Onko ihmisen ja apinan välimuotoja löydetty?

"" Ihmisen kehitystä tukevien fossiilien puuttuminen oli Darwinin ajoista alkaen kehitysopin suurin pulma. Hollantilainen Eugene Dubois oli löytänyt erilaisia luunosia Jaavalta v. 1880-1892. Darwinin oppia ansiokkaasti ajaneen Ernst Haeckelin opastuksella hän kokosi luita yhteen ja v. 1893 hän ilmoitti löytäneensä todisteet alkuihmisestä. Mutta tämä löytö, Jaavan mies, ei yksin ollut riittävä vakuuttamaan suurta yleisöä apina-alkuperästään ja tätä varten tarvittiin lisää todisteita.

V. 1912 eri puolille maailmaa levisi tieto Englannista löydetystä apinan ja ihmisen välimuodosta, joka sai nimekseen Piltdownin ihminen. Löydön taustahahmoina olivat mm. aikaisemmin mainitut Elliot Smith ja Teilhard de Chardin.

V. 1920 Jaavan apinaihmisen löytäjä Eugene Dubois ilmoitti Wadjak-kalloista, jotka täydensivät hänen aikaisempia löytöjään todisteina ihmisen kehittymisestä.

V. 1921 ilmoitettiin Kiinassa tapahtuvista alkuihmisen etsinnöistä. Mukana mm. Teilhard de Chardin. Löytö kaivauksilla sai nimekseen Peking-ihminen.

V. 1921 ilmoittetiin, että ihmisen ja apinan välimuoto on jälleen löytynyt. Nimeksi löydölle annettiin Homo Rhodensis. Mukana löydön hyväksynnässä oli jälleen mm Elliot Smith.

V. 1922 Nebraskan ihminen (Hesperopithecus haroldcookii), uusin apinaihminen, julkistettiin kautta maailman eri tiedotusvälineissä ja kuvateoksissa. Uutisen takana oli jälleen mm. Elliot Smith. Koko kehyskertomus perustui yhteen hampaaseen, jonka sanottiin kuuluneen apinaihmiselle.
.........
Vain muutamia vuosia Tenneseen oikeudenkäynnin jälkeen kehitysopin taustarakenteet alkoivat hajota:

V. 1928 Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä todisteena ihmisen kehittymisestä apinamaisesta alkuihmisestä, todettiin kuuluneen sikaeläimelle, jonka edustaja tavattiin myöhemmin elossa Paraguayssa.6

Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan. 7

V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle. Lisäksi selvisi että Wadjakkallot olivat olleet hänellä piilossa 13 vuotta ennen niiden julkistamista ja että ne kuuluivat ihmiselle.

V. 1953 Piltdownin kallo todettiin räikeäksi huijaukseksi, joka yli 40 vuotta oli yksi tärkeimmistä todisteista siitä, että ihminen on kehityksen tulos.

V. 1964 opettaja J. T. Scopes tunnusti, että Tenneseen apinaoikeudenkäynti oli ennakolta suunniteltu kehitysopin eteenpäinviemiseksi ja että hän oli antanut väärän todistuksen osuudestaan kehitysopin opettamiseen. 8

Jo löydön yhteydessä Peking-ihmisen kallon osien todettiin kuuluneen apinoille, joita alueella työskentelevät ihmiset olivat käyttäneet ravinnokseen. Pääkopan osat katosivat II maailmansodan aikoihin.

Asiantuntijat tietävät

Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla. Kehitysopin tieteellisyyden taustatuet ovat siis koko ajan olleet olemattomat. Kuitenkin suuri julkisen koululaitoksen valtaus aikanaan alkoi onnistuneesti. Valmistelutyö oli ollut pitkäjännitteistä ja maailmanlaajuista, vaikkakin petoksille perustuvaa. Tiedotusvälineet ovat koko ajan olleet tehokkaasti mukana muokkaamassa yleistä mielipidettä kehitysopille otolliseksi. Näin oli vuosisadan alussa. Näin on edelleen. Tämän voimme todeta nyt, kun kehitysopin voima tieteellisenä totuutena alkaa kaikkialla rakoilla. Valheella on lyhyet jäljet.""
------------------------------Taustaa 2 kehitysopin kuliseissa Kimmo Pälikkö---------------------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/
8158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ardipithecus ramidus, Australopithecus anamensis, Australopithecus afarensis, Australopithecus bahrlergazhali, Australopithecus africanus, Australopithecus garhi, Homo habilis, Homo georcius, Homo erectus.

Äänestä

jo lähes 10 000 fossiilia. Pälikön käyttäminen lähteenä tähän keskusteluun osoittaa muuten erittäin huonoa arvostelukykyä. Hänen väitteensä on lähes järestään osoitettu huuhaaksi.

Äänestä
  • Vai LÄHES järjestään?
    Sinulla on tuo ehdollinen ilmaisu tieteellisessä käytössäsi korvaamattomassa arvossaan?

    Äänestä

  • liuhtas kirjoitti:

    Vai LÄHES järjestään?
    Sinulla on tuo ehdollinen ilmaisu tieteellisessä käytössäsi korvaamattomassa arvossaan?

    on jonkun lauseen pieni osa joskus tottakin, siitä varaus.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    on jonkun lauseen pieni osa joskus tottakin, siitä varaus.

    Näin meidän kesken :p

    Äänestä

  • hihhuliheujaa kirjoitti:

    Näin meidän kesken :p

    "Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä"

    Hammasta ei edes mainittu tuossa oikeudenläynnissä.

    ""Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan.""

    Ulostuloreikää ei ole, ja tämäkin reikä on aiheutunut mitä ilmeisimmin infektiosta, abskessista ja siinä on paranmisen merkkejä, joten se tuo yksilö eli vielä jonkin aikaa leesion syntymisen jälken.

    ""V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle.""

    Ei tunnustanut eikä kallo kuulunut gibbonille. Sen tilavuus oli n. 9 kertaa niin suuri kuin keskimääräinen gibbonin kallo.

    ""Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla.""

    Asiantuntijat ovat tietoisia siitä, että menetelmät antavat mittausrajojensa puitteissa luotettavia yhtäpitäviä tuloksia eri menetelmillä, mikä osoittaa että ne toimivat ja ovat luotettavia.

    Tuossa muutama valhe, jota hän levittää valheuskontonsa puolesta.

    Äänestä

sukulainen spämmimään joka vitun tekstin sen aivopierusivuilta?

Äänestä
  • Pälikköhän on tehnyt parhaansa saattaakseen kreationismin naurunalaiseksi. Se alkaa kyllä olla aika loppuunkaluttu vitsi tuo Kimmo Pälikkö. Keksisivät jotain uutta vaihteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huuhaatiedettä? kirjoitti:

"" Ihmisen kehitystä tukevien fossiilien puuttuminen oli Darwinin ajoista alkaen kehitysopin suurin pulma. Hollantilainen Eugene Dubois oli löytänyt erilaisia luunosia Jaavalta v. 1880-1892. Darwinin oppia ansiokkaasti ajaneen Ernst Haeckelin opastuksella hän kokosi luita yhteen ja v. 1893 hän ilmoitti löytäneensä todisteet alkuihmisestä. Mutta tämä löytö, Jaavan mies, ei yksin ollut riittävä vakuuttamaan suurta yleisöä apina-alkuperästään ja tätä varten tarvittiin lisää todisteita.

V. 1912 eri puolille maailmaa levisi tieto Englannista löydetystä apinan ja ihmisen välimuodosta, joka sai nimekseen Piltdownin ihminen. Löydön taustahahmoina olivat mm. aikaisemmin mainitut Elliot Smith ja Teilhard de Chardin.

V. 1920 Jaavan apinaihmisen löytäjä Eugene Dubois ilmoitti Wadjak-kalloista, jotka täydensivät hänen aikaisempia löytöjään todisteina ihmisen kehittymisestä.

V. 1921 ilmoitettiin Kiinassa tapahtuvista alkuihmisen etsinnöistä. Mukana mm. Teilhard de Chardin. Löytö kaivauksilla sai nimekseen Peking-ihminen.

V. 1921 ilmoittetiin, että ihmisen ja apinan välimuoto on jälleen löytynyt. Nimeksi löydölle annettiin Homo Rhodensis. Mukana löydön hyväksynnässä oli jälleen mm Elliot Smith.

V. 1922 Nebraskan ihminen (Hesperopithecus haroldcookii), uusin apinaihminen, julkistettiin kautta maailman eri tiedotusvälineissä ja kuvateoksissa. Uutisen takana oli jälleen mm. Elliot Smith. Koko kehyskertomus perustui yhteen hampaaseen, jonka sanottiin kuuluneen apinaihmiselle.
.........
Vain muutamia vuosia Tenneseen oikeudenkäynnin jälkeen kehitysopin taustarakenteet alkoivat hajota:

V. 1928 Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä todisteena ihmisen kehittymisestä apinamaisesta alkuihmisestä, todettiin kuuluneen sikaeläimelle, jonka edustaja tavattiin myöhemmin elossa Paraguayssa.6

Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan. 7

V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle. Lisäksi selvisi että Wadjakkallot olivat olleet hänellä piilossa 13 vuotta ennen niiden julkistamista ja että ne kuuluivat ihmiselle.

V. 1953 Piltdownin kallo todettiin räikeäksi huijaukseksi, joka yli 40 vuotta oli yksi tärkeimmistä todisteista siitä, että ihminen on kehityksen tulos.

V. 1964 opettaja J. T. Scopes tunnusti, että Tenneseen apinaoikeudenkäynti oli ennakolta suunniteltu kehitysopin eteenpäinviemiseksi ja että hän oli antanut väärän todistuksen osuudestaan kehitysopin opettamiseen. 8

Jo löydön yhteydessä Peking-ihmisen kallon osien todettiin kuuluneen apinoille, joita alueella työskentelevät ihmiset olivat käyttäneet ravinnokseen. Pääkopan osat katosivat II maailmansodan aikoihin.

Asiantuntijat tietävät

Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla. Kehitysopin tieteellisyyden taustatuet ovat siis koko ajan olleet olemattomat. Kuitenkin suuri julkisen koululaitoksen valtaus aikanaan alkoi onnistuneesti. Valmistelutyö oli ollut pitkäjännitteistä ja maailmanlaajuista, vaikkakin petoksille perustuvaa. Tiedotusvälineet ovat koko ajan olleet tehokkaasti mukana muokkaamassa yleistä mielipidettä kehitysopille otolliseksi. Näin oli vuosisadan alussa. Näin on edelleen. Tämän voimme todeta nyt, kun kehitysopin voima tieteellisenä totuutena alkaa kaikkialla rakoilla. Valheella on lyhyet jäljet.""
------------------------------Taustaa 2 kehitysopin kuliseissa Kimmo Pälikkö---------------------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu