liikunta ei

Onkohan kenelläkään muulla tämänsuuntaista kokemusta?

Piti saada pois parisenkymmentä kiloa. Aloitin työn, jossa saa liikuntaa pari tuntia joka päivä. Paino ei laskenut. Aloin kävellä kauppa- yms. matkat. Paino nousi. Menin jumpparyhmään. Pyöräilin ja uin. Paino nousi melkein 10 kiloa. Kun liikuin enemmän, oli jatkuva nälkä. Se tuntui epämiellyttävältä, tärisin, hikoilin ja olin melkein raivohullu. Niinpä söin. Koska söin enimmäkseen terveellistä ruokaa, en ensin tajunnut syöväni ihan liikaa.

Liikunnan lisäys ei siis auttanut minua laihtumaan. Vähensin liikuntaa, nälän tunne hellitti ja paino lähti putoamaan pikku hiljaa. Sokerirasituskoe ja muutkin arvot olivat ok, joten mitään syytä nälkäkamaluuteen ei löytynyt.
5423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vika voi olla pienikin, jos se on korvien välissä. Ilmeisesti kehosi ei ole tottunut liikuntaan, ja aivosi antavat käskyn syödä aivan liikaa, ja ilmeisesti liian paljon kerrallaan. Mitenkä paljon tuossa työssä kuluu kaloreita, entä kauppamatkalla? Kannattaisi ensin selvitellä tuo kulutuspuoli, ja sitten laskea paljonko tarvitsee syödä, ja myös juoda, kai teidät että makeat limut ja mehut sisältävät aivan älyttömästi sokeria, mikä muodostuu kehossa rasvaksi? Otat tavaksi pienet terveelliset ruoka-annokset ja sokeria sisältävät juomat pois.

Äänestä

"Piti saada pois parisenkymmentä kiloa. Aloitin työn, jossa saa liikuntaa pari tuntia joka päivä. Paino ei laskenut. Aloin kävellä kauppa- yms. matkat. Paino nousi"

Olet vain todennut sen mitä nykyinen ravintotutkimus tietää. Liikunta ei ole mikään erinomainen keino kun haluaa laihtua. Se on tarpeellista ja hyväksi yleisen hyvin voinnin ja terveyden kannalta.
Oikean tyyppinen ruokavalio on huomattavasti tehokkaampi. Koevaamalla hiilihydraatteja niin paljon kuin mahdollista terveellisillä rasvoilla ja jättämällä pois margariinit ja kevyttuotteet saat paljon paremman tuloksen.

Tässä LCHF (ruotsalainen VHH) suositukset:

SAAT SYÖDÄ:

maitotuotteita. Maito, fili ja jogurtti (myös laktoositon), Kreikan ja Turkin jogurtti, juusto (ei kevyt), fetajuuston, keso, creme fraiche, kermaa, voita, majoneesi jne. Mieluiten ekologinen tuote. Ei kevyt- eikä sokeroituja tuotteita. Naudanlihaa, sianlihaa, lampaan lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä. Älä poista näkyvää rasvaa (Ei lisäaineita.), Mausteet ja suolaa maun mukan. Kastikkeet kotona ilmanhiilihydraatteja.
Vihanneksia. Öljy (oliivi tai rapsi)-viinietikka-kastikkeella tai majoneesikastikkeella. Pellavansiemeniä. Oliivit. Oliivi ja rapsiöljy (vain luonnonmukaisesti tuotettuja, Kylmäpuristetut). Kookosrasvaa, puhdasta, korkealuokkaista. Munat, mieluiten ekologiset niissä on enemmän Omega- 3.

Ostaessasi satunnaisia elintarvikkeita tarkista pakkauksesta että elintarvike ei sisällä hiilihydraatteja enemmän kuin 5g/100gr tuotetta.

Omega3 puutten estämiseksi syö rasvaista kalaa (lohta, lohikaloja , silakkaa, makrillia jne)
Myös osassa lihatuotteista ja kananmunissa (ruokittu Omega3 sisältävällä rehulla).

ÄLÄ SYÖ (tai mahdollisimman vähän):

perunat,perunalastut ja ranskalaiset perunatr. Riisi ja riisituotteet. Maissi ja maissituotteet (ex corn flakes). Viljaan perustuvat tuotteet, makaronivalmisteet, leipää, keksit, chips, aamiaishiutaleet puurot, vellit ja pannukakku. Jos olette sitä mieltä, että et voi täysin voi pidättäytyä syömästä leipää, ja perunoita vähennä asteittain. Makkarat ja muut leikkeleet sisältävät lisäaineita (E-) jotka vahingoittavat elimistöä.

Syö vain harvoin (diabetikkona jättäisin pois kokonaan):

Makeiset, Kevytjuomat, täytekakut ja kahvileipä. Sokeri ja sokeroidut tuotteet.. Margariinit ja muut voin korvaavat tuotteet
OMEGA- 6-sisältävät öljyt (esim. Maissi-,auringonkukka-,soja-, ja maapähkinäöljyt)

VOIT SYÖDÄ VÄHÄN:

auringonkukan siemeniä. Suklaata, kaakaopitoisuus vähintään70% . Sisältää hitaita hiilihydraatteja. Ei mielellään painonpudotuksen yhteydessä.. Vain vähän alkoholia, se on fettbildande, ja häiritsee veren sokeritasapainoa. Ei olutta sisältää maltoosia joka on nopea hiilihydraatti.

Hedelmät kohottavat verensokerin ja fruktoosi menee suoraan rasvakudokseen ja varastoituu rasvana joten lpainonpudotuksen yhteydessä suositellaan 1 hedelmä päivässä (jälkiruokana). Vältä banaanaja ja viinirypäleitä. Paljon hiilihydraatteja.

Liikunta on hyväksi koska silloin poltat rasvaa etkä lihaksia.

Hiilihyraatteja tarvitsee enemmän alkuvaiheessa ERITTÄIN RASITTAVASSA liikunnassa tai työssä.

Reseptejä löydät varmasti hakusanalla VHH resepti tai karppaus resepti.
Ruotsalaisia löytyy hakusanalla lchf recept

Jos ruotsinkieli taipuu niin tässä ravintotutkimukseen perustuvst ohjeet:

http://www.kostdoktorn.se/viktnedgang/svart-ga-ner-i-vikt

Äänestä
  • 3: Var inte rädd för naturligt fett
    Många gör samma misstag när de byter fettsnål kost mot lågkolhydratkost. De minskar radikalt på sockret och andra kolhydrater, men fortsätter att äta ganska fettsnålt. Resultatet blir svält, eftersom kroppen inte kan få tillräckligt med näring utan vare sig kolhydrater eller fett. Efter en tids svält när man känner sig ständigt trött och hungrig ger man lätt upp.
    Lösningen är att äta sig mätt på mer naturligt fett. Smör, grädde, olivolja, fett kött/fisk, bacon, ägg, kokosfett osv. Ät alltid tillräckligt för att bli mätt, särskilt i början.
    Oroa dig inte för att gå upp i vikt. Det kan verka märkligt, men faktum är att i praktiken är det nästan omöjligt att överhuvudtaget lägga på sig fettvikt utan tillräckligt stort kolhydratintag. Dina nivåer av insulin i blodet kommer att vara låga, vilket gör att fettcellerna inte tar upp fettet, som istället förbränns.

    TURHA PELÄTÄ LUONNOLLISIA RASVOJA

    Monet tekevät saman virheen kun siirtyvät LCHF/VHH ruokavaliolle. Väehennetään reilusti sokereita ja muita hiilihydraatteja mutta jatketaan vähärasvaista syömistä.
    Tukoksena on nääntyminen koska elimistö ei sa tarpeeksi ravintoa ilman hilihydraatteja ja rasvaa. Pian tuntee itsensä väsyneeksi ja nälkäiseksi ja antaa periksi.

    Ratkaisu on syödä itsensä kylläiseksi lisäämällä luonnollista rasvaa. Voita, kermaa, oliiviöljyä, rasvaista kalaa ja lihaa, pekonia, kananmunia, kookosrasvaa jne.
    Syö itsesi aina kylläiseksi, erikoisesti alussa.

    Älä murehdi siitä että painosi nousisi. Kuulostaa kummalliselta, mutta käytännössä on melkein mahdotonta nostaa painoaan ilman riittävän suurta hiilihydraatti määrää ruokavaliossa. Insuliinitasosi tulee olemaan matala. Siitä seura että rasvasolut eivät ota vastaan rasvaa vaan elimistösi käyttää sen polttoaineena.

    Lähde: http://www.kostdoktorn.se/viktnedgang/svart-ga-ner-i-vikt

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    3: Var inte rädd för naturligt fett

    http://www.expressen.se/halsa/1.1773847/monique-gick-ner-40-kilo-med-lchf

    Äänestä

Liikuntaa harrastan melkein päivittäin (kuntosali, lenkkeily ja nyrkkeily). Laihdutan myös. Ja syön terveellisesti. Katson miten paljon syön. Olen myös laihtunut, en suinkaan lihonut.

Kyllä liikuntaa harrastamalla voi lihoa, jos kuvittelee, että se sallii suuret syömingit. Ei toki. Aika paljon ja rankasti pitäisi harrastaa. Liikunta lähinnä muokkaa vartaloa (esim. sali). Ja osittain auttaa polttamaan läskiä. Mutta loppujen lopuksi, ruokavalio tärkein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina autakaan kirjoitti:

Onkohan kenelläkään muulla tämänsuuntaista kokemusta?

Piti saada pois parisenkymmentä kiloa. Aloitin työn, jossa saa liikuntaa pari tuntia joka päivä. Paino ei laskenut. Aloin kävellä kauppa- yms. matkat. Paino nousi. Menin jumpparyhmään. Pyöräilin ja uin. Paino nousi melkein 10 kiloa. Kun liikuin enemmän, oli jatkuva nälkä. Se tuntui epämiellyttävältä, tärisin, hikoilin ja olin melkein raivohullu. Niinpä söin. Koska söin enimmäkseen terveellistä ruokaa, en ensin tajunnut syöväni ihan liikaa.

Liikunnan lisäys ei siis auttanut minua laihtumaan. Vähensin liikuntaa, nälän tunne hellitti ja paino lähti putoamaan pikku hiljaa. Sokerirasituskoe ja muutkin arvot olivat ok, joten mitään syytä nälkäkamaluuteen ei löytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu