Minäkin ihmettelin kun tutustuin kainuussa vähän yli vuoden Suomessa asuneisiin Sudanilaisiin.Hyviä tyyppejä olivat aluksi pelattiin futista ja muutenkin urheiltiin päivittäin,eli alettiin lähentyä kavereiksi.Mutta muutaman kuukauden jälkeen aloin ihmetellä kun kavereilla oli tuhottomasti kalliita merkkivaatteita,uudet kannettavat tietokoneet,huippu kännykkämallit,maastopyörät,vuokrakämpät jotka oli sisustettu uusilla huonekaluilla, huippu hifilaitteilla,satelliittilautaset ja kaikenkukkaraksi kävivät autokoulua.Kukaan ei ollut töissä päivääkään(ymmärrettävää kun eivät vielä osanneet Suomea kun muutamia sanoja. Me kommunikoitiin englanniksi)Lisäki ihmettelin kun nämä viikoittain kävivät tapaamisissa sossiaalitoimistossa ja tapaamiset oli aina ennen jotain merkittävää hankintaa tai matkoja. Jatkuvasti matkustelivat ympäri Suomea junalla. Kun aloin kyselemään mistä he saavat rahoja kaikkeen he olivat selvästi saaneet neuvoja sosiaalitoimistosta ettei tuista saa puhua.Koska kyseessä eivät voineet olla "hämäräbisnekset" kun olin heidän kanssa ollut tiiviisti tekemisissä parin kuukauden ajan.Kaverit kävivät autokoulun inssejä kolmattakertaa ja he vaan naureskelivat vaikka lisälaskua aina napsahti 2-3 sataa euroa kerta kun määrättiin lisätunteja autokoulussa.Yhdeltä sitten lähimmäksi kaveriksi tulleelta kysyin mistä hitossa sun veli saa rahaa kun oli mokannut samana päivänä kolmannen kerran inssin.Hän meni ihan vaikeaksi ja sanoi toiset kaverit lähettävät rahaa eri paikkakunnalta johon minä vastasin älä viitsi kusettaa mistä ne kaverit saisi niin paljon rahaa että voivat maksella toisten laskuja.Jatkoin siihen,että sossuko maksaa? ja että minä tiedän että te saatte sopetumisrahoja ja muita etuuksia mitä suomalaiset eivät saa. Ei kieltänyt eikä myöntänyt vaan alkoi epämääräisesti selittää,että siksi tavisevat ajokorttia ja muita asioita että pääsevät yhteiskuntaamme sopeutumaan.Itseä alkoi ajankuluessa vituttaa kun jouduin käymään töissä ja silti minulla ei olisi iknä ollut varaa ostella palkallani uusimpia kännykkämalleja,paljon vaatteita ja matkustella.Sitten yhtenä iltana pelin jälkeen otin asin esille että tiedättekö,että sitten kun te opitte tarpeeksi Suomea ja pääsette tavalliseen duuniin niin teidän tulo taso tippuu roimasti,kaverit vaan naureskelivat ja tuntuivat tietävän asian varsin hyvin ja ymmärsinkin sen jälkeen päivä päivältä paremmin että heillä ei ole aikomustakaan päästä duuniin Suomessa ja siksi ei ole kiirettä oppia kieltämme. Selvästi jo aikaisemmin maahan tulleet opettavat heille systeemit.Kuulin yhdeltä heistä että jo 5-vuotta aikaisemmin tullut Afrikkalainen joka osasi hyvin Suomea oli työvoimatoimiston kautta laitettu suomaliseen kauppaan kauppa-apulaiseksi mutta tämä kaveri oli esittänyt työpaikalla ettei osaa kunnolla Suomea ja järjesti siis itse tahallaan potkut ja pääsi takaisin paremmille etuisuuksille.Välimme katkesi kun en viitsinut enää katsella törkeätä ylimielisyyttä ja selvää hyväksikäyttöä meitä suomalaisia kohtaan.(kuten minua jos ei urheiltu yhdessä niin ainoat puhelut koskivat lähes aina jotain pyyntöä,kuten autokyytiä naapuri kaupunkiin vaikka heillä oli ilmaiset bussikortit mutta olivat nähtävästi oppineet että Suomessa saa kaiken helpolla ja Bussia olisi saattanut joutua odottamaan tunnin tai pari kesäaikataulujen mukaan.)
Ei voi kuin ihmetellä noita poliitikkoja jotka naiveina odottavat,että pakolaiset jonain päivänä tekisivät matalapalkkaisia töitä ja elättäisivät veojamaksamalla suurten ikäluokkien eläkkeet... Voin sanoa että pulassa ollaan vielä.... Pitäisi sanoa järkikin että jos ovat oppineet elämään täällä helpolla niin miksi itse haluaisivat vaihtaa rankaan duuni elämään Suomessa jossa duunarien palkoilla juuri muuta saa kuin perustoimeentulon.
Ei voi kuin ihmetellä noita poliitikkoja jotka naiveina odottavat,että pakolaiset jonain päivänä tekisivät matalapalkkaisia töitä ja elättäisivät veojamaksamalla suurten ikäluokkien eläkkeet... Voin sanoa että pulassa ollaan vielä.... Pitäisi sanoa järkikin että jos ovat oppineet elämään täällä helpolla niin miksi itse haluaisivat vaihtaa rankaan duuni elämään Suomessa jossa duunarien palkoilla juuri muuta saa kuin perustoimeentulon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
samaa toistaa...jäikö lääkkeet ottamatta? Vai loppuiko viinat kesken ja se on varmaaan muiden syy. Etkö sinä mmärrä että kun ei juo niin rahaa säästyy vaikka mihin?
Joka ikiseen järkevään kirjotukseen vastata tyhmästi .
ilmiselvästi totta.Tiedän satavarmasti sossu on antanut täällä helsingissä bussilipun ja maksusitoumuksen kännykkään jotta asioiden hoito(minkä asioiden?kavereiden tapaaminen helpottuu vai sossuun soittaminen/meneminen?) onnistuisi helposti.Vaikka en sossun asiakas ole oma arvaus jos suomalainen yrittäisi anoa sossusta kyseisiä hyödykkeitä tyrmättäisiin hakemukset liki sataprosenttisesti.
Ja koska näiden etnojen harkinnanvaraiset toimeentulotuet ovat suuria ei heidän todellakaan kannata mennä pieniliksaiseen työhön.On niitä poikkeuksiakin jotka haluavat tienata rahansa etnoissa mutta aika harvassa.
Ulkomaalaisten työttömyystilastot eivät kerro koko totuutta,kieltä osaamaton afro ei usein edes ole työkkärin kirjoissa joten luvut ovat vielä korkeampia.