Miksiköhän

Naiset Rakastuvat aina Renttuihiin?
Niin minäkin tein ja väliin olen
pettynyt häneen,mutta silti hän on
mulle Rakas!
1344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rentut ovat jostain kumman syystä seurallisempia kuin "tavalliset miehet", yleensä.

Ei tule aika pitkäksi, koska ei tiedä mistä päin seuraavaksi tuulee ja mihin suuntaan laiva kaatuu.

Jos jaksaa itse olla hänen ja kymmenien kaverien seurassa, niin hauskaakin on. Vieraat naiset ovat oma juttunsa. Kyllä niistä selviää, kun on taitoa. Olen mielestäni pikkusen verran tyttö-renttulitar.

Renttu tulee ja menee. On kiinni pitämistä ja tuon vuoksi haastavaa pitää omanaan.

Melkein tylsistyn, kun renttu alkaa laiskotella ja on sohvalla kuukauden. Hyi hitto. Tuo sitä ja anna tätä. Erotiikasta ei tietoakaan, kun renttu rauhoittuu. On mukavaa olla "yksin" pari viikkoa, kun on rauhallsta ja saa levätä itekin, mutta..

Kun hän tekee virheitä, vaikka ei itse myönnä, mutta tietää kuitenkin itse möhlineensä, niin anteeksi pyytäminen häneltä on niin hienoa, että sitä jaksaa kyllä odottaa.

Ja sitten piisaa taas vauhtia monen "tavallisen miehen" verran. Uskaltaa elää ja nauttia ollen vapaa, tavallaan leikkien poikamiestä Olen menokauden ajan hyvä jätkä. Juopas muija kaljaa...noin sitä pitää ym ym... On ylpeä minusta, kun päihitän hänen kaverinsa biljardissa ja olen samaan aikaan hyvässä kunnossa hoitaen ulkonäköä. On mielettömän mustasukkainen, vaikka itse tekee mitä sattuu. Hän rakastaa kuitenkin vain minua. Maailma hajoaa, kun vähän kopautan ollen kaupassa pari tuntia liian kauan. Pysyy silloin kotona odottaen kiltisti...vaikka menojalkaa vipottaa. ;))

Avioliitto rentun kanssa saattaa olla virhe. Hänelle iskee paniikki ja meno ei lopu ennen kuin sanoo näkemiim. Sormus oikeaan käteen ja jatketaan siitä mihin jäätiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rentun ruusu kirjoitti:

Naiset Rakastuvat aina Renttuihiin?
Niin minäkin tein ja väliin olen
pettynyt häneen,mutta silti hän on
mulle Rakas!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu