suhtaudutte seksittömyyteen ja yksinäisyyteen.
Kärsittekö siitä? Yleensähän monet sinkkunaiset väittävät olevansa onnellisia yksin. Väitän, että he valehtelevat. Dildo tai panomies ei luultavasti tyydytä oikeasti aidon naisen tarpeita.
Väitän myös, että suuri vale on se, että naisilla olisi seksuaalinen valta.
Naisethan eivät edes tee aloitteita. Mies on aina lopulta se, joka päättää. Naiset ovat passiivisia prinsessoja joita voi helposti huijata ja pettää.
Nainen on mahdollista raiskata. Miestä ei voi raiskata.
Väitän myös, että enemmistö naisista on tyytymättömiä elämäänsä, koska sellaisia naisesta aidosti ihmisenä välittäviä miehiä on pornoistumisen myötä yhä vähemmän.
Miltä siis tuntuu olla nainen nykypäivän Suomessa?
Yököttääkö?
Kärsittekö siitä? Yleensähän monet sinkkunaiset väittävät olevansa onnellisia yksin. Väitän, että he valehtelevat. Dildo tai panomies ei luultavasti tyydytä oikeasti aidon naisen tarpeita.
Väitän myös, että suuri vale on se, että naisilla olisi seksuaalinen valta.
Naisethan eivät edes tee aloitteita. Mies on aina lopulta se, joka päättää. Naiset ovat passiivisia prinsessoja joita voi helposti huijata ja pettää.
Nainen on mahdollista raiskata. Miestä ei voi raiskata.
Väitän myös, että enemmistö naisista on tyytymättömiä elämäänsä, koska sellaisia naisesta aidosti ihmisenä välittäviä miehiä on pornoistumisen myötä yhä vähemmän.
Miltä siis tuntuu olla nainen nykypäivän Suomessa?
Yököttääkö?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksei miestä voi raiskata? Oletko tyhmä? Peräreikä se on sullakin.
Elin joitakin vuosia yksin. En kokenut olevani yksinäinen. Yksinäinen voi olla avioliitossakin, kun sikseen sattuu.
On naisia joilla ei ole kovin suuria tarpeita ja seksittömyys sujuu. On myös naisia joilla tarve on suurempi. Ei naisen aitoutta voi mitata sillä, kuinka nuo tarpeensa hoitaa, vähän kummallinen ajatus. Vai onko takana se, että aito nainen ei seksiä tarvitse vaan se on rakkauden tunteista syntyvä suurempi henkinen tarve? Eiköhän kyse ole enemmän arvovalinnoista? Ei haluta harrastaa yhden illan suhteita.
Jos ei ole etsimässä suhdetta, niin silloin nuo kaksi esimerkkiäsi ovat oiva keino. En itse oikein arvosta toisen hyväksi käyttämistäkään. Tarkoittaa että olevinaan seurustellaan mutta oikeasti vain siksi että saadaan seksiä. Kaveri on ihastunut ja tekee kaikkensa että suhteesta tulisi muutakin, ja pettyy rankasti. Näitäkin tapahtuu. Tai "rakastutaan" että voisi ylittää sen moraalisen kynnyksen seksin takia, muutaman kuukauden päästä tunne haihtuu ja täytyy etsiä uusi kohde.
Eri asia on jos kyseessä on ns. luottokaveri, eli asia on sovittu selkeästi että suhde perustuu vain seksiin.
Nuo väittämäsi että naiset ovat passiivisia, ehkä pätevät jos kyseessä on nuori nainen. Näin aikuista lähinnä huvittaa. Miehet vietellään, toisin sanoen heille uskotellaan että he vievät vaikka nainen ohjaa määrätietoisesti tilannetta haluamaansa suuntaan.
Onneksi olemassa on miehiä, jotka ovat aitoja. Suurin osa ystävistäni on miehiä. Aitous tarkoittaa sitä, ettei sotketa seksiä mihinkään, mihin se ei kuulu. Ollaan ihmisenä ihmisen kanssa. Näitä upeita tyyppejä löytyy niin vanhemmista kuin nuoremmistakin miehistä.
Toisin tuo yliseksuaalisuus vaivaa joitakuita. Ovat vähän tylsää seuraa joten parempi kiertää vähän kauempaa.
Ellei ihmisellä ole mitään muuta sisältöä elämälleen kuin toisen ihmisen ihailun saaminen, voi todella elämä olla ikävää.
Niin, minusta ainakin tuntuu hienolta olla nainen. On paljon mahdollisuuksia joita voi toteuttaa niin harrastuksia kuin ammatillisiakin, nyt kun lapset ovat isoja. Talous on turvattu ja hyviä ystäviä ympärillä ja kaupan päälle saan elää rakkaudellisessa parisuhteessa.
Tuntuu todella hyvälle. Ja seksuaalinen valta on molemmilla. Eihän seksistä muuten tule mitään jos molemmat ei tahdo ja ole aktiivisia. Minusta on tyhmää puhua aloitteista. Meillä yleensä ruvetaan vaan rakastelemaan miettimättä kumpi se nyt ensin tuli lähestymään. Joskus tosin ollaan toisiamme houkuteltu kun toista vähän väsyttää, mutta kyl se pian rupee toistakin himottaa.
Minä itse olin onnellinen myös ilman nykyistä kumppania vaikka nyt en missään nimessä hänestä luopuisi. Ja seksiinkin on tullut aivan uusi ulottuvuus kun minuun koskee henkisesti jos en häneen pysty pariin päivään koskemaan seksuaalisesti.
juuri saakin ja parhaimmalla tavalla, eli mahdollisimman monelta eri mieheltä. Ei pääse kyllästymään ;) Eikä tarvii kenenkään ääliön sukkia pestä vaan panee vaan niitä miehiä, jotka saa panohalut kattoon.
Miehet hallitsee maailmaa ja naiset miehiä. Miehet on niin heikkoja kauniin ja seksikkään naisen edessä, ettei ole tosikaan. Ja naiset nauraa takanapäin miesten sinisilmäisyydelle.
Näistä viesteistä paistaa läpi jukelinmoinen selittelyn maku...
Hahahahahhah
Kyllä miehet niitä naisia hallitsee.
Naiset hallitsee alistuvia miehiä, se on totta.
MIEHET silti haliitsevat naisia jos niin haluavat.
Mies on joka tavalla vahvempi.
Jotkut naiset valittavat täällä, että vain "rakkausseksi" on sitä jota haetaan, ja muu seksi vain sapettaa, tai ainakin korkeintaan välttää. Toiset sitten väittävät että mahdollisimman monelta mieheltä, jotka saa panohalut kattoon, pitää saada. Rakkausryhmä on varmaan enemmistössä tosielämässä? Mutta lopulta kaikilta saa, kaikki ei vain saa kaikilta.
Mies tekee itsestään pellen seksikkään naisen takia. Esimerkiksi kirjoittelee päivät pitkät säälittäviä, naisenkaipuisia aloituksia Suomi24- palstalle. Siinä paras esimerkki alistuneesta ja naisten pompottamasta miehestä.
En vaivaudu vastaamaan tämän jälkeen yhteenkään aloitukseen, jossa ei osata vähäisimpiäkään keskustelun alkeita ja joiden tarkoitus on vain huomionkipeyden tyydyttäminen älyn puutteessa provoilemalla: ensin esitetään kysymys, sitten sanotaan eri tavalla vastaavien valehtelevan, sitten haukutaan koko potentiaalisten vastaajien sukupuoli helposti huijattaviksi, petettäviksi ja raiskattaviksi ja tilkkeeksi heitetään vielä se, että "aidot naiset" eivät voi olla onnellisia ilman miestä ja viimeiseksi vielä tuo helmi "yököttääkö".
Miltä tuntuu olla noin poikkeuksellisen tyhmä ihminen? Iljettääkö? Vieläkö itket itsesi uneen naisenpuutteessasi?
Olen muuten huippuälykäs. Älykkyys ei tarkoita, että kirjoittaisi sovinnaisilla käytöstavoilla.
Ja provoiluni päättyvät yleensä siihen, että nainen kyllästyy tyhmyyteensä ja ei enää ota osaa keskusteluun.
Naisilta yksinkertaisesti puuttuvat perustelut oman ylivertaisen älykkyyteni edessä.
Niin, ja en itke pillunpuutetta. Säälittävät miehet juoksee pillun perässä. Minä kyllä juoksen kokonaisten naisten perässä. Joskus voin pahoin ja itken kun vierellä ei ole naista. En itke koskaan muiden nähden, koska miehet ei itke. On luonnollista että voi pahoin yksinäisyydessä, muutenhan rakkaus olisi turha, ja rakkauteen tarvitaan vähintään 2.
Mutta tosimies ei naista tarvitse:)
Tosimieshän panee vaikka koiraa!
Onko tuo aloitus tosiaan merkki "ylivertaisesta älykkyydestä"? Ehkäpä oletkin oman sukusi valopää, mutta tällä palstalla tuotoksesi ovat alle keskitasoa. Sarkasmin ymmärryksesikin on nollassa, mutta eipä se suuri yllätys ole.
Vastaa hyvä naikkonen kysymyksiin, älä ala syyttämään tekstiäni tai minun älyäni. Sanopa sinä mikä aloitus tällä palstalla on joskus ollut älykäs? Huumori on myös älykkyyttä ja aloitukseni oli täynnä sitä.
Tulkitsen tuon niin, että sinua siis yököttää tämä nykymeno. Et vain kestä tunnustaa sitä.
Taisin osua arkaan paikkaan.
Lisäksi vaikuttaa siltä kuin palstan "naisista" suurin osa olisi miehiä.
Itseasiassa masturboimalla saa aina orgasmin. Useimmat miehet ovat surkeita sängyssä. Yksinäisyys on tietysti ikävää. Aina olisi mukavampaa, jos vierellä köllöttäisi mukava ja komia mies, oma mies.
Naisilla on seksin suhteen valta, koska naiset joko hyväksyy ehdokkaat tai hylkää. Miehet voi raiskata peräreijän kautta, miksei väkivalloin peniksenkin kautta.
Se on totta, että pornoistumisen myötä miehet käyvät yhä tunnekylmemmiksi ja se on surkeaa todeta. Mutta yhtälailla ne miehet joutuvat viettämään yksinäistä elämää.
Eli en ainakaan koe oloani yhtään paskemmaksi kuin miehen. Minulla on sentään vielä järki päässä ja sydän paikallaan.
Tuollaisen naisen voisin naida mielelläni:)
Sinussa on sitä jotain.
se ei tietenkään tarkoita seksittömyyttä. Aina sitä sen verran seksiä saa kun jaksaa harrastaa. Masturboiminenekin on parempaa kuin huonon miehen kanssa sängyssä haukotteleminen.
Kiva että joku mies tunnustaa avoimesti ettei monikaan mies välitä naisesta aidosti ihmisenä vaan pelkkänä reikänä ja nautinnon tuottavana välineenä.
Ei yökötä, mies en olisi mistään hinnasta, en edes siedä ajatusta siitä että olisin täysin alapääni vietävissä oleva misogyyni.