avioliittomme tuntuu olevan kriisissä. En ole pystynyt luottamaan mieheeni mutta haluaisin. Eilen hän paukautti pariterapiassa että lähtee lopullisesti, ennen on ajatellut että lähtee vain vähäksi aikaa. Nythän kuitenkin sanoi myöhemmin ettei tarkoittanut.. Miten mun pitäisi toimia että asiat korjaantuisivat? mun on ollut tosi vaikea luottaa ja oon epäillyt häntä miten milloinkin ja epäilykseni on loukannut häntä. Eilen hän sitten purki vihaansa ja sanoi myöhemmin ettei tarkoittanut. Mitä pitäisi siis uskoa..sitäkö ettei todella tarkoittanut. Hän on väsynyt epäilyyni. Miten saisimme asiamme kuntoon parhaiten koska rakkautta on.
moikka
N.82
1229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ottakaa vähän etäisyyttä. Meille kävi niin, että "tukehdutimme" toisemme ja mies lähti. Sitten kun sai vähän vapautta ja aikaa ajatella, halusi takaisin. Mutta meillä ikävä kyllä oli sanottu liikaa, tehty liikaa ja sotkettu liikaa ihmisiä meidän eroomme, ettemme päässeet siitä enää jatkamaan ja mies luovutti, otti uuden.