USA pelkää – öljynhinta paniikkiin?

Kansainvälinen energiajärjestö IEA vähättelee öljyn loppumisen uhkaa Yhdysvaltain painostuksesta, kaksi IEA-lähdettä sanoo brittilehti Guardianin mukaan, kirjoittaa Kauppalehti tänään.

IEA:n korkea-arvoisen virkailijan mukaan järjestö raporteissaan aliarvioi olemassa olevien öljyvarantojen supistumisvauhtia ja yliarvioi uusien öljylöytöjen mahdollisuutta, Guardian kertoo. Näin järjestö tekee, koska Yhdysvallat haluaa estää markkinoiden joutumisen paniikkiin ja hintojen karkaamisen käsistä.

Tänään julkistamassaan vuosittaisessa World Energy Outlook -katsauksessaan IEA arvioi maailman öljynkulutuksen kasvavan prosentin vuodessa 105 miljoonaan barreliin päivässä vuonna 2030, kun se viime vuonna oli 85 miljoonaa barrelia päivässä.

– Vuonna 2005 IEA ennusti maailman öljyntuotannon voivan nousta 120 miljoonaan barreliin päivässä vuoteen 2030 mennessä, mistä se jouti laskemaan arviotaan ensin 116 miljoonaan ja viime vuonna 105 miljoonaa barreliin. 120 miljoonaa barrelia oli alunperinkin hölynpölyä, mutta nykyinenkin arvio on paljon todellisuutta suurempi, minkä IEA:kin tietää, Guardianin lähde sanoo. Hän haluaa lehden mukaan pysyä nimettömänä, koska hän pelkää öljyteollisuuden painostusta.

– Järjestön sisällä monet pitävät 90–95 miljoonan barrelin päivävauhtia mahdottomana ylläpitää, mutta finanssimarkkinoiden pelätään joutuvan paniikkiin, jos luvut päästetään julki, hän sanoo.

IEA:n jo jättänyt toinen lähde kertoo, että järjestön toiminnan keskeisenä ohjenuorana on, että ”amerikkalaisia ei saa ärsyttää”. Öljyä ei kuitenkaan hänen mukaansa ole niin paljon kuin IEA väittää.

– Olemme saavuttaneet öljyhuipun ja tilanne on erittäin paha, hän sanoo.

Öljyhuipulla tarkoitetaan hetkeä, jona öljyntuotanto saavuttaa huippunsa ja alkaa sen jälkeen väistämättä laskea öljyvarantojen huvetessa ja käydessä liian hankaliksi hyödyntää.

Elokuussa julkistamansa laajan selvityksen perusteella IEA itse muutti arviotaan maailman öljyvarojen riittävyydestä entistä synkemmäksi. IEA arvioi valtaosan maailman suurista öljykentistä jo ohittaneen tuotantokykynsä lakipisteen ja hyödynnettävissä olevien öljyvarojen hupenevan kiihtyvää vauhtia.

Koko maailman öljyntuotanto ohittaa IEA:n uuden arvion mukaan lakipisteensä noin kymmenen vuoden kuluessa. Tunnettujen öljykenttien tuotanto supistuu uuden arvion mukaan nyt jo lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia.

IEA perustettiin vuonna 1974, kun öljykriisin pelästyttämä länsimaailma halusi pysyä aiempaa tarkemmin selvillä öljyntuotannosta ja -kysynnästä sekä öljyvarannoista. Vuosittain järjestö julkistaa World Energy Outlook -katsauksen, jossa se arvioi maailman energiankysyntää ja -tuotantoa. Katsauksen perusteella useiden maiden hallitukset tekevät omia johtopäätöksiään maailman ja oman maansa talouden tulevaisuudesta.
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

HANTTIöljymiehellä jäänyt hiukan ”heikkoihin kantuumiin”. Herrasmies ei suorita pitkiä lainauksia keskustelufoorumeihin ja jos suorittaa, niin ainakin merkitsee lähteen mistä on VARASTANUT hengentuotteensa.

Äänestä

Olihan siinä selvästi mainittu lähde:

The Guardian: ”Key oil figures were distorted by US pressure, says whistleblower”



The world is much closer to running out of oil than official estimates admit, according to a whistleblower at the International Energy Agency who claims it has been deliberately underplaying a looming shortage for fear of triggering panic buying.

The senior official claims the US has played an influential role in encouraging the watchdog to underplay the rate of decline from existing oil fields while overplaying the chances of finding new reserves.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hantiöljymies kirjoitti:

Kansainvälinen energiajärjestö IEA vähättelee öljyn loppumisen uhkaa Yhdysvaltain painostuksesta, kaksi IEA-lähdettä sanoo brittilehti Guardianin mukaan, kirjoittaa Kauppalehti tänään.

IEA:n korkea-arvoisen virkailijan mukaan järjestö raporteissaan aliarvioi olemassa olevien öljyvarantojen supistumisvauhtia ja yliarvioi uusien öljylöytöjen mahdollisuutta, Guardian kertoo. Näin järjestö tekee, koska Yhdysvallat haluaa estää markkinoiden joutumisen paniikkiin ja hintojen karkaamisen käsistä.

Tänään julkistamassaan vuosittaisessa World Energy Outlook -katsauksessaan IEA arvioi maailman öljynkulutuksen kasvavan prosentin vuodessa 105 miljoonaan barreliin päivässä vuonna 2030, kun se viime vuonna oli 85 miljoonaa barrelia päivässä.

– Vuonna 2005 IEA ennusti maailman öljyntuotannon voivan nousta 120 miljoonaan barreliin päivässä vuoteen 2030 mennessä, mistä se jouti laskemaan arviotaan ensin 116 miljoonaan ja viime vuonna 105 miljoonaa barreliin. 120 miljoonaa barrelia oli alunperinkin hölynpölyä, mutta nykyinenkin arvio on paljon todellisuutta suurempi, minkä IEA:kin tietää, Guardianin lähde sanoo. Hän haluaa lehden mukaan pysyä nimettömänä, koska hän pelkää öljyteollisuuden painostusta.

– Järjestön sisällä monet pitävät 90–95 miljoonan barrelin päivävauhtia mahdottomana ylläpitää, mutta finanssimarkkinoiden pelätään joutuvan paniikkiin, jos luvut päästetään julki, hän sanoo.

IEA:n jo jättänyt toinen lähde kertoo, että järjestön toiminnan keskeisenä ohjenuorana on, että ”amerikkalaisia ei saa ärsyttää”. Öljyä ei kuitenkaan hänen mukaansa ole niin paljon kuin IEA väittää.

– Olemme saavuttaneet öljyhuipun ja tilanne on erittäin paha, hän sanoo.

Öljyhuipulla tarkoitetaan hetkeä, jona öljyntuotanto saavuttaa huippunsa ja alkaa sen jälkeen väistämättä laskea öljyvarantojen huvetessa ja käydessä liian hankaliksi hyödyntää.

Elokuussa julkistamansa laajan selvityksen perusteella IEA itse muutti arviotaan maailman öljyvarojen riittävyydestä entistä synkemmäksi. IEA arvioi valtaosan maailman suurista öljykentistä jo ohittaneen tuotantokykynsä lakipisteen ja hyödynnettävissä olevien öljyvarojen hupenevan kiihtyvää vauhtia.

Koko maailman öljyntuotanto ohittaa IEA:n uuden arvion mukaan lakipisteensä noin kymmenen vuoden kuluessa. Tunnettujen öljykenttien tuotanto supistuu uuden arvion mukaan nyt jo lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia.

IEA perustettiin vuonna 1974, kun öljykriisin pelästyttämä länsimaailma halusi pysyä aiempaa tarkemmin selvillä öljyntuotannosta ja -kysynnästä sekä öljyvarannoista. Vuosittain järjestö julkistaa World Energy Outlook -katsauksen, jossa se arvioi maailman energiankysyntää ja -tuotantoa. Katsauksen perusteella useiden maiden hallitukset tekevät omia johtopäätöksiään maailman ja oman maansa talouden tulevaisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu