Sairastan masennusta ja sitä on myös suvussa, veli tehnyt itsemurhankin jne.. Välillä tuntuu että masennus olisi lähdössä pois mutta aina tulee takapakkia ja tuntuu että palaa samaan lähtöruutuun.
Tahtoisin nyt kuulla teiltä mielipiteitä mieltäni kaivertavaan asiaan eli lapsentekoon.. Onko mielestänne mitään järkeä edes haaveilla lapsista kun sairastaa masennusta ja sitä on myös suvussa. Hyvin todennäköisesti lapsikin sairastuisi masennukseen. Mielestäni kuulostaa todella itsekkäältä tässä minunkin tilanteessa alkaa lapsentekoa miettimään, etenkään kun ei aina jaksaisi itsestäkään huolta pitää (onneksi on super ihana mies joka jaksaa auttaa ja ymmärtää).
olen kyllä aina pitänyt lapsista ja tilanne onkin sen takia vaikea kun kaikki ovat sitä mieltä että olisi aika tehdä jo niitä... Jopa lääkärini ja terapeuttini kannustivat!! Eikä auta yhtään kun miehelläni on hirveä vauvakuume!!! Moni tuttavanikin sanoo (jotka tosin eivät tiedä masennuksestani) että olisin hyvä äiti jne.. =(
Tahtoisin nyt kuulla teiltä mielipiteitä mieltäni kaivertavaan asiaan eli lapsentekoon.. Onko mielestänne mitään järkeä edes haaveilla lapsista kun sairastaa masennusta ja sitä on myös suvussa. Hyvin todennäköisesti lapsikin sairastuisi masennukseen. Mielestäni kuulostaa todella itsekkäältä tässä minunkin tilanteessa alkaa lapsentekoa miettimään, etenkään kun ei aina jaksaisi itsestäkään huolta pitää (onneksi on super ihana mies joka jaksaa auttaa ja ymmärtää).
olen kyllä aina pitänyt lapsista ja tilanne onkin sen takia vaikea kun kaikki ovat sitä mieltä että olisi aika tehdä jo niitä... Jopa lääkärini ja terapeuttini kannustivat!! Eikä auta yhtään kun miehelläni on hirveä vauvakuume!!! Moni tuttavanikin sanoo (jotka tosin eivät tiedä masennuksestani) että olisin hyvä äiti jne.. =(
Vastaukset 5
Vanhimmat
sairastanut masennusta ja olen nyt siitä toipumassa kahden vuoden terapian jälkeen. Olen myös raskaana. Luulen, että riippuu paljon masennuksesi laadusta ja hoidostasi, sekä yleisjaksamisesi tasosta, että kuinka raskaana kokisit ensin raskauden ja sen jälkeisen lapsiperhe-elämän. Itselläni on, kumma kyllä, viimeisetkin masennusoireet hävinneet raskauden aikana, kun elämänarvot ja omanarvontunto muuttuivat aika kertaheitolla, mutta yksilöllistähän se on, miten käy. Tärkeintä olisi varmaan sulkea kaikkien muiden neuvot ja haluamiset pois mielestä, ja miettiä sitä, mitä sinä haluat ja mihin sinulla on valmiuksia, jaksamista ja tarvetta elämässäsi juuri nyt. Hyvää jatkoa!
tilanteestasi ja tilanteestanne miehesi kanssa.
Olet vastuuntuntoinen ja realistinen kun pohdit tätä asiaa jo etukäteen, etkä vaan pyöräytä jälkikasvua kun siltä tuntuu. Ehkä sen vuoksi myös hoitavat henkilöt on rohkaisseet asiassa...?
Onhan se mahdollista että masennus pahenee raskauden/äitiyden myötä, joten on tarpeellista miettiä myös miehenkin kanssa miten hän jaksaa jos sinä masennut vakavammin/pitkäaikaisemmin. Alttius masennukseen voi myös tavalla tai toisella periytyä lapselle. "tavalla tai toisella" tarkotian sillä paitsi ihan "perinteistä" perinnöllisyyttä, myös tietynlaisen masentuneen ajattelumallin periytymistä (negatiiviset ajatukset ja tulkinnat tapahtumista jne.) jos sellaisesta on mallia perheessä.
Mutta voi muutos olla hyväänkin suuntaan; elämä saa uutta sisältöä ja omanarvontunto vahvistuu (eli samaa mieltä edell. kommentoijan kanssa). Sanon tämän vähän provosoivasti, mutta joskus kun masentuneena olemiselle jää vähemmän aikaa, voi tautikin helpottua. Ei ole niin paljon aikaa tutkailla huonoa oloa ja pohtia mikä kaikki on huonosti.
kun kolmen lapsen äiti ei ole koskaan myöntänyt sairastavansa masennusta! Tai hakenut siihen apua tai hoitoa ja käyttää vuodesta toiseen perhettään -etenkin ala-asteikäisiä lapsiaan purkautumiskohteinaan!
Onko oikein tilittää 7vuotiaalle, esim kuinka väsynyt on ja kuinka kohta ottaa isästä eron ja kiroaa työkaverinsa, työaikansa tms ryyppyjuttunsa heille? Päälle päätteeksi lysähtää TV:n ääreen ja komentaa isän ja lapset olemaan hiljaa. Sehän on äidin tärkein vaatimus lapsen leikeille -äänettömyys.
Ei todellakaan ole oikein! Sehän on lastensuojelurikos. Tämä kaikki on kuulemma "luonteenpiirre" jota äiti ei halua muuttaa. Sen hetken kun on vieraita aikuisia paikalla, jaksaa hyvin näytellä "hyvää kodinhengetärtä".
Miten todistan tämän kodissani salaa tapahtuvan lasten hyväksikäytön? Tuskin riittää todisteeksi lasten oireilu: huono koulumenestys ja vähät kaverit, syrjäänvetäytyneisyys tms?
hei,
itselläni 10 vuotta diagnoosista maanis-depressiivinen sairaus, nopeavaihteluinen sellainen, lääkitystä, sairaalaa, itsemurhayrityksiä, terapiaa yms. tautiin "normia" kuuluu tuohon aikaan.
Olin vakavasti sitä mieltä etten tule ikinä tekemään lapsia.
Meillä sukurasitteena sairaus ja lapsilla 20% mahd. sairastua myös.
Pari vuotta sitten oli vointini ollut pitkään tasapainoinen, kiitos ihanalle koiralleni ja omalle älylleni siirtyä normaaliin työrytmiin, sitten lopetin lääkityksen koska olin rakastamani miehen kanssa ja hänelle sairaus ei haitta ja halu saada myös lapsia.
Lääkityksen loputtua poistatin kierukan ja sitten annettiin luomuilla.
Muutaman kk:den kuluttua olin raskaana. Vaikkakin raskausaika oli rankka koska pää pörräsi hormoneilta sekaisin, palauduin synnytyksen jälkeen hienosti. Nyt lapsi 9 kk ja olen maailman onnellisin äiti.
Toki lapseni saattaa myös sairastua, silloin yritän olla hänelle parhaimpana tukena kaikessa ja hoitaa häntä pahimman yli.
Sairaus pitää hyväksyä, oppia sen kanssa elämään ja ottaa mukaan jokapäiväiseen elämään. Sitten on aika toipua ja sen jälkeen voi alkaa miettiä niitä normaaleja elämän kuvioita kuten lapsia.
Lapsen jälkeen ei paljon ehdi sairastella koska päällisin huoli on antaa lapselle turvaa.
Vaikka maassamme pitäisi olla toimivaperhe neuvolaverkosto, jonka tulisi tukea sekä äitejä, isejä ja perheitä., niin jotkut tahot näkevät , että kaikkien ongelmien takana on mies, eli lasten t isä.
Kukaan ei halua ymmärtää, että nainen, synnyttänyt äiti kokee valtavan muutoksen, johonka vaikuttaa voimakkaasti hormonaaliset muutokset.
Noin 15 vuotta vuotta sitten eräs "asiantuntija miesvihaaja" laati neuvoloille kyselytutkimuksen, jossa neuvolatyöntekijöiden tehtävänä oli kysyä odottavilta ja synnyttäneiltä naisilta " Oletko kokenut puolisosi taholta väkivaltaa raskausaikana, tai synnytyksen jälkeen".
Mielestäni todella sairasta " änkyräfeministien" taholta, joka näkyy tämän päivän uutisoinneissa lasten ja nuorten syrjäytymisestä, nuorten lisääntyneistä mielenterveysongelmista, itsetuhoisuudesta, viiltelystä, koulusurmista, huostaanotoista, pakkohuostaanotoista, etc.
Allaoleva linkki on Ensi- ja turvakotien liiton sivustolle, jossa on runsaasti, odotusaikaan, synnytykseen, synnytyksen jälkeiseen masennukseen, synnytyspsykoosiin, jaksamiseen liittyviä linkkejä.
Sivustollea linkkejä: - Lapsityö. - Kriisiperhetyö. - Tapaamispaikka. -Tenavatupa. - -Vaiettu naiseus. - Vauvana ekämä ailkaa. - Miestyö. - Miesten keskus. - Jussi työ. - Minna projekti. -Tiedostot. - Lasten sivut. Asiaa lastensuojelusta.
Päivän kysymys: Onko hormonaalinen ehkäisy tehnyt luomunaisista Zobmeja. Ovatko miehet sikoja, vai naiset sekoja?
Maailman yksinkertaisin asia on etsiä tietoa netistä Google hauilla. Vastauksia löytyy "pilvin pimein".
Muutama hakusana, joilla voi etsiä vastauksia moniin kysymyksiin.
> pilleri vie ilon ja halun hyvä paha e pilleri < ,> sukupuolten sota könskriget evin rubar miehet sikoja naiset sekoja < , > alkoholi hormonit < , > helvetilliset hormonit hormones from hell järkyttävä pms < , > endometrioosi kilpparitietoiset eläköön vaihdevuodet kissimirristä tiikeriksi