kiihkoilevat 'vapaamielisyydellä' ovat itse asiasassa oman itselleen hyväksi katsomansa moraalin tiukkapipoisia julistajiajia.
Jos ajtellaan näitä kulttuurissa vallitsevia juttuja jotka ylläpitävät parisuhdemarkkinoilta jostain syystä syrjäytyneen tai syrjään vetäytyneen täällä syrjässä pysymistä (ja siis johtavat heidät ajan kuluessa yhä täydellisempään syrjäytymiseen tässä asiassa ), niin on siinä kuitenkin huomattva ero joidenkin menneiden aikojen sinkkujen seurustelun paheksunnassa ja kieroon katsomisessa(joka tuolloin kohdistui enemmän naisiin) ja nykypäivän sinkkujen leimaamisessa kelvottomiksi ihmisiksi(joka kohdistuu enemmän miehiin eikä naisia syrjään aja) nimenomaan siksi kun ei heillä tätä parisuhdetta ole. Aika helppo tästä on arvailla mihin suuntaan nämä kaksi erilaista trendiä seksuaalisuuteen liittyvässä kulttuurissa vaikuttaa muille elämän aloille. Molemmat trendit kylläkin yhtä lailla painostavat hakemaan itselleen parin vaikka sitten pelkkien kulissien vuoksi ja kun jälkimmäisessäkin trendissä kuitenkin kaikki naiset ovat käytössä niin tuskin tämä jälkimmäinen trendi paljon muuttaa kansaa geneettisesti kyvykkäämmäksi näissä parisuhde/seksi-asioissakaan, vaikka äkkiseltään näin voisi olettaa.
Tuossa joku heitti iltalehden linkissä miten Filippiiniläistyttö ihmetteli meidän seksuaalista vapaamielisyyttämme jonka lainen ei heillä tulisi kuuloonkaan.
No jos tästä sinkkuihin suhtautumisen näkövinkkelistä tätä asiaa katsoo niin vapaamielisyys ei näytä todellakaan ainakaan kasvaneen näistä menneistä 'tiukkapipoisten tätien' ajoista vaan päinvastoin suvaitsemattomuus on lisääntynyt. Nykyään näiden 'tiukkapipoisten tätien' tilalle ovat tulleet yhtäältä seksuaalisesti ja parisuhdejutuissa varsin kokeneet mutta nuoruuden viehätysvoimansa kadottaneet, ja yleensä miehille enää kelpaamattomat ja heidän hylkäämänsä katkeroituneet ja kyynistyneet ämmänrähjät, sekä toisaalta juurikin nämä häntäheikkinä hilluvat naista toisipaljon käyttävät miehet.
Nähtäväksi jää miten meidän käy tällä trendillä jatkettaessa kilpailussa vaikkapa juuri näiden aasialaisten kanssa muilla inhimillisen aktiviteetin aloilla kuin suoraan näillä seksuaalisuuteen liittyvillä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet osittain oikeassa.
Seksuaalisuus ennen oli tabu ja nykyään epäseksuaalisuus on tabu.
Oikeastaan kaikki seksuaalisuus on nykyään hyvästä, onhan jo termi "seksikäs" liitetty kuvaamaan jotain hyvää ja "maukasta" sekä nautinnollista.
Toisin sanottuna jos uskallat vihjata suuntaan ettet arvosta seksuaalisuutta niin korkealle niin olet välittömästi 1950-luvulla kuulemma.
Massaa ajetaan mukaan tuohon ajatteluun kuin karjaa markkinavoimien ja tiettyjen seksisaarnaajien toimesta.
Käykääpä kattomassa vaikkapa Mtv3.fi sivustoa että miten se näkyy. Ei päivääkään ilman seksiä. Aina jotain uutta.
Tietysti tässä häviävät ne jotka ovat vähemmän seksuaalisia tai kokevat että seksuaalisuus on vain yksi osa ihmisluontoa eikä se tärkein osa.
Kun tuossa sanot minun olevan vain osittain oikeassa, niin tarkoitatko että siltä osin ei arvioni pidä paikkaansa kun tuossa vihjaan kulttuurissa vaikuttavan myös nykyään uskomattoman kattavasti tekijöitä jotka pitävät parisuhdemarkkinoilta syrjäytyneen tai syrjään kerran vetäytyneen syrjässä. Siis minä heitän tämän arvioni lähinnä lonkalta ilman kokemusta nykyolista parisuhdemarkkinoilla, sillä en kymmeneen vuoteenen ole edes ravintoloissakaan yhtään käynyt näiden parisuhdemarkkinoiden menoa tarkkailemassa. Nyttemmin netissä olen vähän näiden asioiden kanssa pelannut(vähän aikaa olen tämän sinkkupalstankin kommentteja seurannut) ja havainnut olleeni tyrmistyttävällä tavalla pihalla nykytyylistä ja siitä miten nämä parisuhde/seksi- markkinat nykyään pelaavat omine tapoineen. Mutta tässsä juuri mielestäni tuleekin esiin se syrjäyttävän asian ydin, jonka ilman mitään kokemusta siitä tai tietoa itse sen lainalisuuksista voi ihan vaan päätelläkkin vaikuttavan ainakin johonkin mittaan.
sellainenkin mieleen, että oletko sitä mieltä että tämä parisuhde/seksi-kulttuurin korostuminen tulee syrjäyttämään ehkä suurimmankin osan sellaisesta kultturista jota aiemmin olemme harrastaneet ja arvostaneet.
Sanoin että olet "osittain oikeassa" koska olen hieman eri mieltä ihaillaanko parisuhdetta ja sinkkuutta inhotaan.
Katsos kun sinkkuus on oiva markkinarako sekin. Sinkkuja on myös huomattava määrä jo.
Itse näkisin että nykyään ihaillaan tietynlasita "aktiivista sinkkuutta" ja "puoliparisuhdetta" joissa molemmissa käytännössä etsitään sitä tuntumaa toisen sukupuolen edustajiin ja niin tulee myös tehdä.
Toisin sanottuna ne jotka jäävät pitemmäksi ajaksi parisuhteen ovat "jämähtäneitä" ja ne jotka ovat sinkkuja pitempään ovat "puutteessa".
Olen myös eri mieltä siitä kuka lopulta pyörittää noita parisuhdemarkkinoita. Monet naiset ovat yhä suosittuja vanhempanakin ja jatkavat hulvatonta eloaan tuonne 50-vuotiaiksi. Sitten on nuoret naiset jotka käytännössä ovat kaikkein halutuinta. Tällöin syrjityksi tulevat nuoret miehet ja vanhemmat naiset varsinkin jotka eivät ole seksuaalisesti kovin aktiivisia tai eivät ulkoiselta olemukseltaan välittömästi haluttavia (tai eivät omaa muita attribuutteja jotka korvaavat noita). Tietysti ns. häntäheikit pyörittävät samaa maailmankuvaa joka näkyy jopa tiettyjen "asiantuntijoiksi" itseään tituleeraavien jutuissa. Vanhemmat naiset esimerkiksi ovat iän myötä huomanneet että suosio on hiipunut ja ihmettelevät että "Mitä tapahtui?". He olivat toisin sanottuna osallisena markkinoilla ja toimijoina pelissä josta eivät tajunneet hölkäsen pöläystä kunnes heidän kohdaltaan johti yksinäisyyteen tai joutuminen pelin reuna-alueille. Aivan kuten osalle nuorista miehistä käy.
Genetiikalla nykyisen trendin suhteen ei ole lopulta paljon tekemistä. Ainoastaan siinä että se perustuu kaikkein yksinkertaisempien virikkeiden ja viettien varaan jota kautta ihmistä on helppo sekä inspiroida että kontrolloida eli paljas pinta. Lähes poikkeuksetta romantiikkakin on muuttunut erotiikaksi ja sitä kautta jo muistuttaa pian ihmissuhdepornoa.
Kaikenmaailman parisuhdelässytyksestä huolimatta tuo trendi tahtoo tappaa ne oikeat parisuhteet ja itseasiassa ihmisten parisuhdetaidot ovat pahasti hakusessa. Jos siis puhutaan pyrkimyksestä pitempiaikaiseen parisuhteeseen jossa toista kohdellaan niin oman sukupuolensa edustajana että ihmisenä.
Olet siis oikeilla linjoilla mutta painotuseroja löytyy.
Ei vaan lähinnä erilainen tarkoituksemme tämän sinkku sanan kyseessä ollen johti tähän arvioosi.
Siis minä tarkoitan tässä näillä nykysinkuilla sellaisia jotka nimenomaan ovat kokoaan syrjässä parisuhdemarkkinoilta ja elävät ilman vastakkaisen sukupuolen seuraa joko kokonnaan tai ainakin melkein kokonaan.
Toivottavasti tilalle tulee omilla aivoilla ajattelemisen kulttuuri. Toisaalta, ei sellainen ole mahdollista. Suurin osa väestöstä ei ajattele omilla aivoillaan ja tarvitaan erilaisia instituutioita kuten media (jne) ajattelemaan palikan puolesta.