*idea*

tehkää nyt ihmeessä listaukset niistä tyypeistä joiden kanssa ette halua keskustella, niin riidat vähenevät varmasti puolella ja niin edes päin.

itse osaan keskustella kaikkien kanssa...tai ainakin pyrin siihen.
62565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

henkilökohtaisesti kyseisille henkilöille..

näin on!

Äänestä

Osaan jättää alotukset avaamatta. Osaan myös jättää kommentoimatta. Eilistä ja aamupäivästä lukuunottamatta. Osaan myös tunnistaa ei-rekisteröityneen kirjoittajan henkilökohtaisuuksiin käymättömät kirjotukset, joten pystyn myös neki hyppäämään yli.

Jälleen kerran tunnen itseni erittäin älykkääksi tapaukseksi. =)

Äänestä

-Siivoojaperse

-Mielisairas miekkamies turusta

-Se ämmä joka ottaa osaa jokaiseen aloitukseen, mielistelee miehiä ja valehtelee

Kasetti perseessä.

Hahahaha!

Äänestä
  • että housut pysyy ylhäällä, eikä tiedä edes mikä on nukitsuki eli vetolyönti. Se hakee ensin miekan lelulaatikostaan ja lyö sitten vasta.
    Googlesta se löysi aika paljon terminologiaa, muttei se miekkatreeneissä ole nähty.

    Äänestä

  • vartiotorni kirjoitti:

    että housut pysyy ylhäällä, eikä tiedä edes mikä on nukitsuki eli vetolyönti. Se hakee ensin miekan lelulaatikostaan ja lyö sitten vasta.
    Googlesta se löysi aika paljon terminologiaa, muttei se miekkatreeneissä ole nähty.

    anzzy...

    Äänestä

tuohon salapoliitin listaan vielä dazu ja vänksy, niin siinä on minun listani.

Äänestä

No minä voin listata ja toivon, että tätä sitten myös jatkossa noudatetaan, kiitos. Näin olen päättänyt. Kaikkien kanssa olen yrittänyt keskustella, mutta näitä narsistisimpia ja ilkeimpiä & omituisimpia kirjoittajia en ( enää) jaksa:

nimimerkki Genio.Mente = tapaus on arviontini mukaan täysi törkiö: joskus hölissyt sekavia ja vääristelevän pelottavia mulle hänelle tuntemattomalle, kuinka minä mukamas esimerkiksi "ahdistelisin" häntä (mitä narsismia!), vaikken tunne häntä mitenkään ja ainoastaan käyn kirjoittamassa keskustelupalstalla. Koskaan en henkilökohtaista kiinnostusta tota(kaan) kirjoittajaa kohtaan ole osoittanut. Lisäksi tyyppi itse on useammin tullut juttelemaan mulle, kuin minä hänelle, joten se niistä "ahdistelupuheista". Tuntemattoman nöyryyttäminen kuitenkin on ilmeisesti hanskassa tolla kirjoittajalla!

nimimerkki Papu.Sparrow = mielestäni ahdistavan aggressiivisen oloinen. Aina pilkkaamassa ja usein enmsimmäinen kommentti, jos joskus harvemmin edes erehdyn johonkin hänen ketjuunsa kommentoimaan, on viittaus johonkin esimerkiksi "päävikaisuuteen"...Loukkaava, huomionhakuinen ja epämiellyttävä kirjoittaja mielestäni siinä.

nimimerkki relaxed_eyes kaikkine kavereineen = yleensä ei koskaan ole ollut tavanomaisen kunnioittava mua tuntematonta kohtaan...Ihme pomottaja, jonka ilkeydestä omaan palstakirjoittajana laajaa kokemusta.

nimimerkki dazu = freak...Psykologiasta ainakaan ei näy omaavan hajuakaan, vaikka aktiivisesti kyllä (valitettavasti) analysoi kirjoittajia. Myös hän on palstalla esitellyt kuvitelmiaan, että häntä minä nainen tällä palstalla mukamas ahdistelisin. Äärimmäisen julmaa(!) henkistä väkivaltaa häneltä se, joten jollei olisi niin kieroa, saattaisi saada jopa pisteet.

zisel & monte = eivät osaa keskustella rekisteröitymättömien kanssa asiallisesti mielestäni.

PlatosMorbidDust = naivi. Ymmärtämättömyyttään ja/ tai vaihtoehtoisesti mahdollisesti sadistisuuttaan ilkeä.

Ratikkakuski = ääliö

vänksyt & siroamaikkarit& palstan muut vakkarinaiset = _jos_ ilmenee tarvetta sorsia, niin jättäkööt ainakin mut rauhaan.

Ja lopuksi...

palstan kaikki rassut ja muut piereskelijämielipuoli pervot & yhtään minkään sortin fanaattiset aatevalistajat & ahdistelija-vilit && = en halua oksentaa, kun luen keskustelupalstan juttuja, joten jättäkööt mut rauhaan

Sillä tavalla.

Äänestä
  • Ai niin: listasta unohtui nimimerkki Scale. Harvinaisen ilkeä ja törkeä kiusaaja siinäkin. En jatkossa halua hänen kommenttejaan, kiitos!

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    Ai niin: listasta unohtui nimimerkki Scale. Harvinaisen ilkeä ja törkeä kiusaaja siinäkin. En jatkossa halua hänen kommenttejaan, kiitos!

    että dazu ja zisel ovat yksi ja sama asia?

    Äänestä

  • tehdä listaus kirjoittajista joiden kanssa haluat keskustella..

    Hähä! :D

    Äänestä

  • viIi kirjoitti:

    tehdä listaus kirjoittajista joiden kanssa haluat keskustella..

    Hähä! :D

    lista kirjoittajista jotka haluaa keskustella neiti Eewarin kanssa.

    Äänestä

  • tyhmäkö olet? kirjoitti:

    että dazu ja zisel ovat yksi ja sama asia?

    No kun mua ei kiinnosta! En osaa sanoa noihin, enkä kaikkea aikaani keskustelupalstoilla vietä. Keskusteluissa pitkäkestoisesti saamieni kommenttien perusteella olen päätelmäni tehnyt. Joiltakin tietyiltä en ikinä saa mitään muuta kuin vittuilua ja se on outoa, kun en ketään näistä tunne. Mitä lie hörhöilevät, jos pelkkä rekisteröitymättömyys näille riittää ihan syyksi vihaamiseen. Herää se vastareaktio jossakin vaiheessa hiirelläkin, kun tarpeeksi kauan asiatonta törkypilkkakäytöstä on saanut vastaanottaa.

    luulet olevasi asiakirjoittaja. Sinähän et ole ikinä kirjoittanut muuta kuin toisia kirjoittajia herjaavia viestejä, kuten tämäkin aivopieru.

    Sinä olet suurin sääliö mikä on milloinkaan kirjoittanut ml-palstalle. Mene takaisin sinne mielisairaalaan mistä olet karannut.

    Kyllä sinä eewari olet ihan huippuääliö ja huomaa kyllä, että kengännumerosi ja älykkyysosamääräsi ovat yksi ja sama asia.

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    lista kirjoittajista jotka haluaa keskustella neiti Eewarin kanssa.

    Taitaapi kuitenkin "Eewarikin" olla teidän hörhiksien keksintö. Oli muuten varmaankin ja ehkäpä jopa kusipäisyyden kliimaksi(!) teiltä sotkea tohon asiaanne minua teille tuntematonta keskustelupalstalla käyvää kirjoittajaakin. Onnea aivojenne puutteeseen! Sitä varmastikin tollasella päänsisällöllä elämässä tarvitsisittekin, kun älyllähän ette pääparkaanne voi auttaa.

    ja poistu senkin hullu anaaliviipotaja

    Äänestä

  • aasaas kirjoitti:

    ja poistu senkin hullu anaaliviipotaja

    Miks mun pitää TOLLASIA HULLUJA SIETÄÄ KESKUSTELUPALSTALLA?!! Miksi?

    En minä ikinä kirjoita mitään anaalijuttuja ja ala vetää siitä nyt. Lähtis muuten niin lujaa turpiin, jos edessäni olisit. En kylläkään tunne sua, enkä tiedä, että kuka olet, joten voit olla rauhassa. Mä jokatapauksessa olen jo tyyliin kohta kaks vuotta saanut sietää asiattomia ja omaan kirjoittamaani liittymättömiä anaalikommentointeja tällä keskustelupalstalla? Miksi? Oletteko kenties _niin_ aivokuolleita, että sekoitatte tuntematonta mua keskustelupalstalla käyvää johonkin toiseen, VAIKO häiriköittekö te oikeasti juuri MINUA noin mielisairaalla tavalla?

    Kysytääks, että kuka on täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja että kuka ei... Sekö kirjoittaja, joka on rehellisesti keskustelupalstalla muille kirjoittajille useaan otteeseen kertonut, ettei omaa, eikä ole koskaan omannut rekisteöityä nimimerkkiä foorumille, eikä siten ole kenellekään muille kirjoittajille "tuttu", vaiko sekopäät, jotka esimerkiksi puhuttelevat pilkkaavilla & ilmeisestikin keksityillä lempinimillä asiallisiin viesteihin tätä em. rekisteröityä nimimerkkiä omaamatonta kirjoittajaa ja vääristelevät & sotkevat tämän keskustelukontekstia lähes TYÖKSEEN?

    ...

    Anonyymi anaaliviipottaja se siinä leikkii marttyyria dildo perseessään. Käytäkö sinä vielä sitä anustappia avittamaan harhaisia kirjoitteluitasi? Niinhän sinä olet kertonut.

    "puhuttelevat pilkkaavilla & ilmeisestikin keksityillä lempinimillä asiallisiin viesteihin tätä em. rekisteröityä nimimerkkiä omaamatonta kirjoittajaa ja vääristelevät & sotkevat tämän keskustelukontekstia lähes TYÖKSEEN?"

    Asiallisiin BUAHAHAHAHA Kontekstia? Jos nuo sinun aivopierut ovat niitä asiallisia viestejä, niin herra paratkoon säästä meidät asiattomuuksiltasi.

    "No minä voin listata ja toivon, että tätä sitten myös jatkossa noudatetaan, kiitos. Näin olen päättänyt. Kaikkien kanssa olen yrittänyt keskustella, mutta näitä narsistisimpia ja ilkeimpiä & omituisimpia kirjoittajia en ( enää) jaksa:

    nimimerkki Genio.Mente = tapaus on arviontini mukaan täysi törkiö: joskus hölissyt sekavia ja vääristelevän pelottavia mulle hänelle tuntemattomalle, kuinka minä mukamas esimerkiksi "ahdistelisin" häntä (mitä narsismia!), vaikken tunne häntä mitenkään ja ainoastaan käyn kirjoittamassa keskustelupalstalla. Koskaan en henkilökohtaista kiinnostusta tota(kaan) kirjoittajaa kohtaan ole osoittanut. Lisäksi tyyppi itse on useammin tullut juttelemaan mulle, kuin minä hänelle, joten se niistä "ahdistelupuheista". Tuntemattoman nöyryyttäminen kuitenkin on ilmeisesti hanskassa tolla kirjoittajalla!

    nimimerkki Papu.Sparrow = mielestäni ahdistavan aggressiivisen oloinen. Aina pilkkaamassa ja usein enmsimmäinen kommentti, jos joskus harvemmin edes erehdyn johonkin hänen ketjuunsa kommentoimaan, on viittaus johonkin esimerkiksi "päävikaisuuteen"...Loukkaava, huomionhakuinen ja epämiellyttävä kirjoittaja mielestäni siinä.

    nimimerkki relaxed_eyes kaikkine kavereineen = yleensä ei koskaan ole ollut tavanomaisen kunnioittava mua tuntematonta kohtaan...Ihme pomottaja, jonka ilkeydestä omaan palstakirjoittajana laajaa kokemusta.

    nimimerkki dazu = freak...Psykologiasta ainakaan ei näy omaavan hajuakaan, vaikka aktiivisesti kyllä (valitettavasti) analysoi kirjoittajia. Myös hän on palstalla esitellyt kuvitelmiaan, että häntä minä nainen tällä palstalla mukamas ahdistelisin. Äärimmäisen julmaa(!) henkistä väkivaltaa häneltä se, joten jollei olisi niin kieroa, saattaisi saada jopa pisteet.

    zisel & monte = eivät osaa keskustella rekisteröitymättömien kanssa asiallisesti mielestäni.

    PlatosMorbidDust = naivi. Ymmärtämättömyyttään ja/ tai vaihtoehtoisesti mahdollisesti sadistisuuttaan ilkeä.

    Ratikkakuski = ääliö

    vänksyt & siroamaikkarit& palstan muut vakkarinaiset = _jos_ ilmenee tarvetta sorsia, niin jättäkööt ainakin mut rauhaan.

    Ja lopuksi...

    palstan kaikki rassut ja muut piereskelijämielipuoli pervot & yhtään minkään sortin fanaattiset aatevalistajat & ahdistelija-vilit && = en halua oksentaa, kun luen keskustelupalstan juttuja, joten jättäkööt mut rauhaan

    Sillä tavalla."

    SIINÄ SITÄ SINUN ASIALLISUUTTASI.

    Äänestä

  • Anustappinen kirjoitti:

    Olet erehtynyt kirjoittajasta. Joko joku sekopää on ottanut mut maalitaulukseen _pelkän_ keskustelupalstalla käymiseni perusteella ( mikä muuten olisi sitten jo vakava asia, vinkki!) tai sitten te leikitte joitakin sellaisia sairaita pervoja leikkejänne kustannuksellani tällä palstalla, jotka ainakaan minua eivät huvita. Kiitos, mutta seksuaalinen ahdistelunne minua kohtaan ei ole miellyttävää! En tunne teitä, en kuulu palstayhteisöönne ja eewari-sekopäisyyksillännekin saisitte mieluiten nimitellä toisianne, kosken minä siihen asiaanne millään tapaa liity. Pilaatte(!!!) nää palstat, mielestäni. Ei näillä voi enää kirjoitella mitään järkevää, sun ja sun kaltaistesi vuoksi pääosin.

    Jo sananakin joku mainitsemasi anustappi on oksettava... En ole tutustunut kyseiseen välineeseen, eikä sairas päänsisältösi mua muutenkaan kiinnosta. V*tun friikki...

    Ja joo: en ole väkivaltainen, eli turpiin tosissani en vetäisi ketään, mutta hieman äsken meni yli toi sairas seksuaalinen ahdistelemisenne mua kohtaan tossa. Missään en noin vammaista käytöstä ole joutunut kokemaan aiemmin. Oletko varma, ettet ole joku s*tanan hattarapää, joka olettelee omiaan tai kuvittelee omasta älykkyydestään liikoja loukkaamalla tarpeettomasti mua sulle tuntematonta kirjoittajaa tavalla, jolla sun ei kuuluisi loukata? Siinä ( viimeeksi mainitussa) monet teistä tän palstan kirjoittajista olettekin muuten kunnostautuneet...

    V*tun tappi-pervoilija-seiskapäiv-puupäät.

    ..

    Äänestä

  • frtyu kirjoitti:

    Jaa no kaikki noi alunperin hyökkäsivät kimppuuni ilman mitään todellista syytä. Sen verran pelottava kokemus se oli, että tottakai jää mieleen!

    Ja mikä toi ällöttävä nettifriikki "buahahahaa"- ilmaus on? Tekohampaillako kenties hahatat, vai oletko muuten täysin jumissa? Joku pikupikurumilus-nööttökö siinä? Tyhmä kaiken lisäksi, näemmä... Kukaan fiksu ei käytä tuonlaisia ilmauksia. Paskaa näemmä saa säkin täydeltä, kun tälle palstalle tulee!

    kukaan muu kuin sinä arvon "asiakirjoittaja". Mikä oikeus sinulla on muka herjata kaikkia muita ja vaatia asiallisuutta muilta? Sä olet naurettava amispelle.

    Miten sinä muuten tietäisit tapin käyttötarkoituksen? Siksi toiseen olet aijaahan laitanut oikein kuvankin tapistasi kakkareiässä

    Äänestä

  • seseseses kirjoitti:

    kukaan muu kuin sinä arvon "asiakirjoittaja". Mikä oikeus sinulla on muka herjata kaikkia muita ja vaatia asiallisuutta muilta? Sä olet naurettava amispelle.

    Ikävää on ainoastaan se, että suuri osa palstan lukijakunnasta on niin tyhmää, ettei näe verbaliikkasi psykoottisuutta. Tästä syystä monia inhoankin: en koskaan ole pitänyt pinnallisista, älyään yliarvioivista ja liian helposti julman yleistävän leimaavia arvioita tuntemattomista ihmisistä heittävistä keskustelupalstakirjoittajista, joilta (tyyppisiä) arvioita itse olen palstalla käydessäni saanut satamäärin suhteessa siihen, mitä itse vastaavia olen tai olisin kirjoittanut...

    Otapas nyt tosiasiat käteesi: Totuus on se, että jostakin syystä sä friikki ja psykopää ahdistelet mua. Sulla ei ole kaikki kotona, minun mielestäni. Ei todellakaan... Sun pitäisi mennä hoitoon, saada itsellesi psykologista apua. Sä roikut mussa - pelkän palstalle kirjoitteluni perusteella. Minä en sua tunne. En ole mitään siitä, mitä kuvaat. Olen joskus kärkevä ja luonnollisestikin sellaisista kirjoittajista, jotka minua kommenteillaan korostuneen paljon ovat loukanneet, saatan joskus esittää vahvankin negatiivista arvioita, mutta solvaamista en harrasta. Ensinnäkään: minä en provoile. Olen yksi eniten asiakirjoituksia palstallenne kirjoittaneista kirjoittajista. Ja: koulutukseni ei ( se nyt ei ainakaan) kuulu sinulle. Sinun kuuluisi mielestäni olla kiinnostuneempi psyykkisestä hyvinvoinnistasi, itsesi tähden.

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    Jaa no kaikki noi alunperin hyökkäsivät kimppuuni ilman mitään todellista syytä. Sen verran pelottava kokemus se oli, että tottakai jää mieleen!

    Ja mikä toi ällöttävä nettifriikki "buahahahaa"- ilmaus on? Tekohampaillako kenties hahatat, vai oletko muuten täysin jumissa? Joku pikupikurumilus-nööttökö siinä? Tyhmä kaiken lisäksi, näemmä... Kukaan fiksu ei käytä tuonlaisia ilmauksia. Paskaa näemmä saa säkin täydeltä, kun tälle palstalle tulee!

    Opettele, Eewari, suomen kieltä.

    Äänestä

  • tappitappi kirjoitti:

    Miten sinä muuten tietäisit tapin käyttötarkoituksen? Siksi toiseen olet aijaahan laitanut oikein kuvankin tapistasi kakkareiässä

    Oletko kenties liikaa löppänaamallasi tapittanut perseitä, rakastamiasi pervotappeja ja ylipäätään paskaisia aijaa-kuvapalveluita, kun seksuaalisesti AHDISTELET minua?! Susta vois melkein tehdä ilmoituksen...SIKA!

    Kiinnostavaa olisi se, että KETÄ _sä_ kiusaat. Palstalla ainakin mua, mutta miten muuten toi asia sulla, sä outo palstapossu ja minuun keskustelupalstalla kiinniliimautuja?

    Minä en sonta aijaa:ta harrasta, enkä koskaan ole MINNEKÄÄN ollut kiinnostunut laittamaan kuvia itsestäni ja mene NYT viimeistään pervo ahdistava ahdistelija v*ttuun kimpustani! J*malauta on se ihme, että vaikka itse kirjoittaa keskustelupalstalle normaaleja kannanottoja, silti saa tollasia _oksettavia_ perverssejä kimppuunsa. K*sipää sika. Ei ihme, että mulla alkaa hiillostaa...

    Ja mua et paskareikä-jutuillasi jatkossa enää kiusaa friikki, eiks niin? Tunge vaikka pääsi jonkun perseeseen tai vaikka niele mainostamasi anustappisi tukehtuen siihen, mutta JÄTÄ mun kaltaiseni tavalliset keskustelupalstakävijät rauhaan. Sä saatanan pervo kiusaat mua naista. Imbesilliä käytöstä... Voin kertoa, että suorassa seksuaalisesssa ahdistelussa menee mun SIETOKYKYNI rajat, vaikka muuten keskimäärin verraten hyvin itseni hallitseva olenkin. Olen tällä palstalla usein kyennyt olemaan ystävällinen sekopäille, jotka ovat toivoneet mun tavanomaisesta palstakannanotostani huolimatta esimerkiksi tappavan itseni, olen kyennyt (useimmiten) jatkuvasti olemaan kohtuullisen ystävällinen yhdellekin palstalla paljon esillä olleelle kanalle, jonka nyt vain tiedän tietoisesti (vaikkei mua tunnekaan) röyhkeästi jatkuvasti puhuvan paskaa muka "mun" palstakä'ytöksestäni, olen sietänyt teidän hulluksi nimittelyitänne asiallisiin viesteihini ysikyt kyseisissä tilanteissa rauhallisena ja provoitumatta, olen sietänyt sitä, että esimerkiksi joku juntti pinnallinen ääliö-semi-älykkö rinnastelee ajattelemattomuuttaan ja raukka mielikuvituksissaan mua keskusteluissa esimerkiksi Jokelan surmaajaan, vaikka mulla on tutkijataustaa ( arvioitsijallani todennäköisesti ei), olen sietänyt pätemisen haluisuutta, jossa on ollut lähestulkoon koomisen pakonomainen ilmiselvä tarve joillakin kirjoittajilla leimata minua tyhmäksi tai mukamas joukosta erottuvaksi ( myös ilmeisellä keskustelukontekstin vääristelyllä) ja olen keskustelupalstakävijänä sietänyt tätä sutinakarsinaa, jonka vasta aivan viime vaiheessa ( oikeasti) ymmärsin olevan juuri sitä ja niin tyhmän rajoittunut, kuin se todella on.

    Jos minä olenkin tyhmä käydessäni keskustelupalstalla, niin en minä TUOTA KÄYTÖSTÄ silti ole ansainnut, mitä sinä mulle osoitat.

    Lopeta jo tuo valittaminen..

    Äänestä

  • viIi kirjoitti:

    ..

    En v*ttu(!!) ole mikään s*tanan e.W! Tunge se ajatus niin päähäsi. S*tana ottaa päähän, että jos keskustelupalstalla kerran erehtyy jotakin nimimerkkiä joskus käyttämään, niin sitten tollaset sekopäät(!!) takertuu kiinni.

    En ole rekattu ja kerrottakoon lisäksi tieto, että minä ihan oikeasti kävin oksentamassa tuosta seksuaalisesta sairaasta ja asiattoman oksettavasta anustappi-ahdistelusta mua kohtaan tässä keskustelussa. Ikinä en ton aiheisiin keskusteluihin itse ole osaa ottanut, ja mikä s*tanan hullu katsoo oikeudekseen MULLE edes tulla kyseisenlaisia kuvottavuuksia puhumaan? Menkää sekopäät - ylipäätäänkin- omiin yhteisöihinne ja omille palstoillenne! V*tun hullut...

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    Ai niin: listasta unohtui nimimerkki Scale. Harvinaisen ilkeä ja törkeä kiusaaja siinäkin. En jatkossa halua hänen kommenttejaan, kiitos!

    Mitä muuta voi sanoa ihmiselle, joka noin sitkeästi roikkuu perässäni.

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    jättää kyseisen henkilön rauhaan? hän nimittäin pyysi ettet enää kommentoisi hänelle.

    Äänestä

  • yx.nainen. kirjoitti:

    mutta kyseinen tyyppi kirjoittelee herjojaan vähän väliä, vaikka en ole vaivautunut sen vittuiluihin kantaa ottamaankaan. Kohta alkaa paukkua täysillä takasin. Mulle ei nääs vittuilla. Ja jos ollaan tarkkoja, niin mä itse olen ehdottanut hälle, että antaa mun olla rauhassa, niin mä annan sen olla rauhassa.

    Ymmärtääkseni se on taas alottamassa, en minä. Compris?

    älkä yritä esittää.

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    älkä yritä esittää.

    ja voisit jättää myös minut rauhaan.

    Äänestä

  • yx.nainen. kirjoitti:

    ja voisit jättää myös minut rauhaan.

    mennä välillä nukkumaan? Sä olet valvonut vissiin koko yön, ei se ihme, jos kuuppa sekoaa.

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    mennä välillä nukkumaan? Sä olet valvonut vissiin koko yön, ei se ihme, jos kuuppa sekoaa.

    ylläpidolle, koska et jätä minua rauhaan ja en ole se henkilö miksi luulet.

    Äänestä

  • yx.nainen. kirjoitti:

    ylläpidolle, koska et jätä minua rauhaan ja en ole se henkilö miksi luulet.

    esittämästä ja ennen kaikkea JÄTÄ MUT RAUHAAN idiootti. Miksi sä vedät toistuvasti mun nimen esiin HÄH?

    Mitä tää on? Mikä kumman hinku sulla on vetää mut mukaan noihin harhaisiin juttuihis? Täällä sä kahjo kirjottelet kaiket yöt pahaa ihmisistä, jokka ei ole pitkään aikaan ottaneet kantaa sun herjohisi. Tuossa alla on sitä sun asiakirjoitteluasi?

    "Ai niin: listasta unohtui nimimerkki Scale. Harvinaisen ilkeä ja törkeä kiusaaja siinäkin. En jatkossa halua hänen kommenttejaan, kiitos"

    Jos sä eewari haluat että vittuillaan, niin sitten vittuillaan kunnolla.

    Äänestä

  • yx.nainen. kirjoitti:

    ylläpidolle, koska et jätä minua rauhaan ja en ole se henkilö miksi luulet.

    Jollet todella kuulu tuohon samaan kiusaajaporukkaan(?) sinäkin ( anteeksi arvuuttelu, mutta kun minä en ketään teistä tunne), niin tee ihmeessä valitus ylläpidolle tuosta ahdistelijasta. Ainakin mun kimpussani se on roikkunut aivan sekopäisenä usein: nimitellyt "l-ewariksi" esimerkiksi ( vai mikä se sen pilkkanimike nyt taannoin olikaan, miten se nyt meni?), laatinut muhun kohdistuvia pilkkavittuilu-aloituksia ja tosiaan (toikin...) hörhöillyt mun kimpussani niiden anaali-seksuaaliahdistelupuheiden kanssa...Täysin tööt, tööt piip piip-käytöstä se ollut häneltä. Itsekin voisin tehdä valituksen, että nämä keskustelupalstakirjoittajat ovat ahdistelleet minua luulemalla minua milloin miksikin ja keksimällä pilkkanimikkeitä, joista olen useaan otteeseen ilmaissut, etten toivo itseäni sellaisilla puhuteltavan, mitä suoraa ahdistelua olen koko ajan tällä keskustelupalstalla saanut. Lisäksi jotkut ovat kiistäneet, ettei tällä palstalla mukamas tapahtuisi kiusaamista tai vaihtoehtoisesti vähätelleet sitä, vaikka itse ovat pitkäaikaisesti usein joukolla keskusteluissa syrjineet ja erityisesti kuvitelmapuheillaan dissailleet esimerkiksi minua.

    Juu tosiaankin ilmaisin, etten toivo tuolta scalelta enää kommentteja, enkä _keneltäkään_ muultakaan hörhöilijältä, jolla on tarve ahdistella minua tällä palstalla puhuttelemalla minua esimerkiksi tolla sairaalla termillä "Eewari", joka ei minuun mitenkään liity ja jonka keksinnön kanssa ei itselläni ole ollut ei osaa, eikä arpaa.

    Nyt nää on sen verran mua kiusanneet, että tullee ahdistelijoilleni aika kuumat paikat, jollei ainakin toi muhun kohdistunut seksuaalinen ahdistelu ( muusta kiusaamisestaan puhumattakaan..) lopu. Näille ei myöskään ole yleensä voinut esittää keskusteluissa mitään kritiikkiä: vähänkin eriävää mielipidettä jos keskusteluissa laittaa, niin he hörhöilevät laittamalla pystyyn niitä vittuilu-ketjujaan, alkavat dissata pysyvästi ja sitä rataa... Sitten kuvittelevat vielä olevansa hyviä ja kiinnostaviakin kirjoittajia kaltaisteni tuntemattomien lukijoiden kannalta, kun jaarittelevat arkipäivän tekemisistään parin lauseen jokelluksiaan. Toi scalekin on ihan tyhjästä keksinyt vihamielisyytensä mua kohtaan - onneks olkoon, valoaivo!

    Ja se suhde siinä, että kuinka paljon minä olen asiattomia vittuilukommentteja saanut vastaanottaa, on ollut aivan pöyristyttävä näiltä ahdistelijoilta mun suuntaani. Kun ei heiltä juuri ikinä - tai ainakaan kahdeksassa tapauksessa kymmenestä ole saanut tavanomaista kommentointia vastineina asiallisiin viesteihinsä, alkaa siinä mennä hermot jossakin vaiheessa kenellä tahansa. Mitä mä olen katsonut, niin käytännössä valtaosa saamistani kommenteista tällä palstalla on ollut vittuilua tai sanotun tietoista vääristely-kiusaa. Aivan ilmiselvästi olen ollut näiden puupäiden silmätikku. Ihan siinä melko rauhallisesti pitkään odottelin, että kai he jossakin vaiheessa tajuavat sen oudon käytöksensä lopettaa, mutta sitten ne keksivät tuon Eewari-hörhöilyharhansa, minkä jälkeen en minä ( viimeistään) voinut enää käydä juuri ollenkaan tavanomaista keskustelua palstalla, kun he koko ajan nöyryyttävästi virheluuloissaan ja kuvitelmissaan vetävät mua keskusteluista erityisesti esille...Vähänkö se käytös on ollut NÖYRYYTTÄVÄÄ, mitä näiltä olen saanut. Ja useiden näiden kielenkäyttönsä muuten on sitten ollut sitä luokkaa, että minä olen lähestulkoon puhdas pulmunen siihen nähden.

    Äänestä

  • Anustappinen kirjoitti:

    Anonyymi anaaliviipottaja se siinä leikkii marttyyria dildo perseessään. Käytäkö sinä vielä sitä anustappia avittamaan harhaisia kirjoitteluitasi? Niinhän sinä olet kertonut.

    MIKSI TÄMÄ OKSETTAVA KESKUSTELU KEIKKUU PALSTAN TÄMÄN HETKISTEN KIINNOSTAVIMPIEN JOUKOSSA?

    Onko lukijoissa kenties pervojakin?

    Sinä seinähullu kaheli minun tuntemattoman naisen ahdistelija-vili taas jätit sieluuni pysyvät arvet tuosta perverssistä ja asiattomasta minuun kohdistuneesta puhuttelustasi.

    En ymmärrä, että MISSÄ on sivistys, jos tuollaisten sairaiden ja tuntemattomia keskustelupalstakävijöitä suorastaan ahdistelevien kommentteihin ei keskustelussa kenelläkään ole mitään(?!) kriittistä sanottavaa...

    V*tun valopäät.

    Äänestä

Ei tarvi listata ketään mihinkään vaan antaa ihmisten vain puhua ja valkata mihin aiheisiin jaksaa tarttua ja mihin ei.

EIkö olekin ärsyttävää? :)

Äänestä

toi homma taitaa toimia ihan automaattisesti.

Puskien suhteen on mahdotonta listata ja jos minä sanon, etten halua keskustella typerien urpojen kanssa, niin se on valitettavasti ihan yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • Eli kun typerä urpo rekisteröityy se ei ole enää typerä urpo?

    Äänestä

  • Tämä ei siis ollut vittuiluksi tarkoitettu.

    Äänestä

  • laskin väärin kirjoitti:

    Eli kun typerä urpo rekisteröityy se ei ole enää typerä urpo?

    sillä rekkautuneen typerän urpon kanssa voin jättää keskustelematta, mutta sitä vaihtoehtoa ei ole vaihtuvien, rekkaamattomien nimimerkkien kanssa, kun se riski, että tulee vahingossa tuhlanneeksi aikaansa, kasvaa huomattavasti. Tulee huijatuksi keskusteluntynkään ennen kuin tajuaa että urpohan se siellä.

    Äänestä

  • laskin väärin kirjoitti:

    Tämä ei siis ollut vittuiluksi tarkoitettu.

    kuin vasemman jalan saapas, eikä siinä auta rekkautuminen. Lobotomiasta saattaisi olla lievä apu moiseen heikkomielisyyteen.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    sillä rekkautuneen typerän urpon kanssa voin jättää keskustelematta, mutta sitä vaihtoehtoa ei ole vaihtuvien, rekkaamattomien nimimerkkien kanssa, kun se riski, että tulee vahingossa tuhlanneeksi aikaansa, kasvaa huomattavasti. Tulee huijatuksi keskusteluntynkään ennen kuin tajuaa että urpohan se siellä.

    Joo, onhan se noinkin, mutta aika äkkiä se nyt jokatapauksessa tulee selväksi millainen urpo siellä on...

    Joku vaan saattaa alkaa pelleilemään jossain vaiheessa, jos ei enää muuta keksi.

    Äänestä

  • juppojumai kirjoitti:

    kuin vasemman jalan saapas, eikä siinä auta rekkautuminen. Lobotomiasta saattaisi olla lievä apu moiseen heikkomielisyyteen.

    Lobotomialla ei "parannettu" tyhmiä.

    Äänestä

  • laskin väärin kirjoitti:

    Lobotomialla ei "parannettu" tyhmiä.

    mutta kaikki iskut tuon hullun päähän ovat korkeintaan hyväksi.

    Äänestä

  • juppojumai kirjoitti:

    kuin vasemman jalan saapas, eikä siinä auta rekkautuminen. Lobotomiasta saattaisi olla lievä apu moiseen heikkomielisyyteen.

    Sä läjä siis näemmä tiedät, että kuka Eewari on? Kerros mullekin, että kuka on, kun noin kuvailevasti esitit asiaasi. Oletko sekopää nettikiusaaja? Ketjusta voi oikein hyvin nähdä, että siinä kiusataan juurikin minua myös noilla oudoilla Eewari-puhutteluilla...Sinä taas mielestäsi tiedät, että kuka on Eewari. Minä en tiedä, että tiedoksi vain! Well: kerros mulle keskustelupalstakävijälle kanssa, että miksi tässä ketjussa ilmeisimminkin ( ainakin myös) muhun viittaavasti joriset lobotomioista, kun kerran on ketjun muusta kommunikoinnista ilmiselvää, että mua teille tuntematonta te heikkopäät ainakin tässä ketjussa kiusaatte?! Minä en teidän provopaskapalstallanne provosoi: sinä sen sijaan ilmeisestikin kyllä.

    Anteeksi, mutta mikäs kaheli se sinä olet? Mikä mulkku on ottanut hampaisiinsa mut? Olisi kiva tietää! Oletkos k**nen ylpeäkin itsestäsi, tollasella leimailuillasi sulle tuntematonta keskustelupalstakävijää kohtaan? Mikä ilo sulle tosta ylipäätään on? Kuvitteletko ja oletko niin kaheli ja niin tyhmä, että kenties oletat hyötyväsikin jotakin, tosta kiusanteostasi ja mustamaalaamisestasi? Well: metsään pelle menet... Kukaan ei saa ahdistella yhteisöön rekisteröityä nimimerkkiä omaamatonta ihmistä siten, kuin sinä ja te muut kaltaisiasi omituisia puhuvat hörhöt olette toimineet. Sinä s*tanan aiheettoman henkisen väkivallan käyttäjä, paskiainen!

    Ootko mahdollisesti ja kenties joku nettirunkkari, joka ihan kyttäät tällä keskustelupalstalla käyviä kirjoittajia? Ootko paskapääouto ja ehkäpä kenties kiinnostunut siitäkin, että keitä kirjoittajat reaalissa ovat?

    Mut ainakin jätät kaltaistesi sekopäähourupalstailijoilta rauhaan. NYT! Verbaalisesti surkeat nettisääliöpaskat yrittää tällä palstalla päteä ja vieläpä näemmä jopa harjoittamalla aktiivista nettikiusaamista. Kusipäät!

    Äänestä

... numero 1 siinä listalla :)

Äänestä

en keskustele, huomaavat sen. Ja jos eivät huomaa, niin sekään ei haittaa:D

Äänestä

Ei tässä olla iltalehdessä eikä iltasanomissa, eikä happo-hotellissakaan :D

Jokainen voi sanoa mitä mieleen tulee.

Jos ei miellytä niin muuta venäjälle, sanoisin. Tai Albaniaan.

Äänestä

Tässä menee aamukahvit väärään kurkkuun kun näitä lukee, naurattaa. Ei mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, mutta en vaan pysty olemaan nauramatta.

Mutta ihan tosissaan... Eikös nuo riidat yleensä selviä paremminkin puhumalla kuin puhumatta? Harvalla vaan on tuota keskustelun taitoa, kärsivällisyyttä.

Äänestä
  • että ihmiset ottaa itsensä tässä maailmassa liian vakavasti?

    Äänestä

  • Sinua vai oikein nauratti? Mikäs nauratti eniten: toi muhun kohdistunut oksettava seksuaalinen ahdistelu (josta ihan oikeasti kävin oksentamassa), vaiko jokin muu kenties?

    Valitettavasti en itse osaa nähdä mitään hauskaa ihmisissä, joilla aivan selkeästi pehmittää päässä. Tuolla näemmä on taas toi scalekin riehunut. Kuvitteletteko te, että tuontyyppisten aggressioiden ( kuin esimerkiksi tuolla scalella tossa on) jatkuva vastaanottaminen olisi ollut esimerkiksi minusta jotenkin hauskaa, kun ei itse henkilöä mitenkään tunne, eikä koskaan ole palstan ulkopuolella ollut missään tekemisissä? Nämä tyypit ovat joko aivan hörhöjä, tai sitten he ovat kiusanneet minua tahallaan...Normaalia näiden scalejen ja muiden käytös ei mielestäni kuitenkaan ole, ei missään määrin.

    Ja ihmettelen noita sairaita anaalijuttujakin, millä minua kiusatataan ja ahdistellaan... Jos joku todella kuvittelee, että minä olisin näiden joku anaaliviipottaja, on sellainen hullu ja täysin päästään vialla. Menetin täysin malttini tosta käytöksestä, mitä ketjussa sain...Todella nöyryyttävää vastaanottaa tuonlaista SAASTAA, eikä muuten ollut ensimmäinen kerta. Kun tässä on palstalla käydessään arviolta useamman kymmentä kertaa kärsivällisesti yrittänyt (ilmeisen) tyhmemmillekin selittää, että minua ahdistelee joku sekopää tällä palstalla, joka on usein usein ängennyt esimerkiksi tahallaan käyttämään samaa nimimerkkiä kanssani ketjuissa ja muutenkin kirjoittanut aivan älyvapaita kommentteja, joita kirjoittajat sitten tulkitsevat mukamas minun kirjoittamikseni (koska kaltaisiani rekisteröitymättömiä on välillä vaikeaa ketjuista erottaa) ja kun tätä ei ole uskottu tai asiasta ei olla oltu kiinnostuneita, ei kärsivällisyyteni enää riitä. Mikä velvollisuus mulla mukamas on ollut vastaanottaa näiden jatkuvia perusteettomia aggressiivisia hyökkäyksiä ja sairaita kuvitelmia mukamas minusta tällä keskustelupalstalla käydessäni?! Hehän tällä palstalla ahdistelevat, nämä scalet ja muut... Ja esimerkiksi joillakin näillä palstan naiskirjoittajillakin olisi ollut mahdollisuus lopettaa tuo minuun kohdistuva kiusaaminen, mutta he eivät sitä mitä ilmeisimminkään ole halunneet tehdä ( pitkään olen tota käytöstä joutunut katselemaan), vaan näemmä lyövät vain lisää löylyä kiukaalle, vaikka näkevät kyllä oikein hyvin, että minua ahdistellaan... En esimerkiksi ole näiden "Eewari", eikä minulla ole mitään tekemistä moisen keksinnön kanssa (jos sellaista edes on olemassa? minä en asiasta tiedä...). Nämä hörhöt ovat toivomattani henkilöineet minua tällä palstalla erottuvassa määrin ja vieläpä TÄYSIN paskapuheilla ja kuvitelmilla. En tiedä, että kuvittelevatko he minua mieheksi vai naiseksi, mutta tööt tööt ovat juttunsa mulle olleet.

    Oikeasti aivan kaikki tältä palstalla käyvistä eivät vaikuta terveiltä, minusta. Tuo joidenkin kollektiivinen hörhö-harha-Eewarointi menee jo AIVAN yli... Tällä palstalla ei voi kirjoittaa mitään, kun nämä ilmeisen liikaa internetissä roikkuneet kuvittelee rekisteröitymättömistä kirjoittajista mitä sattuu ja kuvittelevat kirjoittajia milloin miksikin...Ikään kuin näillä mukamas olisi mitään oikeutta ollut leimailla MINUA tällä palstalla perusteettomilla, nöyryyttävillä ja sekopäisillä pervo- tai mielenterveyspuheillaan. Törkeää.

    Ja erittäin paljon tota hörhöyttä kuvaavaa on muuten myös olla kiinnostunut esimerkiksi kellonajoista, että milloin tuntemattomat ihmiset nettiin kirjoittavat. Saanen kysyä, että mitäs se kenellekään keskustelupalstakirjoittajlle kuuluu, että mihin kellonaikaan esimerkiksi minä nettiin kirjoitan? Eipä koskaan ole itseäni tuntemattomien kohdalla vastaavat asiat kiinnostaneet.

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    Sinua vai oikein nauratti? Mikäs nauratti eniten: toi muhun kohdistunut oksettava seksuaalinen ahdistelu (josta ihan oikeasti kävin oksentamassa), vaiko jokin muu kenties?

    Se että nauraa jollekin asialle ei tarkoita etteikö sitä ymmärtäisi.

    Ymmärrän kyllä varsin hyvin sinua. Mutta tottapuhuen nauroin osin sinullekin, meni niin tylyllä tavalla kommentia puolelta toiselle. Siis tilannekomiikkaa vain minulle, ei mitään henkilökohtaista ketään kohtaan.

    Minä itse siis pidän vakavasta keskustelusta ja puhun varsin asiallisesti aina. Pystyn minä siitä huolimatta heittämään hyvin härskiä juttua, mutta yleensä oma arviointikyky on kohtuuhyvä, eikä tule mitään riitoja.

    Se vaan menee niin, että jos keskustelijat ovat ns. eri "tasoilla", toinen ei voi nousta korkeammalle, mutta toinen voi laskeutua alemmalle. Minkäs teet?

    Jaa no olen kyllä kysynyt itseltäni kysymystä, olenko liian herkkä. Tuo on vain niin kertakaikkisen epäoikeudenmukainen tapa kommunikoida, mitä nämä minua ahdistelevat harrastavat, että he vastineissaan minulle esittävät suorina kyseenalaistamattomina väitteinä kommentteja ja puhutteluja, jotka paitsi eivät yleensä millään tapaa ( eivät edes alkeellisesti) pidä paikkaansa, jotka myös lisäksi saattavat minut kohtuuttoman nöyryyttävään valoon. Ketjun anustapeista puhunut tästä ketjusta esimerkiksi: kyseisen kirjoittajan on pakko olla jotenkin vinksahtanut ja perverssi. Ei vaan itselläni _ikinä_ olisi pokkaa mennä tuntematonta keskustelupalstakävijää puhuttelemaan siten, kuin hän... Tuohon ahdisteluun, mitä jotkut mun suuntaani harjoittavat, ei voi mitenkään _puolustautua_. Siksi se niin ahdistavaa on... Nämä hörhöt vain vyöryttävät mun niskaani kuvitelmiaan ja tekevät sen törkeästi julkisessa yhteydessä ( joskaan tietysti - kun kerran näemmä kiusata haluavat, missäs muualla he tuota kiusaansa harjoittaisivatkaan, kuin palstalla, kosken keskustelupalstojen ulkopuolella heidän kanssaan missään tekemisissä ole, en tiedä, että keitä he/te ihmiset ovat/olette, enkä kuulu S24- yhteisöön.)

    Ja minua ainakaan on turha syyttää siitä, että olen tällä keskustelupalstalla käydessäni silmätikuksi joutunut ja että olen inhimillisesti kokenut aivan äärimmäistä nöyryytystä näiden ihmisten taholta, mistä syystä äärimmäisesti loukkaantunut ja suoraansanottuna järkyttynyt ( osin ehkä provosoitunutkin) saamastani käytöksestä olenkin ollut. Omalla käytökselläni on ollut varsin vähän tekemistä simätikuksi joutumiseni kanssa ja itseasiassa luulen, että keskeinen syy siihen onkin ollut se, etten ole rekisteröity S24:n jäsen ja etteivät nämä mua tunne. Tällä keskustelupalstalla mitä ilmeisimminkin hengaa ( ja sori nyt vain, mutta mielestäni sitä myös pomottaa...) jokin sellainen sakki, jotka paljon tuntevat toisiaan palstojen ulkopuolellakin ja ilmeisen valitettavastikin välineeksi heidän paskasäkkinsä tyhjennykseen ja heidän sylkykupikseen sitten valikoiduin minä. Koko ajan olen sitä ilkeämielistä naljailua ja vittuilua ja piikittelyä yleensä asiallisiin ja ketjun aiheisiin liittyviin vastineisiini saanut vastaanottaa. Jotkut myös todella aktiivisesti ovat syrjineet minua keskusteluissa (pitkään).

    Oikeastaan se on ollut todella pelottavaa, että tuntemattomat osoittavat ihan suoraa vihaa koko ajan, sanoin melkein mitä ikinä sitten sanoinkaan... En ole tottunut sellaiseen käytökseen ja omissa piireissäni ihmisillä on sentään sellainen arviointikyky, ettei luuloja ja kuvitelmia sentään ihan suoraan aleta tykittää päin pläsiä.

    Jokatapauksessa tossa seksuaalisessa anaalipuhe-ahdistelussa meni mun sietokykyni rajat. En koskaan ole keskustellut seksistä millään palstoilla, en ole kiinnostunut kyseisenlaisesta ilmeisestä em. pervo-sekoilusta keskustelemaan ja aivan ilmeisestikin nää jotkut hörhöt sekoittavat minua johonkin toiseen...Ennenkin olen saanut vastaavaa ällöttävää ja oksettavaa perverssiä vihjailua osakseni. Ehkäpä joillakin on 'hieman' fiktiot palstasekoiluissaan muuttuneet todeksi? He varmastikin ( ainakin jotkut heistä) kuvittelevat minua joksikin sellaiseksi, mitä en ole. En tiedä, että mistä heidän harhansa on saanut alkunsa, mutta sääliähän kyseisiä kaheleita kohtaan on pakko tuntea, ei voi muuta...Minkälaiset hullut hyökkäävät sakilla yhden keskustelupalstakävijän kimppuun tämän persoonaa vääristellen, edes paremmasta totuudesta tietämättä ja asioita _yhtään koskaan_ kyseenalaistamatta? Törkeys on ollut vailla vertaa.

    tuota herjaamistasi vielä hetki kultaseni, niin saat ihan oman aloituksen. Mä en siis ole sulta muuta pyytänyt, kuin että pidät minut omien harhojesi ulkopuolella. Onko se liikaa vaadittu? Täh?

    Mä ilmaisin, että EN HALUA SINULTA KOMMENTTEJA. Mikä siinä on vaikeaa käsittää? Sinä olet puhellut minulle aivan pimeitä ja aggressiivisia tällä palstalla usein. Tapaatko noin yleisemminkin ahdistella tuntemattomia naisia esimerkiksi kummallisilla hörhöpilkkanimikkeillä ja sekoilla esimerkiksi oksennusta aiheuttavien anaalikommenttien kanssa näiden kimpussa? Mahtaa olla sorttisia naisia, jotka sinuakin sietävät! Mokomakin juntti...

    Oikeastaan on hyvä, että sun kielenkäyttösi on keskimäärin ja niin usein ollut niin sontaa, kuin on ollut. Nyt ei tarvitse munkaan liikoja varoa...Ymmärräpäs, että sun verbaliikan tulkintasi ( ja todennäköisesti älykkyytesikään..) ei ole mitään priimaa, saatika sivistyksellä loista. Sä olet ilmeisestikin sen verran tyhmä, ettet käsitä, että myös kaltaisiani rekisteröitymättömiä saattavat teidän yhteisönne anaaliviipottajat (ahdistelijani keksimä oksettava termi tästä ketjusta tuo) ahdistella... Ja olen aivan varma, että useammallakin palstalla käyneellä rekisteröitymättömällä ja satunnaiskävijällä on ikäviä kokemuksia sinusta. Sä hyökkäilet luulojesi kanssa kimpussa, et kyseenalaista juuri mitään ja se antaa sinusta hyvin vastenmielisen vaikutelman ihmisenä.

    Jos sä olet niin tyhmä, ettet ketjuissa kykene lukemaan ja tulkitsemaan yhtä viestiä viestinä _sisältönsä_ perusteella ja jos olet sikälikin tyhmä, ettet myöskään osaa ottaa yhtä keskusteluketjua yhtenä keskusteluketjuna ( kuten on _vahvasti_ näyttänyt yleistyylisi perusteella), en minä ainakaan kaipaa sinua osoittamaan sekapäisyyksiäsi kimppuuni. Sinun kaltaisesi talipäät eivät tajua, että internetin julkisilla keskustelupalstoilla kommunikoidaan teksteillä, ei persoonilla. Deittejänne tai kaverikokoontumisianne voitte sitten harrastaa yksityisesti - ne eivät julkiseen keskusteluun kuulu. Sulla ilmeisestikin myös on jokin fiksaatio tai luulo, että sä olisit vtun kiinnostava kirjoittajana, kun esimerkiksi omahyväisesti jaarittelet arkipäivän tekemisistäsi keskusteluissasi tavalla, joka ei erityisesti huomioi suurta sulle tuntematonta lukijakuntaa, mutta let me tell you some facts: suurin osa jutuistasi todennäköisesti ei kiinnosta, kuin niitä sinun omia kompparikavereitasi - muuten vaikutat verbaliikaltasi ainoastaan juntilta vitsiltä.

    Ja nyt sitten jätät minut rauhaan? Sekoile muiden hörhökavereidesi kanssa eewareistanne. Minä en edes ole tiennyt, että mistä koko siinä asiassa on kyse, mutta sen karvaasti olen kokenut, että muunmuassa sinä pelle ahdistelet. Kehtaatkin väittää minua harhaiseksi...Voi että, mikä porsas.

    JOS ETTE HALUA KESKUSTELLA TOISTENNE KANSSA NIIN MITÄ VITTUA SITTEN KOMMENTOITTE TOISILLENNE AINA TILAISUUDEN TULLEN!!

    HÄIPYKÄÄ!

    Äänestä

  • MMies kirjoitti:

    JOS ETTE HALUA KESKUSTELLA TOISTENNE KANSSA NIIN MITÄ VITTUA SITTEN KOMMENTOITTE TOISILLENNE AINA TILAISUUDEN TULLEN!!

    HÄIPYKÄÄ!

    Älä leiki mun kanssani. Mulla ei ole tällä palstalla mitään tuttuja ja myöskään sinulta en kaipaa kommentteja.

    Ilmiselvää on, että jollakin hullulla on fiksaatio minuun ja se em. hullu ( en tiedä, kuka on: sinäkö kenties, vai?) on saanut palstatyperykset hörhöilemään.

    Ei useimmitenkaan ole normaalia, ei MISSÄÄN MÄÄRIN, se palstapalaute, mitä MINÄ saan.

    Kiitos, mutta sinäkin mulle tuntematon sekopää: en kaipaa kommenttejasi. Kärsivällisyyteni ei enää riitä. Olen pahoillani.

    Äänestä

järkeä on kieltää ihmisiä osallistumasta keskusteluihin?

Hähä! :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yx.nainen. kirjoitti:

tehkää nyt ihmeessä listaukset niistä tyypeistä joiden kanssa ette halua keskustella, niin riidat vähenevät varmasti puolella ja niin edes päin.

itse osaan keskustella kaikkien kanssa...tai ainakin pyrin siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu