Sikainfluessa ei olekaan mikään uusi juttu!

Katsoin juuri BBC:n tekemän ohjelman sikainfluenssasta ja kas kummaa, tauti ilmeni ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisessa armeijan tukikohdassa vuonna 1976! Eli viirus onkin kehitelty kemialliseksi aseeksi mutta päässyt karkuun. Hieno homma!

Tuolloin rokotettiin monta kymmenta miljoonaa amerikkalaista, joista muutama sata sai jonkun halvauksen, jonka oireyhtymän nimi ei jäänyt mieleen. Amerikkalaiseen tyyliin rokotusohjelma lopetettiin fiaskona ja rokotteesta sairastuneille maksettiin miljoonakorvaukset.

Nostetaanko sikainlfuenssalla nyt jenkkien lääkefirmoja lamasta? Kauppa käy rokotteella hyvin ja syytesuojakin on hankittu, ettei sitten tarvitse maksaa korvauksia, jos joku onneton sairastuu epäluotettavasta rokotteesta. Tulee ihan mieleen se Chaplinin elokuva, jossa poika kävi kivittämässä ikkunoita ja isä sitten korjasi niitä ja teki hyvät tienistit.

Tällaisessa maailmassa me elämme.


Että tämmöistä tällä kertaa.
6232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Missä veli huijaa siskoltaan perinnön esittämällä omaisuusveroista pelastajaa vanhoille vanhemmille, ja saa siten vanhempien elämäntyön ilmaiseksi omiin nimiinsä.

    Missä valtion verorahat jaetaan monikansallisille bisnesliittymille poliitikkojen kautta, ja kaikki täysin vastoin Suomenkin Perustuslakia, ilman että kukaan puuttuu ja vie roistot vastuuseen Valtionoikeuteen.

    Joka päivä joku tässä maassa menettää terveytensä, henkensä, työpaikkansa, tulevaisuutensa, läheiset ihmissuhteensa ja kaiken mikä menetettävissä on, vain ja ainoastaan huijauksen seurauksena.
    Jotkut pitävät sitä "normaalina" toimintana ja "vahvojen lakina", jolla he perustelevat rikoksiaan. Kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan rikoksesta, huijauksesta, jolla tuhotaan ihmiselämiä ja joka ei millään muotoa ole rehellistä.

    Huijaus on helppo tunnistaa siitä, että se on kuin rakkaus: "niin kauan kohdillaan, kun toisin sanotaan". Eli jos sinusta tuntuu, että sinua on huijattu, olet todennäköisesti oikeassa. Ja jos yhdestä tai kenestäkään tuntuu huijatulta, se tarkoittaa, että huijarit on saatava vastuuseen teoistaan.

    Elämää ei voi perustaa huijaukselle tai väärinkohtelulle/huijauksen uhrina olemiselle tai alistumiselle.
    Meidän pitää oppia pitämään puoliamme ja olemaan rehellisiä niille ihmisille, jotka ovat rehellisiä meille.
    Kokonaisen kansan tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että huijarit valtiovallasta viedään valtionoikeuteen syytteeseen teoistaan.

    Äänestä

  • Eilisestä n,20 tuhatta katsonut ekan osan mutteivät ole vaivautuneet
    katsomaan loppuosia. Silti jokaisella on niin helvetisti mielipiteitä,
    vaikkeivat vaivaudu katsomaan,lukemaan saati kuuntelemaan mitään
    muuta kuin jotain valtamedian paskaa.. Hohhoijaa ja nukkumaan!

    Äänestä

  • Kuunneltuani ( = luettuani) videon, olen entistä vakuuttuneempi, etten ota rokotetta.

    Kiitos linkistä!

    Äänestä

  • Shit happens! kirjoitti:

    Kuunneltuani ( = luettuani) videon, olen entistä vakuuttuneempi, etten ota rokotetta.

    Kiitos linkistä!

    Jos virus on tahallisesti laskettu liikkeelle aika törkeää että se aloittettiin Meksikosta jossa on enestään köyhiä ja huonoissa olosuhteissa eläviä ihmisiä. Jenkkilä taitaa olla maailman mätäpaise. Kaikki paska on suorasti tai epäsuorasti lähtöisin sieltä.

    Äänestä

  • USA on mätäpaise kirjoitti:

    Jos virus on tahallisesti laskettu liikkeelle aika törkeää että se aloittettiin Meksikosta jossa on enestään köyhiä ja huonoissa olosuhteissa eläviä ihmisiä. Jenkkilä taitaa olla maailman mätäpaise. Kaikki paska on suorasti tai epäsuorasti lähtöisin sieltä.

    Joten kahden mätäpaiseen välissä tässä ollaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roskapostiropotti kirjoitti:

Katsoin juuri BBC:n tekemän ohjelman sikainfluenssasta ja kas kummaa, tauti ilmeni ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisessa armeijan tukikohdassa vuonna 1976! Eli viirus onkin kehitelty kemialliseksi aseeksi mutta päässyt karkuun. Hieno homma!

Tuolloin rokotettiin monta kymmenta miljoonaa amerikkalaista, joista muutama sata sai jonkun halvauksen, jonka oireyhtymän nimi ei jäänyt mieleen. Amerikkalaiseen tyyliin rokotusohjelma lopetettiin fiaskona ja rokotteesta sairastuneille maksettiin miljoonakorvaukset.

Nostetaanko sikainlfuenssalla nyt jenkkien lääkefirmoja lamasta? Kauppa käy rokotteella hyvin ja syytesuojakin on hankittu, ettei sitten tarvitse maksaa korvauksia, jos joku onneton sairastuu epäluotettavasta rokotteesta. Tulee ihan mieleen se Chaplinin elokuva, jossa poika kävi kivittämässä ikkunoita ja isä sitten korjasi niitä ja teki hyvät tienistit.

Tällaisessa maailmassa me elämme.


Että tämmöistä tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu