Shar pein outo sairaus ja kuolema

Kiitos ja näkemiin.

Kyseessä oli 4v 11kk ikäinen narttu shaer pei.
Koira oli tiistaina 3.11.09 hyvässä terhakkaassa kunnossa. seuraavina päivinä tilanne alkoi huononemaan.
perjantaina Koira vietiin myyrmäen eläinlääkäriin, jossa munuaisarvojen todettiin olevan todella korkeat. Lääkärit epäilivät kohtutulehdusta ja suositttelivat leikkausta, mikäli munuaisarvot saataisiin laskemaan.

Leikkaus suoritettiin samana päivänä, mutta itse kohdussa ei ollut mitään tulehdusta. Lääkärit kuitenkin soittivat meille ja kysyivät leikattaisiinko se kuitenkin pois. Tämän jälkeen koira tuli illalla kotiin. Aamulla se vietiin viikin pieneläinklinikalle, jossa munuaisten todettiin menneen akuuttiin tilaan ja koira jouduttiin lopettamaan.

Haluaisinkin kysyä, miksi lääkärit jättivät sairauden etsimisen siihen, kun olivat leikattiin kohdun ja munasarjat pois turhaan? Olisiko koira pitänyt teidän mielestänne tutkia kunnolla ja selvittää, mikä on saanut munuaiset niin huonoon kuntoon?

Shar peillämme ei ollut koskaan minkäänlaisia sairauksia. Ainoastaan vatsa oli silloin tällöin löysä, kun oli syönyt jotain sopimatonta.

Onko kyseessä hoitovirhe?

16

1349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensin osanottoni koirasi menehtymisen johdosta.

      Hoitovirheestä en osaa sanoa mutta mistä ihmeestä sen munuaisten stoppaaminen johtui.

      Onko mitään mahdollisuutta että koira olisi päässyt syömään jotain lääkettä tai kemikaalia?
      Kuulostaa kovin oudolta jos perusterveen koiran munuaiset yhtäkkiä menevät sököksi.

      Yksi juttu tuli mieleen, onko koira uinut tai muuten kylmettänyt itseään esimerkiksi viimeisen kuukauden-puolentoista aikana?Jos on ollut piilossa oireeton virtsatietulehdus se on saanut ehkä edetä munuaisiin salakavalasti tuhoten ne.

      • Sama jätkä

        Lumo oli ultraäänikuvattu sairaalassa, jossa oli näkynyt tulehduksen merkkejä. Lääkärit vain epäilivät, että kyseessä on kohduntulehdus. Ihmetyttää vaan se, että jos kesken leikkauksen havaitaan, että kohdussa ei olekaan mitään vikaa, niin olisi luullut, että leikkaus keskeytetään eikä omistajalle soiteta, että "leikataanko kohtu pois, nyt kun vatsa on auki" niinkuin myyrmäestä tehtiin. Oisi luullut, että ehdottavat jotain muuta lääkitystä ja kertoneet Viikin pieneläinklinikasta, jonne se oltaisiin voitu viedä hoitoon.

        Viikissä tosiaan lääkärit katsoivat papereita ja sanoivat, että munuaiset ovat akuutissa tilassa eikä mitään ole tehtävissä.

        Itse en jaksa uskoa, että koira olisi syönyt mitään kemikaaleja eikä se koskaan suostunut menemään edes lähelle vettä.

        Minä pelkään, että kyseessä oli rahastuksen makua.


      • Minä taas

        Onko tämä sairaus sinulle tuttu? Ihmetyttää tosin, että yhtenä päivänä koira on kunnossa ja seuraavina tekee kuolemaa.


      • Sama jätkä kirjoitti:

        Lumo oli ultraäänikuvattu sairaalassa, jossa oli näkynyt tulehduksen merkkejä. Lääkärit vain epäilivät, että kyseessä on kohduntulehdus. Ihmetyttää vaan se, että jos kesken leikkauksen havaitaan, että kohdussa ei olekaan mitään vikaa, niin olisi luullut, että leikkaus keskeytetään eikä omistajalle soiteta, että "leikataanko kohtu pois, nyt kun vatsa on auki" niinkuin myyrmäestä tehtiin. Oisi luullut, että ehdottavat jotain muuta lääkitystä ja kertoneet Viikin pieneläinklinikasta, jonne se oltaisiin voitu viedä hoitoon.

        Viikissä tosiaan lääkärit katsoivat papereita ja sanoivat, että munuaiset ovat akuutissa tilassa eikä mitään ole tehtävissä.

        Itse en jaksa uskoa, että koira olisi syönyt mitään kemikaaleja eikä se koskaan suostunut menemään edes lähelle vettä.

        Minä pelkään, että kyseessä oli rahastuksen makua.

        Kaikki on mahdollista, mulla tuli vastaan kerran tilanne että eräs eläinklinikka ehdotti liki 13-vuotiaalle koiralleni tosi suurta leikkausta ja väittivät että koira tervehtyy täysin.
        Kysyin toisen lääkärin mielipidettä, kertoi että kyseisessä vaivassa koira olisi uudestaan samassa kunnossa viimeistään puolen vuoden kuluttua.

        Vaikea sanoa että mikä oli syy siihen että hoito jätettiin kesken.

        Kysyivätkö lupaa selvittää lisätutkimuksilla muiden sairauksien mahdollisuutta? Nykylaki kun sanoo että mitään ei saa tehdä ilman omistajan lupaa.


      • Minä taas kirjoitti:

        Onko tämä sairaus sinulle tuttu? Ihmetyttää tosin, että yhtenä päivänä koira on kunnossa ja seuraavina tekee kuolemaa.

        En ole ikinä nähnyt yhtään sitä sairastavaa, ja muutenkin aika vähän tiedän tuosta mutta jotenkin outoa että muutamassa päivässä tuhoaisi munuaiset.


      • I feel the same
        Haukullinen kirjoitti:

        Kaikki on mahdollista, mulla tuli vastaan kerran tilanne että eräs eläinklinikka ehdotti liki 13-vuotiaalle koiralleni tosi suurta leikkausta ja väittivät että koira tervehtyy täysin.
        Kysyin toisen lääkärin mielipidettä, kertoi että kyseisessä vaivassa koira olisi uudestaan samassa kunnossa viimeistään puolen vuoden kuluttua.

        Vaikea sanoa että mikä oli syy siihen että hoito jätettiin kesken.

        Kysyivätkö lupaa selvittää lisätutkimuksilla muiden sairauksien mahdollisuutta? Nykylaki kun sanoo että mitään ei saa tehdä ilman omistajan lupaa.

        Kysyivät vaan, että leikataanko tuo kohtu pois, nyt kun vatsa on avattu. Sen jälkeen lähetettiin kotiin.
        Minun mielestäni heidän olisi pitänyt selvittää, miksi maksa-arvot ja munuaiset olivat niin sekaisin.


      • I feel the same kirjoitti:

        Kysyivät vaan, että leikataanko tuo kohtu pois, nyt kun vatsa on avattu. Sen jälkeen lähetettiin kotiin.
        Minun mielestäni heidän olisi pitänyt selvittää, miksi maksa-arvot ja munuaiset olivat niin sekaisin.

        Koska ei voida olettaa että koiran omistaja on asiantuntija niin mun mielestäni hyvä lääkäri olisi sanonut että syyksi ei osoittautunut kohtutulehdus, haluatko että jatkamme tutkimuksia.
        Vähän vaikea sanoa voisko olla hoitovirheestä kyse koska koirahan ei saanut hoitoa kohdunpoiston lisäksi.

        Tiedän että nyt sulla on mielessä monta muttaa ja entä jos-kysymystä, tuossa tilanteessa taatusti miettii että olisiko koira pelastunut jos se olisi päässyt toiseen paikkaan ajoissa.
        Todennäköisesti ei olisi selvinnyt silti jos kerran munuaiset olivat totaalisesti loppu.

        Mua ihmetyttää suuresti se että miksi munuaiset pettivät niin äkkiä.Siksi ajattelin että voisko olla pitkään oireettomana ollut virtsatietulehdus.Sehän ei ylempiin virtsateihin mennessään aina tee edes sitä jatkuvaa pissaamista joka on selkeä oire.
        Otettiinko siltä pissakoetta missään vaiheessa?


    • Sinuna kysyisin ekasta klinikasta miksi tutkimuksia ei jatkettu. Mahdolliseen hoitovirheeseen en ota kanstaa, mutta aika hurjalta tuo kuullostaa.
      Syitä en lähde arvuuttelemaan. Kysäisisin myös koiran lopettaneelta eläinlääkäriltä mitä hän epäilee vai epäilikö mitään. Nuo yht'äkkiset jutut jäävät askarruttamaan melkoisesti ellei niihin saa selvyyttä.

    • No ei muut voi toisten aivoituksista tietää ja tekemisistä tai jättämisistä,eli kyllä täytyy ihan itse suoraan kysyä aina lekureilta miksi mitäkin tekee tai jättää tekemättä.

      Olisi pitänyt tutkia tai sanoa,ettei esim.ole resursseja,jos näin on ollut tilanne.

      Hoiitovirheestä on viimekädessä vaikea sanoa,kun ei tiedä kuin toisen osapuolen kanta.Mutta tietäkseni voi tehdä valituksen tätä nykyään valituslautakunnalle myös eläinlääkäreistä (kannattaa tarkistaa),jos niikseen katsoo syytä olevan.

      Ja epäselvissä kuolemantapauksissa ei olisi pahitteeksi teetättää ruumiinavausta.

      Ikävä tapaus jokatapauksessa,osanotot.

      ps.Kannattaa ilmoittaa rotuyhdistykselle ja kysyä myös sieltä,onko tiedossa vastaavanlaisia tapauksia rodussa.

    • Dead but dreaming

      Lääkäri soitti tänään ja pahoitteli virheellistä diagnoosia. Katsotaan mitä asian suhteen tapahtuu.

      • Shar pei........

        Länsi-vantaan eläinlääkäriasema tarjosi 200 euroa korvausta turhasta leikkauksesta.................Kieltäydyin kohteliaasti.

        En viitsi osoittaa ottamalla vastaan tuollaista korvausta, että tyydyn tulokseen ja annan anteeksi tapahtuneen. Pitäköön rahansa, mutta toivottavasti hoitavat muut koirat paremmin, eivätkä diagnooseja arvaillen.


    • Shar pei

      Länsi-vantaan eläinlääkäri maksoi 200 euroa eli palautti leikkauksesta koituneet kulut meille takaisin ja pahoitteli tapahtunutta diagnoosivirhettä.

      Jotenkin jäi paha maku koko hommasta. Voivat olla varmoja siitä, kun kerran diagnosoivat sairauksia yhtä hyvin kuin leikkaavat koirien kynsiäkin ettei ainakaan meidän koiraa sinne enää viedä.


      • 2+6
        umalehtinen kirjoitti:

        Minä olisin ilmoittanut tyytymättömyyteni läänineläinlääkärille, eli tehnyt valituksen. Sillä ei koiraa olisi saanut takaisin, mutta saanut ehkä huomautuksen sille eläinlääkäriasemalle. Neuvovat ainakin eteenpäin.
        http://www.intermin.fi/lh/lansi/sto/home.nsf/pages/F3A32C20DCF9206CC2256BD80032E789

        sun mielipitees on persiist niiku yleens aina,eikä miille anneta juurikaan muuta arvoa kuin mitä paskapaperille.


    • ummu moi

      moi ummu

    • Lieron omistaja

      Ikävää, että näin tämän keskustelun vasta nyt. Koiran munuaisten pettäminen antaa oireita vasta sitten, kun 70% niiden kudoksesta on jo tuhoutunut.

      Tämä on ollut eläinlääkäriltä selvä hoitovirhe! Siksi pykivät palauttamaan sitä 200€ ettet vaan ilmoita mihinkään.

      NÄMÄ TAPAUKSET PITÄISI AINA RAPORTOIDA ETEEN PÄIN, tai ne ei koskaan lopu.

      Eläinlääkärit tekevät niin pöyristyttäviä virheitä, että siihen olisi tultava loppu. Munuaisten pettäminen näkyy kyllä verikokeissa KUNHAN SE TESTI TEHDÄÄN JA OSATAAN TULKITA OIKEIN!!!!

      Saako sellaista kysyä, että oliko koirasi suomalaisesta kennelistä???? Ei tarvitse sanoa mistä kennelistä, mutta kun yksikään suomalainen kasvattaja ei ole ilmoittanut että olisi heidän kasvattejaan jouduttu lopettamaan munuaisvian takia, niin ajattelin että oletko ilmoittanut koiran kasvattajalle tästä tapauksesta.

      Voi harmi, että huomasin tämän vasta nyt. Me haastoimme tuttavan kanssa eläinlääkäriaseman oikeuteen ja saimme tuntuvat korvaukset. Ei ollut kyllä tämä mainitsemasi. En voi kertoa mikä, sillä allekirjoitimme sopimuksen, että asiaa ei julkisteta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2617
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1316
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1195
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1155
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1044
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      975
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      893
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe