Hei!
Olen kohta 2 v. seurustellut miehen kanssa (minä 36, hän nyt 40) jonka kanssa on pyyhkinyt hyvin. Suhteesta puuttuu kuitenkin suuri intohimo, johtuen enimmäkseen miehestä (!). Mies ei muutenkaan ole tehnhyt mitään suhteen syventämiseksi tai kehittämiseksi, eli deittailuvaihetta eletään tavallaan yhä. Ystävyys ja luottamus ja yhteiset arvot ja elämänkatsomus kuitenkin löytyvät, niin kuin samankaltainen huumorikin. Kuitenkin tämä jähmettynyt suhde alkaa raastaa minua kovasti, varsinkin kun haluaisin vielä lapsen ja asiasta on puhuttu. Mies ei ole ollut perheen perustamista vastaan, mutta ei myöskään siis tee yhtään mitään suhteen syventämiseksi (asuntoasiat, kihlat ym). Olen kohta puolen vuoden ajan yrittänyt kiltisti selittää, että minulle tämä roikkuminen ei enää käy, en kerta kaikkiaan jaksa. Mies silloin aina sanoo haluavansa olla kanssani, ja korostaa, ettei halua minua menettää. Kuitenkin olen kadottamassa uskoni siihen, että hän haluaisi olla kanssani - ehkä yksinäisyys vain pelottaa häntä. Tästä syystä alan tuntea itseni onnettomaksi hänen kanssaan, vaikka muuten siis asiat ok suhteessa. Mikä neuvoksi - onko niin, että tämä on tuhoon tuomittu suhde, jonka pitää lopettaa HETI, vaikka rakastaa? Vai kuinka kauan pitää vielä antaa miehelle "armoaikaa", auttaako odottaminen enää? Mieheni on kyllä aika hidasta ja ujoa tyyppiä noin yleensä, eli kova vauhti ei ole päällä muutenkaan. Siedän sen, mutten tätä välinpitämättömyyttä suhteen kehittämisessä.
Olen kohta 2 v. seurustellut miehen kanssa (minä 36, hän nyt 40) jonka kanssa on pyyhkinyt hyvin. Suhteesta puuttuu kuitenkin suuri intohimo, johtuen enimmäkseen miehestä (!). Mies ei muutenkaan ole tehnhyt mitään suhteen syventämiseksi tai kehittämiseksi, eli deittailuvaihetta eletään tavallaan yhä. Ystävyys ja luottamus ja yhteiset arvot ja elämänkatsomus kuitenkin löytyvät, niin kuin samankaltainen huumorikin. Kuitenkin tämä jähmettynyt suhde alkaa raastaa minua kovasti, varsinkin kun haluaisin vielä lapsen ja asiasta on puhuttu. Mies ei ole ollut perheen perustamista vastaan, mutta ei myöskään siis tee yhtään mitään suhteen syventämiseksi (asuntoasiat, kihlat ym). Olen kohta puolen vuoden ajan yrittänyt kiltisti selittää, että minulle tämä roikkuminen ei enää käy, en kerta kaikkiaan jaksa. Mies silloin aina sanoo haluavansa olla kanssani, ja korostaa, ettei halua minua menettää. Kuitenkin olen kadottamassa uskoni siihen, että hän haluaisi olla kanssani - ehkä yksinäisyys vain pelottaa häntä. Tästä syystä alan tuntea itseni onnettomaksi hänen kanssaan, vaikka muuten siis asiat ok suhteessa. Mikä neuvoksi - onko niin, että tämä on tuhoon tuomittu suhde, jonka pitää lopettaa HETI, vaikka rakastaa? Vai kuinka kauan pitää vielä antaa miehelle "armoaikaa", auttaako odottaminen enää? Mieheni on kyllä aika hidasta ja ujoa tyyppiä noin yleensä, eli kova vauhti ei ole päällä muutenkaan. Siedän sen, mutten tätä välinpitämättömyyttä suhteen kehittämisessä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.