Meillä on neljä sisarusta perheessä (27,24,19 ja 16). Itse olen 24, eli keskivaiheelta. Siskoni, 19v, on saanut synttärilahjaksi autoa, ipodia, autoon talvirenkaita (joista sisko itse jaksaa aina mainita sen hinnan), uudet vanteet autoon, ja tottakai myös uudet ja hienot soittimet asennetuin kaiuttimien kanssa. Yleensä isäni on unohtanut ostaa minulle lahjan minun synttäreilläni, antaa sen paljon myöhässä tai ostaa jotain pientä kuten esim. heijastimia. Hyvin usein joulunakin ollessamme kaikki kotona avaamassa paketteja kuusen ympärillä avaavat kaikki sisarukseni paketteja enempi kuin minä. Ja tosiaan minä avaan vain ne paketit, jotka sisarukseni ovat ostaneet, kun ei isäni ole minulle ostanut minkäänlaista lahjaa. Ja sitten hän päivittelee sitä, kuinka on unohtanut minun lahjani ja käskee valitsemaan sisarusteni kymmenistä lahjoista yhden lahjan jonka voisin haluta itselleni. Sitten saan sen lahjan helmikuussa.
Isäni kuulemma soittelee sisaruksilleni monta kertaa viikossa, minulle kahden kuukauden välein. Ei oikeastaan minulla ole enää asiaakaan isälleni, että ei siinä siis mitään. Yleensä, jos isäni soittaa, on hänellä asiana joko sisarusteni synttärit, heidän lahjat tai asiat jotka liittyvät sisaruksiini, ei minuun. Isäni myös käy sisarusteni luona useammin, vaikka esimerkiksi siskoni asuu kauempana kuin minä (siis melkein 100km kauempana, että ei mikään pieni matka). Ja kun isäni on käynyt hänen luonaan, on hän yleensä käynyt siskoni kanssa kaupassa ja maksanut kaikki ostokset ja laittanut vielä hiukan ylimääräisiä asioita, esim kolme tiskiainetta, pakkaseen kaikkea. Minä olen itse aina maksanut kaiken, oli isäni vieressä tai ei. Siskoni myöskään ei ole tajunnut tätä epäsuhtaisuutta vaan jaksaa sitä aina tuoda esille, että kuinka "kamalaa oli käydä iskän kanssa ikeassa, kun mä yritin etsiä halpoja tavaroita ja yritin salassa katsoa hintalappuja, niin isä sanoi ettei saa katsoa, ettei ole mitään väliä mitä tavarat maksavat." Mutta kun minä kävin sen yhden ainoan kerran isäni kanssa ikeassa ja saatoin todeta ääneen "onpas kivannäköinen hylly", niin isäni juoksi hyllyn luokse ja katsoi hintaa silmät selällään ja totesi ettei edes kannata katsoa sitä. Sain yhden 60e maksavan hyllyn silloin. Jonka väriä isäni jaksaa päivitellä edelleen. On turha edes sanoa, että siskoni sai paljon muutakin kuin vain yhden hyllyn.
Myös isäni vanhemmilla on samanlaisia ajatuksia selvästikin, että minä olen suvun musta lammas. Kun oli minun synttärijuhlani, antoivat isovanhempani minulle lahjaksi keksipaketin ja pussillisen banaaneja. Siskoni sai kuulemma silloin 70e, jonka vaarini oli hänelle salaa antanut. Mutta samaa tapahtuu joka juhlissa. Näen kun siskoni vedetään syrjään ja hänelle annetaan mukamas salassa rahaa. Ja hän itse joka kerran ääneen jaksaa sitä päivitellä, että TAAS annettiin rahaa. Sain joskus pienenä mummolta ja vaarilta rahaa.
Olen sanonut siskolleni muutaman kerran, etten haluaisi mielelläni kuulla että mitä hän tällä kertaa on saanut, mutta yleensä hän ihan tahattomasti sen tuo julki. Ei hän sillä pahaa tarkoita, mutta itse kun jää kaikesta pois, niin huomaan olevani kateellinen. Myönnän. Olen kiltti, liian kiltti sanokseni mitään kenellekään. Ehkä siksi en olekaan saanut mitään.
Isäni kuulemma soittelee sisaruksilleni monta kertaa viikossa, minulle kahden kuukauden välein. Ei oikeastaan minulla ole enää asiaakaan isälleni, että ei siinä siis mitään. Yleensä, jos isäni soittaa, on hänellä asiana joko sisarusteni synttärit, heidän lahjat tai asiat jotka liittyvät sisaruksiini, ei minuun. Isäni myös käy sisarusteni luona useammin, vaikka esimerkiksi siskoni asuu kauempana kuin minä (siis melkein 100km kauempana, että ei mikään pieni matka). Ja kun isäni on käynyt hänen luonaan, on hän yleensä käynyt siskoni kanssa kaupassa ja maksanut kaikki ostokset ja laittanut vielä hiukan ylimääräisiä asioita, esim kolme tiskiainetta, pakkaseen kaikkea. Minä olen itse aina maksanut kaiken, oli isäni vieressä tai ei. Siskoni myöskään ei ole tajunnut tätä epäsuhtaisuutta vaan jaksaa sitä aina tuoda esille, että kuinka "kamalaa oli käydä iskän kanssa ikeassa, kun mä yritin etsiä halpoja tavaroita ja yritin salassa katsoa hintalappuja, niin isä sanoi ettei saa katsoa, ettei ole mitään väliä mitä tavarat maksavat." Mutta kun minä kävin sen yhden ainoan kerran isäni kanssa ikeassa ja saatoin todeta ääneen "onpas kivannäköinen hylly", niin isäni juoksi hyllyn luokse ja katsoi hintaa silmät selällään ja totesi ettei edes kannata katsoa sitä. Sain yhden 60e maksavan hyllyn silloin. Jonka väriä isäni jaksaa päivitellä edelleen. On turha edes sanoa, että siskoni sai paljon muutakin kuin vain yhden hyllyn.
Myös isäni vanhemmilla on samanlaisia ajatuksia selvästikin, että minä olen suvun musta lammas. Kun oli minun synttärijuhlani, antoivat isovanhempani minulle lahjaksi keksipaketin ja pussillisen banaaneja. Siskoni sai kuulemma silloin 70e, jonka vaarini oli hänelle salaa antanut. Mutta samaa tapahtuu joka juhlissa. Näen kun siskoni vedetään syrjään ja hänelle annetaan mukamas salassa rahaa. Ja hän itse joka kerran ääneen jaksaa sitä päivitellä, että TAAS annettiin rahaa. Sain joskus pienenä mummolta ja vaarilta rahaa.
Olen sanonut siskolleni muutaman kerran, etten haluaisi mielelläni kuulla että mitä hän tällä kertaa on saanut, mutta yleensä hän ihan tahattomasti sen tuo julki. Ei hän sillä pahaa tarkoita, mutta itse kun jää kaikesta pois, niin huomaan olevani kateellinen. Myönnän. Olen kiltti, liian kiltti sanokseni mitään kenellekään. Ehkä siksi en olekaan saanut mitään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
järkevä. On valitettava tosiasia että vanhemmat eivät aina rakasta välitää kaikista lapsistaan yhtä paljon. MM elokuva Leijat Helsingin yllä tämä kuvio näkyy hyvin...Jos ei lahjoja pyytettömästi tule niin älä vaadi mitään, ole kuin et olisi loukkantunut. Olet sen ikäinen että olet omaa elämääsi aloittelemassa, joten anna paska olla rauhassa. Tosin siskosi ovat teinejä, joten oman elämän aloittaminen ei ole yhtä helppoa.Siltikin, kysyppä joskus päin naamaa isästäsi asiaa siten että ei pääse "karkuun".
Itselläni samankaltainen juttu aikaisemmin isoveljeni kanssa. Hän on nyt 33 itse olen 29. Kun veljeni muutti pois kotoa hänen annettiin asua perheen alivuokra asunnossa pelkkää yhtiövastikettava vastaan, auto annettiin ja lisäksi vieläpä järkättiin duunipaikka. Sai myös ottaa mukaansa kohtalaisen uudet huonekalut asuntoon! Asunnossa sai asua vuosia pelkkää hoitovastiketta vastaan, lisäksi vielä rahaa annettiin äkillisiä menoja varten.
Itse kun muutin samanikäisenä n.21-vuotiaana niin mukaan lähti vain vaatteet ja tietokone, josta olin maksanut puolet. Kone oli muuten 3-vuotta vanha. Tästä huolimatta isäni väittää ettei ole suosinut veljeäni, jos väitän vastaan niin hänen ei tarvitse jossitteluun lähteä mukaan. Kysyin nuorena opiskelijana että voitaisiinko minutkin järkätä samaan firmaan töihin, kuin veljeni, mutta asia on aina väistetty kohteliaasti. Tällöin hanttihommienkin rahat tulivat tarpeeseen.
Noh nyt vanhana on takaisinmaksun aika ja asun muutaman sadan kilometrin päässä isästäni ja arvaapa vaan saako hän hirveästi tavata lasten lastaan tai kutsutaanko jouluksi käymään? Olen ylpeä siitä mitä olen itse saavuttanut, sain viime talvena töissäni ylennyksen ja pihassa on itse maksettu auto. Kohtapuoliin häät ovat tulossa ja valitsimme siviilivihkimisen ja nimeni muutoksen jo pelkästään siksi,ettei minun tarvitse katsoa sukuani häissä. Kuten sanalasku sanoo:kosto on ruokalaji mikä nautitaan kylmänä.
Tilanteeseesi voin sanoa, etei isäsi tule tuosta muuttumaan mihinkään, hyväksy jo se. Jos muutokseen olisi halukkuutta olisi se tehty jo aikaa sitten. Ota rehellisesti hajurako ja ala käyttämään aikasi ja vaivasi oman elämän kuntoon laittamiseen. Sisarruksillesi voit olla kylmän etäinen, eli kortti jouluksi riittää.
Meidän perheessä äiti on taas aina suosinut iso-veljeäni. Itse olen nyt 24 ja veljeni 33v. Äiti on lähes joka päivä auttamassa veljeäni, tekee heille usein ruokaa tai käy kaupassa ja on useiden vuosien ajan säännöllisesti "lainannut" veljelle rahaa. Minulle hän saattaa silloin tällöin ostaa jotain pientä, mutta jos veljeni kohdalla puhutaan tuhansista euroista, minun kohdallani voidaan puhua sadasta... Ikävin tilanne ehkä oli, kun olin ostamassa asuntoa. Äiti on aikanaan taannut veljeni lainan. Kysyin, voisiko hän nyt taata minun, johon äiti alkoi paasata siitä, kuinka vaarallista asuntolainan takaaminen on jne. Mutta lopulta hän suostui, kun totesin, että olen sentään tähän mennessä käynyt hänen kukkarollaan paljon harvemmin kuin veli.
Kertaalleen äidiltä kysyin tästä suosimisesta. Hän vain kielsi kaiken ja vaihtoi puheen aihetta.
Ilmeisesti jonkun pitää aina olla se, joka joutuu pärjäämään enemmän itsekseen....
Niinpä, se vaan kummasti kovettaa kun itsekseen joutuu pärjäämään. Asia on vanhemille niin nolo juttu että eívät pysty sitä myöntämään vaikka jo peruskoulun matematiikalla asian voi laskea halutessaan. !!!
Itse olen tehnyt yllämainitun päätöksen jo aikoja sitten kun selvisi ettei asema tule muuksi muuttumaan.
Mitä enemmän itsenäisesti pärjään sen ylpeämpi voin itsestäni olla, ja vanhukset voivat nauttia yksinolostaan ja olla näkemättä lastenlastaan. Muuan sittemmin kuuluisaksi tullut kotimainen kirjailia taisi lähetää joka kerta kappaleen julkaituta kirjastaan isälleen, kun tämä oli sanonut ettei tästä tule koskaan kirjailijaa!!
Katkaisin yhteydet kaikkiin sukulaisiini ja ihmisiiin jotka olivat olleet heidän kanssa tekemisissä.
Jos kotona olisi moinen kohtelu, niin olisin kyllä joka joulu jossain muualla.
Kerran lähdin kesken joulupäivän ovet pakkuen kotia kun meni suvun kanssa sukset ristiin.
Et ole kateellinen vaan siskoasi suositaan. Piste. Olet oikeassa ja olet varmaan järkevä ihminen. Jos joskus haluat niin voit sanoa isällesi tai äidillesi että on aika vittumaista yrittää pärjätä ihan yksin, ja että voisit ehkä tarvita joskus tukea ja huomiointia.
Jos he eivät ota asiaa kuuleviin korviinsa, en oikein usko että sinun kannattaa olla väleissä heidän kanssaan.
Meillä osa sukulaisista suosii siskoani. Kun me olimme nuorempia siskoni sai joululahjaksi kaikenlaista tavaraa omaan kotiin (laadukkaita astioita, kattiloita, peittoja etc), kun taas minä sain suklaata & villasukkia etc. Tämä siis silloin kun kumpikin meistä asui vielä kotona äidin kanssa, ja vasta suunnitteli omaan kotiin muuttoa sitten joskus.
Muutettuani pois kotoa yhteydenpito on ollut vähäistä, kun taas siskoni ja äitini kanssa tämän pariskunnan rouva meni matkalle ja on yhteydessä säännöllisesti.
Pari kertaa olen jotain pientä uskaltanut kysyä, esim. voisiko mennä heillä käymään, olisiko mahdollista saada jossain (pienessä) asiassa apua. Näihin olen aina saanut kuulla äitini kautta kielteisen vastauksen, kertaakaan ei ole minulle suoraan viitsitty laittaa edes tekstaria, että ei valitettavasti sovi/heillä on kiireitä tms. Tuntuu kuin olisin jollakin tapaa näkymätön tai merkityksetön, kun ei minun kanssani voida puhua. Arvostan suoraan sanomista, ja tuo vastaamatta jättäminen tuntuu ikävältä. Minut tavallaan sivuutetaan.
Olen ehkä liiankin kiltti, en loukkaa ihmisiä, enkä ole ahne, eli en ole voinut sanoa heitä loukkaavia asioita. En tiedä mikä on muuttunut tässä vuosien varrella, kun joskus vielä minun ja siskoni ollessa lapsia kävimme heillä kesäisin vierailulla etc., eikä minusta silloin ollut tälläistä.
Aina jotain vaan suositaan enemmän, se on valitettava totuus. Meitä lapsia on viisi (7, 11, 16, 21 ja 21) ja kahta meistä on suosittu melkein aina. Minua ja minun veljeäni joka on 11v. Ei se ole reilua ja tekee pahaa veljieni puolesta ja heitä olen itse sit auttanut niin paljon kun pystyn. Iskämme ei pidä kehenkään muuhun yhteyttä oikeastaan kuin minuun ja juurikin pikkuveljeeni 11. Mutta en ole isältäni sen enempää rahallista tai muuta materialistista apua saanut, vaan viisaita sanoja ja tukea elämään. Meille kaikille on opetettu, että itse pitää ansaita elantonsa. Muu suku on mua helpommin auttanu rahallisesti ja kaksoisveljeni on juuri siitä välillä kateellinen. Kun itse muutin kotoa pois en saanu mitään apua perheeltäni niin ku ei veljenikään. Olemme itse kumpikin joutuneet selviytyä ja sitä myötä miten paremmin alkoi oma elämää menemään niin sitä enemmän iskä alkoi yhteyttä pitämään. Ja juu myönnän että minua on hemmoteltu ja myös annettu samalla vastuuta sen takia, että olen ainut tyttö. Mutta turhaa sitä alkaa vanhemmille tai sukulaisille katkeroitumaan siitä etteivät kohtele kaikkia samalla tavalla. Ennemmin näyttää, että kaikesta huolimatta selviytyy ja kun sukulaisiahan ei voi valita.
Uskon että sinua harmittaa tuo, mutta ei ainakaan kateellinen tarttee olla. Onko tullut mieleen, että jos sukusi yrittää korvata rahallisesti ja materian avulla jotain mitä ovat tehneet väärin, mutta eivät kehtaa sitä ääneen sanoa? Esim. äkillinen keskenmeno ennen kuin siskoasi äitisi alkoi odottaa? Tekeekö siskosi asiat toisin kuin sinä elämänsä aikana? Ja oisko erilaiset murrosiät esim voineet vaikuttaa?
Että sulla ei ole mitään käsitystä mistään. Ihmiset kiusaa aina jotakin yksilöä ihan vain huvinvuoksi. En käsitä minkä takia pitäisi pitää yhtettä ihmisiin jotka eivät sinusta selkeästikään välitä.
Ensi jouluna vie mennessäsi omat lahjasi. Kääri ne pakettiin ja laita kuusen alle. Silloin saat juuri sitä mitä haluat ja tarvitset ja se antaa sinulle hyvän syyn hankkia juuri nyt se kauan kaipaamasi asia.
Oletko koskaan suoraan kysynyt vanhemmiltasi miksi siskosi saavat aiana lahjoja ja rahaa vakkeivat sitä tarvitsekaan? Mikä syy on siihen että sinä et tule huomioiduksi samalla tavalla?
Jos vastaus on jotain epämääräistä mutinaa, tiedät olla antamatta heillekään mitään aineellista. He ilmeisesti eivät halua sinultakaan mitään muuta kuin seuraasi. Säilyttääksesi välit perheeseesi, sinun on vain opittava hyväksymään seikka että mammonaa ei liikene heiltä sinulle, joten ei sinultakaan heille. Mutta kauniita sanoja ei tarvitse silti säästellä, ne eivät maksa mitään ja saa sovun säilymään seurassa.