Kertokaa miten teidän suhteenne on alkanut ja edennyt sen alettua. Esimerkiksi tapaamisesta, rakkaudesta, tunteista, seksistä jms. Toisten tarinoita on mukava lukea.
Oma tarinani:
Tapasimme 5.8. netissä suomi24 sokkotreffi palstalla. Se oli vähällä, ettei olisi tavattu koska samanikäisiä miehiä sattui samalta alueelta kaksi olemaan. Keskustelimme siinä niitä näitä muutaman tunnin, mutta lopulta piti erota. Hän ehdotti messengerin antoa, mutta minulla ei sitä ole. Itse ehdotin facebookia missä pitää nimensä kertoa. Koskaan en ole kenellekään tuntemattomalle koko nimeäni netissä kertonut, mutta silloin tuli tunne, etten halua hänestä kokonaan erota. Poistuttuani koneelta hän sitten lisäsi minut kaverikseen. Saman viikon sunnuntaina juttelimme facebookissa sitten taas pari tuntia ja hän pyysi minua kahveille ja lupasi esitellä minulle kyseistä paikkakuntaa. Olin nimittäin juuri muuttamassa. 13. päivä sitten tapasimme kahvilla. Tapaamisen jälkeen ajattelin kylläkin, ettei hänestä tule minulle muuta kuin ystävä. Hänessä oli nimittäin piirteitä, joita entisillä miehilläni ei ole ollut (luonteessa lähinnä kun sellane hiljasempi ja ujompi) Koska en tuntenut ketään paikkakunnalta pyysin häntä kuitenkin kanssani baariin ja siellä aloin häneen ihastua. Vietimme illan iloisesti yhdessä juoden kohtalaisesti. Seuraavalla tapaamisella katsoimme elokuvan ja hän kertoi myöhemmin keskittyneensä vain minuun. Salakavalasti yritin tulla häntä lähemmäksi ja vettä juotuani meninkin istumaan ihan kiinni. Elokuvan loputtua suutelin häntä, koska hän ei sitä uskaltanut toteuttaa. Hän kertoi minun olevan ihana. En muista oliko se seuraava tapaaminen vai mitä, mutta pian hän toi minulle ruusuja tullessaan. Olin niin häkeltynyt ja hermostunut, koska kukaan ei ole tuonut minulle kukkia ilman lepyttelytarkoitusta (mitä minä inhoan). Viikko livetapaamisesta sovimme seurustelevamme. Ja muutama päivä sen jälkeen aloimme nukkua yhdessä. Aluksi hyvästitkin alkoivat paria tuntia ennen toisen lähtöä (varsinkin hänen osaltaan). Minä halusin olla aluksi hieman erossakin, koska pelkäsin edellisen suhteeni tukehtumisentunnetta. Mutta silloin en ollutkaan rakastunut. Ei kestänyt edes viikkoa kun tiesin olevani rakastunut. Ensimmäistä kertaa kun nukuimme hänen asunnossaan kerroimme rakastavamme toisiamme. Minulla kesti hetken koota rohkeutta, koska en ollut koskaan sanonut sitä kenellekään miehelle. Muistan miten jännittynyt hetki se oli kyynelten alkaessa virrata hänen poskillaan. Siitä sitten kesti joitakin päiviä kun aloimme harrastaa seksiä. Häntä se ei ollut aluksi kuulemma kiinnostanut vaikka minä olin halunnut häntä jo melkein alusta lähtien. Tuntuu, että seksimme parantuu jatkuvasti vain. Varsinkin kun tiedän mitä rakasteleminen tarkoittaa. Se on niin henkistä, että koskee jos toista ei saa koskea pitkään aikaan. Fyysisyys ja henkisyys on niin yhteenliittynyttä parisuhteessa ja molemmat yhtä tärkeitä. Ilman toista ei olisi toista. Nykyään saan pieniä oorgasmejakin mitä en ole koskaan saanut kenenkään kanssa. Ja uskon niittekin parantuvan. Hän tuoksuukin niin huumaavalle (varsinkin hikoiltuaan), että uskon täysin siihen, että kumppani pitäisi valita tuoksun perusteella. Alusta lähtien olen häntä aina haistellut (paras on ihan ilman mitään hajusteita tai vähän) Olemme asuneet noin kuukauden yhdessä tai siis olen asunut hänen luonaan. Joulukuusta olemme virallisesti avopari. Toistemme perheet olemme tavanneet. Pieniä riitoja ja erimielisyyksiä meillä on ollut. Vaikeistakin asioista olemme puhuneet. Hänet olen oppinut tuntemaan niin hyvin kuin näiden kolmen kuukauden aikana on mahdollista. Tiedän tämän olevan vasta alkua ja todellinen onni ja kaikenkestävä rakkaus odottaa vielä. Mutta jokaisesta hetkestä pitää nauttia.
Anteeksi kun näin pitkän tekstin kirjoitin. Tuli vaan mieleen kaikenlaista. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.