahto, jota Poika edusti.Samasta asiasta/sanasta ihminen myös uudestisyntyy, jonka Pietari kuvaa erittäin hyvin ja laajasti. 1 Piet1:18.........25 ja erityisesti jakeet 23..25
Asia on juuri noin, ihmislihaan tullut Jumalan Poika teki sen mitä Isä Jumala antoi Hänen tehtäväkseen. Siis Jumalan toimeksiannosta. Hän toimi pelkästään välimiehenä julistaakseen pelastavan evankeliumin ihmiskunnalle. Se oli Pojalle annettu tehtävä. Evankeliumi oli siinä mielessä Jumala, että jokaisessa lausutussa SANASSA puhui Isä ihmiskunnalle. Sen välittäjä oli Poika, jolle Isä oli antanut valtuutuksen suorittaa SANAN julistus. Että näin tapahtui, sen todisti Jeesus itse, mutta ihmiset eivät usko Pojan SANAAn, vaan ovat tehneet omia oppejaan, ja uskovat niihin.
Mutta Jumala tiesi mitä tulee tapahtumaan, ja koetellakseen ihmisten uskoa Hän lähetti eksytyksen, joka sai ihmiset tekemään poikkeuksen Jeesuksen opetuksista. Kolminaisuusoppi on todistetusti eräs väkevimmistä eksytyksistä, johon kirkot ja lahkot tekevät koko ajan lisää omia sääntöjä ja oppeja.
Olen täysin varma, että se mitä "kristikunnassa" tapahtuu, on Jumalan sallimusta, ja sillä on oma tarkoituksensa. Siksipä Raamattu kysyykin aiheellisesti, löytääkö Poika tulemuksessaan USKOA maan päältä.
Uskoja löytyy kymmeniä tuhansia erilaisia, mutta vain puhtaaseen evankeliumiin perustuva usko on se, joka pelastaa. Se on nimenomaisesti Jumalan tahto. Muut järkeilyt ja opit vievät kadotukseen.
Olen täysin varma, että se mitä "kristikunnassa" tapahtuu, on Jumalan sallimusta, ja sillä on oma tarkoituksensa. Siksipä Raamattu kysyykin aiheellisesti, löytääkö Poika tulemuksessaan USKOA maan päältä.
Uskoja löytyy kymmeniä tuhansia erilaisia, mutta vain puhtaaseen evankeliumiin perustuva usko on se, joka pelastaa. Se on nimenomaisesti Jumalan tahto. Muut järkeilyt ja opit vievät kadotukseen.
--------
Uskon samoin.Jumala koettelee meidän kaikkien ihmisten uskon juuri lähettämällä tietoisesti eksytyksen maailmaan.Siis aivan kuin testaamalla ihmistä keneenhän luottaa ja uskoo.Tässäkin on kysymys Jumalan kunnioitamisesta ja Jumalan tahtoon uskomisesta.
Lähiaikoina olen pohtinut erityisesti, miten ihmiselle ei tuota vaikeuksia se, jos ei ymmärrä kokonaisuuksia tai ei ymmärrä jotain vaikeaa asiaa tai ei ymmärrä yhdistää ilmoituksia toisiinsa ja siten muodostaa totuuden mukaista kokonaisuutta kuten Jeesuksen syntymä on.
Kaikkien vaarallisimpana ja Jumalalle kauhistuksena ymmärrän sen, jos ihminen TIETOISESTI POISTAA milestään joitaion Raamatun ilmoituksia, jotka eivät istu hänen oppiinsa tai ymmärrykseensä.Tätä Jumala ei salli ja tätä Jumala juuri koettelee lähettämällä eksytyksen ihmisten keskelle.
Niin, ajatteleleppa ihan yksinkertaiosesti ajatellen sanoja, Jumala tai Jumalan Poika. Jo sanoina ne antaa ihmiselle ymmärrystä, mistä suhtesta on kysymys.Kun kolminaisuus oppiin uskovat ihmiset kuvittelevat, miten Jeesus olisi ollut taidoton tai sitten kujeileva, ettei olisi opettanut sitä, että on Jumala.
Juuri tämä opetus, että Jeesus Kristus Juamlan Poika olisi Jumala on kavalinta eksytystä ja vihollisen tarkoitus on MITÄTÖIDÄ JUMALAN AIVOITUS JA SUUNNITELMA pelastaa ihminen POIKANSA AVULLA. Siis saatana ei luota Poikaan ja näin myös ohjaa ihmisten mieliä uskomaan valheen.
Siis saatana ei usko, että kaikkien ihmisten jalkojen tulee notkistuman Jeesuksen/Pojan edessä ja suun tunnustaman Jeesus Kristus on Herra. Tuo asia kohdistuu pojalle, mutta isä Jumala saa kunnian siitä, onhan se hänen aivoitus.
Niin, seuraappa mihin tähtää tämä eksytys. Eikö juuri Pojan vallan,- jonka sai Isältään ja koko tehtävän mitätöimiseen eli sen yhdistävän sillan purkamiseen, joka on ihmisen ja Jumalan välillä.
tulee puretuksi ja katsotuksi ylen Jumalan ihmiskunnan pelastukseksi tarkoittama Pyhä SANA, jonka Jeesus opetti ihmiskunnalle.
muodossa, kyyhkysenä, kuka Jeesus on, samoin, kuin Jumalan Sana, Jumala, ilmaantui silmin nähtävässä muodossa ja tästä opetuslapset todistivat ja kertoivat nähneensä Elämän Sanan ja kosketelleensa Elämän Sanaa.
Tuo Elämän Sana, jonka nimi on tähtemme Jeesus, joutui ristiin naulituksi lihassa, mutta Elämän Sana ei kuollut, vaan ilmaantui ristintyön jälkeen opetuslapsilleen lihassa ja söi heidän kanssaan ja näin todisti, että Elävän Veden Lähteeseen ei kuolemalla ole minkäänlaista valtaa ja siinä yhteydessä Jeesus varoitti opetuslapsia lähtemästä mihinkään ennen, kuin Pyhä Henki tulee heihin VOIMAKSI.
Luukas 24
36 Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
37 Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen.
38 Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?
39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
40 Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
41 Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
43 Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".
45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48 Te olette tämän todistajat.
49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
50 Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät.
51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
52 Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten.
53 Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.
16 "Sen tähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 m e i l l e, - j o t k a - e m m e - k a t s o - n ä k y v ä i s i ä, vaan - n ä k y m ä t t ö m i ä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."
-
-
1. Johanneksen kirje 1
1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Vain lastenkaltaiset saavat nähdä Jumalan valtakunnan ja vain lastenkaltaiset uskovat tämän Ilmoituksen täydellisesti. Lastenkaltaisuudessa on usko, joka ei epäile, eikä järkeile, vaan USKOO. Todellisesti viisaita ovat lastenkalataisella uskonlahjalla varustetut, sillä ihmisen oma viisaus joutuu tappiolle todellisen, Jumalan antaman viisauden kohdatessaan, sillä Jumalan viisaudella varustetuilla on aina Jumala, Jumalan Sana Pyhän Hengen todistuksella ja siksi he seisovat aina Jumalan kanssa ja Jumala vahvistaa heitä kaiken aikaa.
Luukas 2
11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti".
16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.
18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.
19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
23 -niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.
25 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
27 Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan,
28 otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi:
29 "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
30 sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
31 jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,
32 valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille".
33 Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin.
19 "Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.
[Ap.t. 14:17, 17:27]
20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. [Job 12:7-10; Ps. 19:2-4; Jes. 40:21,26]
21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. [Ef. 4:17]
22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, [1. Kor. 1:20]
23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden - k a t o a v a i s t e n - i h m i s t e n - ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. " [5. Moos. 4:15-18; Hes. 8:10]
Edellä olevissa jakeissa apostoli Paavali paheksuu kaikkien niiden ihmisten sydämen paatumusta, jotka luulevat Jumalaa - k a t o a v a i s t e n - i h m i s t e n - k a l t a i s e k s i!
Raamatun kirjoitusten mukaan Isä Jumala on salattu, näkymätön, ääretön, rajaton, syntymätön ja kuolematon Jumala, jota ei saa verrata mihinkään inhimillisesti ajateltavaan esineeseen eikä aasiaan, kaikkein vähiten persoonaan, joka tarkoittaa teatterinaamiota,;
Jesaja 40
18 "Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette?
25 Keneenkä siis te vertaatte minut, j o n k a - k a l t a i n e n - m i n ä - o l i s i n", sanoo Pyhä."
[Jes. 46:5; Ap.t.17:29]
Kun Jumala loi ihmisen oman kuvansa kaltaiseksi, se ei tarkoita kuolevaista ihmistä vaan "salattua sydämen ihmistä", joka on Jumalan luonnekuva: "Olkaa armahtavaisia, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on armahtavainen". Tämä on se oikea jumalakuva!
Kun "Jumala oli Golgatalla Kristuksessa, se ei tarkoita, etteikö Jumala ollut kaikkialla muuallakin maailmankaikkeuksissa! Biskajanlahti on valtamerta, mutta se ei tarkoita että B-lahti olisi koko Atlantin valtameri. Kolminaisuusoppi yrittää väkisin typistää Kaikkivaltiaan Jumalan rajoitetuksi ja rajalliseksi, jotta saisi korottaa Jeesuksen hänen vertaisekseen!
-
-
ihmisen tasolle, tullen alas taivaasta ja jääden taivaaseen. Jeesus tuli Isän sisimmästä ja ilmaisi Isän aivoitukset. Jeesus tuli aivan konkreettisesti ihmiseksi, ei ollut joku vain, vaan Jumalan Sana tuli lihaksi ja eli kansan keskuudessa ja omat eivät ottaneet Häntä vastaan, mutta kaikki jotka ottivat saivat kuulla tien, totuuden ja elämän opetuksen takaisin Jumalan luokse ja saivat syntyä Elävän Veden Lähteestä ja tämä sama tapahtuu armonajan viimeiseen hetkeen asti.
Jumalan Sana on yhäkkin täällä, vaikka Jeesus Itse on mennyt takaisin taivaaseen, mutta Jumalan puhuma Sana on ja tämä Sana on Jumala siellä, missä Pyhä Henki todistaa Sanan. Jumala on yhäkkin kansansa keskuudessa, vaikka Jeesus on Isän oikealla puolella ja Ylimmäisenä pappina sisimmässä majassa.
Jumalaa ei voi kukaan käsittää, vaan ihmisen on alistettava itsensä USKOMAAN se, minkä Jumalan Sana opettaa ja sen jälkeen Jumala todistaa Itse Itsensä omalleen.
Ilman Pyhän Hengen osallisuutta sana ei tule Sanaksi, eli Jumalaa ei ole ja siksi Pyhä Henki, Isästä tuleva Henki on keskeisessä osassa uskovaisen elämässä, sillä ilman Häntä ei ole Sanaa, ei uskoa, ei Jumalaa.
Vain Jeesuksen Uhriin uskovat saavat Jumalan luokseen, sillä Jeesus tuli Ihmisen Poikana Uhriksi ja vuodatti kalliin sovintoveren tähtemme ja sen veren kautta me saamme elää Jumalan kanssa.
"Elävän Veden Lähteestä", niin Pyhä henki nosti heti mieleeni että Raamattu kutsuu - y m m ä r r y s t ä
e l ä m ä n - l ä h t e e k s i, vaikka kolminaisuusoppi halveksiikin sitä:
Sananlaskut 16
22 "Ymmärrys on omistajalleen elämän lähde, mutta hulluus on hulluille kuritus."
Jumalan sanan pitää ensin avautua Pyhässä hengessä ennen kuin se voi muuttua eläväksi:
Psalmit 119
130 "Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä."
Psalmit 119
144 "Sinun todistuksesi ovat iankaikkisesti vanhurskaat; anna minulle ymmärrys, että minä eläisin."
1. Korinttolaiskirje 1
30 "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,"
-
-
""" Elävän Veden Lähteestä", niin Pyhä henki nosti heti mieleeni että Raamattu kutsuu - y m m ä r r y s t ä
e l ä m ä n - l ä h t e e k s i, vaikka kolminaisuusoppi halveksiikin sitä: """
Mietipä nyt ymmärryksen kanssa ajatuksiasi tähän tekstikohtaan liittyen . ( Jeesus sanoi : )
30. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.