Deittailua

Galluppi, Tyhjäpään seksi juttu ja Neljän kappaleen turhan puheen ennen kysymystä sisältävä lässytys, vai mistä joku puhuikaan aikaisemmin.

Niin mutta kysymys siis tälläisesta varsinaisen suhteen esiasteesta ja deittailukulttuurista, niin kuin minä sen ainakin käsitän.

Eli siis jotain leffoissa, ravintoloissa jne. käyntiä.

Osalle se on vain ja ainoastaan hauskan pitoa ja tälläisia deittailu kumppaneita voi olla useita. Ja ei tarvitse kuulua seksin siihen, toissijainen juttu se on tällä kertaa, sori. Yhden kanssa raflassa tiistaina, toisen kanssa leffassa torstaina ja lauantaina klubille kolmannen kanssa ja noita kaikkia tavataan kenties useamminkin. Josko jonkun kanssa ei homma suju, niin otetaan uusi nimi kalenteriin. Kenties niistä jostain sitten jalostuu suhde ja siihen kai tähdätään, vaikka hauskaa oltaisiinkin vain pitämässä.

Toisille systeemi menee niin, että keskitytään yhteen kerrallaan ja jos ei toimi niin sitten seuraava. Ja siinä se. Kalenteria ei tartte, kun muistaa kuiteskin sen yhden.

Ylempi on täysin hyväksyttävä, mutta silti jollain tapaa mua häiritsevä. Enkä minä sellaiseen kykenisikään.



Mutta jos nyt sitten se kysymys. Onko tälläinen suhteen esiaste sinun mielestäsi jo sellaista, että kuuluisi pidättäytyä muista säädöistä, vaikka mitään sitoumuksia ei olekkaan?

Minun mielipiteenihän tuli jo julki. Tasan loukkaantuisin, mikäli esim. toisia treffejä sopiessa tulisi vastaukseksi että "Perjantai ei kyl sovi, kun mulla on treffit yhen Teron (tai Tiinan) kanssa."
7141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mä keskittyisin yhteen mieheen kerrallaan. Mulle tuottaisi ihan tarpeeksi jännitystä ja sydämentykytyksiä jo yhdenkin miehen kanssa sovitut treffit, niin en tosiaan haluaisi sitä tuskaa ja paineita kokea samanaikaisesti vielä jonkun toisenkin miehen kanssa.

Ehkä tuo monien kanssa treffailu sopii sellaisille, jotka eivät ole niin hermoheikkoja, mitä itse olen.

Äänestä

Deittailu on eri asia kuin kaveristelu. En oikein lämpene sellaiselle maailmalle jossa deittailu-sana merkitsee hurrdurr-meininkiä. Toisaalta olen jo hahmottanut että on iso lauma ihmisiä jotka nimeomaan käyttäytyy noin ja siksipä en enää deittailekaan laisinkaan, suhteeni muodostan vähän toiselta tasolta eikä mua saa leikkimäänkään sanan deitti alla eikä mua loppujen lopuksi sitten kiinnostakaan ihmiset jotka siten toimii - ei maailmankuvat yksinkertaisesti kohtaa alkuunkaan.

Jos haluu mut seuraksi niin musta saa ihan ok seuralaisen mua kiinnostaviin menoihin. Sen nimittäminen deitiksi on huono läppä.

Äänestä

reilunpaa yrittää yhden kanssa kerrallaan :)

Äänestä

Mun mielestä kaverit on tuota varten että niistä saa seuraa elluihin, baariin tai shoppailuille tms.

Deittailun miellän seurustelukumppanin etsimiseksi, ja mä etsin sitä yhdestä miehestä kerrallaan. Kyllä jos se mies sanoisi noin niin asia on mun puolelta siinä, eikä miehen tarvi seuraavalla viikolla enää soitella. Parempi kun vaan treffailee sitten muita. Mä en tuollaista ymmärrä enkä halua sekaantua, vaan etsin samanlaista miestä kuin itsekkin olen eli vain yksi kerrallaan tyyppiä. Koskee vielä enemmän seksiä eli jos olen tuon kanssa sängyssä, niin sitten en ole muiden kanssa ennenkuin se yritys ekan miehen kanssa päättyy.

Äänestä

Kaipa se on jokaisen oma asia mitä tekee, eikä se minulle kuulu. Itse en loukkaannu, jos joku muitakin tapailee, mutta itse en sitä kylläkään ole juurikaan tehnyt (nykyään en sitä enää tekisi). Tietysti jos muutamaa tapailee samaan aikaan, niin vähän siinä saattaa toinen miettiä, että ei tuo ole tosisaan tms. Monia ihmisiä luullaan varmaan pelimiehiksikin, vaikkeivat ne sitä varsinaisesti olekaan.

Äänestä

"Perjantai ei kyl sovi, kun mulla on treffit yhen Teron (tai Tiinan) kanssa." ...alkaisin kyseenalaistaa treffikumppanin älykkyyttä. Onko niin tyhmiä ihmisiä oikeesti olemassa?

Äänestä

useampaan mieheen kerralla keskittyä. Ei vaan kiinnostus riitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nothing better to do kirjoitti:

Galluppi, Tyhjäpään seksi juttu ja Neljän kappaleen turhan puheen ennen kysymystä sisältävä lässytys, vai mistä joku puhuikaan aikaisemmin.

Niin mutta kysymys siis tälläisesta varsinaisen suhteen esiasteesta ja deittailukulttuurista, niin kuin minä sen ainakin käsitän.

Eli siis jotain leffoissa, ravintoloissa jne. käyntiä.

Osalle se on vain ja ainoastaan hauskan pitoa ja tälläisia deittailu kumppaneita voi olla useita. Ja ei tarvitse kuulua seksin siihen, toissijainen juttu se on tällä kertaa, sori. Yhden kanssa raflassa tiistaina, toisen kanssa leffassa torstaina ja lauantaina klubille kolmannen kanssa ja noita kaikkia tavataan kenties useamminkin. Josko jonkun kanssa ei homma suju, niin otetaan uusi nimi kalenteriin. Kenties niistä jostain sitten jalostuu suhde ja siihen kai tähdätään, vaikka hauskaa oltaisiinkin vain pitämässä.

Toisille systeemi menee niin, että keskitytään yhteen kerrallaan ja jos ei toimi niin sitten seuraava. Ja siinä se. Kalenteria ei tartte, kun muistaa kuiteskin sen yhden.

Ylempi on täysin hyväksyttävä, mutta silti jollain tapaa mua häiritsevä. Enkä minä sellaiseen kykenisikään.



Mutta jos nyt sitten se kysymys. Onko tälläinen suhteen esiaste sinun mielestäsi jo sellaista, että kuuluisi pidättäytyä muista säädöistä, vaikka mitään sitoumuksia ei olekkaan?

Minun mielipiteenihän tuli jo julki. Tasan loukkaantuisin, mikäli esim. toisia treffejä sopiessa tulisi vastaukseksi että "Perjantai ei kyl sovi, kun mulla on treffit yhen Teron (tai Tiinan) kanssa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu